Kommentti tulevalle vuosikymmenelle

Mitä odottaa alkaneelta vuosikymmeneltä? Jollakin tavalla tuntuu siltä, että 2010-luku on jonkinlainen murrosvuosikymmen ihmiskunnan historiassa. Se kuulostaa eittämättä ylidramaattiselta, mutta ei välttämättä ole sittenkään niin kaukaa haettu vertaus. Riittää kun ajattelee ympäristön tilaa, energiavarojen hiipumista ja arkipäiväistyvää väkivaltaa. Kun asiaa tarkastelee laajemmassa mittakaavassa, on helppo nähdä kuinka ne kaikki liittyvät toisiinsa.

Uskon yhä vakaasti siihen, että kaikkein tärkein syy Yhdysvaltojen sodalle Irakissa oli musta kulta. Kyse oli siitä kuka hallitsee maailman toiseksi rikkaimpia öljyvarantoja, länsi-vastainen diktaattori vai globaalit energiayhtiöt. Siinä missä Saddam vastusti kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä, globaalit yritykset rakastavat niitä. Ei missään ole niin helppoa tehdä rahaa ja vaurautta kuin läntisten demokratioiden muokkaamissa stabiileissa yhteisöissä. Sen ei tarvitse välttämättä olla demokratia, riittää kunhan yhteiset pelisäännöt ovat sellaisia, joita kansa noudattaa. Kiina on tästä erittäin hyvä esimerkki. Ei kait kukaan väitä, että se on vapaa demokratia, mutta kukaan ei voi kiistää idän tuhatvuotisen jättiläisen heräämistä satavuotisesta unestaan.

Kiina tulee olemaan vuoteen 2020 mennessä, tämän planeetan johtava yksittäinen valtio. Se ei tule saavuttamaan Yhdysvaltojen mittavaa sotilaallista ylivoimaa, mutta se pystyy kyseenalaistamaan läntisten demokratioiden taloudellisen mahdin. Niin kauan kuin ipodeissa, leivänpaahtimissa ja alusvaatteissamme lukee Made in China, on Kiinaa mahdoton sivuttaa. Teollinen tuotantokyky tulee olemaan Kiinan mahdin näkyvin voima. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaisi tietää, missä mittakaavassa Kiinalaiset kontroloivat maailman raaka-ainevaroja.

Tuotannon siirtyessä Kiinaan, kiistakapulaksi jäävät raaka-aineet, energia ja puhdas ruoka. Nykyisellä teknologisella tasollamme, kyse on harvoista hyödykkeistä, joiden tuotanto on paikkasidonnaista. Olemme riippuvaisia uusista kaivoshankkeista, olemassaolevista öljyesiintymistä ja tuottavasta maataloudesta.

Voiko 6,8 miljardia ihmistä siirtyä 100% kierrätystalouteen? Voi tietysti, se on kahden askeleen päässä. Otamme vain askeleen takaisinpäin kivikauteen tai loikkauksen tulevaisuuteen. Niin helppoa se on. Realismia? Tuskinpa sentään. Me pystymme vähentämään riippuvuuttamme uusista nikkelikaivoksista kierrättämällä, mutta mitään ihmeparanusta siihen ei löydy 2010-luvulta.

Espanja tuotti viime keskiviikkona lähes 55% energiantarpeestaan tuulivoimalla. Aika perhanan kova juttu, mutta onko siitä tulevaisuuden hopealuodiksi? Me täällä pohjolassa olemme päättäneet siirtää toivomme loistavaan tulevaisuuteen ja rakennamme ydinvoimaa. Sääli vain, että niitä atomiautoja ei sitten tullutkaan. Maailma kun edelleen liikkuu öljyn voimalla. Sähköiset pikkuautot ovat kyllä tietysti tulossa, mutta mistä hitosta saadaan tarpeeksi pitkän jatkojohdon Shenzhenistä Rotterdamiin?

Kaikki tuo yllämainittu on täysin turhaa, niin kauan kuin meillä ei ole mitään mitä napaamme laittaa. Maailman viljan tuotanto on kasvanut 60-luvulta tasaisesti, aivan kuten viljan kulutus. Itse asiassa ne ovat kulkeneet edelliset 50 vuotta käytännössä käsikädessä, yhtä matkaa ylöspäin. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että globaalin viljavaraston määrä on pudonnut 30 % viimeisten 20 vuoden aikana. Siis se määrä viljaa, jota ei ole välittömästi käytetty, vaan on voitu laittaa varastoon pahan päivän varalle. Tämä on heijastunut viljan hinnan nousussa. Itse kukin tietää, että leipä maksaa tänään hävyttömän paljon enemmän kuin kolme vuotta sitten.

Edelliseen kuvioon on hyvä lisätä mielessään ilmaston muutos. Mitä tapahtuu kun Kiinan, Intian, Euroopan ja Pohjois-Amerikan suuret leipäkorit kuivuvat? Tai saavat liikaa vettä ja tulvivat. Tuo on ajatusleikkiä, eikä todennäköisesti tule toteutumaan seuraavan vuosikymmenen aikana. Se mikä on kuitenkin realistisempaa on Afrikan kuivuminen. Sopiikin miettiä, mitä hittoa me tehdään sadoille miljoonille nälkäisillä afrikkalaisille. Somalian köyhät kalastajat sen jo tietävät.

Varmasti raadollisin trendi 2010-luvulla tulee olemaan arkipäiväistyvä väkivalta. Kutsutaan sitä sitten terrorismiksi, huliganismiksi tai miksi tahansa, väkivallan näkyvyys tulee lisääntymään.

Kymmenen vuoden takainen Edward Nortonin ja Brad Pittin tähdittämä Fight Club oli eräänlainen lähtölaukaus väkivaltaurheilulle. Tappeleminen kun on helvetin kivaa. K-1, MMA, M-1 ja Ultimate Fighter ovat vain sivistynyt huippu väkivallan vuoresta. Sen alle mahtuvat Somalian merirosvot, terrorismin vastainen sota, itsemurha pommittajat ja Al-Qaidan epämääräinen verkosto terroristeja. Väkivalta on pirstaloitumassa, se hakee paikkaansa yhteiskunnassamme ja on väistämättä jo saanut pysyvän jalansijan. Luonteenpiirteenähän se ei ole meistä koskaan hävinnyt, eikä varmasti tule koskaan häviämäänkään.

Al-Qaidan ydin on kiistattomasti heikentynyt, Osama bin Laden on menettänyt mahdollisuutensa suuriin yksittäisiin iskuihin, mutta hänen luomansa ideologia on ehdottomasti vahvistunut. Me olemme polarisoitumassa "meihin" ja "muihin". Eräs ystäväni, joka ei tietääkseni ole koskaan ole ollut uskonnollinen luonne, liittyi Facebookissa ryhmään "Muslims Are Not Terrorists". Eivät tietenkään ole, mutta jo ryhmän olemassaolo kertoo vallitsevasta mielipiteestä.

Kriisin aikana ääripäät vahvistuvat ja keskusta menettää merkityksensä. Kirjoitin odottavani murrosta 2010-luvulta ja olen vakuuttunut, että se on tulossa. En kuitenkaan usko mihinkään "kirkas valo taivaalta" ilmiöön, vaan johonkin paljon huomaamattomampaan. Todellisuuteen, jossa radikaali muutos on tapahtunut ennen kuin kukaan ehti tajuta muutoksen alkaneen.

Lopussa panokseni muotiblogien suuntaan

Avauduin edellisessä kirjoituksessani Fortumin osakkeiden ostamisesta syksyn kalleimpaan hintaan. Tulin kuitenkin maininneesi saman kappaleen lopussa, että kurssikehitys on todennäköisesti edullinen kolmen vuoden sijoitustähtäimellä. Sitä se saattaa olla yhä edelleen, mutta nyt hieman yli viikon aikavälillä Fortum on noussut täysin uusiin lukemiin. Tätä kirjoittaessani myynti on EUR 19,03, mikä on aika loistava luku. En vain millään jaksa uskoa sen olevan se taso, jolle osakkeen hinta tulee asettumaan.

Tälläistä tämä osakkeilla pelaaminen on. Yritetään katsoa pitkälle tulevaisuuteen, mutta tuijotetaan päivän tapahtumia. Ei ihme, että suora osakesijoittaminen ei yksinkertaisesti sovi kaikille. Se on kova paikka kun olet juuri ostanut, mielestäsi hyvään hintaan, osakkeita ja niiden arvo tipahtaa viikossa 5 prosenttia. Sellainen syö miestä pienen madon tavoin. Onneksi allekirjoittaneella ei ole tällä hetkellä kuin ne Talvivaaran osakkeet, jotka ovat miinuksella. Muut arvostetaan paremmiksi kuin vielä kesällä.

Kirjoitin joskus aikaisemmin lyhyen listan ensi vuoden parhaista osingon maksajista, tai itse asiassa kopioin koko listan suoraan paperilehdestä. Sillä hitostako minä tiedän mikä maksaa minkäkin verran, arvatkoon sitä minua viisaammat ihmiset. Kyseinen kirjoitus on kuitenkin blogini ehdottomasti suosituin yksittäinen kirjoitus ja on varmasti vaikuttanut minun ajatusmaailmaani. Itse asiassa olen pohtinut viime päivät mahdollisuutta osinkosijoituksiin. Siis sitä, että kierrättäisin samaa x-määrää rahaa niiden yhtiöiden kesken, jotka maksavat ensi vuoden korkeimmat osingot. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että minä en yksinkertaisesti uskalla lähteä siihen puuhaan.

Jotta tämä ei muuttuisi aivan täydellisesti sijoitusblogiksi (Hah!!), on ohessa panokseni muotiblogien suuntaan. Käytin hyväkseni välipäivien alennusmyynnit ja ostin itselleni uuden ulkoilupuvun. Siis sellaisen tuulipukusysteemin, johon tämä kansa verhoutuu aina ulkoilleissaan. Se on väritykseltään lähes identtinen kopio vanhasta Haltin kuoritakistani, mutta mainosten mukaan ainakin tuhat kertaa parempi. Hankala uskoa asiaa todeksi, mutta mistä sitä tietää. Alennus oli minusta kohdallaan, vaikka hinta edelleen pisti mielen kirvelemään.

Pohdintaa vuodelta 2009

Olen joskus kirjoittanut itselleni yhteenvetoa kuluneesta vuodesta, mutta luopunut tavasta jo aikaa sitten. Ehkä tapahtuma köyhyyden takia tai muuten vain, kiinnostuksen loputtua. Enkä usko, että kiinnostus riittää tälläkään kertaa mihinkään suureellisempaan. Kerrottakoon vain, että tätä vuotta on värittänyt vahvasti taloudessa räjähtänyt pommi ja sen mukanaan tuomat tapahtumat.

Tuosta päästiin aasin siltaa käyttäen kirjoitukseni aiheeseen. Olen ihastunut sijoittamiseen ja tämän vuoden aikana pistin taas pitkästä aikaa vaihteen silmään sillä rintamalla. Muokkasin itselleni sijoitusstrategian alkuvuoden puolella ja olen toiminut sen viitoittamana siitä lähtien. Kirjoitin ensiksi "sen puitteissa", mutta se ei pidä täysin paikkaansa. Alkuperäinen ajatus oli, että minulla olisi myös fyysista kultaa, ydinsodan varalta, mutta sitä en ole vieläkään tullut hankkineeksi. Enkä myöskään ole päässyt samanlaiseen aikataulutukseen kuin halusin, mutta sillekään ei mahda mitään. Perusajatus on kuitenkin se, että olen saanut säästöni hajautettua ja tuottamaan, osa defensiivisesti ja osa agressiivisemmin.

Suurin ero alkuperäiseen ajatukseeni, kullan puuttumisen ohella, on defenssiivisen ja agressiivisen sijoittamisen osuus omassa salkussani. Käytännössä se tarkoittaa, että osakkeet ovat yliedustettuina, kiinteiden korkotulojen kustannuksella. Tätä voidaan kuitenkin perustella yleisellä talousilmapiirillä. Matala korkotaso on houkutellut sijoittamaan toipuville osakemarkkinoille.

Jänistin pitkin kevättä ja uskalsin sijoittaa osakkeisiin vasta kesän lopulla, heinäkuun viimeisillä puoliskolla. Siinä vaiheessa uskoin, että osakemarkkinoiden nousu on pysyvää, eikä uutta romahdusta ollut välittömässä näköpiirissä. Olin harkinnut asiaa jo pidempään ja päätynyt turvallisiksi kokemiini yrityksiin, Fiskarsiin, Fortumiin ja Sampoon. Kaikille oli yhteistä, myös perinteisesti vahva osinkotuotto. Ajatuksena kun on sijoittaa osingot uudestaan markkinoille.

Puolen vuoden aikana olen hankkinut lisää Fiskarsia ja Fortumia, joista Fiskars oli ajoitettu oikein nousevaan kurssiin. Sen sijaan Fortumin osalta tein typerästi, ostin sitä lisää koko syksyn pahimpaan kurssihuippuun, eikä siitä toipuminen ole vieläkään kunnolla tapahtunut. Typerä tikki, mutta minkäs teet. Sammon osuutta en ole vahvistanut, mutta se on listallani seuraavana. Tietenkään kurssi ei ole enää sitä, mitä se oli kesällä, mutta todennäköisesti kolmen vuoden tähtäimellä edelleen edullinen.

Joulukuussa tapahtunut Talvivaaran kaivososakeyhtiön osakkeiden osto tapahtui sillä pääomalla, jonka olin suunnitellut käyttäväni Sampoon. Itse asiassa koko yhtiö on ristiriidassa muiden omistuksieni kanssa, se ei maksa osinkoa ja on täysin uusi, vastaperustettu yritys. En vieläkään osaa sanoa, onko se vuoden 2009 typerin sijoitus vai neljän vuoden strategian hienoin oivallus. Toivon tietysti jälkimmäistä, mutta epävarmuus on olemassa, vaikka olen selvittänyt perusteitani jo aikaisemmin.

Ensimmäisten kuuden kuukauden jälkeen olen kuitenkin mielestäni hyvissä asemissa. Ilman Fortumin kanssa tekemääni töppäystä, olisin todella vahvoilla, mutta se mukaan luettuna vain hyvissä asemissa. Talvivaara on edelleen kysymysmerkki, mutta toisaalta se on ollut salkussani vasta alle kuukauden. Sen osalta voidaan odottaa jotain realismia vasta ensi vuoden keväällä, jos silloinkaan.

Mihin sijoittaisin ensi vuonna? Vahvistaisin osuuksiani kaikissa yhtiöissäni ja ottaisin siihen sivuun ehkä yksi tai kaksi uutta osaketta. Mahdollisesti jotain näistä: Neste Oil, Oriola KD, Orion, Rapala, Rautaruukki, Sanoma ja Stockmann. Tai ehkä Ruotsin puolelta Handelsbankenia ja Securitasta, mutta mistä sitä tietää.

To one who has been long in city pent

To one who has been long in city pent,
'Tis very sweet to look into the fair
And open face of heaven, - to breathe a prayer
Full in the smile of the blue firmament.
Who is more happy, when, with hearts content,
Fatigued he sinks into some pleasant lair
Of wavy grass, and reads a debonair
And gentle tale of love and languishment?
Returning home at evening, with an ear
Catching the notes of Philomel, - an eye
Watching the sailing cloudlet's bright career,
He mourns that day so soon has glided by:
E'en like the passage of an angel's tear
That falls through the clear ether silently.

- John Keats -

Meidän kaikkien kunniaksi

Pahoittelut niille, jotka oikeasti odottavat täältä lukemista. Sitä ei ole viime aikoina hirveästi täältä löytynyt. Eipä ole tullut mitään fiksua mieleen ja olen korjannut tilanteen erilaisilla videoilla. Siitä kiitos oi suuri ja mahtava YouTube.

Kuten moni on huomannut, on taas se aika vuodesta jolloin ihmiset pyörivät oman häntänsä ympärillä ja vaihtavat toistensa kanssa lahjuksia. Hienoa aikaa. Ei siinä ole mitään vikaa, enkä minä sitä halua kritisoida. En vaikka kuinka helppoa se olisi, mutta ei aina viitsi olla hankala ja tökkiä silmään kanssaihmisiä. Joten, kalenterin kierron kunniaksi, yksi parhaista mitä olemme ansainneet.

Koko maailmankaikkeus, kuudessa minuutissa.

Kyllähän sitä tietää, että oma elämä on niin mitätön käsite, ettei siitä kannattaisi oikeastaan edes ääneen puhua. Sitä ei kuitenkaan vain pysty ihan kunnolla käsittämään, sillä kyse on kuitenkin niin läheisestä asiasta. Lisäksi perspektiivin puute saa pienetkin asiat näyttämään tavallista suuremmalta. Missä me menemme ja mihin meidän pitäisi oikeasti kiinnittää huomiota? En minä vain tiedä, mutta ohessa hieno animaatio siitä, kuinka vähäpätöinen meidän kaikkien elämää suuremmat asiat oikeasti ovat.

Helppo hypnoosi

Perhana kun on hypnoottista.



On helppo unohtaa muu maailma tasan 5 minuutiksi ja 53 sekunniksi.

Katajanokka 16.12.2009

Käytin tänään hyödykseni aamun valon ja matkasin heti auringon noustua Katajanokkaan. Ajoitus ei oikeasti ole niin dramaattinen kuin antaa ymmärtää, sillä kello oli kuitenkin jo yhdeksän kun olin liikkellä. En katsonut kelloa perille päästyäni, mutta valo oli sellainen kuin halusin. Matalalla ja aavistuksen pilvien takana.

En ole kovin usein vaivautunut keskustaan saakka, pelkän valokuvauksen takia, mutta olen kyllä miettinyt sitä useampaan otteeseen. Päälimmäisenä eteläinen Helsinki, Ullanlinna tai Eira. Tuo Katajanokka oli hetken päähänpisto ja sellaisena oikeastaan ihan onnistunut. Kuvasin kaikenkaikkiaan yli 160 ruutua, joista laitoin esille 38. Suhde on pitkälle sama kuin aikaisemmilla kuvauskerroilla, noin joka neljäs kuva on tyydyttävä. En tietenkään puhu mistään mestariteoksista, mutta sellaisista, joista pidän.

Kuvat löytyvät täältä.

Uusia tilauksia Wärtsilälle

Ei varmaan pitäisi kirjoittaa asioista joista ei ole perillä. Huomasin juuri, että Wärtsilä on voittanut kaksi merkittävää tilausta, joissa se toimittaa 11 uuden erikoislaivan koko voimansiirron. Tarkemmat tiedot löytyivät Metal-Supply verkkosivulla julkaistusta lehdistötiedotteesta.

Sen verran puolustan kuitenkin itseäni, että yksikään edellämainituista laivoista ei ole konttialus. Kyse on kuudesta multipurpose aluksesta ja viidestä heavy-lift aluksesta, eli erikoiskalustosta. Niistä minä en tiedä yhtään mitään.

The Hurt Locker - Käydessäni elokuvissa

Minun piti kirjoittaa tästä jo viime viikolla, heti tuoreeltaan, mutta unohdin. Kävin katsomassa elokuvan, The Hurt Locker, muutaman kaverin kanssa ja olin hyvin tyytyväinen valintaani. En ollut erityisemmin tutustunut elokuvan aiheeseen, ainoastaan sen verran, että tiesin tarinan kertovan Irakin sodasta. Minne tarina olikin sijoittunut, mutta aavistuksen odottamattomasta näkökulmasta.

Sotaelokuvat ovat minulle yksi tärkeä kategoria, sillä niissä on parhaimmillaan tavoitettu jotain tavattoman alkukantaista ja kiedottu se koskettavaan kääreeseen. Ajatelkaapa miksi jokainen itsenäisuuspäivä televisiosta näytetään Edvin Laineen Tuntematon sotilas. Se puhuttelee ja on osa meidän kaikkien historiaa. Sotaelokuvat ovat useimmiten tarinoita selviytymisestä, siitä kuinka ihminen selviää tilanteesta, joka on elämälle vihamielinen. Niistä minä olen kiinnostunut.

En vertaa The Hurt Lockeria suoraan Tuntemattomaan sotilaaseen, tuon vain esille, että ne kuuluvat samaan kategoriaan ja ovat toistensa hengenheimolaisia. Aihepiiri on samankaltainen ja henkilöhahmot kuvataan myös paheisiinsa puettuina, rooleihin joista kirkas glooria on vedetty pois ja korvattu eräänlaisella realismilla. Ei puhtaalla, mutta jotenkin siltä tuntuvalta.

Elokuva kertoo Bagdadista, siitä kuinka kaupungissa eletään, taistellaan, tullaan toimeen ja kuollaan. Moderni sota on siirtynyt pois juoksuhaudoista ja löytänyt kodin siviilien täyttämistä slummeista. Paikoista, joissa jokainen vastaantulija voi olla vihollinen. Sotaa käydään eräänlaisissa pistehyökkäyksissä, sijoitetaan pommi ja räjäytetään se. Ammutaan muutama laukaus ja siirrytään turvaan, toisinaan vain seuraavan kulman taakse, eikä yhtään kauemmas. Miten tuollaisessa voi säilyä henkisesti terveenä yksilönä?

Elokuva on minun makuuni ja suosittelen sitä varauksettomasti kaikille, jotka nauttivat räjähdyksistä, eivätkä säikähdä elokuvadramatiikasta. Vaikka moderneja sotaelokuvia olisi useampia, The Hurt Locker taistelisi silti kärkisijoista.

Seisoo aika paljon, täydet 12%

Eihän tämä ihan suoraan liity Wärtsilään, mutta kautta rantain ehkä joo vähän. Siksi ajattelin mainita siitä täällä kun kerran asiasta jo aikaisemmin kirjoitin.

Maailman konttilaivastosta on tällä hetkellä käyttämättömänä 12% (1,5 miljoonaa TEU:ta) ja tilauksessa on edelleen yli 300 uutta alusta. Käytännössä 2,5 miljoonan TEU:n edestä uusia laivoja, joiden valmistumista on jo tällä hetkellä viivästetty. Se on aivan käsittämättömän paljon kontteja ja vielä massiivisempi luku, kun ajatellaan minkä verran tavaraa niissä konteissä pystyy kuljettamaan. No oli miten oli.. minua hermostuttaisi kovasti, jos omistaisin suoraan meriliikenteeseen liittyviä yrityksiä.

Toinen asia mikä hermostuttaa on se, että meriliikenteeseen liittyy käytännössä kaikki tämän maapallon tapahtumat. Meillä jokaisella on tavaroita, jotka ovat tehneet pidemmän merimatkan kuin sinä tulet ikinä tekemään. Ja se merimatka tapahtui kontissa, konttilaivan kyydissä. Kun meriliikenteellä menee huonosti, meillä menee kaikilla huonosti.

En ole hirveästi perehtynyt Wärtsilään yrityksenä, mutta sen olen saanut selville, että sen tuotevalikoima on jakautunut kahteen osaan: meri- ja maapuolelle. Meripuolella valikoimaan kuuluu käytännössä kaikki laivan voimansiirtoon kuuluvat osat ja on se puoli, minkä puolesta minä tässä niin hirveästi pelkään.

Maapuolella puhutaan myös erilaisista moottoreista ja voimaloista sähkön ja lämmön tuotantoon. Niiden puolesta en ole huolissani, koska en asiasta enempää tiedä. Tämän bisneksen en usko olevan samanlaisen pysähdyksen uhassa kuin meripuolen, mutta kuten sanoin, en tiedä asiasta enempää. Siinä itse asiassa jo yksi erittäin hyvä syy, miksi kannattaa pitää näppinsä erossa yhtiöstä. Älä sijoita johonkin mitä et ymmärrä. Pitää tunnustaa olevansa joskus ihan tyhmä ja tietämätön.

Miksi minä sitten kirjoitan koko asiasta? Ehkä siksi, että kuvittelen näkeväni asiassa yhteyden, jota aivan kaikki eivät osaa katsoa. Kaiketi jonkin sortin oman pätevyyden pönkitystä, mutta sitä ei kannata ottaa niin vakavasti. Kukin tekee rahoillaan ihan mitä itse lystää. Minua Wärtsilä ei vain nyt lystitä.

