Heräsin eilen metrossa ajatukseen, että missä mielessä sota on osallisena ihmisen evoluutiossa? Minulle ei äkkiä tule mieleen kovinkaan montaa eläinlajia, jotka aktiivisesti sotivat lajikumppaneitaan vastaan. Simpanssit käyvät sotia naapureitaan vastaan ja tekevät rutiininomaisesti keihäitä. Joskaan näitä kahta ei käsittääkseni ole yhdistetty sota-aseiksi.
Armeijamuurahaiset (Marabunta) sen sijaan elävät elämänsä suurella sotilaskampanjalla, mutta onko kyse aktiivisesta sodankäynnistä? Tuskin, sillä sodalle tunnusomaista on kuitenkin alku ja loppu. Tosin yskittäiset sotapäälliköt saattavat hyvinkin elää koko elämänsä yhden kampanjan merkeissä, vertaa Aleksanteri Suurta tai vaikkapa Tšingis-kaani. Joskin heidänkin sodissaan oli selvä alku ja lopulta loppu, eikä tuhansia vuosia kestänyt elämäntapa kuten armeijamuurahaisilla.
Sodasta on kirjoitettu paljon ja se on ehkä kiehtovimpia toimintamalleja lajimme historiassa, mutta onko se myös menestystarinamme takana? Evoluution eteenpäin vievänä voima. Ajatusleikkinä kuitenkin kiinnostava ja saattaa vaatia syvällisempää tutustumista.
***
Kirjoitin aiheesta lisää täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti