sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Heteniityn monsuuni ja puuttuvat wingerit

Vihellys oli merkki sekä pelaajille, että sadepilville. Välittömästi pelin alettua, taivas repesi ja kesäsade kasteli sekä pelaajat, että katsojat. En tietenkään ollut varustautunut sateeseen mitenkään muuten kuin takilla ja hatulla, eikä se tietenkään kauaan auttanut. Henkilökohtaisesti ehdottomasti vetisin peli ikinä, vaikka joukossa on jonkin sortin räntäsadetta viime syksynä Jalkapallostadionilla.

Peli oli kahden tasaväkisen joukkueen vääntämistä. JJK puolusti erittäin kurinalaisesti ja etäisyys keskikentän ja puolustuksen välillä oli todella hyvä koko pelin ajan. Hyökätessä etäisyys ei kasvanut liikaa ja puolustettaessa ei tarpeettomasti sumputettu. On täysin selvää, että puolustuspelaaminen on joukkueen vahvuus tällä permanentilla, 4-4-2 on siinä mielessä täysin perusteltu ratkaisu. Sitä se ei kuitenkaan ole jos käsitellään peliä hyökkäyksen kannalta. Hyökkäyksen taisteluparina toimi tällä kertaa Wusu ja Ady, joilta kummaltakin kohtuullinen peli vaikka on täysin selvää ettei Ady mikään hyökkääjä ole. Sen verran pehmeä hyökkäyssuuntaan liike oli.

Prihan ajatus todennäköisesti oli, että Ady on pelaavampi hyökkääjä joka ruokkii upeilla oivalluksilla Tundea. Tätä ei kuitenkaan näkynyt. Viikingit olivat tehneet kotiläksynsä ja pitivät Wusun lähes täysin pimennossa koko pelin ajan. Hän ei yksinkertaisesti saanut sitä tilaa, jonka olisi tarvinnut käännökseen ja nopeaan juoksuun. Vaikka joukkueessa pelaa neljä hyökkääjää, ei se tänään näkynyt. Kari ja Lahtinen pelasivat laitahyökkääjinä ja olivat kohtuullisen pimennossa. Varsinkin Kari oli huono, viime kesän pörriäistä ei tänään näkynyt missään. Toki paikka oli outo, mutta silti.

Suurin ongelma JJK:n pelissä taitaa olla se, että ringissä ei yksinkertaisesti ole kunnon laitahyökkääjiä. Minulle ei ainakaan tule mieleen ketään Jyväskylän riveistä joka pystyisi pelaamaan luonnollisesti laitahyökkääjänä. Ady ei sovi laidalla, liian hidas ja ei vain ole laitahyökkääjä. Zakke on edelleen mielestäni puhdas viimeistelijä, eikä wingeri. Lahtinen pystyy ilmeisesti pelaamaan laidalla, mutta ei ainakaan eilisen perusteella ole siellä tehokkaimmillaan. Wusu nyt on mikä on. Nopea eteenpäin rymistelijä joka osaa tehdä maaleja. Neljä puhdasta hyökkääjää ja viidentenä varttunut kymppipaikan taiteilija.

Mistä Jyväskylään saataisiin pari aitoa wingeriä? Ne kun saataisiin alkaisi peli olla komeaa ja tappavan tehokasta. Olemme nyt aivan liian riippuvaisia Wususta ja se on iso, paha puute.

Viikingeistä ei jäänyt ketään mieleen. Tasavahva joukkue ja Mixun oloinen käskyttäjä. Ihan jees.. JJK:n paras oli maalivahti Szerovay. Kaksi kolme aivan uskomatonta venytystä, ei ihme, että Salkojärvi hakee peliaikaa Liigasta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei riitä rahat keskisuomen pojilla.. Siitähän se on aina kiikastanut.

Enpä kyllä ikinä ajatellut sinua JJK kannattajaksi ;)

Seppó kirjoitti...

Ei minua varmaan moni muukaan osaa ajatella JJK:n kannattajaksi, mutta eikö meillä kaikille ole omat perversiomme?

Toisaalta, toivuttuani ottelun tuomasta jännityksestä. Ei joukkueen tilanne näytä enää läheskään yhtä pahalta. Peli oli kuitenkin hyvää ja nousu on vielä realismia.