keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Elämästä ja sivilisaatiosta

Hauskaa kuinka sitä joutuu joskus aina välillä kertomaan ihmisille, että he ovat väärässä ja minä joudun menemään heidän päänsä ylitse suuremmalle auktoriteetille. Sellainen tilanne oli tiistaina ja sain siihen mielestäni tyydyttävän ratkaisun, kerroin keskustelleeni asiasta jo toisen auktoriteetin kanssa ja ehdotin, että ratkaisu siirretään myöhempään ajankohtaan. Lue, että tämä toinen on tekemässä päätöstä asiassa.

Sinällään huvittavaa, sillä molempien päätöksen tekijöiden ohjeet ovat samat, mutta tulkinnat aivan erilaiset. Kyllä minä ymmärrän ihmisten monenkirjavuuden, mutta ärsyttää kun asiat on pakko tehdä hankalaksi ja vaikeaksi.

En tähän mene yksityiskohtiin mistä asiassa on kyse, sillä keskeneräisiä asioita on huono lähteä julkisesti käsittelemään. Varsinkin kun asia voi vielä kääntyä suuntaan jos toiseenkin. Todennäköisesti toiseen, mutta tuskin kuitenkaan aivan kokonaan. Hah.. hauskaa..

Olen taas alkanut pelaamaan Civvilization 5:sta. Tällä kertaa japanilaisilla, vaikka minun piti ottaa Ottomaanit. Ehkä hyvä näin, sillä tulee kokeiltua nousevan auringon poikien soveltuvuutta maailman yliherruuteen. Tosin minä olen kohtuullisen passiivinen tuossa pelissä sodan aloittamisen suhteen ja vain harvoin todella aloitan sotaretken. Toisaalta sillä ei ole mitään väliä, sillä jossain vaiheessa joku idiootti tietokone ryhtyy räyhäämään joka tapauksessa. Siitäkin huolimatta, että minulla oli suurempi ja terävämpi keppi käytössä.

No minä tietysti rankaisen, tuhoan hyökkäävät vihollisyksiköt ja ryhdyn vastahyökkäykseen. Minun tapani sotia on pyrkiä heikentämään vastustajaa, eli valloittaa kaupunkeja. Tämä tietysti johtaa siihen, että kaikki alkavat ryppyilemään minulle, mikä ei ole ollenkaan kivaa.

Itse asiassa olen kovin pettynyt civin tekoälyyn. Se on aivan yhtä älytön, lyhytnäköinen ja käsittämättömän typerä. Mihinkään muuhun ei voi luottaa kuin siihen, että se iskee sinua selkään jossain vaiheessa. Pelasit sitten millä tavalla tahansa.

Ei kommentteja: