Aikaisemmin viikolla pankit tarttuivat samankaltaiseen julkisuustemppuun kuin S-ryhmä onnistuneesti jo hieman aikaisemmin. Lanseerattiin uudelleen suurella rummun pärinällä jo olemassa oleva mahdollisuus, kuinka pitää asuntolainastaan lyhennysvapaata. Olen siinä uskossa, ettei tämä ole mikään uusi ominaisuus.
Joka tapauksessa asia herätti myös minut miettimään, että kannattaisiko siihen todella tarttua. En ole tehnyt matematiikkaa tästä, mutta vuoden lainanlyhennykset ovat loppujen lopuksi ihan merkittävä summa rahaa. Mitä jos sijoittaisin nuo rahat jonnekin, jossa ne tuottavat enemmän? Olisiko se mahdollista ja loppujen lopuksi olisiko se kannattavaa? En tiedä, mutta ajatuksena mielenkiintoinen leikki, jota ehkä pitää pohtia syvemmälle.
Kyseessä siis ei missään nimessä ole ilmaista rahaa, mutta näillä koroilla huomattavan halpaa rahaa kuitenkin. Jos sen saa tuottamaan hintaansa enemmän, niin silloinhan se kannattaisi tehdä noin, eikö?
Hyöty toisaalta tuskin on mikään kovin merkittävä, joten en tiedä onko se edes vaivansa väärti. Kulutukseen sitä ei tietenkään kannattaisi laittaa, jos asiaa ajattelee puhtaasti oman kukkaronsa kautta. Yhteiskunta tietysti kiittäisi kulutuksesta, mutta velaksi eläminen on trendi johon kannattaisi osallistua vain harkiten, enkä tuota harkintaa ole vielä tehnyt.
__
Omaksi muistiinpanoksi:
- Alice Schroeder, The Snowball
- Roger Lowenstein, Buffett
- Benjamin Graham, The Intelligent Investor
- Darrell Huff, How to lie with statistics
lauantai 7. helmikuuta 2015
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Mirkka Lappalaisen Pohjolan Leijona, Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611 - 1632 (lukukokemuksesta)
Luin pitkästä aikaa kirjan, edellisestä on aikaa useampi kuukausi ja se oli muistaakseni toisen maailmansodan fiktiota. Tällä kertaa lukuvuorossa oli marraskuun heräteostos Kotkan Prismassa; Mirkka Lappalaisen Pohjolan Leijona, Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611 - 1632.
Olen ymmärtänyt, että kyseessä on viime vuoden Tieto-Finlandia paalkinnon voittaja ja ymmärrän kyllä miksi tuo kirja palkinnosta on kisannut. Se on hyvin kirjoitettu, oivaltava ja näköalaa tarjoava kirja Ruotsin valtion ja Pohjoismaisen byrokratian syntyyn.
Tietysti Ruotsi on maana vanhempi, mutta kaiketi valtio perustuu rakenteidensa eli byrokratian varaan. Siihen, että maa ei häviä kartalta kuninkaansa mukana, eikä ole enää sidottu johtajansa elämänlankaan. Kustaa II Aadolf perusti valtion, puhalsi henkiin hallintomuodon joka sykkii omaa elämäänsä ja kantaa selässään koko Ruotsin. Suomea ei ollut olemassa, oli pelkkä Ruotsi jonka rajat ulottuivat Venäjän rajaan saakka.
Odotin kirjaa lukiessani, että koska pääsemme suuriin sotaseikkailuihin. Miten sodankäynti koki murroksen ja kuinka uusi tapa taistella mahdollisti verisen valloitusretken Saksassa. Osuus tuli, mutta se olikin vain pieni lopputulema, tulos siitä miten Ruotsi rakennettiin. Kirja kertoo byrokratian syntyhistorian, miksi, kenen toimesta ja millä tavalla byrokratia sai alkunsa. Lappalainen avaa lukijansa eteen maailman joka on murroksessa, tilanteessa jossa vanha heimoyhteiskunta ei ole enää riittävä. Hän opettaa huomaamatta; kertoo miksi byrokratia on valtioiden luusto.
Kirja ei ole jännittävä, se ei ole kiehtova, eikä tempaa mukaansa matkalle kohti suuria tuntoja. Se on kuitenkin hyvin kirjoitettu, rytmikäs kertomus joka aidosti opettaa lukijaansa ymmärtämään toisenlaista maailmaa. Tämä ei ole satunnaiselle lukijalle. Se on lukijalle, joka arvostaa mahdollisuutta tutustua ensiluokkaisen opettajan avustuksella johonkin sellaiseen, mikä harvoin herättää intohimoja.
Olen ymmärtänyt, että kyseessä on viime vuoden Tieto-Finlandia paalkinnon voittaja ja ymmärrän kyllä miksi tuo kirja palkinnosta on kisannut. Se on hyvin kirjoitettu, oivaltava ja näköalaa tarjoava kirja Ruotsin valtion ja Pohjoismaisen byrokratian syntyyn.
Tietysti Ruotsi on maana vanhempi, mutta kaiketi valtio perustuu rakenteidensa eli byrokratian varaan. Siihen, että maa ei häviä kartalta kuninkaansa mukana, eikä ole enää sidottu johtajansa elämänlankaan. Kustaa II Aadolf perusti valtion, puhalsi henkiin hallintomuodon joka sykkii omaa elämäänsä ja kantaa selässään koko Ruotsin. Suomea ei ollut olemassa, oli pelkkä Ruotsi jonka rajat ulottuivat Venäjän rajaan saakka.
Odotin kirjaa lukiessani, että koska pääsemme suuriin sotaseikkailuihin. Miten sodankäynti koki murroksen ja kuinka uusi tapa taistella mahdollisti verisen valloitusretken Saksassa. Osuus tuli, mutta se olikin vain pieni lopputulema, tulos siitä miten Ruotsi rakennettiin. Kirja kertoo byrokratian syntyhistorian, miksi, kenen toimesta ja millä tavalla byrokratia sai alkunsa. Lappalainen avaa lukijansa eteen maailman joka on murroksessa, tilanteessa jossa vanha heimoyhteiskunta ei ole enää riittävä. Hän opettaa huomaamatta; kertoo miksi byrokratia on valtioiden luusto.
Kirja ei ole jännittävä, se ei ole kiehtova, eikä tempaa mukaansa matkalle kohti suuria tuntoja. Se on kuitenkin hyvin kirjoitettu, rytmikäs kertomus joka aidosti opettaa lukijaansa ymmärtämään toisenlaista maailmaa. Tämä ei ole satunnaiselle lukijalle. Se on lukijalle, joka arvostaa mahdollisuutta tutustua ensiluokkaisen opettajan avustuksella johonkin sellaiseen, mikä harvoin herättää intohimoja.
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Stallhagen Historic Beer 1843
Maistoin viime viikonloppuna yhtä maailman vanhinta olutta, näin ainakin markkinointikieli minulle kertoo. Kyseessä on ahvenanmaalainen Stallhagen panimon entistämä olut, jota löydettiin meren pohjasta muutaman pullon verran.
En ole mitenkään erityinen oluen ystävä, mutta juon kyllä mielelläni olutta hyvässä seurassa ja toisinaan ilmankin hyvää seuraa. Suurin ongelma on kaiketi se oluen perusmaku, joka ei mielestäni ole erityisen miellyttävä. Karvaus kaiketi saa minun suussani reaktion joka ei ole miellyttävä.
Oluen teko on melkoisesti muuttunut 170-vuodessa ja sitä myötä myös oluen maku. Tästä vanhuksesta puuttui modernille oluelle tyypillisiä ominaisuuksia tai ainakin minun suussani ne oli kutistettu minimiin. Jos avaan jääkaapista pullon ja juon sen on ensimmäinen maku yleensä tuollainen pistävä karvaus. Tästä se puuttui lähes kokonaan. Stallhagen historic beer oli erittäin helppo juotava, aivan kuin olisi juonut jotenkin väljähtänyttä olutta. Ei.. tuo on väärin sanottu, sillä se ei missään nimessä maistunut väljähtäneeltä.
Budweiser on mielestäni kaikessa helppoudessaa erittäin hyvä olut. Se on sellainen mitä voi juoda melkein kuin vettä, joka on eräänlainen taidonnäyte sekin. Amerikkalainen Bud sopii suuhun kuin suuhun, kaikki saavat sen alas, eikä se karvastele varmaan kenenkään suussa varsinaisesti pahalta. Tässä historiallisessa oluessa oli jotain hyvin samankaltaista helppoutta. Maku oli pehmeämpi, mutta samalla monipuolisempi kuin Bud.
Vaahto oli jotain sellaista mitä kunnon oluen vaahdon pitääkin olla. Samettista, pehmeää ja kestävää. Tuopillinen kuohui näyttävästi eikä se tahtonut tasaantua ollenkaan; näen sieluni silmin kuinka tuopin päältä on aikoinaan puhallettu enimmät vaahdot menemään.
Erikoinen kokemus juoda jotain sellaista mitä kauan tomuksi muuttuneet ihmiset ovat juoneet ja maistaneet. Tuntemus on yhteenkuuluvuuden tuntu ihmisiin ja siihen miltä elämä on maistunut heidän kielellään.
Olut oli hyvää. Hieman kalliin puoleista, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Ottaisinko säännölliseen kulutukseen? Ehkä, mutta mitään suur juomaria ei minusta tälläkään oluella saisi.
En ole mitenkään erityinen oluen ystävä, mutta juon kyllä mielelläni olutta hyvässä seurassa ja toisinaan ilmankin hyvää seuraa. Suurin ongelma on kaiketi se oluen perusmaku, joka ei mielestäni ole erityisen miellyttävä. Karvaus kaiketi saa minun suussani reaktion joka ei ole miellyttävä.
Oluen teko on melkoisesti muuttunut 170-vuodessa ja sitä myötä myös oluen maku. Tästä vanhuksesta puuttui modernille oluelle tyypillisiä ominaisuuksia tai ainakin minun suussani ne oli kutistettu minimiin. Jos avaan jääkaapista pullon ja juon sen on ensimmäinen maku yleensä tuollainen pistävä karvaus. Tästä se puuttui lähes kokonaan. Stallhagen historic beer oli erittäin helppo juotava, aivan kuin olisi juonut jotenkin väljähtänyttä olutta. Ei.. tuo on väärin sanottu, sillä se ei missään nimessä maistunut väljähtäneeltä.
Budweiser on mielestäni kaikessa helppoudessaa erittäin hyvä olut. Se on sellainen mitä voi juoda melkein kuin vettä, joka on eräänlainen taidonnäyte sekin. Amerikkalainen Bud sopii suuhun kuin suuhun, kaikki saavat sen alas, eikä se karvastele varmaan kenenkään suussa varsinaisesti pahalta. Tässä historiallisessa oluessa oli jotain hyvin samankaltaista helppoutta. Maku oli pehmeämpi, mutta samalla monipuolisempi kuin Bud.
Vaahto oli jotain sellaista mitä kunnon oluen vaahdon pitääkin olla. Samettista, pehmeää ja kestävää. Tuopillinen kuohui näyttävästi eikä se tahtonut tasaantua ollenkaan; näen sieluni silmin kuinka tuopin päältä on aikoinaan puhallettu enimmät vaahdot menemään.
Erikoinen kokemus juoda jotain sellaista mitä kauan tomuksi muuttuneet ihmiset ovat juoneet ja maistaneet. Tuntemus on yhteenkuuluvuuden tuntu ihmisiin ja siihen miltä elämä on maistunut heidän kielellään.
Olut oli hyvää. Hieman kalliin puoleista, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Ottaisinko säännölliseen kulutukseen? Ehkä, mutta mitään suur juomaria ei minusta tälläkään oluella saisi.
torstai 8. tammikuuta 2015
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Liberté, Egalité, Fraternité.
Olen surullinen ja vihainen. Miten kukaan voi oikeuttaa väkivallan sillä, että mielipide sovi omaan ajatusmaailmaan? En voi käsittää miksi pitää turvautua väkivaltaan keinona lievittää omaa tuskaa siitä, kuinka muut ihmiset ovat eri mieltä kanssasi.
Uskonto on mahtava voima, sen nimissä on tehty maailman historian suurimpia tekoja, mutta kuinka moni niistä on perustunut väkivaltaan. Murhaan ja silmittömään raivoon sitä kohtaan, mihin itse ei usko. Usko johonkin, mitä ei voi todistaa, antaa voimaa ja oikeuttaa tekoihin joita ei voi muuten perustella. Uskon sen olevan oikein. Usko oikeuttaa tekoni. Olen maallisen tuomiovallan yläpuolella. Jumalainen totuus.
Mistä tuo kertoo? Omasta riittämättömyydestä, siitä ettei pysty rationaalisesti perustelemaan tekojaan edes itselleen. Itsepetosta. Kyvyttömyyttä ajatella oman mielen ulkopuolella. Miten on mahdollista, että muut olisivat oikeassa ja minä väärässä?
Uskonto on tietämättömyyttä, evolutionaalinen keino taistella todennäköisyyksiä vastaan. Se on tuonut ihmiselle voimaa ja tahtoa selviytyä tilanteissa, joissa pelkkä logiikka ei enää riitä. Sokea usko johonkin mikä on mahdotonta. Se on vaarallista.
Tietämättömyyttä vastaan tulee taistella tiedolla. Muuttaa usko tiedoksi. Kuinka elämän voi muuttaa paremmaksi pyhien tekstien sijasta oppikirjan avulla. Antaa ihmisille tieto ja työkalut pureutua ongelmiinsa itse, eikä purkaa turhautumista vihan ja väkivallan kautta.
Me olemme ajassa, jossa sokealla uskolla ei ole enää tarvetta. Olemme ihmisiä, tasavertaisia toistemme edessä. Vapaus, tasa-arvo, veljeys.
Uskonto on mahtava voima, sen nimissä on tehty maailman historian suurimpia tekoja, mutta kuinka moni niistä on perustunut väkivaltaan. Murhaan ja silmittömään raivoon sitä kohtaan, mihin itse ei usko. Usko johonkin, mitä ei voi todistaa, antaa voimaa ja oikeuttaa tekoihin joita ei voi muuten perustella. Uskon sen olevan oikein. Usko oikeuttaa tekoni. Olen maallisen tuomiovallan yläpuolella. Jumalainen totuus.
Mistä tuo kertoo? Omasta riittämättömyydestä, siitä ettei pysty rationaalisesti perustelemaan tekojaan edes itselleen. Itsepetosta. Kyvyttömyyttä ajatella oman mielen ulkopuolella. Miten on mahdollista, että muut olisivat oikeassa ja minä väärässä?
Uskonto on tietämättömyyttä, evolutionaalinen keino taistella todennäköisyyksiä vastaan. Se on tuonut ihmiselle voimaa ja tahtoa selviytyä tilanteissa, joissa pelkkä logiikka ei enää riitä. Sokea usko johonkin mikä on mahdotonta. Se on vaarallista.
Tietämättömyyttä vastaan tulee taistella tiedolla. Muuttaa usko tiedoksi. Kuinka elämän voi muuttaa paremmaksi pyhien tekstien sijasta oppikirjan avulla. Antaa ihmisille tieto ja työkalut pureutua ongelmiinsa itse, eikä purkaa turhautumista vihan ja väkivallan kautta.
Me olemme ajassa, jossa sokealla uskolla ei ole enää tarvetta. Olemme ihmisiä, tasavertaisia toistemme edessä. Vapaus, tasa-arvo, veljeys.
maanantai 8. joulukuuta 2014
Osinkokuukaudet vuonna 2014
En tiedä olenko koskaan aikaisemmin todella kirjannut, että koska minä saan osinkija tililleni. Mielessäni ne ovat aina tulleet keväällä, mikä tietysti pitää paikkansa, mutta tämä kulunut vuosi on ollut erilainen. Suurin syyllinen on ollut tietysti dollariosakkeet, joita ostin ensimmäisen kerran vuosi sitten ja joiden määrää olen kasvattanut tämän vuoden aikana.
En ole tietoisesti pyrkimässä siihen, että saisin osinkoja jokaisena vuoden kuukautena, mutta olisihan se hauskaa. Toki pitää ymmärtää ja muistaa, että kvartaaleittain maksettavat dollariosingot ovat määrällisesti pienempiä kuin kerran vuodessa, mutta kyllä minä mieluummin otan ne kuin kerran vuodessa maksettavat. Pörssin osakkeiden luonteessa on toki suuria eroavaisuuksia. Helsingissä on paljon yrityksiä joiden liiketoiminta on syklistä, eikä tasaista osingonmaksua voi kuvitella. Vuodet eivät ole veljeksiä. Tosin kyllä sieltäkin sellaisia yrityksiä löytyy ja näkisin mielelläni kvartaaliosinkojen lisääntymisen myös Suomessa.
En ole tietoisesti pyrkimässä siihen, että saisin osinkoja jokaisena vuoden kuukautena, mutta olisihan se hauskaa. Toki pitää ymmärtää ja muistaa, että kvartaaleittain maksettavat dollariosingot ovat määrällisesti pienempiä kuin kerran vuodessa, mutta kyllä minä mieluummin otan ne kuin kerran vuodessa maksettavat. Pörssin osakkeiden luonteessa on toki suuria eroavaisuuksia. Helsingissä on paljon yrityksiä joiden liiketoiminta on syklistä, eikä tasaista osingonmaksua voi kuvitella. Vuodet eivät ole veljeksiä. Tosin kyllä sieltäkin sellaisia yrityksiä löytyy ja näkisin mielelläni kvartaaliosinkojen lisääntymisen myös Suomessa.
- Tammikuu oli nollakuukausi.
- Helmikuu oli nollakuukausi.
- Maaliskuussa osinkoja maksoi Fiskars ja Philip Morris
- Huhtikuussa osinkoja maksoi Fortum ja Stockmann
- Toukokuussa osinkoja maksoi Sampo
- Kesäkuussa osinkoja maksoi Philip Morris ja PepsiCo
- Heinäkuussa osinkkoja maksoi Nokia
- Elokuu oli nollakuukausi
- Syyskuussa osinkoja maksoi Philip Morris ja PepsiCo
- Lokakuussa maksoi osinkoja Kinder Morgan Industries
- Marraskuu oli nollakuukausi
- Joulukuussa osinkoja maksaa Fiskars, Philip Morris ja PepsiCo
Aika hyvin vaikka itse sanonkin. Täysin nollakuukausia oli ainoastaan neljä, joka on huomattavasti vähemmän kuin olin kuvitellut. Ensi vuodesta odotan vieläkin parempaa, sillä Fordin ja Kinder Morganin rytmi pyörii tammi-, huhti-, heinä- ja lokakuussa. Näin ollen nollakuukausia olisi enää kolme.
Mihin nuo osingot sitten konkreettisesti riittävät? Helpoin vastaus on lievä euforia eli hyvänolontunne. Olen sen verran yksinkertainen luonne, että saan aidosti kicksit siitä, että pankkitilille napsahtaa ylimääräistä. En muistaakseni ole paneutunut täällä syvällisemmin euromääriin, enkä ole ajatellut tehdä sitä tulevaisuudessakaan.
__
JK. Kirjoitan tämän joulukuussa päivittääkseni nollakuukausien määrän pienemmäksi. Olen tehnyt pienen ostoksen ja hankkinut Visa Inc (niin, se mikä lukee pankkikortissa) osakkeita, jotka maksavat osinkoa helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Tämän johdosta puhtaita nollakuukausia on enää yksi ja se on tammikuu.
__
JK. Kirjoitan tämän joulukuussa päivittääkseni nollakuukausien määrän pienemmäksi. Olen tehnyt pienen ostoksen ja hankkinut Visa Inc (niin, se mikä lukee pankkikortissa) osakkeita, jotka maksavat osinkoa helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Tämän johdosta puhtaita nollakuukausia on enää yksi ja se on tammikuu.
torstai 4. joulukuuta 2014
Emotionaalisesta sijoittamisesta
Omistan tällä hetkellä neljän eri dollariyrityksen osakkeita. Tarkoitan näillä yrityksiä, jotka hinnoitellaan dollareissa ja omassa tapauksessani ovat vielä kaiken lisäksi amerikkalaisia yrityksiä. Jossain määrin maantieteellinen hajautus on osaltani ollut hyvin heikko, sillä omistan ainoastaan kotimaisia tai Amerikkalaisia yrityksiä. Tähän ei liity mitään suurempaa strategiaa tai ideologista näkemystä. Olen pyrkinyt ostamaan yrityksiä jotka puhuttelevat minua, olen huomannut sen olevan minulle hyvin tärkeä tekijä sijoittamisessa.
Olisi mielenkiintoista nähdä tutkimus siitä, miten sijoittajat valitsevat sijoituskohteensa. Kuinka moni käsittelee niitä puhtaasti numeroiden kautta ja mikä osa ihmisistä sijoittaa yrityksiin joihin on muodostanut tunnepitoisen siteen. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Olen huomannut, että sijoitan mieluummin yritykseen joka puhuttelee minua, kuin yritykseen joka olisi hyvä sijoitus pelkän datan perusteella.
Mietin kohtuulisen perusteellisesti mihin sijoitan Oriola-KD:n rahat sen jälkeen kun ne siitä vapautuvat. Olin ensinnäkin tehnyt sen valinnan, että ne ovat sijoituspääomaa. Tein aika pitkän harjoituksen kotimaisen pörssin yrityksistä, jotka edes jollakin tavalla puhuttelivat minua. Huom, tämä oli siis koko lähtökohta sille harjoitukselle. Vastan sen jälkeen ryhdyin rajaamaan yritysrypästä niihin jotka sopivat niihin ominaisuuksiin joita omistukseltani odotan. Muistaakseni olin karsinut listan kolmeen yritykseen: UPM-Kymmene, TeliaSonera ja Aktia Pankkiin kun tajusin lopulta ettei näistä mikään lopulta kiinnosta minua. Kaikki ovat omalla tavallaan hyviä yrityksiä, varmasti erinomaisia sijoituskohteita, mutta jätin silti ostopäätöksen tekemättä.
Onko se sattuma vai mikä, mutta katsoin Teemalta(?) dokumentin Henry Fordista ja hänen yrityksestään. Se ja jokin aikaisemmin Internetistä lukemani artikkeli uudesta alumiini pickupista olivat jääneet mieleen ja lopulta päädyin ostamaan Fordin osakkeita. Tällä hetkellä on helppo sanoa, että tein hyvän sijoituksen. Ford on kasvanut 9,40% kun yksikään kolmesta kotimaisesta ei ole päässyt samaan.
Parissa viikossa aika upea suoritus, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Toivoakseni ei yhtään mitään, sillä toivottavasti ensimmäinen todellinen väliaika on vasta 2024. Maaliin olen ajatellut päästä ehkä 2044, jolloin tulee 30 vuotta Fordin omistajana. Olen nimittäin aika vakuuttunut, että Ford on elossa vielä tuolloin. Kolmesta kotimaisesta en ole aivan yhtä varma.
Olisi mielenkiintoista nähdä tutkimus siitä, miten sijoittajat valitsevat sijoituskohteensa. Kuinka moni käsittelee niitä puhtaasti numeroiden kautta ja mikä osa ihmisistä sijoittaa yrityksiin joihin on muodostanut tunnepitoisen siteen. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Olen huomannut, että sijoitan mieluummin yritykseen joka puhuttelee minua, kuin yritykseen joka olisi hyvä sijoitus pelkän datan perusteella.
Mietin kohtuulisen perusteellisesti mihin sijoitan Oriola-KD:n rahat sen jälkeen kun ne siitä vapautuvat. Olin ensinnäkin tehnyt sen valinnan, että ne ovat sijoituspääomaa. Tein aika pitkän harjoituksen kotimaisen pörssin yrityksistä, jotka edes jollakin tavalla puhuttelivat minua. Huom, tämä oli siis koko lähtökohta sille harjoitukselle. Vastan sen jälkeen ryhdyin rajaamaan yritysrypästä niihin jotka sopivat niihin ominaisuuksiin joita omistukseltani odotan. Muistaakseni olin karsinut listan kolmeen yritykseen: UPM-Kymmene, TeliaSonera ja Aktia Pankkiin kun tajusin lopulta ettei näistä mikään lopulta kiinnosta minua. Kaikki ovat omalla tavallaan hyviä yrityksiä, varmasti erinomaisia sijoituskohteita, mutta jätin silti ostopäätöksen tekemättä.
Onko se sattuma vai mikä, mutta katsoin Teemalta(?) dokumentin Henry Fordista ja hänen yrityksestään. Se ja jokin aikaisemmin Internetistä lukemani artikkeli uudesta alumiini pickupista olivat jääneet mieleen ja lopulta päädyin ostamaan Fordin osakkeita. Tällä hetkellä on helppo sanoa, että tein hyvän sijoituksen. Ford on kasvanut 9,40% kun yksikään kolmesta kotimaisesta ei ole päässyt samaan.
Parissa viikossa aika upea suoritus, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Toivoakseni ei yhtään mitään, sillä toivottavasti ensimmäinen todellinen väliaika on vasta 2024. Maaliin olen ajatellut päästä ehkä 2044, jolloin tulee 30 vuotta Fordin omistajana. Olen nimittäin aika vakuuttunut, että Ford on elossa vielä tuolloin. Kolmesta kotimaisesta en ole aivan yhtä varma.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)