Mitä tapahtuu kun huudetaan pehmeitä sanoja?

Laskettelin edellisessä viestissä, että kovan paikan tullen Putin tulee todennäköisesti antamaan periksi. Niin ei käynyt, mutta mitään todellista kovaa paikkaa ei myöskään tullut. Mielestäni tuossa oli muutaman päivän / viikon ikkuna, jossa Venäjä teki selväksi aikomuksensa ja jäi odottamaan. Mitään ei tapahtunut. Ei siis mitään konkreettista, ainoastaan kovaan ääneen puhuttuja pehmeitä sanoja.

Historia tulee miettimään, että olisiko Putin perääntynyt jos lännessä (=NATO) olisi nostanut pillin huulilleen ja vetänyt syvään henkeä. Uskon, että olisi. Venäjä ei ole valmis, eikä halukas sotilaalliseen konfrontaatioon NATOn kanssa. Sitten kun mitään ei todella sanottu, Venäjä miehitti Krimin, eikä siitä enää kukaan sano yhtään mitään.

Mietin hieman uudelleen Etelä-Ossetian konfliktia ja jäin miettimään, että oliko se Venäjän testi. Haettiinko siinä reaktiota mitä tapahtuu kun läheisten NATO-suhteiden maahan tehdään sotilaallinen hyökkäys? Olisi helppo spekuloida, että Krimin liittäminen Venäjään oli jo silloin päätavoite, mutta Georgian kanssa voitiin tehdä pienimuotoinen harjoitus.

Oli miten oli, en tällä hetkellä ole erityisen huolissani Venäjän uusista aluevaltauksista. Sopivaa kohdetta ei yksinkertaisesti ole tähtäimessä. Krimin liittämistä Venäjään voidaan jollakin tavoin jopa puolustella, mutta Transnistria on aivan eri kaliiperin juttu. Tietysti peliin voisi heittää Ukrainan itäiset osat, mutta siihen en usko. Niiden liittäminen ei yksinkertaisesti ole yhtä hyödyllistä Venäjälle kuin Krimin liittäminen, sillä niillä alueilla ei käytännössä saavutettaisi yhtään mitään. Toisin kuin nykytilanteessa. Nyt Ukraina on käytännössä koko ajan rulettipöydässä, jossa vain yksi kammio on tyhjä.

Mistä minä olen oikeasti huolissani on se, kuinka vähän NATO-kumppanuus tai EU pystyvät tuomaan konkreettista turvaa Venäjää vastaan. Sympatiasta ja äänekkäistä lausunnoista ei ole mitään apua kun venäläisvähemmistöä turvataan panssarien voimalla. Maailmassa on ehkä kaksi valtiota, jotka pystyvät ihan oikeasti pelaamaan tasavertaista peliä velivenäläistä vastaan, eikä Suomea oteta siinä pelissä edes vaihtopenkille. Eikä muuten Ruotsikaan.

Korostetaan nyt muuten vielä sen verran, että minä pidän venäläisistä aivan yhtä paljon kuin pidän suomalaisistakin. Olen vain saamarin surullinen ja huolissani siitä, kuinka kumpaakin maata ihan oikeasti johdetaan.

Krimi tuo Mustan meren aikapommi

En usko, että Putinilla on mahdollisuutta, tai edes halua, perääntyä Krimiltä. Sevastopol on koko tilanteen ydin ja nykyinen vuokrasopimus ei taida enää riittää Venäjälle. Ukrainan lähentymistä Venäjän etupiiriin on yritetty poliittisin keinoin jo useita vuosia, mutta se sai äkillisen lopun Viktor Yanukovychin katoamistempun jälkeen. Venäjän pelikirjassa jäljelle ei jäänyt muita suunnitelmia, kuin siviilivaatteissa tehty miehitys.

Kuinka tästä päästään eteenpäin, mikä on tämän lopputulos?

Mihinkään Ahvenanmaalaiseen ratkaisuun ei ole mahdollisuutta, sillä Sevastopol on koko ongelman ydin. Ei Venäjä halua Mustanmeren laivaston tukikohtaansa millekään semi-itsenäiselle alueelle. Se olisi arvovaltatappio sekä eräänlainen tyhjiö tukikohdan ulkopuolella.

Onko entiseen paluuta, missä alue on puhtaasti Ukrainan omaisuutta, mutta on vuokrattu pitkällä sopimuksella Venäjälle? Ei lyhyellä tähtäimellä, mutta todennäköisesti ratkaisumalli, joka on kaikille osapuolille aivan yhtä huono. Siksi siis potenttiaalinen.

Krimin niemimaan siirtyminen osaksi Venäjää? Venäjän kannalta ehdottomasti mieluisin ratkaisu, mutta jättää ladatun revolverin osoittamaan kaikkia Venäjän naapureita kohtaan. Kun venäläistä vähemmistöä sorsii Venäjän mielestä riittävästi, on se causus belli miehittämiselle. Tämä taas on tietysti kaikkien muiden huonoin mahdollisin vaihtoehto.

Venäjä yrittää nyt aktiivisesti Krimin liittämistä omien rajojensa sisälle ja perua 60 vuotta sitten annetun lahjoituksen. Teko joka teki koko niemimaasta aikapommin. Putin yrittää nyt kaikin keinoin kaapata lisää maata itsellensä, mutta kovan paikan tullen joutuu todennäköisesti antamaan periksi. Eiköhän Kremlissä ole laskettu, että Krimistä voisi tulla uusi Etelä-Ossetia.

Pienenevä maailmanpoliisi

Mitä maailmassa tapahtuu kun U.S. Army tullaan pienentämään aina Toista Maailmansotaa edeltävälle tasolle? Onko todella niin, että Yhdysvaltojen ei enää tarvitse sotia kahta merkittävää konfliktia eri puolilla Maapalloa? Kysymyksiä joihin en osaa vastata, mutta elämme jännittäviä aikoja.

New York Times kertoo Pentagonin suunnittelevan (lähi)tulevaisuuden armeijaa, jossa palvelee noin 440,000 - 450,000 miestä ja naista. Määrä on merkittävä, mutta esimerkiksi Suomessa, varusmiehet mukaan laskettuna, aktiivihenkilökunta on noin 35,000 ihmistä. Mittaero on valtava, mutta samalla pitää muistaa tehtäväkenttä, joka on laajempi kuin Suomen puolustusvoimilla koskaan tulee olemaan.

Mitä tuo tarkoittaa, mitä siitä seuraa kun jenkkisotilaita ei enää ole niin paljoa palveluksessa kuin aikaisemmin? Priorisointia tietysti, resursseja käytetään sinne, missä niistä saadaan suurin hyöty. Enkä näe mitenkään suurta hyötyä sillä, että Afganistanissa olisi edelleen yli 100,000 amerikkalaista sotilasta. Tuskin sieltä kokonaan hävitään, mutta sijoitus prioriteettilistalla tulee väistämättä putoamaan.

Tyyni valtameri on nostettu jo aikaisemmin yhdeksi korkean prioriteetin alueeksi. Tuskin sinnekään mitään merkittäviä lisäsatsauksia tehdään miehistön merkeissä. Tietysti joukkojen keskitystä tapahtuu, mutta enemmän siksi, että siellä on olemassa olevia suuri tukikohtia. Guam, Japani ja Etelä-Korea ovat sitä paitsi sopivan lähellä Kiinaa ja Pohjois-Koreaa.

Mitä Suomelle tapahtuu? Miten se meitä liikuttaa kun jenkit oikeasti menevät kotiinsa? Keski-Afrikka on varmaankin hyvä ja konkreettinen esimerkki. Sinne on mentävä kun muita menijöitä ei ole tarpeeksi. Maailmanpoliisi vähentää toimipaikkojaan, mutta maailma tuskin siitä rauhoittuu. Joko maailmanpoliisin on liikuttava nopeammin tai apulaissheriffin paikka laitetaan avoimeen hakuun. Sopii muuten pohtia, onko Kiinalla kiinnostusta tuohon leiviskään.

Kuva on muuten lainassa New York Timesin sivuilta. Kysykää jos haluatte sen pois.

Salkunsiivouksen suunnittelua

En ole aivan tyytyväinen nykyiseen sijoitussalkkuuni, sillä se pitää sisällään osakkeita, jotka eivät oikein vastaa tavoitteitani. Osa niistä on ostettu lyhyen tähtäimen ajatukselle ja osa ei vain pysty suoriutumaan niin hyvin kuin odottaisin. Salkun kivijalka on kuitenkin hyvin rakennettu, eikä mitään paniikkia ole ilmassa. Enemmänkin odotan muutamaa asiaa toteutuvaksi, jonka jälkeen pystyn pitämään siivouspäivän.

Fiskars on edelleen lukujen perusteella paras osakkeeni. Ostin sitä oikeaan aikaan ja olen saanut siitä takaisin jo pelkkinä osinkoina lähes puolet ostohinnasta. Puolet omistamistani osakkeista on siis ilmaisia.

Fortum on toinen kivijalka, mutta se ei ole suorittanut yhtä hyvin kuin Fiskars. Se on maksanut hyvää ja tasaista yhden euron osinkoa ostohetkestäni lähtien. Tälle vuodelle on ehdotettu 10% nousua eli uudeksi osingoksi tulisi EUR 1,10 / osake. Ei huono.

Sammosta tulee todennäköisesti erittäin hyvä osake minulle. Yksi niitä harvoja kotimaisia osakkeita, joilta voi odottaa vuosittain kasvavaa osinkoa. Ostin ensimmäiset osakkeeni 2008 osingon ollessa EUR 0,80 /osake ja nyt tämän vuoden osingoiksi on ehdotettu EUR 1,65 / osake. Ei siis ihme, että pidän tästä yhtiöstä.

Philip Morris International on uusimpia hankintoja, mutta lasken sen ehdottomasti yhdeksi salkkuni peruskiveksi. Yritys on klassinen esimerkki hyvästä yrityksestä, joka pystyy kasvattamaan osinkoaan vuodesta toiseen. Dollareina toki, mutta ei minulla ole mitään dollareita vastaan.

Loput ovatkin yrityksiä, joiden kohtaloa vielä mietin ja pohdin.

Stockmann on eräänlainen nostalgiaosto, sillä elämäni ensimmäinen osakeosto oli juuri Stockmannia. Osakkeen ongelma on heikko osinkotuotto, joka ei vastaa sitä mitä omistuksiltani haluan. Toisaalta yrityksessä (Lindex) on potenttiaalia ja Venäjän toiminnoilta pitäisi pikku hiljaa pystyä kotiuttamaan voittoja. Olen odottavalla kannalla, mutta tuskin ikuisesti.

Nokia on alkujaan pieleen mennyt lyhyen tähtäimen ostos. Tällä hetkellä odotan osinkoja ja parempaa näkemystä siitä, mitä tälle kannattaa tehdä. Tulen todennäköisesti vähentämään painoarvoa salkussani.

Oriolda-KD on puhdas lyhyen tähtäimen spekulaatio. Yritän olla imussa ja katsoa mitä yrityksen valtauksessa tapahtuu. Irrottaudun kun olen saavuttanut asettamani tavoitteet.

Kahdesta puolueesta kaksi ja puoli

Jännittävä tilanne jenkkien sisäpolitiikassa. Republikaanit ilmeisesti ovat ihan oikeasti hieman sekaisin ja käyvät nyt sisäistä valtataistelua. Kirjoitin joskus 2010 Teekutsuliikkeestä, joka oli nousemassa merkittäväksi tekijäksi Republikaanisen sisäisellä kartalla. Noh.. olemme seuranneet liikkeen vaikutusvallan kasvua ja sitä, miten se on ollut ajamassa lähes koko länsimaista maailmaa kriisin, kieltäessään Amerikkaa ottamasta lisää velkaa.

Hauska ja jännä tilanne. Mitä siitä seuraa kun toinen valtapuolue, kahden puolueen järjestelmässä, alkaa hajota useampaan pienempään nurkkakuntaan? Onko näin, että Demokraattinen puolue saa pysyvän ylivallan jos Teekutsuliikkeen kannattajat eivät suostu äänestämään valtapuolueen ehdokasta? Tai onko libertaarisen siiven edustajilla mahdollisuuksia omaan presidenttikampanjaan? Olen sivusta ymmärtänyt, että Rand Paul ainakin alustavasti on havittelemassa ehdokkuutta itselleen.

Kun niin patrioottisessa maassa kuin Amerikan Yhdysvallat, aletaan kisaamaan isänmaallisuuden määrästä, saattaa kisasta tulla todella inhottava. Siltä tuo ainakin vaikuttaa ja kuulostaa. Ääriliikkeet ovat aina sokeita omille heikkouksilleen ja tulevat eristämään itsensä kaikista muista. Mietityttää vain, että onko heillä riittävästi kriittistä massaa, että liikkeen suosio ryhtyy ruokkimaan itseään. Tähän en oikein jaksa uskoa.

Ehkä paras sarja YLE:n tuotannossa

Tai noh.. ehkä hieman liioittelua, mutta upea sarja kuitenkin. Tämä on osittain muistiinpano myös itselleni, mutta mikäli Eurooppalainen kulttuuri ja sen synty kiinnostaa, kannattaa oheiseen sarjaan uhrata aikaansa.

Euroopan kulttuurin juurilla - Jorma Kallenaution ja Aaro Söderlundin mestarillinen suursarja länsimaisen kulttuurimme perustasta aloittaa aikamatkansa noin 5 000 vuoden takaa.

Hieno ja komea sarja.

Jenkkien ensimmäinen nainen?

Mahtaako Hillary Clinton olla seuraava jenkkien presidentti? En äkkiä keksi kuka olisi yhtä suuren profiilin ehdokas demokraattien puolelta. Toisaalta en kyllä keksi ketään muutakaan ehdokasta koska en asiaa niin paljoa pohdi, mutta aika jännä ajatus.

Republikaanien puolella tilanne taitaa olla omituisempi. Siellä on ilmeisen sekava tilanne, eikä minulle tule mieleen yhtään todella korkean profiilin poliitikkoa. Tai tulee, mutta ne alkavat olla jo kovin vanhoja ukkoja. Potenttiaalisia naisia sieltäkin suunnalta toki löytyy Sarah Palin, Michele Bachmann ja vaikkapa Condoleezza Rice. Tosin näistä kukaan ei taida olla oikein kansakuntaa yhdistävä ehdokas. Rice ehkä eniten, mutta mahtaako olla edes kiinnostunut.