keskiviikko 24. elokuuta 2011

Paahtoleipäarvostelu

Kirjoitin joskus omasta mielestäni hauskan pussikeittoarvostelun, joten haluan jatkaa aiheesta ainakin tämän verran. Sillä erolla tietysti, että tämä on arvostelu Perheleipurien luomupaahtoleivästä.

Löysin kyseisen tuotteen joitakin aikoja sitten Stockan herkusta ja päädyin ostamaan alennuksen yllyttämänä. Ei sillä, että sieltä kaupasta koskaan saa mitään todella edullista, mutta usein hyvinkin laadukasta syötävää.

Kyseessä on päällisin puolin kovin klassisen oloinen paahtoleipä, joskin taikinaan on saatu sekoitettua suuri määrä kaikenlaisia aineita. Enkä ole kovin varma voiko leipää edes kutsua aidoksi paahtoleiväksi. Hieman oudolta se kyllä kuulostaa, sillä mielessäni liitän paahtoleivän puhtaasti vehnäjauhosta leivottuun leipään. Leivän muoto on kuitenkin hyvin perinteinen paahtoleivän muoto ja siksi kait sille on nimi annettu.

Palat ovat juuri sopivan kokoisia. Eivät liian pieniä, vaikka ovatkin pienehkön puoleisia. Ostan usein amerikan malliin tehtyä paahtoleipää, jonka palat ovat todella paljon suurempia kuin tässä Perheleipureiden leipomuksessa.

Tuoreena leipä on juuri sellaista kuin paahdetun paahtoleivän kuuluukin olla. Sopivan rapeaa, eikä se murusta liikaa. Se maistuu hyvältä ja sopii erinomaisesti niin juuston kuin leikkeleenkin alustaksi. Tuntuu kuin optimaalisen paahdon löydyttyä, leipä saa rapeutta aina sisuksiaan myöten. Asia mitä ei aina voi sanoa paahtoleivistä puhuttaessa. Joidenkin paahtoleipien sisus jää usein pehmeäksi, mitä ei mielestäni kuuluisi paahtoleivälle päästä käymään.

Kilohinta on paahtoleiväksi kallis, joten en ole siirtynyt kaikkia paahtoleipäostoksiani Perheleipureille. Toisaalta kilohinta on yli puolet halvempi kuin joissakin muissa leipälajeissa. Mitä muuten en pysty ymmärtämään. Kuinka on mahdollista, että leivän kilohinta on käytännössä tuplaantunut viimeisen vuoden aikana?

Suosittelen, pidän ja ostan tulevaisuudessakin.

(Positiivisuudestaan huolimatta tämä ei ole maksettu mainos, mutta otan kyllä mielelläni vastaan paahtoleipäpussin tai pari.)

Ei kommentteja: