tiistai 26. huhtikuuta 2011

Valssia kukkien terälehdillä

Tänään oli kaikenlaista mielessä mistä olisi voinut kirjoittaa blogiin. En kuitenkaan muista niitä enää, joten ne jäävät nyt kirjoittamatta. Sen sijaan olen siivonnut pöytääni ja löytänyt pääsylipun Berliner Fernsehturmin näköalatasanteelle. Tehköön siis tiettäväksi, että olen pällistellyt Saksojen pääkaupungin kattoja 203 metrin korkeudesta.

Samoin tänään oli postipäivä. Olen saanut postikortin Hong Kongista, jossa eräs ystävä kävi kääntymässä kahden viikkon ajan. Oli kuulema ollut, mutta minkäs siile mahtaa jos asuu 200 km:n päässä päiväntasaajalta. Samoin olen nyt vihdoin saanut ostettua uuden kantohihnan siihen minun piekkariin. Pitää vielä ratkaista miten hitossa sen saa kiinnitettyä tuohon kivääriin. Toiseen päähän nippusiteellä, mutta toinen on hankalampi.

Imuroin ja haaveilen robotti-imurista. Vielä kun saisi automaattisen pölynpyyhkijän ja tiskikoneen, niin elämä olisi kuin tulppaanin lehdillä tanssahtelua.

Ei kommentteja: