Osakkeet paremmuusjärjestyksessä

Sijoitukset paremmuusjärjestyksessä:

1) Sampo
2) Fiskars
3) Pepsi
4) Philip Morris
5) Visa
6) Ford
7) Nokia
8) Fortum
9) Kinder Morgan
10) BHP Billiton
11) Stockmann

Listaus kun katsotaan puhtaasti kurssin kehitystä, ilman syvällisempää pohdintaa. Mikäli mukaan otetaan myös osingot, on järjestys hieman erilainen. Fiskars todennäköisesti paras, mutta Stockmann on edelleen huonoin.

Mihin olen aidosti pettynyt? Stockmanniin, jonka ostin puhtaasti sentimentaalisista syistä, mutta siinäkin edelleen uskon yritykseen. Ajoituksellisesti sen osto meni täysin metsään tai ehkä paremminkin kyse on siitä, että rakastun omistuksiini. Minun on vaikea myydä niitä pois, vaikka kurssi osoittaa, että niin pitäisi tehdä.

Suurin heikkouteni sijoittamisessa on juuri tuo osakkeisiin rakastuminen ja sitten toiseksi kokonaiskuvan unohtaminen. Muistan tapauksia joissa erehdyin painamaan ostonappulaa, vaikka "tiesin", että hinta tulee vielä laskemaan.

Omistamiini yrityksiin olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen. Ne ovat kaikki suhteellisen defenssiiviä, kun ajatellaan millä toimialoilla ne toimivat. Toki autonvalmistus, kaivosteollisuus ja energia ovat syklisiä toimialoja, mutta en usko niiden loppuvan kokonaan.

Mielestäni omistan yrityksiä, jotka ovat oman toimialansa huippuja tai niillä on jotain muuta kilpailuetua, jota ei voi helposti kopioida. Fortum on tällä hetkellä alamaissa, mutta on edelleen johtava sähkön ja lämmön tuottaja. Kinder Morgan omistaa edelleen 135,000 kilometriä kaasu- ja öljyputkia, puhumattakaan Philip Morrisista. Pahuuden imperiumiin kuuluu edelleen maailman tunnetuin tupakkamerkki ja pari muuta vähemmän tunnettua.

Kyllä tämä tästä kun asiaa osaa katsoa 10, 15 tai jopa 25 vuoden perspektiivillä.

Jumalan selän takana - Carlo Levi luettuna

Halusin lukea italialaista kirjallisuutta ja sain nyt jokin aika sitten luettua esille nostamani Carlo Levin kirjan Jumalan selän takana, joka on on miehen kuuluisin kirja. Kyseessä on omaelämänkerrallinen kertomus eteläisestä Italiasta, joskus vuonna 1935, Kirjan alkuperäinen nimi on Cristo si è fermato a Eboli joka suoraan suomennettuna on Jumala pysähtyi Eboliin. Alkuperäinen kiinnostukseni heräsi siitä, että Kristuksen lailla, minäkin pysähdyin Ebolin kaupunkiin, enkä mennyt metriäkään edemmäs.

Kirja ei kerro sen enempää Ebolista, sillä se oli aikoinaan italialaisen sivistyksen ääriraja ja kirjan tapahtumat sijoittuvat siitä edemmäs. Se kertoo kuinka ihmiset asuivat lähes feodooliyhteiskunnassa, malarian ja köyhyyden riuduttamina keskellä Etelä-Italian maaseutua. Aluetta, jossa ei ollut yhtään mitään.

Kirja on eräänlainen klassikko, jonka kyllä huomaa tekstistä. Se on hyvin sujuvaa ja lähtee liitoon ensimmäisten sivujen jälkeen. Luettuani kirjaa muutaman kymmentä sivua, olin aika hämmentynyt, että miksi minä tätä luen, mutta jatkoin ja sain palkkioni. Ehkä alku on eräänlainen kiirastuli, sillä tarina ja 1930-luvun Italia avautuu vasta sen jälkeen ja palkitsee lukijansa kiehtovuudellaan.

Miten ihminen voi olla tapoihinsa kangistunut vaikka ne tavat selvästi vahingoittavat ja estävät häntä täyttämästä potenttiaaliaan? Sitä minä pohdin kirjaa lukiessani ja pohdin tietysti hieman vieläkin. Siitä voin vetää suoria suuntaviivoja myös omaan elämääni, kuten varmasti me kaikki.

Jumalan selän takana on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ajankuva ja samalla kattoikkuna ihmismielen syövereihin.

Tekniikan kehitys sadassa vuodessa

Tasan sata vuotta sitten ihminen kaivautui, tähtäsi ja tappoi kaltaisiaan koko Ranskan ja Saksan välisellä rajalla. Miljoonia ihmishenkiä haudattiin Keski-Euroopan mutaan, jossa on ihmisen poikia surmattu jo vuosituhansien ajan. Käsittämätöntä murhaamista.

Sadassa vuodessa ihminen on tappanut toisenkin kerran kaltaisiaan samoilla kentillä, mutta on jotain muutakin onneksi saatu aikaiseksi. Itse asiassa väittävät ihmisen elävän historiansa väkivallattominta aikaa, johon on joskus vaikea uskoa. Vaikka totta kait se lopulta on. Uutiset vain ovat ennen näkemättömän nopeita ja tehokkaita.

Sadassa vuodessa tekniikka on kehittynyt valtavin harppauksin. Hevosmiesten lakko lopetti kauramoottorin valtakauden, sillä sen lakon loppua ei vielä ole näkynyt. Ohessa on uutuus Amerikasta sadan vuoden takaa, American LaFrance Speedster, joka ilmeisesti oli aikansa malliesimerkki kilpa-autosta. Sellainen jonka jokainen poika ja tyttö halusi itselleen. Jotain mitä saattaisin toki haluta itselleni myös tänäkin päivänä. Tyylikäs kapistus, jos tuollainen hieman Aku Ankkamainen ulkoasu miellyttää.


Vieressä on uusin saavutus tältä vuosituhannelta. Me lähetämme avaruuteen raketin, joka laskeutuu takaisin maanpinnalle ja vieläpä merellä olevalle lautalle. Käsittämätön hyppäys ihmiskunnan teknisessä osaamisessa, niinkin pienessä ajassa kuin sadassa vuodessa. Aika joka on tietysti ihmiselle ikä ja vähän yli, mutta universumissa ei tapahdu oikeastaan mitään merkityksellistä tuossa ajassa. Miksi universumissa? Koska tällä hetkellä olemme yhä ainoa laji jonka tiedämme kykenevät irtautumaan planeettansa vetovoimasta edes sen verran, että pääsemme kyseisen planeetan kiertoradalle.

Päivän jännittävä uutinen liittyy myös tekniikkaan ja sen kehitykseen, sillä Juri Milner, Steven Hawkins ja pari muuta, aikovat lähettää luotaimia naapuritähdelle. Talvella ihastelimme sitä kuinka vihdoin saimme lähikuvia Plutosta ja nyt nämä sankarit aikovat lähettää luotaimen 4,37 valovuoden päähän. Sankariin ei tässä yhteydessä voi liittää hitustakaan ironiaa, sillä jos tuossa onnistuvat, he ovat ihmiskunnan sankareita.

Lentokentän viereen muuttajat

Sairaanhoitajat vaativat kolmen tonnin palkkaa kansalaisadressin voimin. Ilmeisesti suurin perustelu tuntuu olevan se, että vaatimuksen tekijät ovat kyllästyneet odottamaan kovempaa palkkaa.

Kukaan ei kiellä etteikö sairaanhoitajan työ ole vaativaa, raskasta ja huonosti palkattua. Samaan aikaan minulle tulee kuitenkin ensimmäisenä mieleen ne ihmiset, jotka muuttavat lentokentän viereen ja alkavat sen jälkeen valittamaan lentomelusta.

Onko se tullut jotenkin yllätyksenä, että sairaanhoitajan tehtävä on heikosti palkattua? Mikäli työstä olisi halunnut enemmän palkkaa, niin miksi ei alkujaan kouluttautunut sellaiseen tehtävään, jossa palkkataso on korkea?

Stubb ei taida olla puutarhuri

On myönnettävä, että olen ollut väärässä Alexander Stubbin osalta. Keskustelimme hänen valinnastaan Kokoomuksen johtoon ja olin muistaakseni sitä mieltä, että hän voi parhaimmillaan olla parasta mitä heille on viime vuosina tapahtunut. Hän on kuitenkin hyvin näkyvä persoona, joka varmasti herättää tunteita ja kohtaa ihmisiä eri tavalla kuin moni muu sen hetkisistä ehdokkaista. Nyt alkaa kaiketi olla selvää ettei hänestä tullut Kokoomuksen pelastajaa, ehkä pikemminkin päinvastoin.

Stubb on profiloitunut viime vuosina enemmänkin mieheksi joka keskittyy epäoleellisiin asioihin. Samaan aikaan kun maa on syvimmässä kriisissa sotien(?) jälkeen, on miestä seurannut kohu kohun jälkeen. Ensiksi lyhyt pätkä pääministerinä, jolta käsittääkseni jäi käteen kohu polvihousuista ja avoin tunnustus pohdinnasta, että pitäisikö hajoittaa hallitus. Nyt valtionvarainministerinä hopeinen luoti maan ongelmiin on hallintarekisteri, jota käsittääkseni ei oikein kukaan todella halua. Nyt viimeisin älynväläys oli pohjoiskorealaistyylinen kirje, jossa vannotettiin rakkautta suurta johtajaa kohtaan.

Mielestäni on täysin luonnollista korjata mielipidettään uusien tietojen perusteella, joten teen sen nyt omalta osaltani tässä. Stubb on erittäin ammattitaitoinen ihminen, jonka karisma on erittäin poikkeuksellista suomalaiselle poliitikolle. Samaan aikaan hän vaikuttaa ihmiseltä, jolla on suuria haasteita syiden ja niiden seurausten arvioimisessa. Hän ei vaikuta kovin harkitsevalta ihmiseltä ja on vaikea nähdä miestä tehtävässä, jonka hedelmät kypsyvät vasta vuosien jälkeen.

Putin perustaa komentoonsa kansalliskaartin = Sisä- vai ulkopolitiikkaa?

Iltasanomat uutisoivat Venäjän presidentti Putinin perustaneen komentoonsa kansalliskaartin. Valitettavasti en osaa venäjää tai edes ole etsinyt alkuperäistä uutista, mutta mielestäni Iltasanomien otsikointi on A) sensaatiohakuinen ja B) mahdollisesti väärillä jäljillä. Alkuperäinen otsikko oli siis: Putin perustaa komentoonsa kansalliskaartin – onko taustalla pelko kansannoususta?

Koska itänaapurin takana turvallisuuspalvelu tms. on noussut isäntäänsä vastaan? Minä en tiedä yhtään suoralta kädeltä, joten ei se kovin yleistä ole. Siksi onkin syytä kysyä onko todella tarpeen perustaa uutta turvallisuusjoukkoa joka olisi muita jo olemassa olevia uskollisempi. En usko tähän.

Toiseksi jos kyseessä on todella kansalliskaarti eli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, eikä kyseessä ole silloin enemmänkin sisäpolitiikkaa? Se on käytännön läheinen tapa tuoda kansa mukaan taisteluun ja varustautumiseen ulkoisia uhkia vastaan.

Lisäksi voisi jopa pohtia, että onko tämä ensimmäinen asken Venäjällä kohti ammattiarmeijaa ja irrottautumista asevelvollisarmeijaasta.

Suosiokilpailu kun osallistujat ovat epäsuosittuja

Kukapa kissan häntää nostaisi jos ei kissa itse. Kerroin jo lokakuun lopulla samaa asiaa kuin New York Times kertoo vasta tänään, eli Trump on pikkuisen enemmän ääriehdokas kuin Clinton. Itse asiassa kumpikin on niin poliittisesti äärilaidalla, että ovat molemmat "villin epäsuosittuja".

Nämä vaalit tulevat ratkeamaan edelleen sillä, joka pystyy kääntämään oman äärilaitansa suosion kantamaan myös poliittisessa keskustassa. Trump on vieroittanut itsestään niin latinalaiset, naiset, alle 30-vuotiaat ja korkeastikoulutetut äänestäjät. Clinton on käsittääkseni "vain" yleisen epäsuosittu eli mikään kokonainen äänestäjäryhmä ei ole häntä tyrmännyt.

Demokraattinen politiikka eroaa liike-elämästä yhdessä suuressa muodossa, siinä pitää pystyä toimimaan koko markkinan alueella. Tämä siis jos kansakunnasta puhutaan poliittisena kenttänä. Erotus korostuu erityisesti presidentinvaaleissa, jossa markkinaosuuden on oltava yli 50%, jotta voitto on ylipäätänsä mahdollinen. Liike-elämässä yritys voi olla suunnattoman menestyvä, myös huomattavan paljon pienemmillä markkinaosuuksilla. Itse asiassa tämä tulee todennäköisesti olemaan Trumpin sokea kohta, sillä hänen viestinsä on suunnattu aivan liian pienelle asiakassegmentille. Tämä riittää ilmeisen hyvin republikaanisen puolueen ehdokkuuteen, mutta ei riitä todelliseen kilpailuun.

Clintonin suurin ero Sandersiin ja Trumpiin tulee siitä, että hän ei ole maalannut itseään vain tietyn äänestäjäkunnan ehdokkaaksi. Hän selkeästi yrittää pelata kokonaisvoittoa, eikä ainoastaan osallistujatittelistä.