maanantai 7. kesäkuuta 2010

Peilin kautta ajateltuna

Yllätyksiä ja muutoksia joiden seurauksena on muuttuneet kesäsuunnitelmat. Kyseessä on hieman harmittava muutos vallinneeseen olotilaan, mutta vastapuolena on tietysti omat hyvät puolensa. En niihin mene tässä kuitenkaan syvällisemmin, sillä tämä on liian julkinen foorumi tällä kertaa.

Itse asiassa tämä blogi on tavallaan menettänyt sitä alkuperäistä ajatustaan joka minulla oli. Tiedän, että tätä seuraa nyt muutama ihminen, jotka oikeasti tuntevat minut ja siksi valikoin välillä aiheita joista kirjoitan. Edellinen kappale on hyvä esimerkki. En osaa selittää syytä moiseen salailuun, mutta kait siinä on jotain tarvetta kertoa asioita "kasvotusten", eikä vain ilmoittaa näin julkisesti. Toisaalta koen joskus tarvetta pompotella ajatuksia kirjoituksen muodossa ennen kuin tuon ne julki ja siihen tarkoitukseen tämä blogi ei enää ole tarkoituksen mukainen.

Tuollainen minä kaiketi olen. Hieman hankalasti ymmärrettävä, mutta minkäs teet. Sitä on luonteensa vanki ja olen tottunut siihen, että olen usein hieman erilläni. Jos en fyysisesti niin jollakin muulla tavalla. Väärin kytketty kaiketi.

2 kommenttia:

Pandora kirjoitti...

Kuinka tuttu tunne tuo on, minä olen pohtinut blogin merkitystä myös viime päivinä, kirjoitan toistakin blogia ja moni läheiseni seuraa sitä. Viimein elämänmuutoksen myötä tajusin, että jos kirjoitan julkisesti se tarkoittaa sitä, että kirjoitan myös toisten asioista ja haluanko läheisteni tietää kaikkia sitä, mitä minä haluan kirjoittaa.

Ratkaisin ongelman aloittamalla anonyymin blogin, jossa saan luvallisesti sanoa kaiken mitä haluan ilman, että ajattelen paljastavani liikaa.

Valikointi on huonosta, mutta onko sitä valmis maksamaan paljastumisen hinnan. Onko arkuus viisautta vai liiallista itsesuojelua? Siinäpä kysymyksiä.

Seppó kirjoitti...

Olen itsekin miettinyt nimettömän blogin kirjoittamista, mutta aina hylännyt sen. Oikeastaan siksi, että en viitsi kirjoittaa kahteen eri blogiin samoja aiheita, mutta eri painotuksilla. Selviän helpommalla kun valikoin hieman mitä kirjoitan ja pidän vain yhtä blogia.