sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kolme huomiota yhden tunnin aikana

Luulisin, että tänään näin kesän viimeiset pääskyset. Vaikea kuvitella, että ne viihtyvät enää kauaa täällä ja mahdollisuudet bongaamiseen ovat minimaaliset viikon tai kahden päästä. Ei sillä, en ole alkanut harrastamaan bongausta, mutta pääskyset tuovat mieleeni pihapiirin lapsuudestani.

Toinen hauska bongaus oli 24 jalkainen muskelivene, sellainen törkeän punainen ja varmasti aivan yhtä nopea kuin janoinenkin. Itse asiassa hämmentävän komea ilmestys. Kieltämättä järjettömyyksiin asti viety pikavene on kamalan hauska ja jännittävä, nopeuden tuntu vesillä on mielestäni jotain aivan toista kun maantiellä. Siksi tuollaisen omistaminen olisi eräänlainen pieni perversio, josta minä pitäisin.

Kolmas asia joka minua ihmetyttää on oma nopeuteni. En ole aktiivisesti tehnyt sen eteen yhtään mitään, mutta kylmiltään vedettynä olen aivan yhtä nopea kuin vuosi sitten. Kestävyys on kärsinyt, mutta ei sekään ole paljoa. Kummallista.

Ei kommentteja: