En ole koskaan käynyt kovin etelässä, mutta teoksista välittyi lämpöä, intensiteettiä ja taitoa esittää huomioita. Hyvin kiinnostava näyttely, missä eksyin katsomaan villikoiria jotka olivat kuin veistoksia. Hämmentävä kokemus, sillä kuvien tekninen toteutus oli todella se, joka sytytti niissä olleen nerouden kipinän. 
Näyttely oli eräänlainen kollaasi ja sen myös huomasi, sillä osa taiteilijoista oli mielestäni selvästi taidokkaampia kuin toiset. Eroa hyvän ja taidokkaan taiteen välillä on vaikea kuvailla sanoin, mutta sen erottaa kun maailma tarjoaa mahdollisuuden vertailuun. Rosoinen, mutta hyvä näyttely - suosittelen.Löysin reissun aikana myös suosikkini Akseli Gallen-Kallelan töiden joukosta. Mies on tehnyt niin monta hyvää maalausta, että yhden ainoan esille nostaminen on vaikeaa, mutta minä sen osaan tehdä. Bukowskin kansainvälisessä syyshuutokaupassa huudetaan ensi viikon keskiviikkona kauan kadoksissa ollut Talonpoikaiselämää. Minulle aivan tuntematon taulu siihen asti, kun bongasin sen netin huutokauppaluettelosta. Paikalle menin oikeastaan uteliaisuudesta ja halusta nähdä erilaisia taideteoksia, mutta luonnossa tuo maalaus puhutteli minua. En väitä sen olevan A.G-K:n paras työ, sitä en osaa sanoa, mutta jotain erityistä siinä on. Kuva ei tee sille oikeutta missään muodossa, sillä livenä se yksinkertaisesti toimii paremmin.
Kolmio tytön, pojan ja kissan välillä on loistava oivallus. Isäntämies on selvästi kuvan ulkopuolisin henkilö, vaikka onkin kuvan parhaimmalla paikalla. Hän luo omaa suhdettaan takkatulen ja saappaan välille, aivan kuin olisi täysin tietämätön muiden ajatuksista. Ikkunasta tulvivat valonsäteet ja katonrajassa riippuvat varrasleivät antavat kyllä osviittaa siihen, mikä kuvassa on tärkeää. Kohtalon hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti