keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kommentteja tämän illan jalkapallopelistä HJK vs. JJK

Kotijoukkue voitti lopulta yliajan osumalla 1-0, mielestäni JJK olisi ansainnut tasapelipisteen, sillä se pelasi ajoittain todella hyvin. Varsinkin ensimmäisen puoliajan alku oli Jyväskylän joukkueelta todella nättiä peliä. Erittäin organisoitua puolustusta ja teräviä vastahyökkäyksiä. Paremmalla tuurilla JJK olisi voinut tehdä 1-3 maalia, tosin myönnän itsekin kolmen olevan vähän yläkanttiin.

Mielestäni JJK pelasi perinteisellä 4-4-2 taktiikalla ja pelasi hyvää lyhytsyöttöpeliä. Varsinkin Kristian Sund oli ajoittain jopa liekeissä ja raatoi sekä puolustaen ja peliä rakentaen. Tosin pelin edetessä näytti siltä, että pelin rakentelu yritettiin asettaa Patrick Poutiaisen niskoille. Tämä tietysti on perusteltua, sillä kaveri on nuori kehittyvä kaveri. Mielestäni pelasi hyvän pelin, mutta ei ollut mitenkään maaginen. Arvosanaksi vahva seiska tai heikko kasi.

Mika "Lada" Lahtinen oli ensimmäisellä puoliajalla vähän kuin tuikkiva jouluvalo. Välillä näytti todella nätiltä, mutta toisella hetkellä aika näkymätön, vaarallisen oloisia väläytyksiä kuitenkin muutaman kerran.

Mikko Hyyrynen oli mielestäni JJK:n ryhmästä se paras pelaaja. Aktiivista ja röyhkeää haastamista koko sen ajan mitä kentällä oli. Ehdottomasti paras JJK hyökkääjä jonka olen nähnyt, tosin pitää muistaa etten minä niitä pelejä kovin montaa ole päässyt seuraamaan. Hieman paremmalla tuurilla ensimmäisellä puoliajalla olisi HJK:n verkko heilunut.

Olen aina pitänyt Zakaria Abahassinea hyvänä hyökkääjänä, joskus ekan divarin peleissä sain sen käsityksen kun kaveri oli kärjessä parhaimmillaan todella sähäkkä ja nopea liikkeissään. Nyt kaveri on pelannut jo pari kautta oikealla laidalla ja menee minusta täysin hunningolle. Ei mies mikään laituri ole. Ajoittain todella flegmaattista liikkumista, eikä aina edes kovin niin fiksua. Jää halaamaan rajaviivaa kun olisi paljon vaarallisempi tehdessään sisäänjuoksun. Toisaalta kyllä minä ymmärrän JJK:n ongelmat laitapelaajien kanssa, muitakaan ei juuri ole.

HJK:n pelaaminen oli heikkoa varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Pari kolme hyvää hyökkäystä, mutta ei muuta. Toiselle puoliskolle tuli kuitenkin piristynyt kotijoukkue, vaikka mihinkään dominointiin se ei missään vaiheessa pystynyt. Itse asiassa olin jo täysin varma, että JJK nappaa tasurin Töölöstä.

Sebastian Sorsa oli kohtuullisen sähäkkä tullessaan sisälle ja aiheutti ongelmia. Juho Mäkelä oli hyvä ja varmasti HJK:n paras hyökkääjä tällä hetkellä, toisaalta HJK näytti aika hampaattomalta ilman parasta hyökkäyskalustoaan. Parikka, Westö ja suurimman osan pelistä myös Bah olivat aika kevyitä. Bah tosin paransi melkein heti kun Mäkelä tuli kentälle. Eikä kyllä maalintekijä Hoesen osaamisellaan juuri vakuuttanut, mutta ratkaisumaali kuitenkin. Aki Riihilahti osoitti muutaman kerran olleensa valioliigatason pelaaja, mutta mitään maagista esitystä ei sieltäkään tullut. Ottaisin kyllä mihin tahansa kotimaiseen joukkueeseen hyvillä mielin.

Ihan kiva peli vaikka kotijoukkue voitti.

J.K. Paahdettu sipuli oli hyvää hodarissa.

Ei kommentteja: