Mitä odottaa alkaneelta vuosikymmeneltä? Jollakin tavalla tuntuu siltä, että 2010-luku on jonkinlainen murrosvuosikymmen ihmiskunnan historiassa. Se kuulostaa eittämättä ylidramaattiselta, mutta ei välttämättä ole sittenkään niin kaukaa haettu vertaus. Riittää kun ajattelee ympäristön tilaa, energiavarojen hiipumista ja arkipäiväistyvää väkivaltaa. Kun asiaa tarkastelee laajemmassa mittakaavassa, on helppo nähdä kuinka ne kaikki liittyvät toisiinsa.
Uskon yhä vakaasti siihen, että kaikkein tärkein syy Yhdysvaltojen sodalle Irakissa oli musta kulta. Kyse oli siitä kuka hallitsee maailman toiseksi rikkaimpia öljyvarantoja, länsi-vastainen diktaattori vai globaalit energiayhtiöt. Siinä missä Saddam vastusti kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä, globaalit yritykset rakastavat niitä. Ei missään ole niin helppoa tehdä rahaa ja vaurautta kuin läntisten demokratioiden muokkaamissa stabiileissa yhteisöissä. Sen ei tarvitse välttämättä olla demokratia, riittää kunhan yhteiset pelisäännöt ovat sellaisia, joita kansa noudattaa. Kiina on tästä erittäin hyvä esimerkki. Ei kait kukaan väitä, että se on vapaa demokratia, mutta kukaan ei voi kiistää idän tuhatvuotisen jättiläisen heräämistä satavuotisesta unestaan.
Kiina tulee olemaan vuoteen 2020 mennessä, tämän planeetan johtava yksittäinen valtio. Se ei tule saavuttamaan Yhdysvaltojen mittavaa sotilaallista ylivoimaa, mutta se pystyy kyseenalaistamaan läntisten demokratioiden taloudellisen mahdin. Niin kauan kuin ipodeissa, leivänpaahtimissa ja alusvaatteissamme lukee Made in China, on Kiinaa mahdoton sivuttaa. Teollinen tuotantokyky tulee olemaan Kiinan mahdin näkyvin voima. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaisi tietää, missä mittakaavassa Kiinalaiset kontroloivat maailman raaka-ainevaroja.
Tuotannon siirtyessä Kiinaan, kiistakapulaksi jäävät raaka-aineet, energia ja puhdas ruoka. Nykyisellä teknologisella tasollamme, kyse on harvoista hyödykkeistä, joiden tuotanto on paikkasidonnaista. Olemme riippuvaisia uusista kaivoshankkeista, olemassaolevista öljyesiintymistä ja tuottavasta maataloudesta.
Voiko 6,8 miljardia ihmistä siirtyä 100% kierrätystalouteen? Voi tietysti, se on kahden askeleen päässä. Otamme vain askeleen takaisinpäin kivikauteen tai loikkauksen tulevaisuuteen. Niin helppoa se on. Realismia? Tuskinpa sentään. Me pystymme vähentämään riippuvuuttamme uusista nikkelikaivoksista kierrättämällä, mutta mitään ihmeparanusta siihen ei löydy 2010-luvulta.
Espanja tuotti viime keskiviikkona lähes 55% energiantarpeestaan tuulivoimalla. Aika perhanan kova juttu, mutta onko siitä tulevaisuuden hopealuodiksi? Me täällä pohjolassa olemme päättäneet siirtää toivomme loistavaan tulevaisuuteen ja rakennamme ydinvoimaa. Sääli vain, että niitä atomiautoja ei sitten tullutkaan. Maailma kun edelleen liikkuu öljyn voimalla. Sähköiset pikkuautot ovat kyllä tietysti tulossa, mutta mistä hitosta saadaan tarpeeksi pitkän jatkojohdon Shenzhenistä Rotterdamiin?
Kaikki tuo yllämainittu on täysin turhaa, niin kauan kuin meillä ei ole mitään mitä napaamme laittaa. Maailman viljan tuotanto on kasvanut 60-luvulta tasaisesti, aivan kuten viljan kulutus. Itse asiassa ne ovat kulkeneet edelliset 50 vuotta käytännössä käsikädessä, yhtä matkaa ylöspäin. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että globaalin viljavaraston määrä on pudonnut 30 % viimeisten 20 vuoden aikana. Siis se määrä viljaa, jota ei ole välittömästi käytetty, vaan on voitu laittaa varastoon pahan päivän varalle. Tämä on heijastunut viljan hinnan nousussa. Itse kukin tietää, että leipä maksaa tänään hävyttömän paljon enemmän kuin kolme vuotta sitten.
Edelliseen kuvioon on hyvä lisätä mielessään ilmaston muutos. Mitä tapahtuu kun Kiinan, Intian, Euroopan ja Pohjois-Amerikan suuret leipäkorit kuivuvat? Tai saavat liikaa vettä ja tulvivat. Tuo on ajatusleikkiä, eikä todennäköisesti tule toteutumaan seuraavan vuosikymmenen aikana. Se mikä on kuitenkin realistisempaa on Afrikan kuivuminen. Sopiikin miettiä, mitä hittoa me tehdään sadoille miljoonille nälkäisillä afrikkalaisille. Somalian köyhät kalastajat sen jo tietävät.
Varmasti raadollisin trendi 2010-luvulla tulee olemaan arkipäiväistyvä väkivalta. Kutsutaan sitä sitten terrorismiksi, huliganismiksi tai miksi tahansa, väkivallan näkyvyys tulee lisääntymään.
Kymmenen vuoden takainen Edward Nortonin ja Brad Pittin tähdittämä Fight Club oli eräänlainen lähtölaukaus väkivaltaurheilulle. Tappeleminen kun on helvetin kivaa. K-1, MMA, M-1 ja Ultimate Fighter ovat vain sivistynyt huippu väkivallan vuoresta. Sen alle mahtuvat Somalian merirosvot, terrorismin vastainen sota, itsemurha pommittajat ja Al-Qaidan epämääräinen verkosto terroristeja. Väkivalta on pirstaloitumassa, se hakee paikkaansa yhteiskunnassamme ja on väistämättä jo saanut pysyvän jalansijan. Luonteenpiirteenähän se ei ole meistä koskaan hävinnyt, eikä varmasti tule koskaan häviämäänkään.
Al-Qaidan ydin on kiistattomasti heikentynyt, Osama bin Laden on menettänyt mahdollisuutensa suuriin yksittäisiin iskuihin, mutta hänen luomansa ideologia on ehdottomasti vahvistunut. Me olemme polarisoitumassa "meihin" ja "muihin". Eräs ystäväni, joka ei tietääkseni ole koskaan ole ollut uskonnollinen luonne, liittyi Facebookissa ryhmään "Muslims Are Not Terrorists". Eivät tietenkään ole, mutta jo ryhmän olemassaolo kertoo vallitsevasta mielipiteestä.
Kriisin aikana ääripäät vahvistuvat ja keskusta menettää merkityksensä. Kirjoitin odottavani murrosta 2010-luvulta ja olen vakuuttunut, että se on tulossa. En kuitenkaan usko mihinkään "kirkas valo taivaalta" ilmiöön, vaan johonkin paljon huomaamattomampaan. Todellisuuteen, jossa radikaali muutos on tapahtunut ennen kuin kukaan ehti tajuta muutoksen alkaneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti