Erä-lehdestä kalastuslehti

Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura on valinnut Erä-lehden päätoimittajan Seppo Suurosen vuoden kalamieheksi. Asiasta oli pieni uutinen hesarin nettisivuilla, mistä tuon lainasin. En tiedä kuinka uusi juttu tuo valinta lopulta on, sillä itse seuran sivuilta ei ensi silmäyksellä löytynyt koko uutista.

Samapa tuo minulle oikeastaan, sillä ainoa syy miksi poimin uutisen tähän liittyy itse Erä-lehteen. Suuronen on toiminut Erä-lehdessä päätoimittajana vuodesta 1984. Hänen uransa aikana lehden levikki on kaksinkertaistunut ja lehden linjaa on muutettu entistä selkeämmin kalastuksen erikoislehdeksi. Mielestäni tuo pitää paikkansa, sillä minulle tuli kyseinen lehti reilun puolentoista vuoden ajan ennen tilauksen lopettamista viime vuoden lopulla.

Tilasin lehden alkujaan siitä syystä, että se oli hyvä sekoitus minua kiinnostavia asioita. Samoista kansista löytyi juttuja retkeilystä, kalastuksesta, metsästyksestä ja aseista, mikä teki siitä hyvin houkuttelevan kokonaisuuden. Päätös tilauksen lopettamisesta syntyi kuitenkin siksi, että kalajuttujen määrä kasvoi ase- ja metsästysjuttujen kustannuksella. Minulle ne olivat tärkeitä, enkä enää osannut perustella tilaustani niiden hävittyä lehdestä käytännössä kokonaan. Varsinkin kun lehden kestotilaus maksaa enemmän kuin samojen lehtien ostaminen irtonumeroina.

Smith & Wesson M&P 15-22 .22LR

Sain lopulta sovitettua aikataulut siihen kuosiin, että pääsin käymään ampumaradalla. Ampumaseuraan kuulumattomuus ja harrastuspaikkojen vähäisyys asettaa melkoisia haasteita tuohon sovittamiseen, mutta minkäs teet. Elämme yhteiskunnassa jossa yksi täysin laillinen harrastusmuoto on demonisoitu. Huolimatta siitä, että jokainen armeijan käynyt kansalainen on opetettu turvalliseen ampuma-aseen hallintaan.

Pääsin ampumaan parin kuukauden odottelun jälkeen ensimmäiset laukaukset tuolla uudella kiväärilläni. Ostin vuoden vaihteessa uuden Smith & Wesson M&P 15-22 pienoiskiväärin. Kyseessä on eräänlainen sijoitus pitkälle tulevaisuuteen, sillä en usko enää koskaan ostavani uutta pienoiskivääriä. Luulisin, että yksi hyvä riittää.

Kyseessä on amerikkalaisen AR-15 rynnäkkökiväärin näköispainos, joten se esittää olevansa suurempi kivääri kuin oikeasti onkaan. Toimintatapa on itselataava kertatuli eli puoliautomaatti, mikä tarkoittaa sitä, että ampujan tehtäväksi jää liipasimen painaminen ja tähtäys. Kivääri lataa itsensä uudestaan aina yhden laukauksen jälkeen, mutta sarjatulta siinä ei ole. Ampujan on itse painettava liipaisinta jokaisen laukauksen välissä, mikä on tietysti ihan hyvä asia.

Kiväärin laukaisu on pakasta otettuna aika heikko, itse asiassa jopa todella kamala. Se rahisee, eikä siinä ole minkäänlaista laukaisukynnystä, se vain laukeaa. En todellakaan välitä tuosta, sillä haluan normaalisti lyhyen etuvedon ja selkeän kynnyksen ennen itse laukaisua. Tiedän kyllä, että tuohonkin kivääriin saisi vaihdettua koko laukaisukoneiston, mutta saattaa jäädä minulta tekemättä. Toiseksi rahina saattaa olla vain uuden karheutta ja häviää ajan ja laukauksien jälkeen. Toinen mikä minua kummastuttaa on se, että lukko toisinaan sulkeutuu myös viimeisen laukauksen jälkeen. Toisinaan se jää auki kuten on ilmeisesti tarkoitettu.

Pituutta koko aseella ei todellakaan ole paljoa, se on vain pari senttiä laillisen puolella, mistä syystä kiväärin teleskooppiperä on myös lukittu. Lukitus on toteutettu metallipinnillä, mikä on porattu kiväärin perään. Sen saisi varmasti pois, mutta samalla aseesta tulisi laiton, eikä minulla ole mielenkiintoa moiseen. Varsinkin kun tukki on tällä hetkellä varsin kohtuullinen. Ei parasta maan päällä ja ottaisin mielelläni sen yhden pykälän lyhyempänä, mutta menettelee nykyiselläänkin täysin.

Ampuminen on laukaisustaan huolimatta hauskaa. Potkaisua ei ole mainittavaksi ja ase pysyy erittäin hyvin kohdillaan, eikä uutta kohdistusta joudu juuri hakemaan. Se suorastaan kehoittaa nopeaan räiskimiseen. Kuulostaa varmasti vastuuttomalta, mutta kivääri ei ole varsinainen tarkkuuskivääri. Se riittää kuitenkin mainiosti metsästykseen ja taulun puhkomiseen, missä se onkin parhaimmillaan.

Ammuin 40 metriltä viiden ja kymmenen laukauksen sarjoja, sillä tarkoitus oli tutustua aseeseen sekä saada tähtäimet kohdilleen. Tähtäimet ovat irrotettavaa mallia ja siksi kannattaa pitää huolta siitä, että ne osoittavat sinne minne halutaan. Omassani etutähtäin oli kaksi naksausta vasemmalla, mutta takatähtäin siinä missä pitikin. Tämä suoraan laatikosta otettuna ja tähtäimet kertaalleen irroitettuna. Ohessa kuva ensimmäisistä viidestä laukauksesta. Kasat olivat mielestäni kohtuullisia, sillä neljä senttiä ei ole hullumpi tulos näillä silmälaseilla. Paras yksittäinen viiden laukauksen kasa oli karvan yli kolme senttiä, mutta tarkkasilmäisempi kaveri ampuu varmasti vieläkin paremmin. Sitä en epäile hetkeäkään.

Tunnelmat ensimmäisten 99 laukauksen jälkeen (yksi laukeamaton) ovat tyytyväiset. Ase on niin mukava ammuttava kuin kuvittelin ja siitä irtoaa hupia vielä pitkäksi aikaa.

Joo menestyy, ihan varmasti

Bongasin Yleisradion nettisivuilta uutisen hienosta ja uudesta kotimaisesta innovaatiosta, jossa on keksitty tapa ja palvelu tuoda nauhoitettu museo-opastus vierailijan kännykkään. Tarkennuksena vielä sen verran, että käytän sanoja "hieno" ja "uusi" tällä kertaa sarkasmin väreissä. Sillä mitä ihmeen uutta ja ihmeellistä tuossa on?

Itse asiassa koko ajatus vaikuttaa taas perisuomalaiselta kännykkäajattelulta, jossa siihen noksun kapulaan pitää tunkea taas kaikki mahdollinen. Meidän ikioma sveitsiläinen linkkari.

Kristisoin ensiksi sen takia, että mennään minne tahansa fiksuun ja ei aivan niin persaukiseen museoon, niin siellä tuo sama infonauha pyörii jo valmiiksi kuulokkeilla. Niitä jaetaan ilmaiseksi sisäänkäynnin ääressä ja roikotetaan kaulanauhasta kävijän vatsan päällä. Ainakin Berliinin Neues Museumissa se toimi erittäin fiksusti ja oli kaiketi vielä täysin ilmainen. Toiseksi museo ei näyttänyt siltä, että siellä on menossa kännykänkuuntelun MM-kilpailut.

Kävelyretken kirjanpito

Viime kesänä oli se kävelyreissu ja oikeastaan vasta nyt, tein tarkempaa kirjanpitoa siitä, mitä tuli käveltyä. Kyse ei ole täysin pomminvarmasta kirjanpidosta, sillä tein sen Kansalaisen Karttapaikan avulla. Siellä on samanlainen "vedä viivaa" palvelu kuin Google Earth kartassa, mutta karttapohja on sata kertaa parempi. Ohessa yhteenveto:

1. Päivä: 7,38 km
2. Päivä: 14,62 km
3. Päivä: 7,50 km
4. Päivä: 15,40 km
5. Päivä: 11,90 km

Yhteensä: 56,80 km

Huomionarvoista ovat nuo desimaalit. Ne on puhdasta fantasiaa ja tulevat yksinkertaisesti vain matematiikasta, eikä niistä kannata välittää. Samalla pitää mainita, että nuo olivat ns. rinkka selässä kuljettuja kilometrejä. Niiden lisäksi on jonkin verran kaikkea muuta kävelyä, mutta ei niitä kannata tänne laittaa.

Muistikuvien perusteella 2. päivä oli kaikista rankin. Maasto on oli yhtä helvettiä ja koko pusikko oli aivan märkää. Kurjaa kävelyä. Samoin viimeinen kävelypäivä oli rankka, mutta se johtui ehkä enemmän huonosta tankkauksesta ja kuumasta päivästä.

Kivi sinulle, kaksi minulle

Minun pitäisi kirjoittaa essee, joko valita aihe listalta tai kehittää itse jotain kiinnostavaa. Lista ei ole kovin pitkä, eikä edes kovin kiinnostava. Siinä on paljon ihan perusasioita, minkä ymmärtää kurssin nimeä ajatellen, mutta olen luonnostani hieman hankala.

Todennäköisesti kirjoitan jotain kivikaudesta ja kaupasta, vaikka en oikeastaan tiedä siitä yhtään mitään. Tosin juuri nyt tuntuu siltä, että kovin moni muukaan ei tiedä siitä mitään.

Wurst :)

Viikko sitten istuin Tegelin lentokentällä, muistaakseni viimeistelemässä maitokaakaota sikäläisessä Starbucksissa. Odotin lentoa takaisin Helsinki-Vantaalle, sillä neljän päivän seikkailu Berliinissä oli ajautunut väistämätömään loppuunsa.

Kyseessä oli niin sanottu pitkä viikonloppu vieraassa kaupungissa, minilomaksi sitä kaiketi myös kutsutaan. Minulle kauan odotettu, mutta samalla lähes täysin odottamaton seikkailu pahuuden pääkaupungissa. Päätös lähteä tuonne liittyy puhelinkeskusteluun ystävän kanssa ja hetken mielijohteeseen, sekä onnistuneeseen ajoitukseen. Onnistuin bongaamaan meille (itselleni ja ystävälleni) edulliset lennot ja vielä edullisemman hotellimajoituksen Berliinissä. Kerta kaikkiaan loistodiilit.

Hotelli oli entisestä Itä-Saksassa ja ehkä siitä ajasta näkyi jäänteitä sikäläisessä arkkitehtuurissa. Toisaalta en ole täysin varma miksi lähes kaikki rakennukset näyttivät niin tavattoman tutuilta. Hetkittäin oli vaikea uskoa, että silmien edessä oleva lähiö oli oikeasti Berliinissä, eikä jossain päin Suomea. Yhden talon olisin sijoittanut Joensuuhun ja toisen Jyväskylään, vaikka kolmas oli kuin ilmetty julkisivu Helsingistä. Kummallista, enkä vähäisen tietoni perusteella osaa perustella tuota millään arkkitehtoonisella ajatuksella. Ainoa mikä tulee mieleen on sodan jälkeinen nopea rakennusbuumi, jossa uusia rakennusmetodeja on otettu käyttöön laajassa mittakaavassa ympäri Eurooppaa.

Ehkä todellinen tyyliero lännen ja idän välillä löytyi koristeellisuudessa, sillä Länsi-Berliinin asuinalueilla rakennukset olivat ehkä hieman koristeellisempia. Tosin mielikuva leveimmistä kaduista ja avoimemmasta ruutukaavasta on todennäköisesti pelkkä mielikuva, kuvitelmaa ja auringonpaisteen tuomaa harhaa. Se mikä kuitenkin oli jännittävää oli vanhat, sotaa edeltävät rakennukset.

Kaupungista ei todellakaan löytynyt montaa alkuperäiskunnossa olevaa vanhaa rakennusta. Selvä kuva siitä raivosta, jolla Berliiniä kohdeltiin 66 vuotta sitten. Toisaalta uusien talojen välistä pilkottaa aina välillä jotain vanhaa ja aitoa.

Sellaisia rakennuksia joiden pinta oli vanhaa punaista tiiltä tai vain vanhaa rappausta, jota ei oltu tehty uudestaan. Näille jokaiselle olivat yhteistä tuhon jäljet.

Jokaisesta pystyi lukemaan sodankäynnin kirjaa. Tuohon oli osunut kranaatti, jonka sirpaleet piirsivät tuon kuvion. Tätä katua pitkin on ammuttu lyhyt konekiväärin sarja, sillä risteyksessä olleen talon toinen kulma oli luotien rikkoma. Kaikenlaista jälkeä ja merkkiä joka ei näy, ellei sitä osaa katsoa oikeasta kohdasta. Vaikea kirjoittaa mitä tuosta oikein ajattelen, sillä se ajatus ei ole vielä täysin muotoutunut.

Minulle koko retken suurin yksittäinen hetki ja tilaisuus oli maailmanhistorian kauneimman naisen kohtaaminen kasvoista kasvoihin. Tietysti kyse on ikivanhasta ja silti vain keskeneräisestä patsaasta, mutta olen nyt nähnyt Nefertitin kasvot. Kyseessä on tietenkin museosaarella oleva Uusi museo ja sen ylpeys - Nefertitin rintapatsas. Siinä on jotain taianomaista, mikä vangitsee huomion ja pakottaa ihailuun.

Muista turistikohteista en ryhdy edes kirjoittamaan, sillä niitä olisi liikaa, kyseessähän oli kuitenkin loppujen lopuksi vain puhdas turistireissu. Neljä päivää säntäilyä Berliinissä, idässä, pohjoisessa, lännessä, etelässä ja keskustassa. Kävimme maanalaisessa, kuljimme bussilla, istuimme ratikassa, kävelimme ja pari kertaa juoksimme ilman päämäärää ja tavoitetta. Unohtamatta tietenkään lyhyttä, mutta nopeaa hissimatkaa 203 metrin korkeuteen Berliinin kattojen ylle.

Lähtisin heti takaisin jos se vain olisi mahdollista. Sillä ainoa asia joka minua jäi harmittamaan on se, ettei keskiviikkona varmistunut saksalainen lottovoitto ollut suurempi kuin EUR 9,90. Nyt minulla ei ole aavistustakaan kuinka noudan tuon summan sieltä itselleni.

Ensimmäinen kevään merkki

Tänään ja huomenna olisi vielä mahdollisuus käydä venemessuilla. Olen normaalitilanteessa pyrkinyt käymään siellä aina kun se on mahdollista, sillä tapahtuma on minulle vuoden ensimmäinen merkki alkavasta keväästä. Onhan se hieman kaukaa haettua, tiedän sen itsekin, mutta näin olen asian itselleni markkinoinut.

Itse asiassa tällä kertaa minulla olisi pitkästä aikaa todellinen syy käydä messuilla, sillä sieltä varmasti saisi ostettua pelastusliivit. Itse asiassa varmasti vielä hyvään hintaan, sillä messutarjouksia on aina tarjolla. Normaalistihan minä vain pällistelen veneitä ja ihmettelen.

Itse asiassa minun piti mennä messuille jo pari päivää sitten, mutta jänistin. Nyt saattaa olla, että jätän koko tapahtuman väliin, sillä olotila ei ole siihen riittävän hyvä. Fiilikset ovat tietysti paremmat kuin eilen, mutta ehkä on parempi vain fiilistellä ja odottaa muita kevään merkkejä.

Sairastaminen tympii

Taisin saada flunssan alkuviikosta. Ihan perhanan ihanaa. Fiilis on aika heikko ja olotila erikoinen. Sairastaminen tympii.

Vapaata ajattelua Nokiaan liittyen

En ole kovin usein kirjoittanut kotimaisesta ylpeydestä, joka tällä hetkellä vaeltaa varjojen mailla eli Nokiasta. Olen kyseisen yhtiön omistaja, eikä viime perjantain arvonalennus tuntunut ollenkaan hyvältä. Itse asiassa se oli ihan törkeän kamalaa. Kyseessähän oli jonkin sortin Nokia Day, jonka aiheena oli uudistettu strategia siitä kuinka yhtiö saadaan taas nousuun.

Aihetta tuohon tietysti oli, sillä kuten tj Elop hyvin asian tiivisti, ei Nokialla ole vieläkään kilpailevaa käyttäjäkokemusta kuin Applen iPhone. Huolimatta siitä, että kyseinen puhelin julkaistiin jo vuonna 2007. Tuo on käsittämättömän pitkä aika niin nopeasti kehittyvällä markkina-alueella kuin mobiiliteknologia.

Mitä minä ajattelen Nokiasta? Uskon, että yritys on edelleen perusrakenteeltaan vahva, mutta on menettänyt ketteryytensä. Samalla siitä on tullut pelokas elefantti, joka kävelee kuilun laidalla. Jokainen uusi askel pelottaa, sillä mäkeä alas on tultu jo tarpeeksi. Ajatellaan vaikka pelipuhelimia, täysvärisiä näyttöjä tai läppämalleja. Tämä on johtanut perustavanlaatuiseen virhearvioon, eli on unohdettu rakentaa kilpailuasetelmia tulevaisuutta varten. Yksinkertaisesti ryhdytään reagoimaan vastustajan pelisuunnitelmaan, eikä pelata omilla vahvuuksilla.

Uskoin ja odotin, että MeeGo on jotain sellaista mikä olisi ollut työväline tuohon aikaisempaan. Sen ollessa jotain niin haluttavaa, että se pakottaa vastustajat takamatkalle. Niin ei ilmeisesti ole käynyt, sillä Microsoft on se uusi kaveri, jonka kanssa haetaan ratkaisua nykyiseen pahan kierteeseen.

Siinä missä Nokian iän ikuiset lupaukset tajunnan räjäyttävistä tuotteista, kuulostavat uhkaavasti ihmeaseilta. Niiltä joilla Saksan piti voittaa edellinen sotansa, mutta onnistui lopulta hussaamaan resurssinsa tähtien tavoitteluun, jonkin realistisemman sijasta. Nokian ja Microsoftin liittouma kuulostaa loppujen lopuksi järkevältä ja siitä ohessa perusteluni:

- Nokian ollessa niin vastenmielinen yhtiö USA:n markkinoille, se tarvitsee todella vahvat lihakset pärjätäkseen Pohjois-Amerikassa. Nämä on nyt päätetty lainata Microsoftilta, jolla on kiistatta mahtava tunnettuus juuri Jenkeissä.

- Mikkiksen ja Noksun yhteinen osaaminen kattaa käytännössä koko modernin informaatioteknologian. Tietokoneet, pelikonsolit, mobiililaitteet, messenger yms.

Heikkoutena on tietysti se, että pöytä on taas pyyhitty puhtaaksi. Menee taas hemmetin pitkään, että nähdään tuloksia. Eikä ole mitään takeita, että ne ovat riittävän positiivisia.

Kysymysmerkki minulle on edelleen se MeeGon kohtalo, mitä sille tapahtuu? Onko se todellisuudessa vahva ässä, jonka pelaaminen vielä tässä vaiheessa olisi ollut liian aikaista. Sillä jostain syystä en usko todellisuuteen, missä Nokia seisoo ainoastaan Symbianin ja Windowsin varassa.

Vain pieni määrä ruusupuuta

Kummallinen elämä. Välillä on sanottavaa ja välillä ei. Toisinaan on kirjoitettavaa mitä ei halua kirjoittaa.

Mielenkiintoinen viikko vaikka mitään dramaattisempaa ei ole tapahtumassa. Kirjoitin viime vuoden syyskuussa blogin Sakon 85 vuotis juhlamallista ja siinä olevasta ruusupuusta. Koska kirjoitukseni on yksi harvoja, ellei ainoa, kotimainen blogikirjoitus kivääristä, se saa osakseen tasaisen virran lukijoita. Siksi halusin selvennystä tuohon ruusupuun käyttöön, sillä Brasilian ruusupuu on vaarantunut laji, eikä sen käyttö ole sallittua. En kuitenkaan ole saanut Sakon edustajilta kommenttia kysymykseeni, joten se sitten siitä. Lisäsin toki päivityksen alkuperäiseen kirjoitukseeni, mutta vaikea uskoa asian enää muuttuvan miksikään.

Arvostan yhtiötä sen tuotteiden kautta, mutta kieltämättä heidän pr-taidot ovat aika heikot. Kotisivuilta ei löyty mitään sähköpostia yhteydenottoa varten, eikä sivuja muutenkaan ole ajateltu loppukäyttäjän tarpeita ajatellen. Tyypilliset "tälläinen on myyntikatalogimme ja nämä ovat jälleenmyyjiämme" sivut. Ei kovin vakuuttavaa, mutta minkäs teet. Kukin taplaa tyylillään.

Tämän verran minulla oli asiasta sydämelläni.

Raivoavan sarvikuonon paluu

Minun on tunnustettava, että tämä puhuttelee minua jollakin syvällisellä ja primitiivisellä tasolla. Samalla tavalla kuin nuotion hiilloksella tirisevä liha, hetki jolloin kala tarttuu koukkuun tai kun tiedän laukauksen osuneen siihen mihin halusin.

Uppercut from California is a place. on Vimeo.

Jotain samaa kuin haarniskaan puetussa sarvikuonossa.

Osinkokevät

Tänään varmistui sitten viime vuodelta maksettavien osinkojen määrä, ellei sitten Talvivaara yllätä ja päätä maksaa osinkoa viime vuodelta. Tuohon en kyllä usko ollenkaan, sillä siellä homma taitaa yhä olla niin vaiheessa ettei osinkoa makseta. Suoraan sanottuna, ei ole mitään mitä jakaa, ellei sitten yhtiökokouksessa isketä kouraan murikka kainuulaista kiveä.

Fiskars maksaa osinkoa EUR 0,60 / osake, mikä on pettymys. Käytännössä tuossa on Wärtsilän osinko ja vain pieni raapaisu Fiskarsin omaa tulosta. Enkä tiedä mihin sitä säästetään.

Fortum maksaa saman osingon kuin viime vuonna eli EUR 1,00 / osake. Tuokin on periaatteessa lievä pettymys, sillä olisin halunnut nähdä edes pientä nousua osingon määrässä. Edes vallitsevan inflaation verran nousua tai jotain.

Nokian osinko EUR 0,40 / osake on myös sama kuin viime vuonna, mikä myös rikkoo ajatusta nousevista osingoista. Toisaalta Nokian tilanne on se mikä se on, joten tuonkin tavallaan ymmärtää. Odotan mielenkiinnolla koska joku ehdottaa siirtymistä kvartaalipohjaiseen osingonmaksuun.

Sampo sen sijaan on eräänlainen loistava yllätys, sillä 0,15 sentin korotus viime vuoron osinkoon on mainio uutinen. Keväällä siis maksetaan osakkeen omistajalle EUR 1,15 / osake. Olen huono perustamaan arvioitani lukuihin, mutta en odottanut aivan noin kovaa nousua. Toisaalta kyllähän se on selvä, että pankit ja vakuutusyhtiöt osaavat rahan tekemisen.

Omilla ostohinnoillani laskettuna osinkoyhtiöt tuottavat 5,70 % pelkillä osingoilla laskettuna. Mikäli lasken mukaan myös Talvivaaran on sama luku lähes prosentin pienempi, mutta yhä merkittävästi parempi kuin yhdelläkään säästötilillä. Olen tuottoon tyytyväinen, sillä siitä puuttuu täysin osakkeiden arvon nousu, joka on ollut huomattavaa.

Kaikki salkun yhtiöt ovat tällä hetkellä plussalla ja koko salkku on nyt noin neljäsosan arvokkaampi kuin ostohetkellä. Ei hullummin, ei ollenkaan.

Tämän hetken harrastuksesta

Arkeologia jatkuu tänään ja ainakin kurssin nimen perusteella kyseessä on mielenkiintoinen jatko. Johdatus Suomen arkeologiaan on varmasti aika kuvaava kurssin sisällön osalta, ehkä paremmin kuin aikaisemmin käydyissä kursseissa. Pelkkien nimien perusteella voisi olettaa, että olen käynyt samat asiat uudestaan ja uudestaan, mikä tavallaan pitääkin paikkansa. Tosin en valita.

Yleisen arkeologian perusteet, Arkeologisten kenttätyömenetelmien perusteet, Johdatus arkeologiaan ja nyt viimeisenä tuo mainitsemani Suomen arkeologian perusteet.

"Tavoitteena on tutustuttaa opiskelija Suomen esihistoriallisiin aikakausiin ja historialliseen aikaan materiaaleineen (kiinteät muinaisjäännökset, esineistö).

Opintojaksossa käsitellään kulttuurin kehityksen vaiheet ja yleispiirteet Suomessa kivikaudelta varhaiselle uudelle ajalle ja luodaan yleiskuva Suomen arkeologisesta tutkimuksesta."

Oikeastaan vasta nyt kuluneen puolen vuoden sisällä olen käsittänyt kuinka hieno mahdollisuus meillä on täällä Suomessa tutkia kivikautta. Tämä tietysti johtuu takapajuisuudestamme, sillä uudet tuulet tulevat tänne aina myöhässä. Historia ei taida tuntea montakaan uutta asiaa, joka olisi syntynyt Suomessa ja levinnyt siitä globaaliksi ilmiöksi. Mutta tuo kivikausi, se on meillä niin suuri juttu sen takia, että se on pisimpään jatkunut kehityksen taso joka meillä on täällä ollut. Onhan se tietysti näin myös muualla maailmassa, mutta kun muualla siirryttiin metalleihin, meillä paukutettiin vielä kiviä.

Luin joitakin vuosia sitten erittäin hyvän ja kattavan kirjan Ruotsin historiasta, missä käsiteltiin Ruotsin alueella tapahtunut ihmisen historia aina jääkaudelta alkaen. Se oli mielestäni erittäin hyvä ja kattava teos, mutta minua harmittaa etten ole löytänyt vastaavaa tästä meidän maasta. Haluaisin yhden, kattavan ja hyvin kirjoitetun yleisteoksen Suomen historiasta. Lähtien Susiluolista ja päättyen Suomen itsenäisyyden aikaan.

Samoja ajatuksia taiteesta

Sunnuntaina oli taas kulttuuria, sillä Wanhassa Satamassa oli jonkin sortin myyntinäyttely. En ole täysin perillä, että millä meriiteillä sinne oli taiteilijoita valittu, mutta skaala oli laaja. Kotimaista modernia kuvataidetta, grafiikkaa ja veistoksia. Tosin oli mukana ainakin muutama vierasperäinenkin taitaja, mutta ilmeisesti heilläkin oli vahva sidos tähän lumen ja jään maahan.

Kyse oli siis myyntinäyttelystä, josta valitun työn sai heti mukaansa kun oli sen maksanut tai sopinut maksuaikataulusta. Ehkä siitä syystä näyttelyn anti oli jo sunnuntaina menettänyt parhaan teränsä, sillä se ei missään nimessä ollut enää kovin viiltävä katsaus. Itse asiassa olen hämmästynyt kuinka keskinkertaiselta tuo näyttely vaikutti. Suurin osa töistä vahvisti sitä haaleaa käsitystä kotimaisen nykytaiteen tilasta, joka minulle on muodostunut viime vuosina.

Modernin taiteen suurin ansio on ideoissa, jotka ovat välillä aivan loistavia oivalluksia. Hienoja näkökulmia uusiin asioihin ja terävää pohdintaa päivän tapahtumiin. Ongelmaksi vain muodostuu käytännön toteutus, joka aivan liian usein saa työn näyttämään yläasteen kuvaamataidon tuherrukselta. Samaan aikaan työssä on satojen tai jopa tuhansien eurojen hintalappu.

Tiedän tarkastelevani taidetta kaupallisesta näkökulmasta, mutta jos ihminen listaa ammatikseen taiteilija, niin silloin pitäisi välillä myös myydä jotain. Minun on hyvin vaikea perustella itselleni tarvetta ostaa jotain kun suurimman osan pystyisin itsekin toteuttaa jos vain viitsisin. Katsokaas kun minullakin on ideoita ja toisinaan jopa puhtaita oivalluksia. Näistä ainakin pieni osa on vähintäänkin yhtä hyviä kuin tuolla oli myytävänä, mutta en minä silti kutsu itseäni taiteilijaksi.

Toinen annos oli lyhyt piipahdus Sanomatalon alakerrassa, jossa oli toisenlainen galleria ja huomattavasti valmiimpia töitä. En vain muista mikä oli gallerian nimi, eikä taiteilijakaan ole enää selvillä. Viimeisteltyjä ja ajatuksen kanssa tehtyjä tauluja, joista suurin osa oli kuitenkin pelkkiä sisustustauluja. Tiedättehän, sellaisia mitkä tarjoavat väriläiskän, muuten niin tylsään sisustukseen.