Olen ottanut tavaksi käydä läpi kotimaisten arvohuutokauppojen myyntiluettelot aina kun ne on julkaistu. Siellä on usein tavattoman hienoa taidetta ja muuta keräilyn arvoista tavaraa. Tarjoukseen asti en kuitenkaan ole vielä kertaakaan päässyt, mutta monta kertaa olen vakavasti harkinnut paikalle menemistä. Erään kerran kävin Bukowskin huutokaupan ennakkonäytössä, ihan vain katsomassa taidetta. On kohtuullisen harvinaista nähdä niin laaja otanta, kotimaisesta ja ulkomaisesta taiteesta yhdellä kertaa. Puhumattakaan siitä, että ennakkonäytöt ovat täysin ilmaisia. Niissä käyminen maksaa vain sen vaivan, että piipahtaa paikalle.
Tietysti pitää muistaa se, että näyttö on useimmiten sellaisina aikoina ettei työelämässä oleva ihminen pääse paikalle, mutta joskus kannattaa ottaa vaikka se iltapäivä vapaaksi. Taide on aina yhden iltapäivän arvoista. Joulukuun huutokaupoissa on tälläkin kertaa myynnissä todellisia aarteita, Oscar Kleineh on yksi suuruus joka todella ansaitsi parin vuoden takaisen näyttelynsä Amos Andersonin taidemuseossa. Oli todellinen onni, että kävin paikalla, sillä en ollut aikaisemmin edes kuullut Oscarista. Niin vajavainen on minun tietämykseni, mutta toisaalta siitä kärsii vain yksi ihminen. Onneksi tunnistan kyllä usein katsomisen arvoisen asian.
Joulukuisessa Helsingissä on ainakin kaksi arvotaiteen huutokauppaa, mutta luetteloiden perusteella ei siellä ole mitään sellaista josta harkitsisin huutoa. Paljon kiinnostavia kohteita tietysti löytyy, enemmän kuin viitsin laskea, mutta ei siinä hintaluokassa missä minä operoin. Minulle ei yksinkertaisesti ole varaa edes harkita huutoa Amélie Lundahlin Bretagnelaisesta tytöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti