tiistai 9. elokuuta 2011

Pesäpallon kansansuosio dramaattisessa nousussa Lontoossa!

Ei minulla ole tarkoitus tehdä tästä aseblogia, mutta oheinen uutinen oli mielestäni mielenkiintoinen. Aseet ovat edelleen osa meidän elämää, jos ei nyt aivan arkipäivää niin ainakin pahaa päivää.

Karmaisevia kokemuksia varmasti Lontoossa ja muualla Britanniassa, mutta jotenkin vaikea uskoa, että niinkin sivistyneessä valtiossa todella luisutaan anarkiaan. Todennäköisesti kyse on yhteiskunnan jakautumisesta niihin, joilla ei ole mitään menetettävää ja niihin joilla on jotain puolustettavaa. Siitä syystä pesäpallomailojen ja muiden luvanvaraisten lyömäaseiden myynti on lähtenyt räjähtävään kasvuun. Itse asissa ehkä minunkin kannattaisi laittaa eBay:n sivuille pesäpallomaila myyntiin. Siitä saattaisi saada sievoisen summan vierasta valuuttaa.

Työkaveri heitti tänään mielenkiintoisen kysymyksen ilmoille. Jos pitäisi muuttaa 1000 vuotta varhaisempaan aikaan, niin mihin paikkaan muuttaisin? Edellytyksenä oli, että elintaso tulisi olemaan yhteiskunnan keskiluokkaista elämää. Köyhillä kun on aina kurjaa ja rikkailla on aina "hauskaa", oli ajankohta mikä tahansa.

Jouduin lähestymään asiaa sen kautta, mikä oli 1011 yhteiskunnan vallitseva elintaso. Brittein saaret putosivat pois käytännössä välittömästi, sillä käsitykseni mukaan sen aikainen keskiluokka asui edelleen samoissa mökeissä sikojen kanssa. Sitä paitsi, Viikingit olivat hyvin voimakas tekijä sen aikaisessa elämässä niillä kulmilla. Enkä haluaisi kohdata heitä ns. saamapuolelta.

Inkat ovat aina kiehtoneet, mutta 1000 vuotta sitten Inkavaltiota ei nykykäsityksen mukaan oltu vielä perustettu. Elämä olisi saattanut olla varsin alkeellista, kuten se oli varmasti Suomessa ja Skandinaviassakin. Sitä paitsi, pohjoisessa olisi ollut pirun kylmää.

Kauko-Idän maissa keskiluokka ja muut alamaiset ovat sen sijaan käsitykseni mukaan lähes aina olleet olemassa melkeinpä ainoastaan johtajiaan varten. Kurja tapa elää jos minulta kysytään. Afrikka tipahti pois muuten vain, liikaa vähän kaikkea kurjaa ja vaarallista.

Tulin lopulta siihen tulokseen, että Konstantinopoli olisi todennäköisesti ollut se paikka missä olisin halunnut asua ja elää vuoden 1011 keskiluokkaista elämää. Elämä Bysantin kulta-aikana kaupungissa, joka on aikansa ehkä edistynein ja sivistynein paikka, kuulostaa paikalta jossa olisi voinut viihtyä. Vaikea kuvitella, että keskiluokkainen elämä olisi ollut niin kamalaa. Jos vaikka olisi kestänyt sen kirkoissa käynnin ja ylenpalttisen "kreikkalaisuuden".

Toinen minkä heitin ilmoille oli Venetsia, mutta ehkä Konsantinopoli olisi silti minun valintani. Ajatusleikkinä hauska ja hieman erilainen, sillä aikaisemmin on lähtenyt liikkeelle ajatuksesta, että mikä aika olisi kiinnostava.

Ei kommentteja: