Ystävistä

Eräs kaveri on päättänyt hakea töihin Tervolaan, Lappiin. Olen kieltämättä aika yllättynyt ajatuksesta, vaikka kyse on on vain määräaikaisesta toimesta. Jotenkin väistämättä tulee mieleen, oma hakemuksen ruokakauppiaaksi. Omalta osaltani kyseessä oli epätoivota ja tarve hakea johonkin työhön, joka edes jotenkin tuntui järkevältä.

Kyllä minä perustelin oman hakemukseni kohtuullisen hyvin itselleni ja olin sen hetken vakuuttunut tekemiseni logiikasta. Jälkeenpäin ajateltuna kiitän onneani, etten päässyt edes haastatteluun. En todellakaan osaa kuvitella itseäni kauppiaana, jossain ruokakaupassa. Se ei vain ole minun juttuni.

Yhteys oman juttuni ja kaverin hakemukseen on kohtuullisen etäinen, mutta sanoinkin, että se on yhteys, joka minulle tuli ensimmäisenä mieleen. Onhan Lappi varmasti kaunis paikka ja mistä sitä tietää kenen elämä siellä on oikeasti. Aavistuksen ihmeelliseltä tuo kuitenkin tuntuu. Vaikka mistäpä minä kaverin motivaatioita tiedän. Toivotaan kuitenkin parasta ratkaisua kaikkien kannalta, eikä kirjoitukseni tarkoitus ole irvailla kenellekkään.

Ystävistä puheen ollen olen hakenut vara-avaimeni takaisin yhdeltä kaveriltani. En koe sitä kovin luontevaksi ratkaisuksi, että pidän avaintani ihmisen kanssa johon minulla ei ole ollut mitään yhteyttä moneen kuukauteen. Yksinkertaisesti kyllästyin ja jonkin verran suutuin siitä, että kaverisuhteemme on ollut jo yli vuoden ajan sitä, että minä olen pitänyt asiaa yllä. Kaveri ei ole ollut käytännössä kertaakaan aloitteellinen yhteydenpidossa vaikka olen asiasta suoraan maininnut hänelle.

Kysyin asiaa hakiessani avainta ja vastaus oli, että hän on tietoisesti hakeutunut pois kaikista inhimillisistä kontakteista. Siis puhdasta sosiaalista syrjäytymistä ja erakoitumista. En jaksa uskoa, että kyseessä on täysin terve teko kenenkään psyykkeelle, mutta miten tuohon voisi reagoida? Kyse on täysi-ikäisestä ihmisestä ja tehnyt asiassa ilmeisen tietoisen valinnan. Onko minun tehtävä reagoida jollakin tietyllä tavalla, kehottaa menemään hoitoon?