Mikään ei lisää miehisyyden määrää kuin AK-47

Olen viime päivän käyttänyt aikaa siihen, että olen miettinyt mikä on ase ollut suosikkini niiden joukossa, joita olen päässyt ampumaan. Mitään varsinaista kirjaa en ole missään vaiheessa pitänyt, mutta hyvä arvaus on, että olen elämäni aikana ampunut lähemmäs 20 eri aseella. Mukana on siis aivan kaikki mitä nyt ampuma-aseeksi kutsutaan, ilmapistoolista konekivääriin. Erotuksena otan ainoastaan sen, että en laske sinko-aseiden sisäpiippu tai harjoituskranaatteja. Eivät mielestäni oikein vastaa sitä käsitystä mitä tässä nyt ajattelen.

Ilma-aseista ehdoton suosikkini oli vanha ilmakiväärini, jota ei taida enää olla olemassa. Se oli muistaakseni saksalainen ja peräisin jostain syvältä Kainuusta, mistä se siirtyi minulle ollessani teini-ikäinen. Aseen paras puoli oli sen tukki, ainoa kivääri joka on sopinut minulle täydellisesti ja sillä oli siksi niin mukava ammuskella. Siitäkin huolimatta, että meinasin ampua itseäni kimmokkeella kasvoihin.

Käsiaseiden osalta on huomattavan paljon vaikeampaa nimetä omaa suosikkia, sillä en varsinaisesti ole koskaan omistanut sellaista. Kaikki millä olen saanut ampua, ovat olleet joko vuokra- tai laina-aseita. Mieleen nousee äänenvaimennettu pienoispistooli, jota pääsin kokeilemaan kauan sitten Kainuun metsissä. Jossain hiekkakuopalla, eikä minulla ole muutenkaan enää käsitystä mikä ase oli kyseessä. Kiiltäväksi jätetty pikkukaunotar se kuitenkin oli ja jostain syystä muistan sen amerikkalaiseksi, mutta voin olla väärässäkin.

Haulikoista on helppo nimetä yksi suosikki, se on puoliautomaattinen Benelli SL-80 123. Toimintavarma, laadukas, tyylikäs ja miellyttävä ampua.

Pulttilukkoisista kivääreistä on hyvin helppo nostaa esille kaksi asetta, Brazilian Mauser M 1908 ja puolustusvoimien 7,62 TKIV 85. Yhden suosikin nimeäminen on sen sijaan hieman vaikeampaa, mutta kyllä tuo armeijan tarkkuuskivääri taitaa sittenkin nousta kärkeen. Pääsin ampumaan sillä komppaniani toiseksi parhaan tuloksen 300 metrin matkalla ja pärjäsin muutenkin koko prikaatin kilpailussa hyvin. Palkintosijoille en kuitenkaan päässyt, sillä kilpailun voitti se meidän komppanian toinen ampuja, mutta olin muistaakseni TOP15:ssa samassa kisassa. Hieno kivääri.

Ehdottomaan suosikkiaseeseeni tuosta kilpailusta on kuitenkin hyvin lyhyt matka, sillä ehdoton ykkönen on armeija-aikainen palvelusaseeni. Normijääkäreille yllätyksenä kyse ei kuitenkaan ole se perinteinen RK-62, sillä komppanian aseistuksesta ainoastaan LuHa oli kotimainen. Minäkin pääsin ryntäilemään Parolan metsissä neljän kuukauden ajan taittoperä Kalashnikovin kanssa, virallisemmin AKMS. Hemmetin hauska ammuttava ja sen taittuvan peränsä ansiosta yllättävän helppo kannettava, unohtamatta tietenkään sitä ylimääräistä miehisyyden määrää, jonka vatsan päällä roikkuva AK-47 kantajalleen tuo.