En ole täysin varma miksi olen ajatellut nyt viime viikot metsästystä, tarkemmin sanottuna linnustusta. Vaikka mielessä on käynyt kaikenlaista aina villisianmetsästyksestä lähtien. Olen viimeksi käynyt metsästämässä joskus vuosia sitten, itse asiassa koko puuhasta on kulunut nyt jo yli kymmenen vuotta. Useita vuosia jopa täysin ilman voimassa olevaa metsästyskorttia.
Vuosi sitten sain kuitenkin siirrettyä metsästys kortin suoraveloitukseen ja se omalla tavallaan nosti kiinnostusta. Aina kun on kausi käynnissä, minulla on voimassa oleva lupa. Niin, lupa tappaa. En minä koe metsästystä mitenkään noin dramaatisena lajina vaikka sitähän se loppujen lopuksi on. Toiselta eläimeltä riistetään henki, että se saadaan syötäväksi. Kuulostaa kovin raa'alta puuhalta, mutta miten se eroaa jokapäiväisestä liharuuasta, ei mitenkään. Ero on vain siinä, että on sosiaalisesti hyväksyttyä syödä lihaa jos sen alkuperää ei tule ajatelleeksi. Metsästyksessä koko prossi on niin paljon konkreettisempi, että sitä on helpompi vihata.
Käytin kyllä metsästystä yhtenä perusteena niiden viiden maastopuvun takin ostamiselle, mutta en usko niiden olleen todellinen syy näille ajatuksille. Kyse oli enemmänkin varustautumisesta. Pidemmän aikaa olen harmitellut sitä, että minulla oikeastaan ole sellaisia vaatteita joilla voi mennä ulos "rymyämään". Vaatteita jotka ovat käytännölliset ja niiden perään ei tarvitse kauheasti surkutella. Tietysti ne mahdollistavat tämän metsästyksen myös käytännössä, mutta puuttuvia osia on vielä yksinkertaisesti aivan liikaa.
Asun Helsingissä, eikä minulla ole omaa maata. En kuulu mihinkään metsästysseuraan, eikä minulla ole edes venettä. Kaikki asioita jotka haittaavat metsästystä. Kaikkein paras tilanne olisi tietysti se, että omistaisin maata, sillä maanomistaja saa metsästää omalla maallaan niin kauan kuin läheisyydessä ei ole asuntoja. Lisäksi koska minulla ei ole venettä niin en pysty harrastamaan merilinnustusta. Oikeastaan se ainoa laji jonka osaan sen verran hyvin, että uskaltaisin hyvällä omalla tunnolla lähteä metsälle vaikka yksin.
Metsäkanalintuja olen käynyt metsästämässä vain yhden ainoan kerran ja siitäkin on jo aikaa. En tuntisi itseäni niin luontevaksi, että lähtisin liikenteeseen ilman kokeneempaa toveria. Merilinnustus on siinä mielessä erilaista, että kyse on loppujen lopuksi vain kärsivällisyydestä. Koko metsästyksen ajatuksena on ns. kyttäys.
Ensiksi tiedustellaan päivää tai paria ennen missä haahkoja, sorsia tms. on liikkeellä ja tämän perusteella valitaan kyttäyspaikka. Suosituimmissa paikoissa on irtokivistä rakannettuja suojamuureja joiden suojissa odotellaan lintujen lentoa. Merilinnuilla on päivässä kaksi aktiivisempaa aikaa, aamu- ja iltalennot joiden aikana suurin osa on lennossa ja hakee yöpymis- tai ruokailupaikkaa. Tätä tietoa käytetään hyväksi asettelemalla kyttäyspaikkojen eteen kaaveita eli houkutuskuvia. Kyseisen lintulajin näköisiä yleensä muovisia kuvia joiden tarkoituksena on houkutella linnut ampumaetäisyydelle.
Vaikka metsästys kyttäämällä kuulostaakin kohtuullisen yksinkertaiselta puuhalta ei se ole tylsää. Kauden alussa linnut saattavat lentää ja laskeutua suoraan kuville, mutta kauden edetessä lintujen käytös muuttuu. Enää ei laskeuduta kuville vaan useimmiten kauemmas hyvän näköyhteyden päähän. Yleensä hyvän matkaa haulikon kantaman ulkopuolelle, mikä taas vaatii hyviä hermoja ja kärsivällisyyttä. Metsästäjän on pysyttävä paikoillaan, liikkumatta ja odotettava linnun liikkeitä. Varovainen haahka saattaa uida muutaman sadan metrin matkaa tunninkin ajan. Saalista tahtovan metsästäjän on siis pysyttävä näkymättömissä ja kytättävä tilaisuuttaan. Useimmiten tämä tapahtuu syksyisellä kallioluodolla, tuulen ja meren armoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti