tiistai 2. helmikuuta 2010

Superviikkoa odotellessa

Huomisesta tulee mielenkiintoinen päivä tai no ainakin aamusta tulee. Fortum julkaisee viime vuoden tuloksensa ja se merkitsee minun sijoituksilleni eniten. Tarkoitan sitä, että Fortum on noussut omassa salkussani suurimmaksi omistukseksi. Perusteluna käytän edelleen niitä samoja perusteita kuin aikaisemminkin, turvallisuus ja osingot.

On selvää ettei Fortum ole niin mediaseksikäs yritys kun joku mobiilitekniikan yritys, mutta minä haluankin tasaista tulosta jauhavan osinkoautomaatin. Sellaisen mistä ei tarvitse huolehtia ja istua sormi myyntinappulalla päivät päästään.

Viime vuonna Fortum maksoi osinkoa euron osakkeelle ja toivon, että sama tahti pysyy tälläkin kertaa. Pieni kutina on siitä, että se saattaa jopa nousta jonkin verran, perustuen suurimman omistajan akuuttiin rahantarpeeseen. Voin tietysti olla väärässäkin, sillä pitää muistaa energian kulutuksen kääntyneen jyrkkään pudotukseen raskaan teollisuuden tuotannon mukana. Oli miten oli, jotain sieltä on kuitenkin tulossa.

Ensi viikolla onkin sitten henkilökohtainen superviikko Fiskarsin ja Sammon tulosjulkaisujen muodossa. Samalle viikolle mahtuu toki pari muutakin ilmoitusta, mutta ei niistä tässä enempää. Talvivaara on peränpitäjä tulosjulkistusjunassa ja kertoo viime vuoden seikkailuistaan vasta 24.2.2010. Siitä en odota suuria, ainoastaan aikataulun mukaista etenemistä kaivoksen ylösajossa.

Harrastuksiin liittyvää:

Steel Panthers Cup III on käynnissä ja taistelen kahden edellisen cupin voittajaa vastaan. Taistelu on vielä hyvin herkässä vaiheessa, enkä uskalla sanoa kumpaan suuntaan se kääntyy. Kyseessä on hypoteettinen kohtaaminen Fasistisen Espanjan ja Ranskalaisten kesken, jossakin Pyreneiden vuoristossa. Pelaan ranskalaisilla ja luotan legioonan voimaan.

Ei kommentteja: