Katsoin eilen ensimmäistä kertaa klassikko elokuvan Easy Rider. Olen toki nähnyt sen aikaisemminkin, mutta tuo oli ensimmäinen kerta kun oikeasti katsoin sen. Niin, että siitä jäi mielikuvia ja ajatuksia, eikä ollut vain yksi elokuva muiden elokuvien joukossa. En usko, että tälläkään kertaa täysin ymmärsin mikä elokuvan todellinen merkitys yhteiskunnallemme oli, mutta hieno se silti oli.
Elokuvan jälkeen jäin seuraamaan dokumenttia Hollywoodin pelastajat. En kuitenkaan jaksanut seurata sitä loppuun, mutta minulle jäi mieleen siitä lause, jossa kerrottiin elokuvateollisuuden kadottaneen katsojakuntansa 60-luvun loppupuolella. Siis käytännössä siihen aikaan, jolloin areenalle astuivat Coppola, Lucas, Spielberg ja muut nykypäivän suuret nimet. He löysivät uuden yleisön nuorista ja osasivat rakentaa oman menestyksensä uuden elokuvan pohjalle. Se kuulosti jollakin tavalla tutulta, sillä koen kadottaneeni yhteyden moniin tämän päivän suuriin elokuviin. Ne ovat aivan liian yksinkertaisia, pinnallisia ja vailla kunnollista tarinaa. Helppoja elokuvia, sellaisia joita voi nauttia popcornin ja colan kanssa leppoisina lauantaipäivinä.
Enpä tiedä.. toisinaan tuntuu, että Hollywood on kadottanut kosketuksensa yleisöönsä. Tai sitten yksinkertaisesti minä en kuulu siihen yleisöön, jonka kanssa Hollywood on kosketuksissa. Todennäköisesti jälkimmäinen todellisuutta, sillä minustahan ne virheet yleensä löytyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti