Eilen oli sitten kuntavaalit ja paikallispolitiikan uudet idolit on äänestetty. Voittajina oli sininen puolue ja se toinen vihreä, unohtamatta tietenkään sitä pienenpientä sinistä joukkuetta joka oli koko kisan suurin voittaja. Onnittelut kaikille, enemmän tai vähemmän tasapuolisesti.
SDP:n puhe torjuntavoitosta oli pelkkää puhetta, ei Suomen kokoisessa demokratiassa lähes kolme prosenttiyksikön pudotus ole voitto. Se on kamalan suuri tappio, sillä viime kertojen suurvoitot on laskettu prosenttiyksikön kymmenyksillä. Ainoastaan se, että Keskusta tunnusti välittömästi kärsineensä todellisen tappion säästi demarit häviäjän leimalta. Vasemmistoliitto pärjäsi paremmin kuin osasin odottaa, ehkä siinä liikkeessä on sellaista joka sitoo äänestäjät itseensä. Toisaalta eipä se kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta vaikuta. Muistan kuulleeni, että äänestäjämäärä on Vasemmistoliitolla pysynyt samana, mutta kasvaville markkinoilla se tarkoittaa kutistumista.
Martti Korhonen toisteli useaan otteeseen, että heidän viestinsä ei mennyt perille. Toisaalta asiaa voisi tarkastella itse viestin osalta, ja miettiä onko siinä jotain väärää. Suurin osa suomalaisista ei halua elää yhteiskunnassa, jossa kunnalliset palvelut ovat tukena koko elämän ajan varallisuudesta riippumatta. Ilmeisesti oma pesä on kuitenkin lähempänä kuin naapurin pesä.
Veikkaan, että Kokoomuksen kannatus juontaa juurensa siitä mielikuvasta, että siellä suhtaudutaan elämään pragmaattisesti. Ainakin heidän versionsa hyvinvoinnista, perustuu yhteiseen työntekoon. Verrattuna ajatukseen, että yhteisestä pussista jaetaan kaikille haluaville, se kuulostaa kyllä realistisemmalta. Vaikuttaa siltä, että ajatusmaailmat ovat lopulta hyvin erilaiset. Toinen rakentaa ideologiansa sen varaan, että hyvinvointia pitää kerryttää. Toinen siihen, että se mitä on kerätty voidaan aina tasaisin väliajoin tuhlata.
Kyllä minäkin säästän rahaa oikeastaan vain sen takia, että voin sitten tuhlata sitä johonkin tarvitsemaani. Eri asia on kuitenkin se, että tuhlaanko minä sen sellaiseen mitä en oikeastaan tarvitse vai ostanko uuden kameran juuri ennen vuokranmaksua. Tuntuu siltä, että vasemmisto kärsii väärästä ajoituksesta ja siitä, että se ei ole osannut antaa hyvää selitystä miksi sen vaaliteemat eivät ole muuttuneet vuosien saatossa. Ovathan hekin ehtineet olla vallassa useamman vuoden ajan.
Vihreiden kannatuksen kasvu on todennäköisesti perusteltavissa heidän tehostuneella toiminnalla, eikä niinkään poliittisella hurmoksella. Tätä Cronberg itsekin sanoi televisiokameroiden edessä ja onhan se selvää, että työpanoksesta seuraa usein panoksia. Toisaalta jos puolueessa osataan pelata tarpeeksi taitavasti, on sillä mahdollisuus kasvaa todelliseksi vaihtoehdoksi. Heidän edustajistonsa on kuitenkin kohtuullisen nuorekasta ja ainakin suurimmaksi osaksi älykästä. Varsinkin Helsingissä Vihreä puolue toimii hyvin vaihtoehtona vasemmiston ja oikeiston välissä. Veikkaanpa, että tasapainoilemalla punaisen ideologian ja sinisen käytännön välimaastossa voi päästä vielä pitkälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti