tiistai 27. joulukuuta 2016

Museokortti - Taidetta ja tekniikkaa vuonna 2016

Olen ollut Museokortin omistaja nyt kohta lailla vuoden päivät ja kävin juuri uusimassa sen myös seuraavaksi vuodeksi. Harmikseni myöhästyin heidän joulutarjouksestaan, mutta se oli aivan omaa syytäni. En saanut asiaa aikaiseksi. Siihen olisi kuulunut ilmainen 13:sta kuukausi, mutta se jää nyt käyttämättä. Muistaakseni minulla sellainen kuitenkin oli tälle vuodelle, joten sinällään kaikki on hyvin.

Vuosi 2016 on ollut minulle eräänlainen kulttuurin vuosi. Olen toki käynyt museoissa ja erilaisissa näyttelyissä aikaisemminkin, mutta tämä vuosi oli tarkoituksella sellainen jossa otin sen tavoitteekseni. Luin toissa vuonna miehestä, joka ilmeisesti käy vuoden jokaisena päivänä jossain museossa ja halusin jotain samanlaista myös itselleni.

Tästä innostuneena otin tavoitteekseni käydä vuoden aikana vähintään 12 kertaa kulttuurimenossa. Mitenkään tarkemmin en ole tätä itselleni rajannut, sillä olen laskenut mukaan niin elokuva, teatteri, baletti, museo ja monia muitakin menoja. Ohessa on Museokortin sivuilta löytynyt listaus niistä kerroista kun olen Museokorttia käyttänyt.

MUSEOKÄYNNIT


HAM Helsingin taidemuseo
17-12-2016 12:12:05

Porvoon museo, Holmin talo
11-12-2016 13:42:51

Ateneumin taidemuseo
04-12-2016 12:58:08

Jyväskylän taidemuseo
06-11-2016 11:06:55

Ateneumin taidemuseo
01-10-2016 10:44:48

Suomen Rautatiemuseo
15-08-2016 11:20:28

Helsingin Taidehalli
24-07-2016 14:23:42

Suomen Ilmavoimamuseo
26-06-2016 15:08:08

Ateneumin taidemuseo
26-03-2016 10:09:06

Ateneumin taidemuseo
09-01-2016 10:05:24

HAM Helsingin taidemuseo
30-12-2015 16:32:26

Näyttelykeskus WeeGee
29-12-2015 11:33:02



Näyttää siis siltä, että olen käyttänyt korttia tasan 12 kertaa. Piikki käytössä on selkeästi nyt joulukuussa, jossa olen käynyt kolmessa eri museossa. Tästä tietysti puuttuu useita museokäyntejä niissä museoissa, joissa kortti ei ole käynyt. Mikään kokonainen lista kyseessä ei siis ole, mutta antaa kyllä hyvin kattavan kuvan omasta museokäyttäytymisestäni.

Taidetta ja tekniikkaa.

Olisinko voinut käyttää korttia vielä enemmän? Aivan varmasti. Minua harmittaa etten käynyt tuon enempää missään historiamuseossa, millä ehkä viittaan Kansallismuseoon, Turun linnaan tai muuhun vastaavaan.

Korttiin olen erittäin tyytyväinen. Se muutti jonkin verran käyttäytymistäni, sillä ainakin yksi tai kaksi Ateneumin visiittiä olivat ns. ranskalaisia. Piipahdin katsomaan sen mitä halusin ja lähdin pois. Aivan ennen kuulumatonta siihen, että ostin erikseen pääsylipun ja käytin sen viimeiseen sopukkaan asti.

Rahallisesti tämä on ollut mahtava sijoitus. Maksoin kortin käytännössä jo pelkillä Ateneum visiiteillä, jossa yksittäinen lippu maksaa EUR 15,00. Kävin siellä neljä kertaa.

Muistan jotain jokaisesta käynnistä, mutta suosikkini on ollut kaiketi Suomen ilmailumuseo, joka on aina upea kokemus. Tällä kertaa siitä teki erityisen seurueen nuorimmaiset, jotka ihastuivat retkeen täysin.

Ei kommentteja: