Luin kirjan, taas

Sain eilen luettua David Benioffin kirjan Varkaiden kaupunki. Etukannen teksti kertoo sen olevan "jännittävä tarina sodan ajan Leningradista: kaksi vangittua miestä saa sodan keskellä järjettömän tehtävän, joka ratkaisee heidän kohtalonsa.". Niin tuollainenhan se periaatteessa on, mutta en minä asiaa aivan noin ylevästi kirjoittaisi. Enkä kirjoitakkaan.

Kirjailija Benioff on minulle täysin uusi tuttavuus, mutta lukemani perusteella kaveri vaikuttaa täysin pätevältä. Hyvää ja ammattitaitoista tekstiä, se soljuu eteenpäin ja lukijan on helppo päästä aina seuraavalle sivulle. Itse asiassa jossain mielessä koko kirja tuntuu kuin lukisi elokuvaa. Ei käsikirjoitusta, mutta itse elokuvaa. Tekstin eteneminen välittyi ainakin minulle lähes puhtaasti kuvina. Näin mielessäni kaikki ne maisemat, kohtaukset ja ihmiset joita Varkaiden kaupunki pitää sisällään. Varsin vaikuttava saavutus, ellei muistaisi herra kirjailija olivan oikealta ammatiltaan käsikirjoittaja.

Kirjan tarinassa on jotain absurdia ja odottamatonta, mikä saa sen erottumaan tavanomaisten kirjojen joukosta. Hyvällä tavalla, sillä luin sitä mielelläni. Pidin tunteesta, jonka vallassa olin heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Odotin, mutta en tiennyt mitä halusin tavoittaa. Todennäköisesti kuitenkin saavutin hakemani, sillä olen hyvilläni, että luin kirjan. Se oli oikein näppärä ja viihdyttävä pieni seikkailu.

Enkä yhtään ihmettelisi vaikka Benioff olisi jo myynyt kirjan käsikirjoitusoikeudet tuotantoyhtiölle. Kirjahan on kuitenkin jo itsessään lähes valmis elokuva. Itse asiassa, minä haluaisin nähdä tämän aidosti venäläisenä elokuvana.

Kuunneltuna sen ymmärtää paremmin

Yritin joskus nuorempana sivistää itseäni tutustumalla käytännössä selkosten Proustin tuotantoon. En yhtään muista mikä Päätalon kirja oli kyseessä, mutta muistan kuin kristalli sen hidas soutuisuuden. Se oli kuin syksyllä tuulastaessa soutamista, hidasta ja harrasta puuhaa jonka voimasta vene vain hitaasti lipuu eteenpäin. Eroavaisuutena oli vielä se, että tuulastaessa pääsee välillä edes pyytämään niitä kaloja.

Käsitykseni on värittynyt sen lukukerran ja muutaman tv-elokuvan perusteella ja onhan se totta, että miehen tyyli kirjoittaa on toki selkeä ja ammattitaitoinen, mutta hidas se on. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin mitään ei tapahtuisi vaikka sivuja nielee kymmeniä. Satojen jälkeen huomaa yhä olevansa paikallaan. Olen rauhallinen ja pitkäpinnainen mies, mutta laita se on minunkin pullossa.

Kävin jokin aika sitten kirjastossa ja etsin jotain kuunneltavaa, ääni romaania tai audiokirjaa. Olen aina pitänyt niistä ja nyt silmäni tarkentuivat Kalle Päätalon debyyttiin Ihmisiä telineillä. Tartun siihen, kääntelin käsissäni ja silmäilin tekstiä. Toisessa vaakakupissa oli Baskervillen koira, mutta se jäi kevyemmäksi kun vastassa oli kuvaus rakennusmestari Joensivun elämästä.

Sen voin myöntää suoraan, että olin varannut itselleni täyden oikeuden jättää koko äänikirjan kesken jos se olisi täyttänyt ennakkoasetelmani. Sitä se ei kuitenkaan tehnyt.

Kirja on minulla edelleen kesken, mutta olen jo muodostanut lievästi ihailevan mielipiteeni. Kirja on ansainnut paikkansa ja se toimii. Itse asiassa se toimii minusta ehkä juuri tuon äänikirjan muodossa. Sillä se on edelleen ihan saamarin hidas, saman päivän tapahtumia vatvotaan sivulta toiselle, eikä hektisyydestä ole tietoakaan. Ehkä se on hyvä, sillä ääneen luettuna kirja on pelottavan tehokas. Se koukuttaa kuulijansa rauhallisesti ja lempeästi. Tarina soljuu eteenpäin ilman keskeytystä, se kietoo kuulijan ympärilleen.

Oma mielipiteeni on, että miehen ja naisen kirjoitustyylit eroavat toisistaan huomattavasti. Sitä on vaikea selittää, mihin se perustuu, mutta niin se vain on. On kirjailijoita, jotka kirjoittavat vain toiselle sukupuolelle ja minusta tuntuu, että tämä on juuri sellaisia kirjoja. Tämän on kirjoittanut mies, toisille miehille. On varma, että kirjasta pitävät tuhannet eri naiset, mutta minusta kyse on hyvin maskuliinisesta kirjasta ja siihen on helppo samaistua. Ajatusmaailma on vain sellainen, jonka logiikan ymmärtää ja hyväksyy. Tietäen samalla, että se on täynnä kiemuroita jotka eivät aukea toiselle sukupuolelle.

Erikoinen kirja ja mielenkiintoinen kokemus. Tavallisena kirjana, en missään nimessä jaksaisi kahlata tätä läpi. En vaikka monesta kirjasavotasta olen läpi sisulle painanut.

Kommentoinpa minäkin

Ihmettelen mikä halu tähän maahan on tullut kieltää, pakottaa ja valvoa kaikkea mahdollista. Mieleeni muistuu ehdotuksia pakollisesta pyöräilykypärästä, avoimen wlanin käyttökiellosta ja nyt tarpeesta poistaa yli 200,000 tuhatta laillista puoliautomaattipistoolia omistajiltaan. Perusteluna se, että kolme erittäin vakavaa ja valitettavaa joukkosurmaa on suoritettu joko luvallisilla tai luvattomalla puoliautomaattipistoolilla.

Kauhajoki-lautakunta on esittänyt tänään julkaistussa raportissaan konkreettisena ennalta ehkäisevänä toimena käsiaseiden keräämistä pois. Tuntuu kuin tämä yhteiskunta olisi luisumassa kohti hallitsematonta kafkamaisuutta.

Ymmärrän toki, että ampuma-ase mieleltään sairaan käsissä ei ole terve yhtälö, mutta millä perustellaan yhteiskunnan puuttuminen terveiden, täysivaltaisten kansalaisten lailliseen omistusoikeuteen?

Mitä tehdään Suomen yleisimmälle murha-aseelle - keittiöveitselle?

Rooman valtakunnan tuho

Sain vihdoin ja viimein luettua loppuun sen joulukuussa ostamani Adrian Goldsworthyn kirjan Rooman valtakunnan tuho. Hitaaseen lukutahtiin on suurin syyllinen se, että olen lukenut sivussa useampaa kirjaa, jotka ovat lohkaisseet osan ajastani.

Olen aina inhonnut kirja-arvioita, enkä halua kirjoittaa tähänkään sellaista. Kirjoitan kuitenkin ylös joitakin huomioita kirjasta, sillä minulla oli sen suhteen suuret odotukset. Se miten ne ovat täyttyneet, on hieman ristiriitainen kysymys. Herra Goldsworthy on erinomainen kirjoittaja, teksi on sujuvaa, nokkelaa ja lukijaa puhuttelevaa. Lukukokemus on kuitenkin rikkonainen, se ei missään vaiheessa pääse samanlaiseen lentoon kuin aikaisempi Caesar. Toisaalta tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä aineisto on erittäin hankala työstettävä. Me emme yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi Rooman keisareista, jotta heistä pystyisi kirjoittamaan kattavaa ja syvällistä analyysia. Tämä väistämättä aiheutti sen, että suuri osa kirjasta oli poukkoilevaa ja turhauttavaa. Suurimmasta osasta kirjan henkilöistä ei saanut minkäänlaista otetta. Toisaalta mitä voi odottaa lähes 2000 vuotta vanhoista henkilöistä, joiden aika Rooman keisarina saattoi typistyö muutaman kuukauden mielivallaksi. Tämä pitää muistaa kirjaa luettaessa ja ymmärtää ne vaikeudet, joiden kanssa kirja on kirjoitettu.

Mitä minä opin kirjasta?

Suurinta yksittäistä syytä Rooman tuhoon ei ole olemassa. Maailmanhistorian merkittävin valtakunta yksinkertaisesti rapautui ja lopulta lakkasi olemasta. Aivan kuin vanhus, jonka viimeiset vuodet ovat tautien rapauttamat. Lopullisen kuoleman kuoleman niitin ollessa, joka vuotinen kausittainen flunssa.

Minusta tuntuu, että Rooma rapautui niin hitaasti, että yksikään keisari ei osannut kiinnittää siihen tarpeellista huomiota. Se vain tapahtui, kaiken sen päivittäisen puurtamisen alapuolella. Tietysti jälkikäteen on helppo nostaa seipään nokkaan muutamia yksittäisiä ongelmia, huonoja ratkaisuja ja typeriä päätöksiä. Omasta mielestäni suurimpia ongelmia oli senaatin aseman murentuminen. Julius Caesarin aikana oli pivän selvää ettei valtakunnan johtoon voinut nousta senaatin ulkopuolelta. Tämä muuttui n. 214 - 217 kun Pretoriaaniprefekti Macrinus huudetaan keisariksi. Hän oli ensimmäinen ritarisäätyinen keisari.

Tietysti keisariksi noustiin salamurhan kautta häntä aikaisemminkin, mutta nousija oli aina peräisin pienestä eliitistä. Ensimmäinen ritarisäätyinen keisari tarkoitti sitä, että kuka tahansa tuhansista ritarisukujen jäsenistä saattoi nousta valtakunnan johtoon. Sata potenttiaalista vihollista on aina parempi kuin tuhat potenttiaalista vihollista. Kuka tahansa riittävän röyhkeä ja voimakas sotilas pystyi nousemaan hallitsevaan asemaan.

Hallitseva asema perustui kuitenkin aina rooman vakinaisen armeijan yksikköihin. Kenellä oli hallussaan eniten uskollisia legioonia, oli kärkiasemassa valtakunnan johtajaksi - keisariksi. Rooman armeijan käydessä sotaa itseään vastaan, sen ajatusmaailma muuttuu. Barbaarit muuttuvat primaarisesta vihollisesta liittolaisen ja vaa'ankielen asemaan. Liittoutuminen sotaisan barbaarijohtajan kanssa kasvatti iskuvoimaa ja tarjosi etulyöntiaseman kilpailevaa keisariehdokasta vastaan. Ajan myötä Rooman sotavoima tulee riippuvaiseksi maahan muuttavista siirtolaisista. Niistä heimoista, joita vastaan legioona aikoinaan perustettiin taistelemaan.

Päälimmäiseksi tulee mieleen se, että potenttiaalisten keisarien määrän räjähtäessä, keskittyminen imperiumin hoitamiseen käy mahdottomaksi. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu oman turvallisuuden ylläpitäminen ja olan yli kurkkiminen. Rooman katse kääntyi sisäänpäin, eikä suurta päämäärää enää ollut.

Kirja on hyvä, se tuo esille sellaisia asioita, joiden kokoaminen muista lähteistä olisi suunnaton urakka. Jotkut yhteenvedot ovat ehdottoman loistavia ja pakottavat lukijan ajattelemaan suuria kokonaisuuksia, pienen näpertelyn sijasta. Pidän siitä, että olen lukenut kirjan ja oppinut sen avulla jotain uutta. Mikään ylivertainen lukukokemus se ei kuitenkaan ole.

Maailma etsimen ympärillä

Seuraamillani valokuvausblogeillä kirjoitetaan usein kamera-arvostelujen kohdalla hyvin kattavasti etsimen merkityksestä valokuvaamisessa. Etsimellä siis tarkoitetaan sitä pikkuista ikkunaa, jonka läpi kameroissa on perinteisesti tähdätty. Filmikameroiden aikana ehdottomasti se tärkein apuväline valokuvaa sommitellessa.

Uusimpien digi-kameroiden aikana on mielestäni havaittavissa kameravalmistajien halu luopua koko etsimestä. Tämän mahdollistaa yhä suurempi ja usein erittäin laadukas värinäyttö, jolle kameran kuva muodostuu. Itse asiassa jos mukaan lasketaan kännykkäkamerat, suurin osa maailman uusista kameroista valmistetaan täysin ilman optista etsintä. Sitä ei tarvita, yhä pienempien ja laadukkaampien näyttöjen aikakaudella.

Suurin osa valokuvaajista tuntuu olevan kohtuullisen konservatiivisia kavereita. Ajatellaanpa vaikka ikuisuuskysymyksiä siitä, onko Nikon vai Canon parempi tai ylipäätänsä, voiko Nikon mies vaihtaa Canoniin tai päinvastoin. Onhan tähän tietysti perusteensa, kun on kerran oppinut käyttämään tietyn merkkistä kameraa, on iso kynnys opiskella kaikki uudestaan. Vaikka käytännössä kyse taitaa olla ihan puhtaasti laiskuudesta ja tottumuksen vahvasta voimasta.

Yksi syy etsimen merkityksen korostamisessa on varmasti tottumus. Toinen mitä olen kuullut käytettävän on vakaan kuvausasennon puuttuminen ja kolmas on ollut kritiikkiä siitä kuinka hoopolta turisti kädet ojossa ja kamera korkealla näyttää. Aika kevyitä perusteluja mielestäni, mutta kukin tietysti argumentoi miten haluaa.

Opin digikuvauksen alkeet sillä usein mainitsemallani pikkuisella pokkarilla, missä ei edes ollut optista etsintä. En missään vaiheessa oppinut sitä edes kaipaamaan, sillä näytöltä kuvaaminen tuli hyvin luonnostaan. Pidän edelleen suunnattomasti siitä, että valmis kuva on heti katsottavissa kameran näytöltä. Eikä silmää tarvitse edes siirtää.

Kameran näytöltä kuvaamisessa on mielestäni ylivoimaista se, ettei katseeni ole rajoitettu etsimen pieneen kenttään. Pystyn silmää liikuttamalla katsomaan koko maisemaa ja sitä minkä olen objektiivin avulla rajannut. Näin kameraa (/kuvakulmaa) ei tarvitse muuttaa, jos haluan katsoa hieman laajemmin.

Mitä sitten tulee kuvausasennon huteruuteen, niin kyllä se huteruus tulee ihan omista käsistä, eikä kameran etsimestä. Jos kameran saa tukevaksi vain painamalla sen otsalohkoaan vasten, niin ehkä ongelman ratkaisu löytyy suuremmista ympyröistä kuin pelkästään siitä etsimestä.

Sitä paitsi, mitenkäs otat tähdätyn valokuvan vyötärön korkeudelta pelkällä etsimellä? Et mitenkään. Minä pidän kaulanauhan tiukalla, käännän hieman näyttöä ja taivutan pääni nöyrään kumarrukseen.

Ensimmäinen chili con carne

Olen tietysti ennenkin syönyt chili con carnea, jopa useasti, mutta jostain syystä en ole aikaisemmin tullut tehneeksi sitä itse. Jotain hyvin samantapaista tietysti on tullut väkerrettyä, mutta tänään valmistui ensimmäinen "virallinen" chili con carne.

Löysin reseptin viime viikonloppuna surffatessani netissä, mutta en enää millään muista mistä se lopulta löytyi. Ilmeisesti se on alkujaan Ree Drummondin reseptikirjasta, mutta minulla ei ole aavistustakaan asian todenperäisyydestä. Oli miten oli, hyvää siitä tuli.

Kohtuullisen simppeli, mutta vaatii kyllä oman aikansa. Vaikka ruuanlaitosta pidänkin, niin yli tuntia tulee harvemmin käytettyä yhteen ainoaan ruokalajiin. Tämä sitä vaati ja kyllä se oli ihan vaivan arvoista. Ruoka muuten toimii ilmeisesti täysin ilman lisättyä suolaa. Minulta se ainakin onnistui. Resepti on jenkiksi, mutta kääntämällä sen suomeksi siitä saa kotimaisen version.

Ingredients
2 garlic cloves, chopped
1 teaspoon ground oregano
1 tablespoon ground cumin
1/4 teaspoon cayenne pepper
2 tablespoons chili powder
2 pounds ground beef
One 8-ounce can tomato sauce
1 teaspoon salt
1/4 cup masa (corn flour, found in the Mexican section of many supermarkets)
1 can pinto beans, drained
1 can kidney beans, drained

For Serving
Shredded cheddar cheese
Chopped onion
Fritos (maissilastuja)

Procedure
1. Begin by measuring the spices: chopped garlic, oregano, cumin, cayenne, and chili powder.
2. Place the ground beef in a large pot and throw in the garlic.
3. Cook the beef until brown.
4. Unless you want to tick off your cardiologist, drain off the excess fat.
5. Pour in the tomato sauce, followed by the spices and the salt.
6. Stir together well, cover, and reduce the heat to low. Cover the pot and simmer for 1 hour, stirring occasionally. If the mixture becomes overly dry, add in 1/2 cup water at a time as needed.
7. After an hour, place the masa in a small bowl. Add 1/2 cup of water and stir together with a fork.
8. Dump the masa mixture into the chili and stir together well. Taste, adjust the seasonings, and all more masa paste and/or water to get the chili to your preferred consistency, or add more corn flavor. Add the beans, jalapeño, and tomatoes if desired. Simmer for 10 minutes.
9. Serve with shredded cheddar, chopped onions, and Fritos.

Pienen pieni ruutu

Juuri nyt näyttää ihan hyvältä. Löysin ainakin yhden streamin joka näyttää CBS kanavaa, miltä tuo Super Bowl pitäisi näkyä. Ongelma on siinä, että kuva on kamalan pieni eikä lähelläkään sitä koko näytön kuvaa, jota minä katsoin vuosi sitten.

Ei tässä vielä ole paniikkia, mutta joku parempikin olisi syytä löytää. En millään haluaisi tihrustaa urheiluvuoden yhtä suurimmista tapahtumista noin pieneltä ruudulta. Huomasitko, että en kirjoittanut suurin. Luin juuri pari päivää sitten, että Mestareiden liigan finaali on noussut maailman seuratuimmaksi yksittäiseksi urheilutapahtumaksi. Aika kiva..

JK. Ainakin BBC 1 näyttää SB:n livenä, stream näkyy TVUplayerin kautta, mutta on hemmetin huonolaatuinen. En usko, että siitä pystyy peliä seuraamaan.

CBS näkyi TVUPlayerillä vielä pari tuntia sitten, mutta tätä kirjoittaessani se ei näy.

Saksankielinen kanava Das Erste näyttää pelin, mutta minulla ei ole aavistustakaan näkyykö se netissä. Muuta infoa minulla ei ole, eikä tule sillä katson pelin germanian kielellä selostettuna.

Super Bowl XLIV

Super Bowl pelataan sunnuntaina tai siis maanantaina heti vuorokauden vaihduttua. Sen kuulema näkisi nelosen uudelta maksulliselta urheilukanavalta, mutta en ole valmis kokeilemaan sitä. Ehkä sitten ensi vuonna, mutta tällä hetkellä ei vielä kiinnosta maksaa yhdestä ottelusta ihan niin paljoa.

Toinen vaihtoehto olisi mennä urheilubaariin. Ainakin Sports Academy mainosti olevansa auki koko yön, mutta siihenkään minä en lähde. En todellakaan viitsi olla koko yötä baarissa, varsinkaan kun ei ole aavistustakaan miten sieltä pääsisi takaisin pelin loputtua.

Kolmas vaihoehto on yrittää löytää netistä jokin ilmainen stream mikä näyttää pelin. Tämä on tällä hetkellä realistisin vaihtoehto, sillä se toimi viime vuonna kuin unelma. Katsoin koko pelin BBC:n kanavalta ja tykkäsin kovasti. En kuitenkaan ole täysin varma mistä tuon streamin löytää tänä vuonna, joten en lähde tässä asiaa sen kummemmin esittelemään. Toivonpa vain, että peli näkyy myös minulla.

Oma veikkaus on, että New Orleans voittaa yhdellä potkumaalilla.

Kommentointia blogivinkin muodossa

En kovin usein viitsi laittaa tänne linkkejä toisten ihmisten blogeihin. Oikeastaan ihan siitä syystä, että tämä on minulle tapa tuulettaa omia aivojani. Siksi kirjoitukset ovat lähes poikkeuksetta niin omaan napaan tuijottavia, ettei niitä kovin pitkään ulkopuolinen jaksa seurata. Blogin linja on tietoinen valinta ja sen takana seistään.

Olen kuitenkin seurannut lievää pahoinvointia tuntien viime päivien sirkusnäytelmää Arkadianmäellä ja se pakottaa kommentoimaan jollakin tavalla. Sen sijaan, että kirjoittaisin asiasta itse, ohjaan arvon lukijaa vilkaisemaan erittäin hyvin kirjoitettua blogia, joka heijastelee pitkälle myös omia ajatuksiani. Se on kuitenkin kirjoitettu paljon laajemmasta aiheesta, johon en olisi osannut yhtä syvällistä huomiota.

Valtion budjetoidut menot ovat kasvaneet vuodesta 2003 lähtien 11 miljardia euroa eli 31 % kuudessa vuodessa. Kenen mielestä Suomi on 31 % parempi paikka asua kuin vuonna 2003? Ilman tätä paratiisin omaista ilmastoa, pohtisin perusteellisesti muuttoa jonnekin muualle.

Superviikkoa odotellessa

Huomisesta tulee mielenkiintoinen päivä tai no ainakin aamusta tulee. Fortum julkaisee viime vuoden tuloksensa ja se merkitsee minun sijoituksilleni eniten. Tarkoitan sitä, että Fortum on noussut omassa salkussani suurimmaksi omistukseksi. Perusteluna käytän edelleen niitä samoja perusteita kuin aikaisemminkin, turvallisuus ja osingot.

On selvää ettei Fortum ole niin mediaseksikäs yritys kun joku mobiilitekniikan yritys, mutta minä haluankin tasaista tulosta jauhavan osinkoautomaatin. Sellaisen mistä ei tarvitse huolehtia ja istua sormi myyntinappulalla päivät päästään.

Viime vuonna Fortum maksoi osinkoa euron osakkeelle ja toivon, että sama tahti pysyy tälläkin kertaa. Pieni kutina on siitä, että se saattaa jopa nousta jonkin verran, perustuen suurimman omistajan akuuttiin rahantarpeeseen. Voin tietysti olla väärässäkin, sillä pitää muistaa energian kulutuksen kääntyneen jyrkkään pudotukseen raskaan teollisuuden tuotannon mukana. Oli miten oli, jotain sieltä on kuitenkin tulossa.

Ensi viikolla onkin sitten henkilökohtainen superviikko Fiskarsin ja Sammon tulosjulkaisujen muodossa. Samalle viikolle mahtuu toki pari muutakin ilmoitusta, mutta ei niistä tässä enempää. Talvivaara on peränpitäjä tulosjulkistusjunassa ja kertoo viime vuoden seikkailuistaan vasta 24.2.2010. Siitä en odota suuria, ainoastaan aikataulun mukaista etenemistä kaivoksen ylösajossa.

Harrastuksiin liittyvää:

Steel Panthers Cup III on käynnissä ja taistelen kahden edellisen cupin voittajaa vastaan. Taistelu on vielä hyvin herkässä vaiheessa, enkä uskalla sanoa kumpaan suuntaan se kääntyy. Kyseessä on hypoteettinen kohtaaminen Fasistisen Espanjan ja Ranskalaisten kesken, jossakin Pyreneiden vuoristossa. Pelaan ranskalaisilla ja luotan legioonan voimaan.

Talvisodan hengessä - taistelun jälkeen

Eilen saatiin päätökseen aikaisemmin aloitettu Steel Panthers peli ja sain kammettua siitä itselleni marginaalisen voiton. Selvällä pistevoitolla tosin, mihin olen hyvin tyytyväinen.

Taisteluun lähdin nopeuteen perustuvalla taktiikalla, kotimaiset hiihtojääkärit kun ovat ylivoimaisia nopeudessa kun kyseessä on luminen maasto. Parhaiten tähän sopi koukkus kartan alareunaa pitkin kohti vastustajan selustaa. Yritin saavuttaa mahdollisimman suuren yllätyksen ja käytin lähes 1/3 vuoroista tuohon koukkaukseen. Se kantoi kuitenkin hedelmää ja onnistuin tuhoamaan vastustajan panssarit viimeistä vaunua myöten jo taistelun alkuvaiheessa. Hiihtojoukkojen nopeus todennäköisesti yllätti tässäkin kohtaa vastustajan.

Ohessa kartta ja käyttämäni hyökkäysreitti. Ohessa linkki taisteluraporttiin. Vastustajan raportti ohessa.