Dancing with diamonds

Mikäli olen tulkinnut asiaa oikein, olen tullut tietämättäni kuvanneeksi elämäni ensimmäisen kuvan syvän avaruuden kohteesta. Viime torstaina oli muutaman tunnin ajan kaunis lähes täysin kirkas taivas ja hyvin kaunis, kirkas kuu. Tartuin tilaisuuteen ja suuntasin talon katolla olevalle matontamppaustelineelle. Asetin jalustan ja kuvasin puolenkymmentä ruutua kuusta, joka oli juuri sopivasti Vuosaaren voimalaitoksen yläpuolella. Laitoksen piiput työntävät taukoamatta vesihöyryä, joten näkymä oli ajoittain hyvinkin dramaattinen.


Katselin kuvia tänään uudestaan läpi ja huomioni kiinnittyi uudestaan kuusta oikealla yläviistossa olevaan tähtimuodostelmaan. Kuvaa pitää katsoa sen täydessä mitassa, sillä muuten koko muodostelma häviää näkyvistä.

Olin lukenut, että Seulaset ovat tähtitaivaan kirkkain syvän avaruuden kohde ja päätin vertailla osuuko kuva ja tähtikartta toisiinsa. Kumpikin osuu Härän tähdistöön ja muistuttaa hyvin virallista tähtikartan kuvaa, joten minä ainakin uskon niiden olevan yksi ja sama. Joku fiksumpi ja asiaa paremmin tunteva saa tietenkin suosiolla todistaa olettamukseni vääräksi. Ei se minua haittaa, sillä en tunnista taivaalta juuri muuta kuin pari planeettaa ja kuun.

Olen joka tapauksessa aika perhanan iloinen onnistuneesta kuvasta. Kuu sekä Seulaset samassa kuvassa.

Minun kappaleeni

Historia on minulle hyvin tärkeä asia, pidän siitä kuinka pystyn ymmärtämään ja oppimaan asioita jotka ovat muokanneet ihmiskunnan kehitystä. Kuinka moni tulee ajatelleeksi, että suuri osa meidänkin lakikulttuurista rakentuu antiikin Rooman perustalle. Tietysti taustalla on muutakin, mutta Rooma, Ceasar ja senaatti löytyvät jos pintaa kaivetaan.

Englantilainen historioitsija Adrian Goldsworthy on tämän hetken parhaimpia Rooman tuntijoita ja olen nauttinut hänen kirjoistaan useampaan otteeseen. Hänen uusin kirjansa pureutuu Rooman valtakunnan tuhoon, nimensä mukaisesti ja on suomennettu sopivasti joulumarkkinoille. Itse asiassa kustantajan ajoitus on naurettavan selvä, mutta minkäs sille mahtaa. Enkä minä itse asiassa sitä edes kritisoi, käytin sitä jopa hyväkseni.

Goldsworthy vieraili Suomessa viime viikolla ja käytin tilanteen hyväkseni. Torstaiksi oli kirjakauppaan järjestetty reilu puolen tunnin keskustelutilaisuus, jossa käsiteltiin uusinta kirjaa (Rooman valtakunnan tuho) kohtuullisen pintapuolisesti. Ei kait sitä enempää voi edes vaatia, mutta mikä minusta oli hauskinta, oli keskustelun jälkeinen nimikirjoitusten jako.

Olin oikeasti aika täpinöissäni saadessani omistuskirjoituksen kirjailijalta. Hämmästyin itsekin, mutta se oli hauskaa. Kirjasta tuli jollakin tavalla todellisempi ja enemmän minun omaisuuttani. Sen tekijä on tunnustanut omistussuhteeni tähän kappaleeseen. Hyvä niin. Huvittavaa toki on, etten minä saa selvää mitä siihen on kirjoitettu. Oman tulkintansa voi jättää kommenttien puolelle, jos tekstin osaa tulkita.

Melkein kuin jouluostoksilla

Tein päätöksen ja sijoitin pienen pesämunan kaivosteollisuuteen ja ostin muutaman osuuden yhdestä Euroopan suurimmista nikkeli kaivoksista. Olen miettinyt sitä jo pidemmän aikaa, mutta osinkotuottojen täydellinen puuttuminen ei ole sopinut ajatuksiini sijoittamisesta. Itse asiassa se ei oikein sovi siihen vieläkään ja olen siksi hieman epävarma ostokseni järkevyydestä.

Toisaalta kyse on edelleen siitä aloittamastani pitkän aikavälin sijoitussuunnitelmasta. Sitä taustaa vasten olen kuitenkin luottavainen. Kaivosyhtiön ei kuvittelisi olevan hetken tähdenlento ja tulee todennäköisesti tekemään tulosta vielä pitkään. Varsinkin kun itse esiintymä on Euroopan suurin sulfidinen nikkeliesiintymä, itse malmivyöhyke on noin kymmenen kilometriä pitkä ja 100 - 400 metriä leveä.

Tietysti minua hirvittää se, että kaivosyhtiö on tehnyt tappiota perustamisestaan alkaen. On kuitenkin muistettava, että itse tuotanto on alkanut vasta vuosi sitten ja suunnitellun mukainen tuotanto tavoitetaan vasta vuonna 2012. Mikäli toiminta etenee suunnitellusti, kuten se on tähän asti edennyt, osakekurssi tulee todennäköisesti nousemaan merkittävästi oman sijoitusaikatauluni aikana.

Pohjimmainen syy ostopäätökseeni oli ennen kaikkea se vanha jälkiviisaus. On pahuksen helppoa katsoa menestyneen yrityksen osakekurssia jälkeenpäin ja manata sitä, ettei tajunnut ostaa kun osake oli halpaa. Tämä on minun uhkayritykseni sillä rintamalla.

Wärtsilästä ja täysistä tilauskirjoista

Wärstilä Oy:tä kehutaan yhdeksi kotimaisen pörssin kultakimpaleista, mutta minä en ole halunnut koskea siihen omilla rahoillani. En ainakaan suoraan, tosin minulla on Fiskarsin kautta epäsuoraa omistusta siinäkin yhtiössä, mutta sen olen ollut valmis hyväksymään.

Wärtsilä toimittaa tuotteita kaikentyyppisiin aluksiin ja offshore sovelluksiin ja on harkutellut jo pitkään täysillä tilauskirjoilla. Tämä on totta, mutta minä näen siinä myös riskin. Käytännössä kaikki tilaukset uusista laivoista on tehty ennen tämän hetkistä lamaa ja uudet laivat suunniteltiin aivan toisenlaiseen taloudelliseen tilanteeseen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että varustamoilla on suunnaton määrä ylikapasiteettia samaan aikaan kuin kauko-idän telakat rakentavat uusia aluksia. Pölhömpikin (=kirjoittaja) tajuaa, ettei se ole kestävä tilanne ja joku polttaa vielä näppinsä.

Seuraan edelleen erilaisia julkaisuja konttiliikenteen maailmasta ja huomasin asiaan liittyvän kirjoituksen. Alkuperäinen uutinen asiasta on Lloyd's List:lla ja sen voi käydä lukemassa sieltäkin.

Lyhyesti kyse on siitä, että maailman kolmanneksi suurin konttivarustamo CMA-CGM kärvistelee talousvaikeuksissa (eikä ole muuten ainoa varustamo) ja on herännyt tosiasiaan, että uusille laivoille ei ole rahtia. No tästä seuraa se, että CMA peruu 15 "pienemmän" konttilaivan tilaukset korealaiselta varustamolta. Tietysti kyse on yhdestä kärpäsen paskasta, mutta kertoo kyllä miksi minä en halua sijoittaa rahojani suoraan Wärtsilään. Ne täydet tilauskirjat eivät merkitse yhtään mitään kun isot pojat (Jacques, pappa Möller ja Don Aponte) ryhtyvät tekemään päätöksiä.

Oli miten oli.. Joku minua paljon fiksumpi on varmasti eri mieltä ja on luonnollisesti turvallisempaa olla hänen kanssaan samaa mieltä kuin minun. Minä pidän kuitenkin tässä asiassa pääni.