maanantai 3. marraskuuta 2008

Riskaapelia

Taisin lyödä typerän vedon. En ole kovin vakuuttunut, että oli fiksu veto laittaa viisi euroa kiinni huomenna pelattavassa mestareiden liigan pelissä. Pelaaminen reilusti yli kahden kertoimella Bordeauxin voiton puolesta, ei sovi mitenkään siihen strategiaan joka minulla on vedonlyönnissä. Olen päätynyt siihen, että paras tapa lyödä vetoa on ultrakonservatiivinen strategia. Pelaa vain ja ainoastaan ns. varmoja kohteita, joissa voiton todennäköisyys on todella suuri. Esimerkkinä Arsenal vs. Honka Espoosta. Voi huoletta sanoa, että Arsenal voittaisi tuollaisen ottelun useammin kuin yhdeksän kertaa sadasta.

Tietysti tuollaisissa "varmoissa" kohteissa palautuskerroin on minimaalinen, mutta joka kerta se on suurempi kuin yksi. Tarkoittaa, että sijoitetun pääoman tuottoprosentti on aina suurempi kuin normaalilla pankkitilillä. Itse asiassa jopa 1,10 kerroin antaa kaksi kertaa suuremman tuoton kuin korkeakorkoinen säästötili. Tietysti vaara on suurempi kuin säästötilillä, mutta siksi sitä kutsutaankin uhkapeliksi. Tarkoitus on kuitenkin minimoida riskit ja silti saada huomattavasti suurempi tuotto pääomalle kuin konventionaalisissa sijoitusmuodoissa.

Huomenna pelattava CFR Cluj vs. Bordeaux peli on niin sanottu mustahevonen. Kauden yllättäjä on ehdottomasti ollut Romanian mestarijoukkue Cluj, jonka olemassa olo oli ainakin minulle täysin tuntematon vielä joitakin viikkoja sitten.

Perustan väitteeni mustastahevosesta siihen, että Cluj on ylisuorittanut. Se on pelannut todella hyvin ja kiusannut kahta suurempaa joukkuetta niin vieraissa kuin kotonaan. Chelsea ja Roma ovat A-lohkon suuria joukkueita, mutta Bordeaux on mielestäni silti todennäköisempi voittaja Clujia vastaan pelattavassa ottelussa. Huolimatta siitä, että peli pelataan Romaniassa. Ranskassa joukkue haki selvästi tasapeliä, mutta hävisi yhdellä maalilla. Kotona heidän on pelattava avoimemmin ja se todennäköisesti sopii myös ranskalaisille. Kummankin joukkueen on voitettava jos jatkohaaveet tahdotaan vielä pitää elossa, joten en jaksa uskoa tasapeliin. Siihen kummallakaan ei ole varaa.

Ei kommentteja: