Huomenna pitäisi lähteä Göteborgiin, Ruotsiin. En ole kovin innostunut tilanteesta, mutta minkäs teet. Tuleepa ainakin päivärahat vaikka ei niiden varaan suuria suunnitelmia kannata rakentaa. Parikymppiä ylimääräistä, siinä ne.
Onko sitten keväinen aurinko vaikuutanut minuun toisellakin tavalla, sillä on pientä väsymystä ilmassa. Sellaista ettei oikein mitään viitsi tehdä. Siitä kait tuo ylempänäkin ollut avautuminen johtuu. Mikäli olisi pystymisestä kiinni niin olisin jossain muualla, mutta silti kodin tuntuisessa paikassa tekemässä ei yhtään mitään. Muualla siksi, että Helsingin varhaiskevät ei ole oikein mistään kotoisin, katupölyä on liikaa ja kaikki on kamalan näköistä. Aivan kuin DDR:läinen lännenelokuva. Keskipäivällä valo on niin luonnotonta, ettei sitä voi uskoa todeksi vaikka sama aurinko on vielä aamulla värittänyt taivaan kauniin kuulaaseen ja raikkaaseen sävyyn. Omituista, mutta kyllä se tästä vielä paranee. Kunnon kevät on vasta tulossa.
Katsoin viikonloppuna TV:stä jääkiekkoa. Ensiksi Suomi-sarjan finaalisarjaa ja sen jälkeen SM-liigan semifinaaliottelua ja on myönnettävä, että oli se erilaista kuin jalkapallo. Viimeisen vuoden olen katsonut pääasiassa tuota pallon potkimista ja siihen verrattuna jääkiekko näytti kaoottiselta ja tavattoman vauhdikkaalta. Meni muutama hetki ennen kuin pääsin taas kiekkoon kiinni silmilläni, että pahin kaaos hävisi. En vain enää jaksa kiinnostua samalla tavalla jääkiekosta. On kuin olisi kasvanut irti jostain nuoruuden ihastuksesta ja siirtynyt johonkin kehittyneempään ja aikuisempaan lajiin. Sillä se ero jääkiekossa ja jalkapallossa kyllä on, että jälkimmäinen on taktisempi laji. Ainakin sitä pystyy pelaamaan paljon taktisemmin kuin jääkiekkoa. Kiekossa vauhti ja tilan ahtaus tekevät pakostakin pelistä huomattavan suoraviivaista ja päästä päähän sinkoilevaa. Sama pätee kaiketi muihinkin lajeihin joita pelataan pienellä kentällä useamman ihmisen toimesta: koripallo, lentopallo ja salibandy noin esimerkkeinä.
Eräs blogi, jota luen kertoo San Franciscolaisesta purjehtijasta. Hän on päättänyt purjehtia Hawaijille. Pääsisinpä minäkin. Osa pitää listaa blogeista joita seuraa, en tiedä onko minulla siihen kiinnostusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti