Kaksi yötä ja lähden pois pohjoiseen. Ensimmäinen kokonainen viiko vapaata sitten joulukuun ja sitä on odotettu. Huolimatta siitä, että ainakin viikonlopuksi on luvattu aika kamalan kylmää pohjoiseen en osaa valittaa. Sää on täysin toissijainen asia tässä retkessä. Tärkeintä on se, että pääsen ylipäätänsä pois ja vähäksi aikaa tekemään jotain muuta kuin miettimään rahtihintoja.
Olen varannut matkalle kirjastosta kahdeksan CD-levyn äänikirjan. Oikeastaan voisi vielä käydä katsomassa löytyisikö sieltä toista samanlaista, sillä olen muutenkin ajatellut jotain vastaavaa. Yritin polttaa CD-levylle YLE:n nettisivuilta saatavia historiasarjoja, mutta epäonnistuin siinä totaalisesti. En käsitä miksi CD-levyn polttaminen ei onnistunut, enkä ole viitsinyt edes yrittää toista kertaa. Harmittaa vaikka olen jo kuunnellut nuo Yleisradion historia sarjat useampaan otteeseen. Kerrankin olisi ollut tilaisuus oikeasti kuunnella, eikä vain pyörittää niitä taustalla. Oppiihan sitä tietysti niinkin, vaikka ei se ole yhtä tehokasta keskittyneeseen kuunteluun verrattuna. Musiikkia minulla kuitenkin on ihan riittävästi matkan ajaksi, pitää vain päättää mitä.
Pitääkin muuten muistaa laittaa lataukseen tuo MP3 soitin. Siinä on radio ja ajattelin ottaa sen mukaan ihan kaiken varalta, jos sille vaikka keksii jotain käyttötarkoitusta. Mitään varsinaista listää en ole vieläkään tehnyt reissua varten.
Todennäköisesti riittää aivan hyvin, että otan mukaan nukkumistarvikkeet, vaihtovaatteet ja ajankulua ajomatkan ajaksi. Kyse on kuitenkin vain viikon reissusta ja en minä mitään koloniaa ole perustamassa. Travel light!
Kameran minä tietysti otan myös mukaan, vaikka en vielä tiedä viitsinkö raahata tuota parempaa järkkäriä. Vaikka se on laadukas, on se myös painava ja iso. Pikkuinen digipokkari on kieltämättä siihen verrattuna tavattoman rajoittunut, mutta paljon näppärämpi. Sitä paitsi en usko, että osaisin kuitenkaan ottaa mitään todella järisyttävää kuvaa vaikka yrittäisin. Eiköhän tuo pikkuinen riitä tämän reissun tarpeisiin.
Kotimaista jalkapallomaailmaa on viime aikoina järisyttänyt FC Hongan myyntipolitiikka. Osa on nauranut seuraa jopa pelkäksi lihakaupaksi. En osaa olla yhtä kriittinen, sillä pelaajaoikeuksien kauppaaminen kesken sopimuskauden on oikeastaan ainoa realistinen tapa tehdä rahaa. Palkintosijat europeleissä ovat toinen, mutta kyllä kotimainen jalkapallojoukkue saa venyä todella kovasti jos meinaa oikeasti merkittäviä pelimerkkejä saada Euroopasta. Tampere United on varmasti ainoa jolta voi jotain saavutusta odottaa.
Lipputuloista saatava vuotuinen potti ei voi olla yhdellekkään kotimaiselle joukkueelle puolta miljoonaa euroa suurempi ja tuokin luku on aika kurottamalla arvioitu. Todennäköisempi luku on varmasti lähempänä 300,000€. Se ei ole kovinkaan paljoa lajissa, jossa kotimaisten suurseurojen budjetti heiluu muutamassa miljoonassa.
Honka on nyt tämän vuoden aikana saanut arviolta 800,000€ pelkistä pelaajakaupoista. Porokara 180,000€ Örebro, Patronen 320,000€ Helsingborg ja nyt Maanoja 300,000€ AIK. Käytännössä yli kaksinkertainen summa jos verrataan tuohon lipputulo arvioon. Itse asiassa tuo on jo oikeasti niin merkittävä summa, että se vahvistaa seuran asemaa yhtenä Suomen kärkipään joukkueista. Samalla se kertoo selvää kieltä siitä, että Hongassa luotetaan omaan tekemiseen ja kykyyn löytä edustusjoukkueeseen uusia kansainvälisen tason pelaajia. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta tuo on erittäin positiivista kotimaisessa jalkapallossa. Itsevarmuus ja usko siihen, että oma ammattitaito kantaa pitkälle eivät vain voi olla huono asia.
On spekuloitu, että olisiko Maanoja kannattanut pitää vielä kauden loppuun ja myydä vasta sen jälkeen vielä suuremmalla siirtosummalla. En jaksa uskoa, että miehen kehityksessä olisi puolessa vuodessa tapahtunut niin suurta kehitystä, että siirtosumma olisi ollut tuosta merkittävästi kasvanut. On kuitenkin muistettava, että vaikka kyseessä on ilmeisen kehityskelpoinen ja laadukas maalivahti, ei Maanoja ole mikään maailmanluokan lupaus. Ne lupaukset viedään täältä jo juniori-ikäisenä, usein jopa täysin ilman korvausta.
Sitäpaitsi olisihan se julkisuuteen jo tullut jos ottajia olisi ollut enemmänkin kuin ainoastaan AIK. Heillä oli nyt tarve hyvälle maalivahdille ja olivat siitä valmiita maksamaan. Muita maksajia ei ollut, joten tarjoukseen oli syytä tarttua. Varsinkin kun summa on loppujen lopuksi noinkin hyvä ja eiköhän sopimuksessa ole prosenttipykälä seuraavasta myyntihinnasta.
Hyvää bisnestä ainakin minun kirjoissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti