Poikkeava, epänormaali

Minua on tänään syytetty eräässä maamme johtavassa julkaisussa, poikkeavaksi ja epänormaaliksi. Jyväskylän yliopiston kriminaalipsykologian dosentti ja koulupsykologi Jaana Haapasalo, yleistää jokaisen aseista ja metsästyksestä kiinnostuneen poikkeavaksi.

Kyseessä on kohtuullisen rankka mainosbuffi, enkä tiedä olenko yhdenkään toisen kirjan mainostamisessa nähnyt käytettävän yhtä raflaavaa lausuntoa. En tietenkään saisi provosoitua noinkin ilmiselvästä provokaatiosta, mutta se pistää kuitenkin miettimään. Miksi noinkin korkeasti koulutettu ihminen, niputtaa noin 300 000 metsästäjää yhteen nippuun? Onko taustalla syvällistä pohdintaa siitä, että metsästys yhdistävänä tekijänä riittää leimaamaan nuo 300 000 ihmistä (joista 5% naisia) epänormaaleiksi? Eikö samalla mittatikulla voida mitata jokainen ajokortin omistaja ja alkoholia joskus maistanut ihminen rattijuopoksi.

Yleistykset ovat aina helppoja, mutta kun niitä lausutaan totuuksina, pitäisi jokaisen arvostelukykyisen ihmisen hälytyskellojen soida. Ei kukaan voi olla niin tyhmä, että uskoo tuollaista puhetta. Ei se, että on kiinnostunut aseista voi yksioikoisesti oikeuttaa tappajan leimaan. Sitä paitsi Haapasalo unohtaa täysin kalastuksen, joka on parhaimmillaankin vain törkeää eläinrääkkäystä. Miksi Suomi siis sallii kalastuksen ja perhosten keräilyn. Kumpikin on harrastus pohjautuu puhtaasti tappamiselle. Meneekö raja kuitenkin juuri siinä tappamisessa, pitäisikö se poistaa kokonaan?

Toisinaan tuntuu, että nykypäivän kaupungissa asuva ihminen on niin täysin erakoitunut elävästä luonnosta, että hän unohtaa elämän kiertokulun. Elämä pohjautuvan kuolemalle. Me kaikki olemme elossa vain toisen luontokappaleen kuoleman ansiosta. Tämä on niin vankka totuus, että edes kasvissyöjien on turha väittää vastaan. Elävä kudos vaatii energiakseen toista elävää kudosta, tuli se sitten muoviin pakatusta jauhelihasta tai Brasiliasta kasvaneesta banaanista. Meidän fysiologia ei toimi pelkällä vedellä ja kivillä.

Kyse ei siis voi olla tappamisesta, vaan aseista ja niiden pahuudesta. On totta, että lähes jokaisella aseella pystyy tappamaan ja se onkin aseiden historian perusta. On kuitenkin typerää väittää, että ampumisen tarkoitus on aina eläimen tappaminen. Sellainen väite osoittaa vain puhujan oman tietämättömyyden ja asettaa kyseenalaiseksi koko henkilön objektiivisuuden. Olen ampunut varmasti tuhansia kertoja erilaisilla aseilla ja vain pieni murto-osa näistä on ollut kohti toista elämää olentoa kohti, siis tappamistarkoituksessa. Voin huoletta sanoa, että korkeintaan yksi promille ampumistani laukauksista on ammuttu tappamistarkoituksessa. Kaikki muut on ammuttu enemmän tai vähemmän tarkkuusammunnan mielessä; olenko minä tarpeeksi taitava. Uskon, että samankaltainen suhde löytyy jokaisen metsästäjän ja aseista kiinnostuneen henkilön taustalta. Joiltakin se puuttuu kokonaan.

Onko tappaminen hyvä harrastus? Ei varmasti jos kysyjä yhdistää tappamisen viihteeseen ja huvitteluun. Metsästys pelkän tappamisen vuoksi ei oikeastaan edes ole metsästystä. Suomalaiseen metsästyskultturiin on aina kuulunut syvä arvostus riistaeläimiä kohtaan ja jokainen metsästystä harrastanut tietää sen syvän halveksunnan jota osoitetaan ns. tappajille. Metsästyksessä riista on osa elämää, se luovuttaa oman ruumiinsa metsästäjän elämän ylläpitämiseksi. Tietenkään ei yhdenkään suomalaisen enää tarvitse metsästää hengissä pysyäkseen tai lihaa saadakseen, mutta se on elävä jatkumo esihistoriastamme. Sitä paitsi, kuinka metsästys voi olla epänormaalia jos toisessa vaakakupissa on broileritehtaat ja tuhansien nautojen automaatisoidut navetat?

Kumpi on oikeastaan luonnon kiertokulkua, se että riistaeläin kohtaa kuolemansa vapaassa luonnossa vai teurastamon betonilattialla? Suomessa on metsästyksen salliva ilmapiiri sen takia, että se on luonnollinen osa ihmisen evoluutiota. Me olemme kehittyneet saalistajiksi ja metsästys on meille luonnollinen tapahtuma.