torstai 21. toukokuuta 2015

Netflix sijoituskohteena ja vähän muutekin


Netflix 2014 logo.svg maksaa osakkeelta USD 620,67 tätä kirjoittaessani, joka on noin kahdeksan taalaa edullisempi kuin se on koskaan ollut. P/E luku on 161,50 eli yksikään elossa oleva ihminen ei näe sitä päivää jolloin osakkeesta saamansa tulo on maksanut osakkeen hinnan (tämän hetken tuotolla laskettuna). Tässä ei ole mitään käytännön järkeä, mutta odotusarvo osaketta kohtaan on valtavan suuri. Yhtiön omistajat ovat valmiita luottamaan siihen, että sinä, minä ja naapurisi käyttää Netflixiä tästä ikuisuuteen.


Minä olin mielestäni pitkään ilman Netflixiä ja hankin sen vasta viime syksynä, jos muisti palvelee minua oikein. En ole aivan varma tekeekö se sitä, mutta se ei ole tässä nyt tärkeintä. Pidän palvelusta. Siitä kuinka se täyttää niitä hetkiä kun mitään muuta ei halua tehdä. Ensimmäinen elokuva jonka palvelusta katsoin oli Väärentäjä. Elokuva joka kertoo natsisaksan keskitysleirillä työskennelleistä väärentäjistä, alansa parhaista, mutta yhtä kaikki - vangeista. Katsoin sen alkujaan elokuvateatterissa ja pidin siitä hyvin paljon. Elokuva on tehty taidolla, rakkaudella ja osuu maaliinsa täydellisesti. Itse asiassa Oscarin arvoisesti. Netflix tarjosi minulle mahdollisuuden katsoa tuo elokuva uudelleen, aivan yllättäen ja odottamatta. Sain nauttia 98 minuuttia mainiosta elokuvasta.

Netflix ei ole maailman paras keksintö valmiiksi viipaloidun leivän jälkeen. Ei edes lähelle, mutta en tällä hetkellä osaa kuvitella luopuvani siitä. Maksan palvelusta sen EUR 8,99 kuukaudessa, joka on mielestäni kohtuullinen summa. Saan tuolla summalla kuukaudessa aika monta minuuttia hupia ja viihdettä, vaikka en pidä itseäni edes suurkuluttajana.

Jane Fonda Cannes 2014.jpgTällä hetkellä katson kolmea sarjaa: Walking Dead, Grace and Frankie ja Parks and Recreation. Jokainen näistä on omalla tavallaan hyvin, hyvin laadukas sarja ja puhuttelee yleisöään tai noh.. ehkä puhuttelee on ylisana, mutta hyviä sarjoja ne ovat. Pidän siitä kuinka pystyn katsomaan niitä siinä tahdissa joka minulle sopii. Walking Dead sarjassa olen pitänyt lähes vuoden tauon, mutta Grace and Frankie uppoaa minuun kuin se vertauskuvallinen kuuma veitsi voihin. Sarja jossa näyttelee Jane Fonda, Lily Tomlin, Sam Waterston ja Martin Sheen on upea.

Netflix sijoituskohteena? Pidän tuotteesta, netflixin on päässyt Urbaaniin sanakirjaan, 57 miljoonaa käyttäjää ja kasvaa. Samaan aikaan minua hirvittää tuo p/e luku, minulla kun ei ole 161 vuotta elinaikaa jäljellä. Sijoittaisinko? Kyllä jos minulla olisi suurempi sijoituskassa, mutta kun ei ole, niin en sijoita. Voin tietysti katua tätä myöhemmin, mutta tällä hetkellä yritys ei vain sovi niihin raameihin joita minä haluan omistuksilleni asettaa.

Uskon kyllä vahvasti siihen, että Netflix on se tapa jolla me tulemme katsomaan viihdettä lähitulevaisuudessa. Aikataulua en enää määritellä sen mukaan, koska suosikkisarja tulee televisiosta. Suurin osa tämän päivän lapsista ei voi ymmärtää, kuinka heidän vanhempansa liimautuivat tv-sarjan takia olohuoneeseen kellontarkasti, viikosta viikkoon. Teen sitä edelleen, lauantai-illat on varattu Avaralle Luonnolle, siitäkin huolimatta, että ne tulevat sunnuntai aamuna pikauusintoina.

Meidän vapaa-aika on muuttumassa. Tästä on tulossa yhteiskunta, jossa aikataulut siirtyvät pikkuhiljaa syrjään. Eivät ne katoa, mutta työtä voidaan tehdä vieraiden ihmisten olohuoneesta. Viihde seuraa meitä siihen hetkeen ja tilaan missä me sitä haluamme, lentokoneeseen, bussipysäkille tai noh.. vessaan.

Maailma muuttuu hurjaa vauhtia. Olen onnellinen siitä, että olen sitä sukupolvea joka on siirtynyt täysin analogisesta tekniikasta täysin digitaaliseen. Matka on ollut hurja.

Ei kommentteja: