Luen pitkästä aikaa hyvää ja mukaansa tempaavaa kirjaa. Edellisestä on aika paljon aikaa, sillä jostain syystä lukeminen on jäänyt vähemmälle tämän vuoden aikana. Tilanteesta en ole huolissani, sillä minulla on usein pitkiäkin kausia joiden aikana en lue käytännössä mitään.
Asiaan vaikuttaa tietysti sekin, että on kovin vaikea löytää kiinnostavia ja hauskoja kirjoja. Luen pääasiassa joko historiaan liittyviä tietokirjoja tai sitten jotain muuta. Olen pitkään etsinyt hyvää romaania toiseen maailmansotaan liittyen, enkä nyt tarkoita mitään Lehväslaihon Panssarisotaa. Vaikka mies kirjoittaa hyvin, ei hänen kirjojaan jaksa kovin montaa lukea. Hyvin tyypillistä suomalaista sotaromaania, jossa perkele raikaa sopivasta ja ryssiä kaatuu enemmän kuin luulisi olevan mahdollista.
Väinö Linnan Sotaromaani vastaa enemmän sitä mitä etsin ja kaipaan. Aidosti hyvä ja pelkillä kirjallisilla arvoillaan upea teos. Ehkä vastaavia on muitakin, mutta en ole niihin törmännyt.
Toisaalta luen kyllä muutakin kirjallisuutta. Itse asiassa ainoa joka minuun ei uppoa on runous, jota sitäkin olen yrittänyt lukea. Ehkä siinäkin kyse on vain siitä etten ole löytänyt itselleni sopivaa runoutta, sillä Abu Nuwásin runot kaduilta ja kapakoista ovat oikeasti hienoja. Tosin niitä lukiessa minulla on koko ajan tunne etten minä ymmärrä kuin sen ensimmäisen ja kaikista helpoimman kerroksen. Aivan kuin kuivan kuoren, muuten tuoreesta ja pehmeästä sipulista.
Toinen kirja mitä aloitin eilen lukemaan oli Istuvan Härän tarina, hänen sukulaistensa kertomana. Takakannen mukaan ainoa oikea tarina, joka pohjautuu miehen perheen suusta suuhun kulkeneisiin tarinoihin. Kiinnostava!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti