Viime lauantain kalareissu poiki sitten muutakin kuin sen yhden hauen pulikan. Lähden huomenna sunnuntaina käymään tuolla etelässä ja otan virvelin ja laatikollisen uistimia mukaan. Tarkoitus on enemmänkin meditoida virvelin kanssa kuin oikeasti saada kalaa. En nimittäin jaksa uskoa, että kala on otillaan, vaikka olisihan se hauska saada syötävän kokoinen jalokala. Harvinaista herkkua ja en ole kovin luottavainen tuon saamapuolen kanssa.
Kalareissut ovat siitä hauskoja, että itse kalan saaminen on bonusta. Tavallaan ylimääräistä, sillä tärkeintä on se virvelöinti ja raitis ilma. En elä siinä harhauskossa, että kaikki ymmärtävät mikä tuohon kätkeytyy. Pääasia sitä paitsi on, että minä nautin.
Sen verran vakavasti minä tuon kalareissun kuitenkin otan, että kävin kalastustarvike kaupassa ostamassa yli puoli kilometriä siimaa. Kahdessa kerässä, sillä halusin kokeilla kahta erilaista siimaa. Toinen on ohuempaa (o,17mm) ja tarkoitettu tuohon punaiseen Shakespear vapaan, sillä se on minun kevyempi varustus. Super Samurai Abun kelalla on minulle se ykkösvaruste. Vapa on 2,75m pitkä ja väsytysominaisuuksiltaan erinomainen. Miinuksena siinä on löysyys, ominaisuuksiltaan melkein perhovapa, eikä kestä vetouistelua oikeastaan yhtään. Siihen tuli laitettua paksumpaa (0,30mm) siimaa ja sen on tarkoitus kestää suurempia kaloja.
Itse asiassa tuo Shakespear on ominaisuuksiltaan jopa parempi kuin SS. Se on notkea, mutta silti sopivan notkea. Pituutta sillä on huomattavasti vähemmän kuin SS:llä ja on huomattavasti helpompi ottaa mukaan. Pidemmän vavan kanssa saa aina pelätä, että se jää oven väliin ja katkeaa. Joka tapauksessa olen hyvin tyytyväinen kumpaankin virveliin.
Huomista ajatellen, paketti alkaa olla kasassa. Pitäisi vielä jossain vaiheessa päättää mitä uistimia haluan ottaa mukaan. Minulta puuttuu hyvä ja laadukas uistinlaatikko ja kaikki uistimeni eivät yksinkertaisesti mahdu kerralla mukaan. Ei vaikka uistimia on suhteellisen vähän, ehkä yhteensä noin 50 kappaletta. Se on suhteellisen vähän kun vertaa määrää oikeisiin harrastajiin. Silloin puhutaan sadoista erilaisista uistimista ja minulla ei ole edes tarkoitus kilpailla samassa painoluokassa. Minulle riittää hyvin, että uistimia on 50 - 100 kappaletta. Ainoa mikä puuttuu on se hyvä ja laadukas uistinlaatikko.
lauantai 20. syyskuuta 2008
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Do you want fries with that?
Am I selling it like an idiot? Even when I have some good rates, my rates are usually always off the mark. In some rare cases I've managed to quote lower rates than the customer already have, but we are speaking of few special cases.
The question just hit me, few minutes earlier, that is our sales strategy off the market? Are we trying to sell something that the customer even dosn't want to buy? I'm thinking out loud and trying to listen my sales pitch as my customers would and in my ears it sounds ridiculous. I've been a good boy and been doing as I've been told to, but now actually for the first time, I am questioning the strategy. When you step back and have a clear look, it's easy to understand how flawed it it. My quote is always at the market level, but it's not enough, as we are not selling what our customers really want. Instead we offer them a McD menu, even when they only want a burger.
I need to talk and raise some serious questions about our sales strategy. I'm sick and tired of banging my head up against the wall!!

tiistai 16. syyskuuta 2008
New relaxed dress code
After carefully reviewing the matter for full six months, it has been decided that all male employees are not required to wear a necktie along with their business suit at the office. Please bear in mind that employees are still required to dress accordingly when meeting clients.
maanantai 15. syyskuuta 2008
Kommentteja ilman taustatietoja
Olen aavistuksen verran ihmeissäni FC TPS:n toiminnasta, sillä en osannut odottaa Martti Kuuselan potkuja. Vaikka onhan tuo Turun raitapaita ollut tämän kauden aivan eri värinen kuin se edellisen kauden buumijoukkue.
Kuinkahan paljon asiaan on vaikuttanut naapurijoukkueen hyvä menestys, sillä pitihän TPS:n olla Suomen Rosenborg ja isoveli Inter Turulle. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin aivan erilainen ja siinä missä Inter on matkalla mestaruuteen, joutuu TPS tyytymään tasapeliin RoPS:ia vastaan.
Mistä Kuuselan potkut kertovat, ainakin sopeutumattomuudesta. Tämän kauden joukkue oli pitkälle Mixun kasaama, mutta kyllä yksilöt ovat sen verran taitavia, että uuden valmentajan pelitapa pitäisi pystyä omaksumaan. Sitä ei ole kuitenkaan tapahtunut kauden aikana missään vaiheessa. Kuuleman mukaan peli on ollut välillä todella hyvää, mutta ajoittain silkkaa keskinkertaisuutta. Pelitaktiikkaa ei ole saatu pelaajien päähän halutulla tavalla ja se kyllä kertoo paljon valmentajasta. Oppia ei ole osattu jakaa.
Toinen asia mistä tämä mielestäni kertoo on motivaation puutteesta. Joko pelaajilla, valmentajalla tai seurajohdolla ei ole ollut enää tarpeeksi motivaatiota taistella yhteisen tulevaisuuden eteen. Epäilen, että kyseessä on ollut itseään ruokkiva juopa pelaajien ja valmentajan välillä. Heidän yhteistyö ei vain ole toiminut ja seurajohto on katsonut parhaaksi viheltää Maran kausi päättyneeksi. Enkä edes ihmettelisi vaikka Kuuselan motivaatio olisi vain yksinkertaisesti loppunut kesken. Kuka viitsii vanhoilla päivillään vetää kivirekeä?
Olen hieman ihmeissäni tilanteesta ja olisin halunnut nähdä TPS:n pelaavan Kuuselan komennossa vielä ensi kaudella, sillä jatkuvuutta tuohon joukkueeseen olisi tarvittu. Ulkopuolisen silmään näyttää siltä, että kaikki palikat ovat kohdallaan TPS:n tulemista varten, mutta orastava kasvu katkeaa aina ennen kuin voidaan puhua mistään todellisesta.
Jos Maran motivaatio on loppunut, potkut olivat vain ja ainoastaan oikea päätös. Mikäli tahtoa olisi vielä ollut, on päätös minusta hätiköity.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008
Syksyinen viikonloppu
Maalla asiat ovat aina erilaisia ja niiden parissa joutuu melkoisiin kommelluksiin. Kävin kummisedän mökillä tuolla Vierumäen suunnalla ja olihan se taas melkoinen kokemus, eilen kävimme uistelemassa muutaman tunnin ajan ja tuli sieltä yksi hauen pulikka aina ylös asti. Iski keltaiseen Turus-Ukko vaappuun vaikka eilinen päivä oli muuten kohtuullisen laimea kalastuspäivä. Muikkuparvia ja isoja kaloja kyllä näkyi kaikuluotaimen näytöllä, mutta vain tuo yksi narahti koukkuun. Vedin sen ylös, mutta hauki taisteli vastaan vain nimeksi. Olisiko kylmä pohjoistuuli vaikuttanut, mutta syönti oli laimeaa kuten jo mainitsin.
Tosin vesillä on aina hauska olla. Edellisestä kerrasta onkin jo pidempi aika ja oli todella hauska päästä verestämään taitoja vaikkakin sitten vain järvilätäkössä. Olen niin sitoutunut tuohon mereen, että en osaa arvostaa järviä kovin korkealle vaikka hienoja nekin ovat. Vesi ja tunnelma vain on niin erilaista kuin merellä. Aallokko on matalaa, mutta terävää. Sellaista hakkaavaa, sillä kunnon aalloille ei ole tilaa syntyä. Ainoastaan tuollaisia pieniä aaltoja ehtii syntyä ja veneen pohjaan ne tuntuvat erityisen hakkaavilta. Sellaista rullaavaa aallokkoa ei pääse syyntymään, mitä merellä on. Aallokko on erilaista, se pitää vain osata huomata.
Vaikka minäkin olen elämäni ainaka ehtinyt kokea jos jonkinlaista ja puljata ties minkä asian kanssa, niin perjantai toi tullessaa kokemuksen mitä ei ihan jokaisella on. Ilta oli sujunut saunomisen, rapujen ja sukuloimisen merkeissä aina siihen saakka kunnes naapurin vävypoika päätti pistäytyä kylään. Eihän siinä mitään, mukava mies ja varmasti asiansa osaava, mutta niin vain onnistui töpeksimään kyläilemään tullessaan. Sisääntulo oli ainakin näyttävä, sillä harvalla on omaa hinaajaa. Puhumattakaan siitä, että onnistuu vielä ajamaan sen hinaajan kiville saunarannassa. Vauhti oli tietysti jo hiljainen, mutta kun tuollainen teräsrunkoinen vanhatyöalus on liikkeessa on siinä energiaa niin paljon ettei se pysähtynyt kiven kolahdukseen. Kolahti ja nosti selkäänsä sen verran, että pääsi liukumaan veden alaisen rantakiven päällä niin pitkälle, että lopulta asettui keinumaan kiven päälle potkurikuilunsa päälle. Siis kuvitelkaapa vanha teräksinen hinaaja metrin päässä rannasta kiven päällä keinumassa, sillä sellainen oli miehen sisääntulo.
Vahinkohan tuo tietysti oli, mutta siinä se pysyi. Ei lähtenyt mihinkään pelkällä konevoimalla ja kyllähän sen tietää, että hinaajassa on voimaa. Lopulta homma meni siihen, että minä ja kummisetä yritimme työntää hinaajaa pitkän parrun avulla irti rannasta, mutta eihän se siitä lähtenyt. Pari tonnia terästä keinuu kiven päällä, joka on löytänyt itselleen hyvän kolon aluksen pohjasta kölin ja ankkurikuilun välistä.
En tiedä miten pitkään sitä siinä yritettiin työntää irti, mutta lopulta oli pakko tunnustaa tosiasia ja riisua alaruumis paljaaksi ja mennä rantaveteen. Eihän se kovin kylmää ollut, mutta aika toivottomalta se urakka näytti. Siihen sitä piti mennä, keulan viereen työntämään. Taktiikka oli seuraava, samalla kun naapurin vävypoika käytti konetta, minä ja kummisetä heivasimme hinaajan keulaa puolelta toiselle. Tai no.. heivasimme ja heivasimme. Aina kun keula heilahti meistä poispäin työnsimme lisää vauhtia ja takaisin tullessa vedimme henkeä. Auttoihan se, ette usko miten hyvä tunne siitä tuli kun ensimmäisen kerran tunsi kuinka koko hinaaja antoi ymmärtää, että nyt lähdetään. Vielä viimeinen puristus ja koko komeus pääsi pälkähästä. Siinä sitä sai tuntea itsensä taas kovin miehekkääksi. Lihasvoimalla useamman tonnin hinaaja pois kiven päältä. Perhana!
Mitäs vielä.. opin syömään rapuja, eräs lypsäjä taisi iskeä minuun silmänsä. Kävin syysmarkkinoilla ja ratkaisin mielestäni Hiisivuoren käyttötarkoituksen. En nimittäin jaksa uskoa, että kyseinen vuori olisi mikään linnavuori. Tietysti se nousee 60 metrin korkeuteen ja on muutamalta sivuiltaan pelkkää pystysuoraa kalliota, mutta se yksi sivu onkin sitten niin paljon helpompi, että en usko sen olevan puolustuksellisesti kovin merkittävässä asemassa. Ihmisiä siellä on varmasti ollut, sen puolesta puhuivat jo kallion laella olevat rapautumat. Jäljet olivat juuri sellaista rapautumaa mikä syntyy kun paljaalla kalliolla pidetään nuotiota. Paljas kalliohan ei nimittäin kestä suoraa avotulta, sillä se rapautuu. Siitä irtoaa kallioliuksoja ja ennen niin tasainen pinta jää terävän rapautuneeksi.
Hiisivuoren laella oli ainakin kolme tuollaista suurempaa rapautunutta kohtaa ja kallion kulumasta päätellen ne olivat ikivanhoja. Tulen takia rapautunut kallio on heti rapauduttuaan teräväreunaista, mutta näissä kohdissa oli tapahtunut jo hioitumista. Terävät rapautumat olivat jo pyöristuneet, mutta paikat kyllä yhä erotti kun tiesi mitä katsoi. Toinen huomion arvoinen asia oli se, että Hiisivuoren laelta oli upeat näköalat kolmeen eri vesijärjestelmään. Minä rohkenen väittää, että kyseessä on ollut vartio- ja merkinantopaikka.
Niin ja jos joku kysyy, niin minä olen rikas laivanvarustaja Lauttasaaresta.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Merisää ja mahdollisuudet voittoon
Keskiviikko ja kyllä alkaa jo jonkin verran kuumottaa. Illalla pitäisi alkaa Suomen toiviotaival kohti Afrikkaa. Odotan melkoisella jännityksellä onnistuuko tuo TV viitosen aloitus ja alkaako kanavapaikka kympiltä näkyä liikkuvaa kuvaa Huuhkajista. Olisi aika upeaa, sillä muuten mennään Radio Suomen ja merisään kanssa, jostain kumman syystä Yleisradiossa saadaan merisäätiedotus yhdistettyä aina jalkapalloon.
Suunnittelin pitkään minkälaista purkinaa halusin ottelun ajaksi. Helpointa olisi tietysti pussillinen jonkin sortin sipsejä, mutta eivät kiinnosta. Liian yksinkertaista eikä edes kovin hyvää. Ajattelin seuraavaksi kahdenlaista voileipää, leikkelettä tai savukalaa, mutta en viitsinyt käydä kaupassa. Tai noh, tuossa naapuriliikkeessä minä kuitenkin kävin ja ostin pullon juotavaa ja yrttipatonkeja. Eiköhän niissä ole tarpeeksi pelin ajaksi.
En tiedä mitä ajatella Suomen mahdollisuuksista. Saksa ei ole hävinnyt kertaakaan MM-karsintapeliä vieraskentällä, mutta on aina olemassa se ensimmäinen kerta. Saksalta puuttuu muutamia ykköskentän miehiä, mutta siellä on kyllä reserviä täyttää puuttuvien miehien jättämät aukot. Kova se joukkue on, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Suomen mahdollisuudet ovat pienet, mutta eivät mielestäni niin huonot kuin muutama vedonlyöntiyritys antaa ymmärtää. Ei sillä, että olisin ollut valmis laittamaan rahaa Suomen voiton puolesta, mutta minä en pelaakkaan uhkapeliä.
Huuhkajilla on kuitenkin kasassa pitkästä aikaa käytännössä kaikki parhaat pelaajat. Tietysti Taino on loukkaantunut ja Litmanen on muuten vain invalidi, mutta tuollaisiin on jo totuttu. Tietysti kumpaakin kaveria tarvittaisiin kentällä, mutta uskon heidän puuttumisellaan olevan pienempi vaikutus Huuhkajien peliin kuin Ballackin puuttuminen Saksan joukkueesta.
Parin tunnin päästähän se nähdään. Tulosveikkaus: 2-0 Suomelle.
On muuten hienoa tietää, että työpaikallakin on ihmisiä, jotka osaavat seurata linkkiä tämän blogin ääreen. Ihmeellistä vain, että keskellä työpäivää on aikaa surffata tyhjänpäivissä blogeilla.

maanantai 8. syyskuuta 2008
Kaiketi kadonnut
Tekisi taas mieli kirjoittaa jotain fiksua, mutta olen unohtanut mitä se voisi käytännössä ollut. On kuin kasvaisin tyhmemmäksi ja välähdyksiä älystä on yhä harvemmassa. Mihin niin kovasti arvostamani päättelykyky ja nokkeluus on kadonnut?
Olen varma, että minulla oli niitä joskus. Kadonnut vai hävinnyt, löytäjälle kiitosta ja kunniaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)