maanantai 28. helmikuuta 2011

Erä-lehdestä kalastuslehti

Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura on valinnut Erä-lehden päätoimittajan Seppo Suurosen vuoden kalamieheksi. Asiasta oli pieni uutinen hesarin nettisivuilla, mistä tuon lainasin. En tiedä kuinka uusi juttu tuo valinta lopulta on, sillä itse seuran sivuilta ei ensi silmäyksellä löytynyt koko uutista.

Samapa tuo minulle oikeastaan, sillä ainoa syy miksi poimin uutisen tähän liittyy itse Erä-lehteen. Suuronen on toiminut Erä-lehdessä päätoimittajana vuodesta 1984. Hänen uransa aikana lehden levikki on kaksinkertaistunut ja lehden linjaa on muutettu entistä selkeämmin kalastuksen erikoislehdeksi. Mielestäni tuo pitää paikkansa, sillä minulle tuli kyseinen lehti reilun puolentoista vuoden ajan ennen tilauksen lopettamista viime vuoden lopulla.

Tilasin lehden alkujaan siitä syystä, että se oli hyvä sekoitus minua kiinnostavia asioita. Samoista kansista löytyi juttuja retkeilystä, kalastuksesta, metsästyksestä ja aseista, mikä teki siitä hyvin houkuttelevan kokonaisuuden. Päätös tilauksen lopettamisesta syntyi kuitenkin siksi, että kalajuttujen määrä kasvoi ase- ja metsästysjuttujen kustannuksella. Minulle ne olivat tärkeitä, enkä enää osannut perustella tilaustani niiden hävittyä lehdestä käytännössä kokonaan. Varsinkin kun lehden kestotilaus maksaa enemmän kuin samojen lehtien ostaminen irtonumeroina.

Ei kommentteja: