sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Nimi hukassa

En tiedä millä nimellä tämän sunnuntain ruokaani voisi kutsua, mutta odotukset ovat korkealla. Sillä olen tehnyt samantyyppistä ruokaa ennenkin ja se on aina osunut kohdalleen. Minulla on tuoreita tämän kevään/kesän kasviksia, perunoita ja niiden seuraksi jotain muuta, foliossa. Teen niistä tiiviin nyytin ja laitan ne uuniin 175C asteeseen noin 45 minuutiksi.

Tällä kertaa olen laittanut samaan nyyttiin perunoita, parsakaalia sekä yhden valkosipulin kynnen. Maustoin suolalla, mustapippurilla, muskotilla ja reilulla tillillä. Mukaan nokare voita ja nyytti kiinni. Nyytti avataan sitten kun perunat ovat kypsiä ja ruoka on valmis syötäväksi.

Sen sijaan, että menisi puhtaasti kasviksien puolelle, olen ajatellut paistaa pekonia. Uskoisin, että käsillä on hyvät ainekset todelliseen herkutteluun ja tunnenkin itseni tavallistakin nälkäisemmäksi. Maltan tuskin odottaa.

Ei kommentteja: