Aikana jolloin koko maailma on väkivallan kourissa ja on musertumassa sen voimasta, on mieli täynnä sotilaallisia vertauksia. Kävin aamupäivällä Ateneumissa kuten eilen suunnittelin, enkä ole pettynyt. Uusi perusnäyttely on mahtava.
Tarina suomalaisesta taiteesta on kerta kaikkiaan vaikuttava. Se määrä laadukasta, maailmanluokan maalaustaidetta on kuin tykistökeskitys avoimeen mieleen. Kuinka niin tuttu tila on saatu täyteen uusia kokemuksia ja elämyksiä, on jotain mitä on vaikea käsittää. Joukossa on varmasti kaikki kotimaiset klassikot ja yksittäiseen tauluun onkin lähes mahdoton keskittyä. Katse kiertää seiniä, tauluja, ihmisiä ja ei vain pysty päättämään mikä on se kiinnekohta johon keskittyä.
Ateneum, ei ole se suurista suurin taidemuseo ja sellaisenaan on sopiva pistäytymispaikka. Kävijänä olen tottunut siihen, ettei sieltä aina löydy kuin muutama pysäyttävä kokemus, kuin tarkka-ampujan laukaus joka osuu kohdalleen. Harvoina kertoina on vieraileva näyttely ollut kuin kiväärijoukkue, joka ampuu tasaisesti ja varmasti maaliinsa.
Tänään kohtasin konekiväärikomppanian, jota ei voinut paeta. Uusi perusnäyttely iskee vierailijaan taulujen massalla. Voin kuvitella kuinka se on suunniteltu osoittamaan, että Suomi on ollut maalaustaiteen suurmaa. Tule paikalle ja tunne kuinka tajunta täyttyy taiteesta.
Tämä on nähtävä uudelleen ja uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti