Hesarin kolumnisti Virpi Salmi ilmeisesti kirjoittaa minulle, mutta en ymmärrä miksi. En tunne naista, enkä tiedä kuka hän on. Riittävän tärkeä henkilö hän ei ole Wikipediaan, jota käytän yleensä julkisuuden henkilöiden tunnistamiseen.
Ei hän suoraan henkilökohtaisesti minulle kirjoita, mutta ilkkuvaan sävyyn kirjoitettu kolumni suomalaiselle jalkapallofanille osuu allekirjoittaneeseen. Pidän jalkapallosta. Muuten kirjoitus on aika hoopo. Kuinka ihminen viitsii hyökätä toisen kimppuun vain koska tämä sattuu pitämään jostain sellaisesta mistä kirjoittaja ei pidä. Virpi vaikuttaa näiltä kuuluisilta oikein ajattelijoilta.
(otsikko on ihan oikein kirjoitettu)
tiistai 30. elokuuta 2011
Tosi kurja kesä
Kyllä nyt voi jo kaikella röyhkeydellä sanoa, että tämä kesä oli todella huono ukkoskesä. Minä en nähnyt koko kesän aikana kuin pari hassua salamaa ja hieman enemmän kuului jyrinää. Aivan uskomattoman heikko tulos kun kuitenkin kesä oli salamamittarin mukaan harvinaisen ukkosrikas.
Pidän ukkosista ja salamista vielä enemmän, mutta en ole hetkeäkään innoissani kun näen ukkosmyrskyn sääkartalla. Ne pitää kokea, nähdä ja tuntea. Tämä on tältä kesältä jäänyt kokonaan väliin, sillä suurin osa ukkosista on pyörinyt Länsi-Suomessa ja jossain muualla. Täällä missä minä olen, on ollut hiljaista. Kovin hiljaista.
Kurjaa.
Pidän ukkosista ja salamista vielä enemmän, mutta en ole hetkeäkään innoissani kun näen ukkosmyrskyn sääkartalla. Ne pitää kokea, nähdä ja tuntea. Tämä on tältä kesältä jäänyt kokonaan väliin, sillä suurin osa ukkosista on pyörinyt Länsi-Suomessa ja jossain muualla. Täällä missä minä olen, on ollut hiljaista. Kovin hiljaista.
Kurjaa.
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Viikonloppukirjoitus
Eilen oli tekemisen täytteinen päivä. Kesäkauden päättänyt kesätori Lahden takana, mistä ostin purkillisen herkkukurkkuja. Oikein mitään muuta ostettavaa siellä ei ollut. Toki leipä, kala ja liha olisivat olleet herkullisia, mutta tarkoitus oli saada kalaa ihan itse.
Viisi tuntia piiskaten vettä ja uistinpakin 1,5 kertaa läpikäyneenä oli tunnustettava ettei kala ollut syönnillään. Jälkimmäiset pari tuntia vetouistelua tuotti kuitenkin yhden parin kilon hauen, joka onneksi pääsi itse koukuista irti. Sitä ei tarvinnut nostaa veneeseen, joten painoarvio on toki silmämääräinen.
Ainut ylös asti syötäväksi kelpaava kala oli reilu puolen kilon ahvena. Sellainen 35 cm pitkä ja 560g painanut ahven oli savustettuna oikein maittavaa. Tämän päivän proteiiniannos lähes täysin, joten ei sekään reissu ollut ihan huti.
Harvoin olen urheilun takia herännyt keskellä yötä, mutta viime öinen nyrkkeilyottelu oli kyllä sen arvoinen Robert Heleniuksen löylyttäessä Valko-Venäjän Sjarhei Ljahovitshin. Ottelu oli mielestäni tasaisempi kuin edellinen ottelu Samuel Petersiä vastaan, sillä suomalainen oli ajoittain jopa hankaluuksissa. Sjarhein välietäisyydellä tapahtunut nyrkkeily ja paikoin raivoisat sarjat olivat jotain mihin Helenius ei selvästi ollut tottunut.
Normaalisti etäisyyteen ja hyvin tekniseen nyrkkeilyyn perustuva Robertin taistelu ei oikein toiminut. Ehkä ongelmaksi muodostui kyvyttömyys astua takaisin ja säilyttää oikea etäisyys vastustajaan. Tämä on kyllä aika rankasti kirjoitettu kaverista joka kuitenkin hallitsi ottelua lähes täydellisesti ja tyrmäsi vastustajan yhdeksännen erän alussa.
Tyrmäyksessä oli sitä raivoisaa tehokkuutta, joka tekee suomalaisesta todella Pohjoisen painajaisen. Ne lyönnit ovat räjähtävän kovia ja uskomattoman tarkkoja. Mielestäni ei vielä missään mielessä samalla tavalla valmis nyrkkeilijä kuin Wladimir Klitschko heinäkuun ottelussaan, mutta ehdottomasti matkalla sinne. Uskaltaisin väittää, että Robert Helenius tulee vielä olemaan nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari. Eikä siihen mene kovin montaa vuotta.
Viisi tuntia piiskaten vettä ja uistinpakin 1,5 kertaa läpikäyneenä oli tunnustettava ettei kala ollut syönnillään. Jälkimmäiset pari tuntia vetouistelua tuotti kuitenkin yhden parin kilon hauen, joka onneksi pääsi itse koukuista irti. Sitä ei tarvinnut nostaa veneeseen, joten painoarvio on toki silmämääräinen.
Ainut ylös asti syötäväksi kelpaava kala oli reilu puolen kilon ahvena. Sellainen 35 cm pitkä ja 560g painanut ahven oli savustettuna oikein maittavaa. Tämän päivän proteiiniannos lähes täysin, joten ei sekään reissu ollut ihan huti.
Harvoin olen urheilun takia herännyt keskellä yötä, mutta viime öinen nyrkkeilyottelu oli kyllä sen arvoinen Robert Heleniuksen löylyttäessä Valko-Venäjän Sjarhei Ljahovitshin. Ottelu oli mielestäni tasaisempi kuin edellinen ottelu Samuel Petersiä vastaan, sillä suomalainen oli ajoittain jopa hankaluuksissa. Sjarhein välietäisyydellä tapahtunut nyrkkeily ja paikoin raivoisat sarjat olivat jotain mihin Helenius ei selvästi ollut tottunut.
Normaalisti etäisyyteen ja hyvin tekniseen nyrkkeilyyn perustuva Robertin taistelu ei oikein toiminut. Ehkä ongelmaksi muodostui kyvyttömyys astua takaisin ja säilyttää oikea etäisyys vastustajaan. Tämä on kyllä aika rankasti kirjoitettu kaverista joka kuitenkin hallitsi ottelua lähes täydellisesti ja tyrmäsi vastustajan yhdeksännen erän alussa.
Tyrmäyksessä oli sitä raivoisaa tehokkuutta, joka tekee suomalaisesta todella Pohjoisen painajaisen. Ne lyönnit ovat räjähtävän kovia ja uskomattoman tarkkoja. Mielestäni ei vielä missään mielessä samalla tavalla valmis nyrkkeilijä kuin Wladimir Klitschko heinäkuun ottelussaan, mutta ehdottomasti matkalla sinne. Uskaltaisin väittää, että Robert Helenius tulee vielä olemaan nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari. Eikä siihen mene kovin montaa vuotta.
torstai 25. elokuuta 2011
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Paahtoleipäarvostelu
Kirjoitin joskus omasta mielestäni hauskan pussikeittoarvostelun, joten haluan jatkaa aiheesta ainakin tämän verran. Sillä erolla tietysti, että tämä on arvostelu Perheleipurien luomupaahtoleivästä.
Löysin kyseisen tuotteen joitakin aikoja sitten Stockan herkusta ja päädyin ostamaan alennuksen yllyttämänä. Ei sillä, että sieltä kaupasta koskaan saa mitään todella edullista, mutta usein hyvinkin laadukasta syötävää.
Kyseessä on päällisin puolin kovin klassisen oloinen paahtoleipä, joskin taikinaan on saatu sekoitettua suuri määrä kaikenlaisia aineita. Enkä ole kovin varma voiko leipää edes kutsua aidoksi paahtoleiväksi. Hieman oudolta se kyllä kuulostaa, sillä mielessäni liitän paahtoleivän puhtaasti vehnäjauhosta leivottuun leipään. Leivän muoto on kuitenkin hyvin perinteinen paahtoleivän muoto ja siksi kait sille on nimi annettu.
Palat ovat juuri sopivan kokoisia. Eivät liian pieniä, vaikka ovatkin pienehkön puoleisia. Ostan usein amerikan malliin tehtyä paahtoleipää, jonka palat ovat todella paljon suurempia kuin tässä Perheleipureiden leipomuksessa.
Tuoreena leipä on juuri sellaista kuin paahdetun paahtoleivän kuuluukin olla. Sopivan rapeaa, eikä se murusta liikaa. Se maistuu hyvältä ja sopii erinomaisesti niin juuston kuin leikkeleenkin alustaksi. Tuntuu kuin optimaalisen paahdon löydyttyä, leipä saa rapeutta aina sisuksiaan myöten. Asia mitä ei aina voi sanoa paahtoleivistä puhuttaessa. Joidenkin paahtoleipien sisus jää usein pehmeäksi, mitä ei mielestäni kuuluisi paahtoleivälle päästä käymään.
Kilohinta on paahtoleiväksi kallis, joten en ole siirtynyt kaikkia paahtoleipäostoksiani Perheleipureille. Toisaalta kilohinta on yli puolet halvempi kuin joissakin muissa leipälajeissa. Mitä muuten en pysty ymmärtämään. Kuinka on mahdollista, että leivän kilohinta on käytännössä tuplaantunut viimeisen vuoden aikana?
Suosittelen, pidän ja ostan tulevaisuudessakin.
(Positiivisuudestaan huolimatta tämä ei ole maksettu mainos, mutta otan kyllä mielelläni vastaan paahtoleipäpussin tai pari.)
Löysin kyseisen tuotteen joitakin aikoja sitten Stockan herkusta ja päädyin ostamaan alennuksen yllyttämänä. Ei sillä, että sieltä kaupasta koskaan saa mitään todella edullista, mutta usein hyvinkin laadukasta syötävää.
Kyseessä on päällisin puolin kovin klassisen oloinen paahtoleipä, joskin taikinaan on saatu sekoitettua suuri määrä kaikenlaisia aineita. Enkä ole kovin varma voiko leipää edes kutsua aidoksi paahtoleiväksi. Hieman oudolta se kyllä kuulostaa, sillä mielessäni liitän paahtoleivän puhtaasti vehnäjauhosta leivottuun leipään. Leivän muoto on kuitenkin hyvin perinteinen paahtoleivän muoto ja siksi kait sille on nimi annettu.
Palat ovat juuri sopivan kokoisia. Eivät liian pieniä, vaikka ovatkin pienehkön puoleisia. Ostan usein amerikan malliin tehtyä paahtoleipää, jonka palat ovat todella paljon suurempia kuin tässä Perheleipureiden leipomuksessa.
Tuoreena leipä on juuri sellaista kuin paahdetun paahtoleivän kuuluukin olla. Sopivan rapeaa, eikä se murusta liikaa. Se maistuu hyvältä ja sopii erinomaisesti niin juuston kuin leikkeleenkin alustaksi. Tuntuu kuin optimaalisen paahdon löydyttyä, leipä saa rapeutta aina sisuksiaan myöten. Asia mitä ei aina voi sanoa paahtoleivistä puhuttaessa. Joidenkin paahtoleipien sisus jää usein pehmeäksi, mitä ei mielestäni kuuluisi paahtoleivälle päästä käymään.
Kilohinta on paahtoleiväksi kallis, joten en ole siirtynyt kaikkia paahtoleipäostoksiani Perheleipureille. Toisaalta kilohinta on yli puolet halvempi kuin joissakin muissa leipälajeissa. Mitä muuten en pysty ymmärtämään. Kuinka on mahdollista, että leivän kilohinta on käytännössä tuplaantunut viimeisen vuoden aikana?
Suosittelen, pidän ja ostan tulevaisuudessakin.
(Positiivisuudestaan huolimatta tämä ei ole maksettu mainos, mutta otan kyllä mielelläni vastaan paahtoleipäpussin tai pari.)
tiistai 23. elokuuta 2011
Menkää itseenne ja ajatelkaa!
Minua ihmetyttää ja ärsyttää nämä uutiset, joiden mukaan X:n palkat ovat kohtuuttomat ja X:n kohdalle voi aina laittaa sen hetkisen kateuden kohteen. Siitähän tässä on kuitenkin pohjimmiltaan kyse. "Minusta kun nyt on kohtuutonta, että joku saa näin paljon enemmän liksaa kuin minä".
Sitä ihmettelijät eivät koskaan tunnu käsittävän, että se korkea palkka perustuu aina johonkin. Useimmiten työntekijän taitoihin ja lahjoihin. Ei kukaan estä herra tai rouva Nönnönnöötä ajamasta formulaa niin hyvin, että joku on valmis maksamaan siitä sinulle EUR 30,000,000 vuodessa.
Kyllähän se rivimiehestä tuntuu hassulta, että yritysjohtajalle maksetaan vuodessa 100 kertaa enemmän, mutta pitäisi huomioida lähtökohta. Ei mikään yritys maksa rivityöntekijälle niin paljoa palkkaa. Miksikö, no siksi, että rivimiehen työnkuvan osaa tehdä niin moni muukin henkilö. Tekijöitä riittää aina.
Kyse on siitä, että niin kauan kuin jollakin on varaa maksaa kovaa palkkaa, se on vapaassa demokratiassa mahdollista. Samalla jokaisella on vapaassa demokratiassa mahdollisuus kouluttautua tehtävään, josta maksetaan niin perhanasti palkkaa. Samassa vapaassa demokratiassa on täysin mahdollista myydä oma osaamisensa siihen hintaan, minkä joku on siitä valmis maksamaan.
Se ei ole vapaata demokratiaa, missä yhteiskunta asettaa palkkakaton kansalaistensa ansiokehitykselle. Eikä ruikuttamisesta ja kateudesta kukaan mitään maksa. Ne eivät vaadi mitään erityistä taitoa, eivät edes taitoa ajatella edes vähän alusta.
Sitä ihmettelijät eivät koskaan tunnu käsittävän, että se korkea palkka perustuu aina johonkin. Useimmiten työntekijän taitoihin ja lahjoihin. Ei kukaan estä herra tai rouva Nönnönnöötä ajamasta formulaa niin hyvin, että joku on valmis maksamaan siitä sinulle EUR 30,000,000 vuodessa.
Kyllähän se rivimiehestä tuntuu hassulta, että yritysjohtajalle maksetaan vuodessa 100 kertaa enemmän, mutta pitäisi huomioida lähtökohta. Ei mikään yritys maksa rivityöntekijälle niin paljoa palkkaa. Miksikö, no siksi, että rivimiehen työnkuvan osaa tehdä niin moni muukin henkilö. Tekijöitä riittää aina.
Kyse on siitä, että niin kauan kuin jollakin on varaa maksaa kovaa palkkaa, se on vapaassa demokratiassa mahdollista. Samalla jokaisella on vapaassa demokratiassa mahdollisuus kouluttautua tehtävään, josta maksetaan niin perhanasti palkkaa. Samassa vapaassa demokratiassa on täysin mahdollista myydä oma osaamisensa siihen hintaan, minkä joku on siitä valmis maksamaan.
Se ei ole vapaata demokratiaa, missä yhteiskunta asettaa palkkakaton kansalaistensa ansiokehitykselle. Eikä ruikuttamisesta ja kateudesta kukaan mitään maksa. Ne eivät vaadi mitään erityistä taitoa, eivät edes taitoa ajatella edes vähän alusta.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Keltareunaiset aarteet
En tiedä mitä tekisin vanhoilla National Geographic lehdillä. Olen ollut jäsen jo muutaman vuoden ajan ja suurin osa lehdistä on luettuna ja pinottuna tuossa huoneen nurkassa. Tuntuu jotenkin hullulta pitää niitä edelleen kuin arvopapereita säilössä, mutta samaan aikaan en tule heittäneeksi niitä menemään.
Eihän säilömisessä ole mitään järkeä, mutta olen ymmärtänyt ettei ongelma oli harvinainen. Lehden tilaajat käsittävän lehden olevan jotain erilaista kuin tavallinen aikakausilehti. Jotain sellaista jonka pariin voi palata tulevaisuudessa ja lukea artikkelin uudestaan. Oikeastaan tuo on hyvin loogista, sillä suuri osa artikkeleista saa syvyyttä ajan kanssa ja niihin pystyy lisäämään mielessään uusia näkökulmia.
Vaikka tiedän kyllä kuinka paperin ohuella pohjalla tuon väittämän logiikka oikeasti on. Se minkä ihmiinen lukee, katoaa joko päästä tai siirtyy pitkäaikaiseen muistiin, josta jalostuu uusiksi ajatuksiksi. Ei siinä auta pölyä keräävä kasa keltareunaisia lehtiä.
Periaatteessa olisi varmasti parasta vapauttaa ne luontoon, kiertoon tai ihan vain päästää menemään.
Eihän säilömisessä ole mitään järkeä, mutta olen ymmärtänyt ettei ongelma oli harvinainen. Lehden tilaajat käsittävän lehden olevan jotain erilaista kuin tavallinen aikakausilehti. Jotain sellaista jonka pariin voi palata tulevaisuudessa ja lukea artikkelin uudestaan. Oikeastaan tuo on hyvin loogista, sillä suuri osa artikkeleista saa syvyyttä ajan kanssa ja niihin pystyy lisäämään mielessään uusia näkökulmia.
Vaikka tiedän kyllä kuinka paperin ohuella pohjalla tuon väittämän logiikka oikeasti on. Se minkä ihmiinen lukee, katoaa joko päästä tai siirtyy pitkäaikaiseen muistiin, josta jalostuu uusiksi ajatuksiksi. Ei siinä auta pölyä keräävä kasa keltareunaisia lehtiä.
Periaatteessa olisi varmasti parasta vapauttaa ne luontoon, kiertoon tai ihan vain päästää menemään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

