torstai 17. helmikuuta 2011

Vapaata ajattelua Nokiaan liittyen

En ole kovin usein kirjoittanut kotimaisesta ylpeydestä, joka tällä hetkellä vaeltaa varjojen mailla eli Nokiasta. Olen kyseisen yhtiön omistaja, eikä viime perjantain arvonalennus tuntunut ollenkaan hyvältä. Itse asiassa se oli ihan törkeän kamalaa. Kyseessähän oli jonkin sortin Nokia Day, jonka aiheena oli uudistettu strategia siitä kuinka yhtiö saadaan taas nousuun.

Aihetta tuohon tietysti oli, sillä kuten tj Elop hyvin asian tiivisti, ei Nokialla ole vieläkään kilpailevaa käyttäjäkokemusta kuin Applen iPhone. Huolimatta siitä, että kyseinen puhelin julkaistiin jo vuonna 2007. Tuo on käsittämättömän pitkä aika niin nopeasti kehittyvällä markkina-alueella kuin mobiiliteknologia.

Mitä minä ajattelen Nokiasta? Uskon, että yritys on edelleen perusrakenteeltaan vahva, mutta on menettänyt ketteryytensä. Samalla siitä on tullut pelokas elefantti, joka kävelee kuilun laidalla. Jokainen uusi askel pelottaa, sillä mäkeä alas on tultu jo tarpeeksi. Ajatellaan vaikka pelipuhelimia, täysvärisiä näyttöjä tai läppämalleja. Tämä on johtanut perustavanlaatuiseen virhearvioon, eli on unohdettu rakentaa kilpailuasetelmia tulevaisuutta varten. Yksinkertaisesti ryhdytään reagoimaan vastustajan pelisuunnitelmaan, eikä pelata omilla vahvuuksilla.

Uskoin ja odotin, että MeeGo on jotain sellaista mikä olisi ollut työväline tuohon aikaisempaan. Sen ollessa jotain niin haluttavaa, että se pakottaa vastustajat takamatkalle. Niin ei ilmeisesti ole käynyt, sillä Microsoft on se uusi kaveri, jonka kanssa haetaan ratkaisua nykyiseen pahan kierteeseen.

Siinä missä Nokian iän ikuiset lupaukset tajunnan räjäyttävistä tuotteista, kuulostavat uhkaavasti ihmeaseilta. Niiltä joilla Saksan piti voittaa edellinen sotansa, mutta onnistui lopulta hussaamaan resurssinsa tähtien tavoitteluun, jonkin realistisemman sijasta. Nokian ja Microsoftin liittouma kuulostaa loppujen lopuksi järkevältä ja siitä ohessa perusteluni:

- Nokian ollessa niin vastenmielinen yhtiö USA:n markkinoille, se tarvitsee todella vahvat lihakset pärjätäkseen Pohjois-Amerikassa. Nämä on nyt päätetty lainata Microsoftilta, jolla on kiistatta mahtava tunnettuus juuri Jenkeissä.

- Mikkiksen ja Noksun yhteinen osaaminen kattaa käytännössä koko modernin informaatioteknologian. Tietokoneet, pelikonsolit, mobiililaitteet, messenger yms.

Heikkoutena on tietysti se, että pöytä on taas pyyhitty puhtaaksi. Menee taas hemmetin pitkään, että nähdään tuloksia. Eikä ole mitään takeita, että ne ovat riittävän positiivisia.

Kysymysmerkki minulle on edelleen se MeeGon kohtalo, mitä sille tapahtuu? Onko se todellisuudessa vahva ässä, jonka pelaaminen vielä tässä vaiheessa olisi ollut liian aikaista. Sillä jostain syystä en usko todellisuuteen, missä Nokia seisoo ainoastaan Symbianin ja Windowsin varassa.

Ei kommentteja: