Kotikutoista ja vedenalaista

Presidentinvaalit ovat alkamassa alle kahden viikon kuluttua ennakkoäänestyskierroksella. Se on kovin lyhyt aika kun ajattelee minkälaista kampanjaa ehdokkaat tekevät. Mielestäni se on lähes näkymätöntä, mikä saattaa toki kertoa myös siitä etten ole kohdannut kampanjointia.

Mihin kampanjointi on sitten keskittynyt kun valtamediassa siitä näkyy ainoastaan ilmainen journalistinen kampanjointi. Kaikenlaiset uutiset, joista ainakin osa ei ole kampanjakoneiston luomaa. Siellä ja sosiaalisessa mediassa, mutta sekin vain sen takia, että olen itse lähtenyt ehdokkaita seuraamaan.

Ei tämä kovin suurta ja mahtavaa. Ei näy ameriikan meininkiä.

***

Toisen maailmansodan aikaan, tasan 70 vuotta sitten käytiin vedenalaista sotaa maailman merillä. Merellä oli 33 U-venettä, mutta yhtään raportoitua hyökkäystä ei tehty. Eilen sen sijaan kului 70 vuotta kun saksalainen sukellusvene U-75 hyökkäsi välimerellä saattua ME-8:aa vastaan. Brittiläinen höyrylaiva Volo (1,587 tonnia) sai osuman torpedosta ja upposi, vieden mukanaan 24 henkeä (14 miehistön jäsentä selviytyi).

Hyökäys päättyi lopulta myös hyökkääjien kohtloksi, sillä saattueen suojahävittäjät upottivat myös U-75:n. Miehistöstä kuoli 14 henkeä ja 30 selviytyi. Harvinainen suhdeluku kun puhutaan syvyyspommin upottamasta sukellusveneestä, useimmiten koko miehistö jäi nousematta pintaan.

(Kuvassa U-52, joka on samaa tyyppiä kuin U-75)

Hyvää ja klassista musiikkia

Löysin joulun aikana Frank Sinatran musiikin ja olen siitä kovin iloinen. Siinä on jotain sellaista mitä olen toivonut musiikilta jo pidemmän aikaa, rentoutta joka pohjautuu täydelliseen ammattitaitoon ja osaamiseen. Tyylikkyyttä. Olen pyörinyt ennenkin tuon aiheen ympärillä, vaikka ei se minulle henkilökohtaisesti ole kovin tuttua. En osaa oikein mitään kunnolla, vielä vähemmän laulaa.

Sääli ettei minulla ole suuremmin vanhan sinisilmän musiikkia suuremmin, tarkemmin sanottuna ensimmäistään kappaletta. Asianlaita mikä pitäisi korjata pikimmiten, sillä talven pimeät, kosteat ja kylmät aamut suorastaan huutavat hyvää kuunneltavaa. Ehkäpä samaan syssyyn tulen hankkineeksi myös Dean Martinin tuotantoa, samoilla perusteilla. Jotain hyvää ja klassista.

Aikaa kestävät joululahjat

En ole aivan varma olinko kolme vai neljävuotias, ehkäpä hyvin lähellä neljävuotiasta kun sain joululahjaksi junaradan. Sellainen klassinen höyryveturi ja kaksi matkustajavaunua, jotka kulkivat sähköradalla. Märklin H0 SET-S 2920 taisi olla setin mallinimi.

Junaradalla on leikitty aika monta kertaa näiden vuosien saatossa ja kaivoin sen eilen taas uudestaan esille kun oli vieraita käymässä. Sille löytyi heti toinenkin leikkijä ja mukavaa oli, sillä soikion muotoista rataa kulkeva sähköveturi on hieno. Itse asiassa se on nyt huomattavasti "hienompi" kuin alkuperäinen, sillä ostin jokin aika sitten hieman lisää ratapaloja ja yhden tavaravaunun.

En osaa sanoa tarkkaan mikä poikia ja miehiä kiehtoo tuollaisessa junaradassa, mutta jotain taikaa siinä selvästi on. Harvan miespuolisen sisuksista ei löydy sellaista pikkupoikaa, jonka silmät eivät alkaisi hehkua kun leikkujuna lähtee kulkemaan. Siinä on oma omituinen tuoksunsa ja kiehtova ääni. Pienellä mielikuvituksella voi hyvinkin kuulla kuinka vaunut kolahtavat kiskojen liitoskohdassa ja kuinka veturi pihisee ja puhisee.

Minusta ei ole koskaan ollut varsinaisten pienoismaailmojen rakentamiseen, mutta arvostan sitä syventymistä ja pientä hulluutta rakentaa täysin realistisia maailmoja mittakaavaan 1:87. Mikäli tuollaista lähtisin ikinä toteuttamaan, saattaisin lähteä johonkin aivan älyttömään. Ehkäpä täysin mustavalkoinen maisema, kuten vanhoissa elokuvissa..

Hauskaa joulua!

Lunta on maassa, mutta ei aivan koko maassa. Joulu on kuitenkin kaikkialla.

Rauhallista mieltä ja hyvän vuoden odotusta 2012!

Nyrkkeilyä parhaimmillaan.

Upea ottelu viime viikonlopulta, jonka minä näin Youtubesta. Juuri näistä videoista ja ne kannattaa kyllä katsoa jos vähänkään on kiinnostunut aiheesta.

Osa I


Osa II


Osa III


Osa IV


Upea ottelu!!

Mitä vikaa NATOssa?

Kysyttiin Sanomalehden presidentinvaaliblogissa. Haluaisin kovasti kirjoittaa tähän fiksun vastauksen, mutta kiireiden ja muiden tekosyiden ansiosta en sitä tule kirjoittamaan. Tyydyn vain kertomaan lyhyesti omia ajatuksiani asiasta.

R2P = Responsibility to protect. Olemme päässeet aikaan, jossa demokraattinen valtio kokee velvollisuudekseen suojella ihmisyyttä. Tämä velvollisuus on viimeksi näkynyt Libyassa, jossa kansa nousi sortajaansa vastaan demokraattisten valtioiden tukemana. Kenelläkään muulla ei ole mahdollisuutta osallistua aseelliseen toimintaan kuin NATOn joukoilla, muilla ei ole sitä sotilaallista ja poliittista uskottavuutta. Siihen tarvitaan ihmiskunnan moderneimmat ja tehokkaimmat sotavoimat.

Kylmäsota on päättynyt. Se päättyi jo kauan aikaa sitten kun Berliinin muuri murtui ja Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Venäjä on NATOn kumppani samalla tavalla kuin Suomi on. Meidän ei tule antaa muiden valtioiden estää meitä liittymästä kansainväliseen liittoumaan, tai elää sellaisen mielialan varjossa. Me olemme itsenäisiä toimijoita.

YK on maailman ainoa globaali, valtioiden välinen yhteistyöverkosto. Se on foorumi kaikille, mutta se ei ole sotilasliitto. Sen luonteeseen ei sovi oma armeija, sillä ei kaikkien yhteinen järjestö voi sotia omia jäseniään vastaan. Tarvitaan ulkopuolinen toimija, joka jakaa saman demokraattisen ja käsityksen näkemyksen ihmisten oikeuksista kuin YK. Yhdistyneet kansakunnat pystyvät toimimaan vain siinä tilanteessa kun kaikki osapuolet ovat yhteistyössä.

Suomen puolustus on oman kansallisen armeijan päätehtävä, meillä tulee olla oma armeija, sillä itsenäisyyttä ei voi ulkoistaa. Itsenäisyys on kuitenkin helpompi säilyttää mitä isompi keppi sitä on turvaamassa. Yksikään Suomen sotilaallisista uhkakuvista ei käsittääkseni pidä sisällään NATO-maan hyökkäystä Suomeen. Uhka tulee sen ulkopuolelta.

Me emme voi geopoliittiselle asemallemme mitään, mutta meillä on mahdollisuus ja velvollisuus varautua sen tuomiin haasteisiin. Suomen on tehtävä selväksi nyt ja tulevaisuudessa, että tänne hyökkääminen on liian kallista ja siksi hyödyntöntä.

Moderniin sodankäyntiin kuuluu erittäin tehokas ja tuhoisa ilma-ase. Onko meillä varaa tai mahdollisuutta puolustautua modernin suurvallan ilmahyökkäystä? Metsiä meillä on, mutta emme taistele enää sotaa, jossa voidaan vetäytyä metsien suojaan. Ilmatilaan menettäminen on ollut varma merkki häviöstä jo toisesta maailmansodasta lähtien. Ainoastaan Vietnammissa tilanne oli toinen, mutta sielläkin Pohjois-Vietnamin joukot huollettiin kommunistisella avulla.

Minusta järkisyyt puoltavat Suomen liittymistä NATOn täysivaltaiseksi jäseneksi.

Huono vuosi diktaattoreille

Vuosi 2011 on ollut aika huono jos on ollut diktaattori tai muuten vain terroristi. Useampikin pahaksi mainittu mies on otettu hengiltä tai pistetty pysyvästi viralta, mikä on tavallaan aivan hyvä asia. Tosin mistäpä sen tietää mikä polku on tulevaisuudessa se oikea.

Suurimman profiilin kaveri taisi olla Osama bin Laden, joka ammuttiin keväällä. Arabikevään seurauksena libyan Muammar Gaddafi otettiin myös hengiltä. Tosin kukaan ei virallisesti tiedä oliko kyse vahingosta vai ihan rehellisestä taposta.

Erotettuja diktaattoreja löytyi Tunisiasta, missä arabikevään seurauksena Zine el-Abidine Ben Ali lähetettiin maanpakoon. Listaan lisätään myös Egyptin pitkäaikainen presidentti Hosni Mubarak, joka tosin on "vain" pidätettynä.

Syyrian presidentti Bašar al-Assad sen sijaan vielä sinnittelee, mutta henkilökohtaisesti uskon hänenkin joutuvan vielä lähtemään. Tilanne on jatkunut niin kauan, että paluuta entiseen tuskin enää on. Sama tilanne on todennäköisesti myös Jemenissä, missä sotamarsalkka Ali Abdullah Saleh hallitsee maata presidentin tittelin alla. Tosin hän on ottanut osumaa ja vaikea nähdä sielläkään mitään kestävää ja rauhallista yhteiseloa kansan ja presidentin välillä.

Tänään julkaistiin myös "Suuren marsalkan" Kim Jon-il:n siirtymisestä täältä ikuisuuteen. Ilmeisesti rauhallisesti, sydänkohtauksen murtamana, mutta silti huomattavan paljon rauhallisemmin kuin tämän vuoden muut kuolleet diktaattorit.

Vuosi 2011 on ollut kovin huono vuosi jos titteli on ollut presidentti tai marsalkka. Ei muuten tule äkkiä mieleen toista vastaavaa vuotta kuin 2011.

Lisää laivoja, sukellusveneitä ja helikoptereita

Australia rakentaa laivoja ja niihin tulee helikoptereita. Kertoo taas jotain sukellusveneista ja siitä kuinka tärkeää niiden torjuminen merellä tulee olemaan.

Olisi jännittävä tietää onko sukellusveneiden kehityksessä tapahtunut viime vuosina jotain sellaista, mikä aiheuttaa tämän liikehdinnän. ASDReports.com kertoo maailman käyttävän sukellusveneisiin yhä enemmän rahaa kuin aikaisemmin. Vuoden 2011 aikana sukellusveneisiin käytetään 1,22% enemmän rahaa kuin viime vuonna. Seuraavan vuosikymmenen aikana maailmalla ostetaan 154 uutta sukellusvenettä ja niistä suurin osa menee Yhdysvaltojen laivastolle.

Mitä tulee vielä laivahankintoihin, Intian laivasto on lähettänyt eri maiden telakoille tarjouspyynnön neljästä mahinnousualuksesta. Tällä kertaa kyse ei ole niistä säilykepurkeista, joita muistamme elokuvasta "Saving private Ryan". Kyse on niistä samoista helikopteritukialuksista kuin Ranskan laivasto on myynyt Venäjälle. Tai siis Ranska tarjoaa todennäköisesti näitä, mutta kyllä muiltakin mailta löytyy omat ehdokkaansa. Espanjalta Juan Carlos I, Italian Cavour sekä Etelä-korealainen Dokdo.

Samalla on varmasti syytä mainita, että Kiina on saamassa ensimmäisen lentotukialuksensa pikkuhiljaa toimintakuntoon. Siihenkin tulee luonnollisesti helikoptereita ja hävittäjiä.

Minua kyllä henkilökohtaisesti harmittaa se, ettei meillä ole omaa sukellusveneteollisuutta. Siitäkin huolimatta, että Suomella oli 1930-luvulla yksi maailman edistyksellisimpiä sukellusvenelaivastoja. Ne vieläpä rakennettiin suomen Turussa. Siitäkin huolimatta Ruotsissa on tällä hetkellä erittäin elinvoimainen sotateollisuuden ala juurikin sukellusveneissä. Itse asiassa, ovat maailman ehdotonta huippua dieselsähköistä voimansiirtoa käyttävissä taistelusukellusveneissä.

Suomen saavutukset sukellusveneissä ovat olleet todella pieniä viimeisten 80 vuoden aikana. Ainoa valonpilkahdus oli 1980-luvun loppupuolella kun Mir sukellusveneet rakennettiin ja toimitettiin Neuvostoliitolle. Kurja juttu kun muistelee meidän vahvaa telakka ja laivanrakennusosaamista.

Ehdokkaista

2. Pekka Haavisto. Ehdottomasti presidentillisiä ominaisuuksia. Fiksun oloinen ja tuo hyvin esille kokemuksen ja asiantuntemuksensa kansainvälisissä asioissa. Uskon miehen pystyvän johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa. Heikkoutena "väärä" puolue. Vaikea kuvitella äänestävänsä puoluetta jossa yhdistyy yhtä tehokkaasti ylimielisyys, kiihkomielisyys ja nuoren pajun vertainen poliittinen selkäranka.

3. Timo Soini. Väärissä vaaleissa, enkä näe miestä Suomen presidenttinä. Yhden sävelen laulaminen ei yksinkertaisesti riitä Suomen tasavallan ykkösvirkaan. Lisäksi miehen kokemus ulkopolitiikasta taitaa rajoittua muutamaan vuoteen Euroopassa ja Millwallin kotiotteluihin.

4. Paavo Väyrynen. Ehkä ylivertaisin poliittinen kokemus näistä ehdokkaista. Onko kuitenkin menneisyyden vanki, monessa eri mielessä. Pystyn näkemään miehen presidenttinä pääasiassa juuri kokemuksensa ja poliittisen älynsä ansiosta. Noin viisas poliittinen eläin, olisi hyvä nähdä ajamassa Suomen etua. Plussana kauppapolitiikan ymmärtäminen.

5. Paavo Lipponen. Vanhempi valtiomies, joka on myös potenttiaalinen presidentti. Yksi viime vuosien merkittävimmistä pääministereistä ja vahva näyttö Eurooppalaisesta politiikasta ja yhdentymisestä. Arvostan edustamansa linjan puolustamista, vaikka juuri nyt ei todellakaan ole kovin suosittua huudella Euroopan puolesta.

6. Sauli Niinistö. Pelaa aivan liian turvallista peliä ja se tulee iskemään kynsille vielä todella lujaa. On hakenut presidentillistä ilmettä nyt niin monen vuoden ajan, että todennäköisesti pystyy täyttämään avoimeksi tulevan viran. Mietityttää mikä on hänen ulkopoliittinen substanssinsa jos tulee valituksi.

7. Sari Essayah. Ei tule voittamaan, mutta kiistatta uskottavampi ehdokas kuin kolme muuta ehdokasta. Tuonut esille asiantuntevan ja älykkään puolen joka vetoaa minuun äänestäjänä. Vastapainonaa ahdasmielinen ja aivan liian konservatiivinen puoluetausta joka estää minua äänestämästä. Tulee keräämään ääniä yli puoluerajojen, mutta poliittinen kokemus vielä liian kevyttä?

8. Eva Biaudet. Puhuu ja nostaa esille tasa-arvon ja naisasian, mutta todellinen konkretia tuntuu puuttuvan. Miten hän niitä vahvistaisi, muuten kuin asumalla Mäntyniemessä? Älykäs ja intohimoinen poliitikko ja mahdollisesti pystyisi kasvamaan virkaan, mutta mielestäni meillä ei ole varaa odottaa. Parempia ja valmiimpia ehdokkaita löytyy.

9. Paavo Arhinmäki. Näkyvyys ja omien kannattajien arvojen esille nostamista. Haba ei riitä näihin karkeloihin.

Yhteenvetona ehdokkaat 2,4,5 ja 6 pystyisivät presidentin viran täyttämään. Suurta eroa tulevaisuuden Suomessa tuskin olisi, mikäli joku näistä olisi kuuden vuoden päästä hakeutumassa toiselle kaudelle. Tosin Lipponen saattaa jo ikänsä puolesta olla vain yhden kauden ehdokas.

Haluan presidentiltä sivistynyttä kotiin päin vetämistä ja kodilla tarkoitan tässä yhteydessä Suomea. Meillä täytyy olla viranhaltija, joka ymmärtää ja konkreettisesti työskentelee Suomen edun puolesta. Me olemme niin pieni kansa, että emme pysty opettamaan ketään muuten kuin omalla esimerkillämme. Tarvitsemme työpaikkoja ja keskustelua siitä miten tarjoamme kansalaisille tasavertaiset mahdollisuudet menestyä ja luoda hyvinvointia. Valtio on kansalaisia varten.

Vahvistuva trendi, missä mennään ja miksi

Uusimmat Yleisradion presidenttigallupin luvut on nyt julkaistu ja se vahvistaa edellisessä - aiheeseen liittyvässä - kirjoituksessani nostamiani trendejä. Tutkimuksen tekijät taitavat olla eri kavereita, mutta vektorit ovat aika selvät.

Niinistön kannatus on tipahtanut ja on tällä hetkellä "vain" 40% kun se vielä elokuussa oli melkein 50%. Todennäköisesti laskevan trendin muuttumattomuus on syy-seuraussuhteessa kampanjan paikallaan junnaamisessa, siihen ei ole saatu mitään uutta substanssia. Oikea hetki olisi mielestäni ollut noin kuukausi takaperin kun tämä trendi oli vielä alkuvaiheessa, silloin siihen olisi pystynyt vielä reagoimaan. Olisi tuotu jotain uutta ja kiinnostavaa, sellaista millä olisi säilytetty kampanjan etulyöntiasema.

Tällä hetkellä suurin "uutinen" on Väyrysen nouseminen varteenotettavaksi ehdokkaaksi. Hänellä on uusi, rento ja itseironinen ilme joka puree äänestäjiin. Varsinkin niiden joukossa, joilla ei ole todellista mielikuvaa miehen aikaisemmasta voimapolitiikasta.

Lipposen (7 -> 5%) ja Soinin (8 -> 7%) laskenut kannatus on ehkä pieni yllätys. Olisin odottanut, että Lipposen vaalikoneisto olisi saanut tähän mennessä jo jotain konkreettisia tuloksia, mutta eipä ole. Soini todennäköisesti on vain tyytyväinen tilanteeseensa. Nämä eivät ole hänen vaalinsa, joskin saattaa se hieman herättää kummastusta ettei edes puolueen kannatus tuo hänelle tämän enempää kannatusta.

Olkoon tämä se kirjoitus johon kirjoitan oman arvioni ensimmäisestä kierroksen tuloksesta. Veikkaanpa, että ensimmäisellä kierroksella ei vielä todellista ratkaisua. Päädytään toiselle kierroksella johon päästään 36% ja 15% ääniosuuksilla, ehdokkaita en tähän vielä nimeä.



Se mikä on jännittävää on se, että epävarmojen äänestäjien määrä on laskenut.

Kirjoittamisesta

Huomasin Kustannusosaakeyhtiö Otavan sivuilla kirjoituskilpailun Pentti Saarikosken syntymän 75-vuotisjuhlan kunniaksi. Siihen tulisi kirjoittaa käsikirjoitus vapaavalinteisesta aiheesta.

Olen leikitellyt ajatuksella kirjan kirjoittamisesta, mutta enpä usko sen muodostuvan todeksi. En ainakaan aivan vielä, sillä minulla ei ole pakottavaa tarvetta kirjoittaa. Tokin olen miettinyt ja laskenut tätäkin blogia ja huomannut kirjoittaneeni ainakin yhden romaanin verran tekstiä. Teknisenä suorituksena kirjan kirjoittaminen ei siis ole mahdotonta, enkä pidä sitä edes mitenkään ylivoimaisena asiana.

Suurin este kirjan kirjoittamiselle on oma kriittisyyteni. En halua ryhtyä niin suureen projektiin ilman realistista mahdollisuutta, että kirjoittaisin mestariteoksen. Sellainen ei kuitenkaan ole tällä hetkellä kovin todennäköistä, joten en osallistu tuohon kilpailuun. Mestariteos kuulostaa kovin urhealta ja itserakkaalta, mutta olen parhaimmillani oikein hyvä kirjoittaja. Lisäksi olen lukenut niin paljon hyviä kirjoja, että tiedän kyllä mikä kirja toimii ja mikä ei. Sellaisen toteuttaminen on kuitenkin vielä hämärän peitossa.

Olen kaiketi kirjoittanut asiasta ennenkin, mutta olkoot. En välitä.

Mitä minä haluaisin kirjoittaa? Heittelen mielessäni kahdella aiheella. Toinen on hyvin perinteinen lasten ja nuorten poikien romaani. Jotain sellaista mitä minäkin olen lukenut ja nauttinut suuresti. En tietenkään ole aivan perillä mikä on tämän hetkinen poikakirjallisuuden tarjonta, mutta kuvittelen sen olevan aika heikoilla kantimilla.

Jälkimmäinen aihe on enemmän aikuiskirjallisuutta, jotain elämänkirjallisuutta. Sellaista tyhjänpäiväistä nykykirjallisuutta kuin kaikkien muidenkin kirjat, joiden ainoa todellinen mahdollisuus menestyä on nerokkaista nerokkain kielen käyttö. Minulla ei taida olla siihen riittävästi eväsleipiä.

Luen muuten edelleen sitä Ahtisaaren elämänkertaa ja olen lukemaani kohtuullisen tyytyväinen. Onhan se kieltämättä yhdensuuntaisen kadun varrella kirjoitettu, mutta siinä on paljon sellaista asiaa jota minäkin muistan. Muistan mutta en aivan täysin ymmärtänyt.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa ja mihin se johtaa?

Ostin itselleni joululahjaksi presidentti Martti Ahtisaaren ensimmäisen elämänkerran, sillä en usko kenenkään arvanneen sitä minulle hankkia. En harrasta poliitikkojen elämänkertoja, vaikka olen niitäkin muutaman lukenut, mutta Ahtisaari on kuitenkin jotain muuta. Hän on se henkilö jota arvostan ja jollakin tavalla jopa ihailen. Sitä en tosin osaa sanoa miten se käytännössä toteutuu, muuten kuin tämän kirjan muodossa.

Luettuani kirjasta melkein kolmasosan heräsin ajattelemaan omaa aikaani, tätä päivää. Voidaan kiistatta sanoa, että tämän päivän maailmanpoliittinen ja ekonominen tilanne on suurin myllerrys vuosikymmeniin. Ehdottomasti se suurin muutos omalla aikuiselämän janalla tähän mennessä. Silti minäkin olen mennyt mukaan mikroajatteluun ja täysin unohtanut pohtia suuria linjoja. Mitä tämä kaikki tarkoittaa ja mihin se johtaa?

Uskon sosiaalisen median olleen kriittisessä osassa arabikevään muodostumista ja menestystä. Siinä kansakunnan pinnan alla kytenyt epätoivo ja turhautuneisuus pääsi saavuttamaan kriittisen massan, jonka jälkeen muutos oli reaktio oli väistämätön. Olen jostakin kuullut väitteen, että ilmiön saavuttaessa 10% vallitsevasta väestöstä, se lyö väistämättä läpi. Minusta se kuulostaa hyvin uskottavalta ja vaikka luvut olisivatkin hieman väärät, on reaktio todennäköisesti totta.

Syyriassa tullaan todennäköisesti samankaltaiseen tilanteeseen, kuin Libyassa. Muutoksen on tultva jollakin tavalla ja kansa useimmiten voittaa lopulta, niin on käynyt lukuisia kertoja aikaisemminkin. Varsinkin kun tämä liike on vain vahvistunut nykyisten ihmisoikeuksien aikana. Kansanmurha ei ole enää sallittua.

Minun on vaikea ennustaa mihin tämä maailma on menossa, mutta kaaoksen määrä on mielestäni lisääntynyt. Meillä länsimaissa se on saanut taloudellisen sekasorron muodon, sillä se rajoittaa elämäämme aivan yhtä lailla kuin Gaddaf rajoitti Libyassa. Kyse on hallitsevasta voimasta, eikä niinkään diktatuurista. Mikään valta ei ole ikuinen, vaikka itse valtamekanismi ei koskaan muuttuisikaan.

En usko, että maailmassa siirrytään rahan vallan alta pois takaisin vaihdantaan tai johonkin muuhun vastaavaan. Rahatalous on kuitenkin osoittanut toimivuutensa tuhansien vuosien saatossa, emmekä me tule toimeen ilman sitä. Muutos on kuitenkin tällä hetkellä todennäköisempää kuin tilanteen normalisoituminen aikaan ja tilaan ennen vuotta 2008. EU tulee säilymään poliittisena liittokuntana kuten se on tähänkin asti säilynyt, eikä kukaan taida oikeasti edes halua palata Eurooppaan ennen EU:ta.

Euron kohtalo on kuitenkin epäselvempi ja sen osalta tulee tapahtumaan muutoksia. Minä en osaa arvioida mitä ne tulevat olemaan, mutta todennäköisesti siitä tulee jotain homogeenisempaa kuin nykyisestä yhteisöstä. Onko helpompaa leikata surkastunut ja kehittymätön osa pois vai pakottaa se samaan kuntoon kuin vahvempi ja kestävämpi kokonaisuus?

Muutokset ovat väistämättömiä, siitä olen aivan varma. Olen kuitenkin myös aivan varma siitä, että muutoksien jälkeen palaudutaan uuteen normaaliin ja lähdetään rakentamaan taas uutta kukoistusta. Mielessäni on ympäristön kantokyky, jotain sellaista missä vallitsevilla olosuhteilla on katto. Romahtaminen tapahtuu väistämättä kun kantokyvyn rajat on ylitetty, mutta romahduksen jälkeen kantokyvyn raja on taas kovin korkealla. Tässä on mielestäni jotain hyvin universaalia.

Tämä kirjoitus on hieman poukkoileva ja hakee omaa suuntaans, mutta en halua lähteä sitä siistimään. Blogini tarkoitus ei ole koskaa ollut kirjoittaa puhdasta, valmista teksiä. Samankaltaista kuin lehdissä ja muissa julkaisuissa on. Tämä on minulle eräänlainen tasainen seinä, heitän sitä vasten ajatuksia ja katson mitkä pomppaavat takaisin. Mikä niistä lentää pisimmälle ja kuinka se muokkaa omaa ajatteluani.

Ruoka, hamekauppa ja uusin NG

Olin kirjoittamassa arvostelua nepalilaisesta Kantipur ravintolasta, mutta enpä kirjoita. Se oli hyvä, mutta käykää itse kokeilemassa kuinka hyvä.

Minun elämässäni tapahtuu aika vähän, mutta jostain syystä olen saanut kalenterini lähes täyteen nyt viime kuukausien ajaksi. Tuntuu kuin koko ajan olisi menoa jonnekin, mikä tietysti on mukavaa. Suurimmaksi osaksi siitä syystä, että olen itse menoni valinnut.

Lauantain nyrkkeily nyt vain oli niin hienoa, että haluan siitä kirjoittaa vielä tämän. Minua ihmetyttää ja ällistyttää kuinka moni suomalainen on kritisoinut, itkenyt ja jeesustellut Heleniuksen voittoa. On selvää, että se oli yllättävä ja hämmentävä tulos, kirjoitin niin itsekin. Minua kuitenkin ihmetyttää, että miksi me suomalaisina kritisoimme sitä, että oletettu tuomarivirhe tapahtui "meidän" hyväksemme. Suomalainen voitti ja ihmiset itkevät kuin pienet kakarat. Miehet, menkää hamekauppaan ja akat, sulkekaa se keittiön televisio.

Posti oli kantanut eteiseen uuden National Geographic lehden, vaikka en ole entisiäkään saanut vielä loppusijoitettua. Kaunis ajatus vapauttaa ne kiertoon, mutta olkoot nyt vielä tuossa. Kyseessä on vuoden viimeinen NG ja kansijuttuina on Kuningas Jaakon Raamattu, Japanin ydinonnettomuudessa hylätyt kylät sekä avaruuden pilvet. Oikeastaan yksikään noista ei varsinaisesti sytytä, mutta ainakin tuon raamattujutun tulen lukemaan. Kyseessä on aika vanha raamattu ja kaiketi jollakin tavoin hyvin erityinen, ehkäpä tuo juttu avaa asian myös minulle.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Night of the Heavyweights - jälkitunnelmat

Nukutun yön jälkeen eilinen nyrkkeilytapahtuma oli hieno kokemus. Sellainen mitä en ole aikaisemmin nähnyt tai tuntenut sisuksissani, sillä yli 10,000 ihmisen huuto ja tyrmäyksen odotus oli mahtava kokemus. Voin mielessäni hakea vertailukohtaa Rooman gladiaattorikisoihin ja kuvitella kuinka samankaltainen tunnelma siihen aikaan on mahtanut olla.

Ilta alkoi Ruotsi - Marokko maaottelulla kun Erik Skoglund kohtasi ja voitti Amine Belalin. Ottelu oli viihdyttävä, energinen ja hieman lyhyt. Neljän erän ottelu olisi hyvinkin voinut olla kaksi erää pidempi, tosin ruotsalaisen raskaan välisarjalaisen paremmuus kävi selväksi jo tässäkin ajassa. Ulottuvampi ja teknisesti lahjakkaampi(?) Skoglund otti selvän pistevoiton.

Kevyessä keskisarjassa ei tarvinnut otella täyttä kymmentä erää. Itse asiassa saksan Jack Culcay tyrmäsi italialaisen vastustajansa heti ensimmäisessä erässä. Gianmario Grasselini otti todella vihaisen osuman oikeaan kylkeensä ja todennäköisesti mursi kylkiluunsa. Sen verran tuskaiselta kaveri näytti ja piteli kylkeään koko illan ajan, myös katsomossa ollessaan. Sääli.

Jussi Koivulasta saattaa kuulua vielä paljon, sillä 8 erän kohtaaminen välisarjassa oli tyylikästä ja riskitöntä nyrkkeilyä. Hallitseva espanjan mestari Jose Del Rio on rekordinsa mukaan kova kaveri. Pidin tästä ottelusta ennen kaikkea sen kylmän rauhallisuuden ja kyynisyyden takia, Koivula nyrkkeili sen mitä piti ja vältti typeryydet.

Kevyensarjan 10 erän ottelussa oteltiin täysi aika kun kosovon suomalainen Edis Tatli otti pistevoiton italialaisesta Pasquale Di Silviosta. Tatli oli minun silmään iloinen yllätys. Ottelu oli hyvin energinen ja täynnä toimintaa, sillä ottelijat eivät kaihtaneet osumia. Tatlin otteissa on vielä hiomista, sillä oikean käden lyönneissä ei ollut vaadittavaa raskautta. Vasuri oli kuitenkin mainio. Nimi ehdottomasti korvan taakse muistiin.

Illan odottamattomin ottelu oli ensimmäinen raskaan sarjan ottelu Saksan Edmund Gerberin ja Alabaman ihmemiehen Marcus McGeen välillä. Käytännössä ensimmäinen lyönti osui McGeen oikeaan silmään, eikä mies enää noussut. Mielessä kävi, että nyt joku tienasi hyvän tilin vedonlyöntitoimistossa, mutta raskassarja on tuollaista. Yhden lyönnin ihmeet muuttaman ihmisten elämän.

WbC-, WBA- ja WBO-liittojen naisten välisarjan maailmanmestaruus pysyy Norjassa. Cecilia Braekhus otti TKO voiton Honolulun Kuulei Kupiheasta. Ottelun kaikki erät on merkitty nyrkkeilyn ykkösnaisen nimiin, mutta ei se aivan kerro koko totuutta. Kuulei otteli sisukkaasti ja sai useita hyviä lyöntejä sisälle, eikä todellakaan ollut mikään vastaantulija. Todennäköisesti kokemus oli tässä se ratkaiseva tekijä, millä Braekhus hallitsi ottelua ja lopulta otti TKO voiton. Hieno ja viihdyttävä ottelu!

Illan toinen raskaansarjan ottelu oli tamperelaisen Jarno Rosbergin kahdeksan ottelun seisoskelu Argentiinan baaritaistelija Manuel Alberto Puchetaa vastaan. Mielestäni illan huonoin ottelu ja Rosberg kyllä menetti erinomaisen tilaisuuden näyttää osaamistaan yhden maailman suurimman nyrkkeilytallin omistajien edessä. Ottelu oli yksinkertaisesti köyhä ja laimea, isojen, hikisten miesten kyttäilyä, joka tulkittiin kotivoitoksi yllättävän selvin numeroin (80-73 | 80-73 | 78-74).

Ehkä ottelu oli taktisesti hieno ja onnistunut, mutta kun kotiyleisö alkaa buuaamaan omalle pojalleen, niin ei voida puhuaa mistään kunnon showsta. Pucheta oli kuin tynnyri, pyöreä baaritaistelija, jonka heijareiden eteen ei kannata jäädä seisomaan. Rosberg ei pakottanut miestä liikkeeseen, vaikka urheilullisempana miehenä olisi varmasti niittänyt satoa seitsemännessä ja kahdeksannessa erässä.

WBO-liiton raskaansarjan maailmanmestaruusottelu oli upea! Ehdottomasti illan paras ottelu, missä oli kaikkea mitä hyvässä nyrkkeilyottelussa vain voi olla. Venäläinen Olympiamestari Alexander Povetkin oli todella hyvä, eikä Cedric Boswellilla ollut lopulta mahdollisuuksia. Amerikkalaisen taktiikka etäisyyden pitämisestä ei toiminut ja mies joutui näyttämään useaan otteeseen aivan uskomattomia liikkeitä. En ole nähnyt vastaavaa puolustustamista raskaassa sarjassa kuin videolta ja silloinkin suurempien nimien toimesta.

On tavallaan sääli, ettei vanha mies Boswell saanut upeista esityksistään oikein mitään irti. Povetkin tuli lähelle ja nyrkkeili miehen kumoon. Seitsemännessä erässä vain kongin kumahdus vei häneltä tyrmäysvoiton, joka sitten tulikin kahdeksannessa erässä. Tunnelma kolmen viimeisen erän aikana oli jotain uskomatonta kun täysi areena odottaa ja tietää tyrmäyksen olevan vain muutaman osuman päässä. Jotain alkukantaista ja ehdottoman aitoa.

Euroopan mestaruus jäi Suomeen. Robert Helenius voitti vasemmalla kädellä britti Dereck "Del Boy" Chisoran. Ottelutulos joka oli yllätys koko taistelua seuranneelle yleisölle niin Suomessa kuin maailmallakin, sillä ihmetystä, raivoa ja epäuskoa on kuulunut lähes kaikkien tahojen suusta. Rikkinäisellä oikealla kädellä nyrkkeillyt Helenius jätti itsestään todella huonon ja yksipuolisen kuvan katsojien mieleen.

Chisora pääsi nyrkkeilemään sen ottelun mitä hän halusi ja oli varmasti toivonut. Hänellä ei ole Heleniuksen tyrmäysvoimaa, mutta raivoa ja tukahduttavia iskuryöppyjä mieheltä löytyy. En ole ikinä nähnyt kenenkään ottavan yhtä monta koukkua kuin Robbe eilen otti leukaansa, mutta tyrmäykseen Del Boy ei pystynyt.

En lähde julkisesti väittämään, että Sauerland talli olisi varmistanut uuden, nousevan tähtensä voiton, mutta tuomarit kyllä katsoivat aivan toista ottelua kuin me kaikki muut. Ehkä kyse on siitä, etten minä ymmärrä nyrkkeilyn hienouksia, mutta britti näytti paremmalta. Ymmärrän kyllä, että rikkinäisellä etukädellä ei tuollaista kaveria pysty pitämään etäisyyden päässä, saati lopettamaan ottelua. Jotenkin vain jäi kummallinen tunne koko ottelusta, mutta ehkä näin on sittenkin parasta. Heleniuksen on pakko puolustaa titteliään ja Chisora tulee olemaan todella, todella nälkäinen.

Loput ottelukuvat täällä.

Mitä minä odotan

Kuuntelen musiikkia joka on suloinen sekoitus agressiivisia ääniä ja viehkeän kaunista laulua. Hyvin tunnelmaan sopivaa, sellaista jota kaipaan tähän hetkeen. Lujalla!

Muutama tunti ja olen pelipaikalla. Odotan hämmennystä ja hieman ihmetystä. Pinnan alle piiloutuvaa agressiota, joka pyrkii pintaan. Katsojat. Areenalla on kehä, johon nousee esiintyjiä, taistelijoita. Jotain ikivanhaa ja perinteistä. Tätäkö se on ollut jo tuhansia vuosia?

Otteluennakko: Nordic Nightmare vs. Del Boy

Alkaa jo kuumottaa, sillä elämäni ensimmäiseen nyrkkeilyiltaan on vain kaksi yötä. Ja millaisella tapahtumalla on tarkoitus aloittaa! Titteliotteluita on kolme ja niistä kaksi raskaansarjan mestaruusotteluita, kolmannen ollessa WBA-, WBC-, ja WBO-liittojen välisarjan maailmanmestaruusottelu. Kyseessä on kaiketi maailman paras naisnyrkkeilijän Cecilia Braekhusin ottelu, jossa hän puolustaa titteleitään Kuulei Kupiheania vastaan.

Illan ehdoton kärkiottelu on kuitenkin Robert Heleniuksen ottelu Dereck Chisoraa vastaan, raskaansarjan euroopan mestaruudesta. Ei ole vaikea sanoa kumpi tulee olemaan yleisön suosikki ja tulen itsekin huutamaan Robertin puolesta.

Mitä itse ottelusta? En ole nyrkkeilyn harrastaja, en tiedä siitä oikeastaan mitään enkä osaa erottaa ottelun teknisiä hienouksia. Minun silmäni ei vain ole vielä oppinut siihen.

En ole täysin vakuuttunut, että Helenius on niin ylivoimainen suosikki kuin vedonlyöntitoimistot antavat ymmärtää. Kertoimet hänen voitolleen ovat 1,16. Se on aika vähän, sillä vielä Samuel Peteriä vastaan Helenius otti vastaan todella väkeviä vartaloiskuja (ottelu täällä, täällä ja täällä). Chisora on näissä juuri parhaimmillaan.

Niissä otteluvideoissa jotka olen häneltä nähnyt, mies on parhaimmillaan todellinen iskijä. Ei mikään tyrmääjä, kuten Helenius, mutta raivokas ja nopea lyöjä. Sellainen joka kykenee murskaavaan iskumyrskyyn ja siten ottamaan pisteitä ja kokonaisia eriä itselleen. Miten käy jos hän pääsee Robben lähietäisyydelle ja todella takoo vartaloa?

Heleniuksen tyrmäysrekordi on kieltämättä uskomaton ja uskon miehen tyrmäävän Chisoran lauantaina, mutta ei Chisora aseeton tule olemaan. Miehellä on käytännössä koko ura pelissä, sillä vain voitolla hän pääsee eteenpäin. Klitschko ottelua ei enää tule jos hän nyt häviää. Sitä paitsi, epätoivoinen mies on aina kaikista vaarallisin mies, varsinkin jos hän on raskaansarjan nyrkkeilijä.

Odotan hyvää ottelua, mutta nopeaa tyrmäystä Heleniukselta. Hän ei halua ottaa liikaa Del Boyn iskuja vastaan, joten siis jotain samanlaista kuin ottelussa Attila Leviniä vastaan.

**

Ainut mihin laitoin rahaa kiinni on Alexander Povetkin vs Cendric Boswell. Lyön vetoa siitä, että Boswell voittaa ottelun pisteillä.

**

Dereck Chisoran ottelupaino 110,20 Kg
Robert Heleniuksen ottelupaino 108,60 Kg

Levänluhdan hautamysteerin lisätutkimukset

Levänluhdan muinaisjäännökset ovat ainutlaatuiset tässä valtakunnassa, sillä meidän hapan maaperämme liuottaa kaiken kalkkipitoisen. Siksi meiltä ei löydy luurankoja, eikä mitään muutakaan eloperäistä muuten kuin hyvällä tuurilla. Eteläpohjalainen kalmisto on merkittävä ennen kaikkea sen vuoksi, että siinä meillä on säilynyt vajaan sadan ihmisen luurangot.

Eemil Aaltosen säätiö on päättänyt rahoittaa kolmivuotisen tutkimushankkeen alueen mysteerien selvittämiseksi. Dramatiikka on paikallaan, sillä meidän arkeologiassa, päästään hyvin harvoin tutkimaan kohteita ulkopuolisen rahoituksen turvin. Tämä on minulta mututuntumaa, mutta sellainen kitinä ja valitus jäi korviini soimaan, viime vuoden arkeologian opintojen ansiosta.

Levänluhdassa on tarkoitus tehdä vainajille erilaisia stabiili-isotooppianalyysiä. Kuolinhetki saadaan radiohiiliajoituksella, mutta muita isotooppeja tutkimalla saadaan tietoa henkilöiden ruokavaliosta ja kasvuympäristöstä. Samalla, ainakin tiedotteen mukaan, on tarkoitus jatkaa DNA-tutkimuksia henkilöiden sukulaisuhteiden selvittämiseksi. Tähän aiheeseen keskittyi YLE:n kanavilla esitetty Levänluhdan kadonnut kansa dokkari. Joka tosin näin meidän kesken, oli mielestäni aika kevyt yritys kunnolliseksi tiededokumentiksi.

Minä haluaisin ennen kaikkea nähdä jotain vastavaa kuin Saksassa on tehty: Pictures: Ancient Bog Girl's Face Reconstructed. Olisi tavattoman mielenkiintoista nähdä, millaiset kasvot muinaiselle suomaliselle saataisiin aikaiseksi kun Levänluhdan vainajille ennallistettaisiin kasvot.

Lähde: Helsingin yliopiston Luonnontieteellien keskusmuseo - Tiedeuutiset.

Ajatusmatkailua

Leikittelin ajatuksella, että olisin varannut itselleni jonkun matkan keväällä. Jonnekin hieman kauammas ja hieman lämpöisempään paikkaan kuin lopputalven Suomi. Pariisi kävi mielessäni, mutta tiedä sitä nyt sitten. Ranska olisi kyllä kiehtova paikka käydä ja valon kaupungissa kieltämättä on jotain kiehtovaa.

Katsotaan nyt kuitenkin, lopullisia päätöksiä en ole tehnyt. Pidän ajatuksesta, että voin lähteä lyhyelläkin varoituksella jonnekin sellaiseen paikkaan missä, en ole aikaisemmin käynyt.

Onhan noita muitakin paikkoja. Rooma saattaa olla keväällä hieno ja mielenkiintoinen paikka..

Vaaliväittelyihin parempi formaatti

Miksi YLE:n vaalikeskusteluissa ehdokkaat on jaettu kahteen sarjaan? Aivan kuin siellä olisi mestaruussarjan ehdokkaat (Niinistö, Lipponen, Väyrynen ja Soini) yhdessä keskustelussa ja divarisarjan ehdokaslista (Biaudet, Arhinmäki, Essayah ja Haavisto) sitten omassaan. Näin oli ainakin A-talk ohjelmassa, muutama päivä sitten. Ensiksi tosikot ja sitten parin päivän päästä huumorikot.

Mielestäni kyse on hyvin kummallisesta käytännöstä, sillä siinä asetetaan ehdokkaat lähtökohtaisesti kahteen kastiin. Oikeat ehdokkaat ja huumorin sekä näkyvyyden vuoksi mukana olevat ihmiset. Ihmetyttää ja kummastuttaa pientä äänestäjää.

Mikäli kahdeksan ehdokasta samassa väittelyssä on liikaa, miksei väittelyihin oteta mallia jääkiekon MM-kilpailuista? Meillä voisi olla kaksi alkusarjaa, 2+2 ehdokasta (tosikot ja huumorikot) kummassakin sarjassa. Kummankin väittelyn jälkeen katsojat peukuttavat väittelyn kahta parasta, jotka pääsevät finaaliväittelyyn. Kolmen TV-väittelyn formaatti, minkä saa vapaasti tästä lainata. Tosin minut voisi kutsua edes studioyleisöksi, kun kerran olen idean isä.

Veikkaanpa, että koko keskustelu olisi paljon hauskempaa kun huumoriehdokkaat pääsisivät kunnolla haastamaan tosiehdokkaat. Ei tarvitsisi katsella sitä yhteistä hymistelyä, missä kaikki pelaavat varmaa peliä, ettei vain tulisi sanottua jotain oikeaa mielipidettä.

Valokuvauksesta yleisemmin ja Puranen Koffin museossa

Kävin näyttelyssä K:n kanssa ja olen vieläkin hieman epäileväinen sen suhteen, että pidinkö valokuvista vai en. Kyseessä oli Sinebrychoffin museossa oleva Jorma Purasen näyttely Varjoja ja heijastuksia. Kyseessä on valokuvanäyttelu museon kokoelmiin kuuluvista muotokuvista ja tutkielma siihen, kuinka valo tuo eläväksi ja muuttaa maalauksen pinnan.

Puranen on kiistatta teknisesti erittäin pätevä valokuvaaja, joskaan hänen uransa ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Aivan kuten moni muukin suomalainen valokuvaja, hänen työnsä ovat marginaalissa, eivätkä oikein tahdo päästä sieltä esille. Siksi oli mielenkiintoista nähdä mitä mies on saanut aikaiseksi valokuvaamalla yli kymmenen vuoden ajan Sinebrychoffin museossa.

Osallistuimme opastettuun kierrokseen, joka on sellaista mitä en normaalisti tee. Minulla on oma näkemykseni ja ehkä siksi koen opastetut kierrokset hieman turhiksi, toisaalta kyllä kyse on myös omasta kaukoputken kaltaisesta katseestani. Kierros sinällään oli hauska ja erikoinen kokemus. Museon työntekijä kertoi ja nosti teoksista esille erilaisia näkemyksiä ja kohtia, mikä tietysti luo laajemman kosketuspinnan näyttelyn materiaaliin.

Olen edelleen kahden vaiheilla valokuvien suhteen. En osaa päättää menevätkö ne mielestäni pelkän teknisen kikkailun alle, vai ovatko ne todella uutta ja ihmeellistä taidetta. Ehkä ongelma on siinä, että ne ovat kumpaakin. Jotenkin pelkkä varjoleikki ei ole mielestäni kuitenkaan aivan sitä, mitä odotan vuoden 2005 Pro Finlandia palkinnon voittajalta. Onko se kevyt tapa tienata leipänsä?

Ehkä minun tulisi syventyä enemmän valokuvataiteeseen. On myös mahdollista, että heijastelen omaa valokuvauksellista kriisiäni Purasen töihin. Olen polkenut paikoillani jo usean vuoden ajan oman kamerani kanssa, mikä on kovin turhauttavaa. Valokuvauksesta olen aina pitänyt ja se on ainoa väline, jolla olen pystynyt säännöllisesti ruokkimaan luovaa puoliskoani. Mihin ihminen voi mennä jos näkemys maailmasta ei enää kehity?

Musiikkia ja maailmanloppu

Niinpä niin, maailma hajoaa.

Oletko valmis?

Onko nyrkkeilyssä rahaa?

Raha kiinnostaa minua ja siksi haluan usein selvittää miten raha liikkuu niiden asioiden ympärillä, joista olen kiinnostunut. Tällä hetkellä pinnalla on nyrkkeily ja rahan osuus nyrkkeilyssä on itse asiassa hyvin häilyvä. Me tiedämme, että sitä on, mutta kehän ulkopuolelta on vaikea saada selkeää kuvaa siitä, missä muodossa se lajin sisällä on.

Ansaintamalli on lyhyen pohdinnan perusteella sama kuin urheilutapahtumilla. Järjestetään tapahtuma, jota ihmiset haluavat tulla katsomaan ja ovat valmiita maksamaan pääsymaksun. Ongelma on vain siinä, että tapahtumapaikka on käytännössä aina vuokrattu. Se vie tuloksesta osuutensa. Kuka omistaa oikeudet tapahtuman oheismyynniin? Paikan omistaja vai ostetaanko ne tapahtuman järjestäjille? Mitä oheismyynti nyrkkeilytapahtumassa oikeastaan edes on, limsaa ja makkaraa? Yksittäisen makkaran kate on suuri, mutta tuskin edes tulevassa Heleniuksen ottelutapahtumassa myydään yli 10,000 makkaraa. Juotavaa voi mennä enemmän, mutta tuskin montaa tuoppia per sierainpari.

Televisioidaanko nyrkkeilytapahtuma? Isot ottelut yleensä aina, mutta montako nyrkkeilyottelua olet nähnyt televisiosta tämän vuoden aikana. Jan-Ari tuskin kahta.

Onko fanikamaa myytävänä? En ole nähnyt ensimmäistäkään nyrkkeilyn fanituotetta. Ikinä. Koskaan. Missään. Vain pari ikoniksi noussutta lehdistökuvaa ja kuka niiden oikeudet omistaa, ei ainakaan nyrkkeilijä.

Vaikea nähdä mistä muualta nyrkkeilyyn tulee ihan oikeaa rahaa, kuin pääsylipputuloista ja televisio-oikeuksista. Heleniuksen otteluun on myyty yli 8000 lippua ja tuskin keskiarvolipun tuotto on kovin paljoa yli EUR 60,00 (tämä on toki puhdas arvaus). Lipputulojen jäädessä noin puoleen miljoonaan.

Mikä mahtaa olla Helsinki Areenan vuorokausivuokra, sillä Olympiastadionin vastavan olen kuullut olevan EUR 50,000. Veikkaan, että liikutaan samoilla kentillä, mutta hieman suuremmassa luvussa. Vaikea tietysti arvioida, mutta olen yllättynyt jos ottelutapahtuman kokonaistuotto ylittää kaksi miljoonaa euroa. Se on aika vähän kun ruvetaan listaamaan kulurakennetta, mitä tosin en tähän enempää lähde arpomaan.

Voiko nyrkkeilyllä elättää itsensä? Kyllä, varmasti ja parhaimmassa tapauksessa hyvin leppoisesti. Vaikea kuitenkin nähdä, että hyvin pärjäävä perusnyrkkeilijä pystyy eläkettä itselleen kerryttämään. Ansaintamalli ei vain anna siihen mahdollisuuksia. Otan kyllä mielelläni vastaan viisaampien ja enemmän asiasta tietävien kommentteja. Ohessa yksi:

Suosittu!!

Tämä kuukausi on jo tällä hetkellä suosituin kuukausi tälle blogille. Todennäköisesti kuun vaihtuessa, kävijämäärä on noussut kirkkaasti uuteen ennätykseen. Sitä paitsi vuodenvaihde on ollut ollut perinteisesti kiireisintä aikaa tälle bloille. Tarkoitan lukijoiden osalta, enkä niinkään kirjoitusten määrässä.

Olen muutenkin miettinyt toisen blogin aloittamista. Olen leikitellyt jo vuoden päivät, ajatuksella uudesta aseisiin keskittyvästä bloista. Sellaisesta tyhjänpäiväisestä. Sellaisesta mihin voisi linkittää uutisia, ajatuksia ja kiinnostavia juttuja. Vaikea kuitenkin sanoa, riittäisikö minulla aikaa ja energiaa pitää kahta blogia samaan aikaan.

Nukkumassa veneen pohjalla 45 solmun nopeudessa

Mietityttää kommentoida Jyrki Järvilehdon oikeudenkäyntiä, mutta hänen kommenttinsa siitä, että on ollut nukkumassa veneen pohjalla penkkien välissä, nostattaa mielessäni kysymyksiä.

Olen ollut muutaman kerran veneessä, jonka vauhti on ollut 86 km/h eli noin 45 solmua. Se on niin kova vauhti, että ellei veden pinta ole täysin peilityyni, on matka hyvin epätasaista. Minä en siinä vauhdissa pystyisi makaamaan veneen pohjalla nukkumassa, saati nukkumaan. Toisaalta minulla onkin vain oma kapea kokemukseni nopeista veneistä.

Boxing night

Parin viikon päästä olevan nyrkkeilyillan aikataulu alkaa olla selvä. Raskassarjalaisten illksi nimetty tapahtuma tulee olemaan melkoista nyrkkeilyn juhlaa, sillä ovien avautuessa klo. 17.00 on vain tunti aikaa fiilistellä ennen ensimmäistä ottelua.

Titteliotteluista taitaa ensimmäinen olla WBA-, WBC- ja WBO -liittojen naisten välisarjan MM-ottelu. Mestari Cecilia Braekhus kohtaa haastaja Kuulei Kupihean, kello 21.10 alkavassa ottelussa.

Illan toinen titteliottelu on WBA-liiton raskaansarjan maailmanmestarin Alexander Povetkinin tittelipuolustus amerikkalaista Cedric Bosswellia vastaan. Alkamisajaksi on ilmoitettu kello 22.35.

Sinivalkoisten silmälasien läpi katsottuna illan pääottelu on kiistatta Robert Heleniuksen ja britti Derek Chisoran välinen ammattinyrkkeilyn raskaansarjan Euroopan mestaruusottelu. Tätä pitäisi jaksaa katsoa vielä sunnuntain puolella, sillä ottelu alkaa vasta klo. 24.00. Toisaalta parempi, sillä edellinen Heleniuksen ottelu alkoi muistakseni ainakin tunnin verran myöhemmin. Sitä varten piti vartavasten herätä, joskin hyvästä syystä.

En uskalla arvioida kuka voittaa ketä, mutta sellainen aavistus minulla on, että Helenius saa otella ihan tosissaan brittiä vastaan. Siellä on taas tilanne, missä vastustajalla on enemmän hävittävää kuin Robertilla. Toinen "perättäinen" tappio nimimiehelle näyttäisi pahalta.

Tyson Fury niisti kohtuullisen nätisti ylipainoisen Chisoran 12 erässä, vaikka ei pystynytkään tyrmäykseen. Chisora näytti muutaman erän todella vaaralliselta, mutta huono kuntopohja ei mahdollistanut voittoa. Lisäksi Derek vaikutti melkoisen ylimieliseltä tai miten sen nyt sanoisi.. No jos valmentaja joutuu kesken ottelun useaan otteeseen kysymään, että kuunteleeko mies tai muistuttamaan tittelivöiden lähtevän kävelemään, ei kaveri vakuuta.

Ehkä kaverin päässä on kuitenkin välähtänyt, että pitää treenata itsensä kuntoon nyrkkeillä fiksusti. Hyvää iltaa odotellessa.

Yli 700 eksoplaneettaa

Aika jännää kun ajattelee, että vielä muutama vuosi sitten Aurinkokunta oli ainoa paikka jossa oli planeettoja. Olemme kuitenkin taas astuneet kauemmas pannukakun muotoisesta maasta ja yhä lähemmäs todellisuutta.

Tsaluvut ovat siitä hauskoja, että ne puhuttelevat meitä ihmisiä. Tällä hetkellä tunnemme 702 eksoplaneetta. Aika jännittävä luku kun ajattelee, että meillä on täällä omalla pihallamme vain kahdeksan omaa planeettaa.

Tihein tunnettu planeetta on yhtä tiheää kuin rauta, kun taas harvin planeetta vastaa tiheydeltään styroksia. Lisäksi on löytynyt suurelta osin vedestä koostuvia planeettoja, kaksoistähtiä kiertäviä planeettoja ja niin sanotulla elämänvyöhykkeellä sijaitsevia planeettoja.

Koska käydään katsomassa omin silmin?

Parhaat osingot 2012

Jatkan hyväksi havaitulla linjalla ja listaan Kauppalehden ehdokkaat ensi kevään parhaista osinko-osakkeista. Kyse on siis toisen käden tietoa ja silloinkin vain ennuste. Minulla ei siis ole tähän sen suurempaa omaa mielipidettä, mutta kahtena vuotena peräkkäin TOP10 lista on osoittautunut kohtuullisen tarkaksi. Se toimii ainakin suuntaa-antavana listana.

Lista on tehty osakekurssin mukaan, joka on otettu 4.11.2011. Tuottoprosentti on siis sen hetken osakekurssiin suhteutettu.

Parhaita osingonmaksajia keväällä 2012 / Osinkotuotto %

- Elisa / 8,70
- Orion B / 8,60
- Sanoma / 8,50
- CapMan / 8,00
- Alma Media / 7,80
- Nordic Aluminium / 7,60
- Martela A / 7,60
- Ilkka-Yhtymä II / 7,30
- TeliaSonera / 6,60
- Rautaruukki / 6,50

TOP10 listaan ei tällä kertaa ole päässyt ensimmäistäkään kirjoittajan omistamaa yritystä. Olen tähän hieman pettynyt, sillä pääasiallinen tarkoitukseni on omistaa hyviä osinkoyrityksiä. Toisaalta ostohintaani verrattuna olen kyllä edelleen hyvissä asemissa.

Lähde: Balance Consulting, Kauppalehti

Steel Panthers ohje

Sille kaverille joka etsi täältä ohjetta Steel Panthers peliin. Sitä ei valitettavasti löydy täältä, sillä tämä ei ole se foorumi, johon haluan kirjoittaa omat ajatukseni pelin pelaamisesta. Sitä paitsi, en todellakaan ole pelissä mitenkään erityisen hyvä. Olen aivan liian uhkarohkea ja altis typerille virheille. Perusteet kuitenkin osaan ja ehkä muutaman voittavan liikkeen.

En osaa sanoa onko Steel Panthers peliin ylipäätänsä kirjoitettu kaiken kattavaa ohjekirjaa, mutta listapelaaja Kosti Viitamaa on kirjoittanut erittäin hyvän tiivistelmän. Rohkenen tuoda esille kaverin nimen ja ohjekirjan, sillä se on julkisesti Steel Panthers ranking sivustolle laitettu. Se on siellä ohjeena ja innostusta antamassa uusille pelin pelaajille.

Ohjeessa on paljon sellaista mitä allekirjoitan, sillä suurin osa on puhdasta faktaa, sellaista jonka olen itsekin todennut satojen pelien kokemuksella. Oma ohjeeni on kuitenkin hyvin yksinkertainen. Opettele pelin perusteet ja rakenna taistelusuunnitelmasi omien vahvuuksien ympärille. Pakota vastustaja reagoimaan sinun peliisi, sillä siihen sinä olet valmistautunut. Vastustaja ei ole.

Tasaväkisten vastustajien taistelussa pätee yksi laki; se jolla on ylivoima on automaattisesti vahvempi. Kuulostaa epäloogiselta, mutta taitava pelaaja pystyy rakentamaan tilanteen, jossa on ylivoimainen vastustajaansa nähden. Se voi olla yllätyksellinen liike. Tarkempi tulen käyttö tai vaikka vain parempi onni. Kaikki maailman tärkeät voittajat ovat aina syntyneet onnekaiden tähtien alla. Toivottavasti sinäkin.

Lehtitilaus

Tein hetki sitten lehtitilauksen. Tarkoitus on saada tilauskausi käyntiin ennen kuin lehtitilausten ALV-prosentin nousu toteutetaan. Vaikea sanoa vaikuttaako se tähän tilaukseen, mutta jos siitä selviäisi, niin säästöä tulisi. Tai mistä minä sitä tiedän. Koko touhu tuntuu hiemn erikoiselta, vaikka oikestaan olen veron nousun puolesta. Sillä on vaikea perustella miksi sama lehti kotiin kannettun on verotuksellisesti halvempi, kuin lehtikioskista ostettu.

**

Ai niin, piti sanoa se, että minua ihmetyttää tämä "ei noin saa sanoa" menttaliteetti joka Suomessa on tällä hetkellä voimassa. Kansanedustaja Oinonen kertoo kuinka hän loukkaantuu homojen tanssimisesta tulevissa itsenäisyyspäivän juhlissa. Hirveä älämölö siitä kuinka aikuinen ihminen tekee itsestään julkisesti hölmön. Ei tuossa ole mistään muusta kyse.

Ihmisillä on oikeus mielipiteisiinsä, vaikka ne olisivat kuinka hölmöjä, typeriä tai muiden mielestä loukkaavia. Se on tietysti eri asia, jos aktiivisesti yllyttää lainvastaiseen toimintaan, mutta mielipiteisiin kaikilla on oikeus. Se on demokratian tärkein tunnusmerkki, eikä siitä voida ruveta nipistämään.

Onko kansanedustaja Oinonen hölmö. Kyllä. Onko tuollinen kommentointi typerää?. On, mutta aivan yhtä typerää on vetää herneet nenään ja vaati ettei tuollaisia saa sanoa.

Kansanedustaja Hakkarainen sanoi itse asiassa keskustelun ehkä fiksuimman kommentin. Hittojako se kenellekkään kuuluu kuka tanssii kenenkin kanssa.

Buika - 'En Mi Piel'

Vaalit - Niinistön kommentointi

Ajatuksena minulla oli kirjoittaa nyrkkeilystä tai sitten kirjallisuudesta. Tosin leikittelin myös ajatuksella kommentoida sitä kuinka paljon ja usein Helsingin kaduilla haisee tupakka. Kirjoitan kuitenkin presidentin vaaleista ja niihin liittyvästä uudesta gallupkannatuksesta.

Uusimpia voittajia ovat olleet Timo Soini 11 % kannatuksella ja Paavo Väyrynen 10 % kannatuksella. Suurin häviäjä on ollut Sauli Niinistö, jonka kannatusluvuissa on tapahtunut huomattavaa putoamista. Sanomalehti uutisoi elokuussa Niinistön kannatukseksi 49 %, mikä on 5 prosenttiyksikköä pienempi luku kuin kannatus tänään (44 %). Pidän suuntaa selvänä, sillä tutkimuksen julkaisija on sama.

En tiedä onko iltapäivälehden otsikko aivan totta, mutta mikäli Niinistö on todella kommentoinut, ettei hän ole huolestunut kannatuksensa putoamisesta, on se mielestäni pr-kömmähdys. Kärkiehdokkaan kannatuksen heiluessa lähes 50 %, on siinä väistämättä ilmaa, mutta eihän sitä ole mitään syytä sanoa ääneen. Laskeva trendi on kuitenkin aina suosiokilpailussa vaarallinen asia ja se pitää saada katkaistua välittömästi. Ehkä hieman amerikkalaistyylinen kommentti: "olemme tietoisia uusista luvuista, mutta haluan kertoa teille kuinka kampanjamme on nyt siirtymässä uuteen vaiheeseen" olisi ollut enemmän paikallaan.

No tuskinpa tuolla on mitään todellista merkitystä, mutta tietoisuus omien kannatuslukujen ilmapalloefektin myöntäminen (epäsuorasti) särähti minun korvaani. Realismi ei aina ole paras lääke kun kampanjoidaan suosiosta.

Paavo Lipposen muuttumaton kannatus on mielestäni pettymys, ehkä jopa suuri pettymys. Tähän on kuitenkin mahtunut ensimmäinen "pääehdokkaiden" TV-väittely ja sen olisi pitänyt tuoda muutosta. Kun TV-esiintyminen ja muu kampanjointi vaikuttanut suuntaan eikä toiseen, on syytä miettiä onko kannatus jo sementoitunut. Ne äänestävät, jotka Lipposesta pitävät.

Tähän olisi hauska laittaa omia arvauksia tuloksesta, mutta en taida sortua siihen vielä tällä kertaa. Sen kuitenkin sanon näin "julkisesti", että me tulemme näkemään kaksi kierrosta. Niinistö tulee menemään toiselle kierrokselle, mutta vastakumppanin arvuuttelu onkin haastavampaa. Se pitää kuitenkin muistaa, että joka kerta kun Suomessa on ollut suorat presidentinvaalit, toinen kierros on tarvittu. Lisäksi kannattaa muistaa, että siellä on aina ollut hallituspuolueen sekä opposition ehdokas. Uskon, että niin käy tälläkin kertaa.

Tyson Fury haukkui Heleniusta ja uhoaa

Näin otsikoi uutisensa iltapäivälehti, mutta minulla on vastauksena vain tämä oheinen video.



Herttainen poika.

Iho jossa elän - Almodovar - Äärettömyys

Elokuva on taiteenmuoto siinä missä valokuvaus tai kuvataide. Toisaalta se on kuitenkin lähempänä musiikkia, joka pyrkii myös puhtaasti viihdyttämään ja on siksi osa teollisuudeksi kutsuttua toimintaa. Sillä siis yritetään elää ihan oikeasti ja menestyvinä tekijöinä vieläpä hyvin mukavasti.

Kuvataide eroaa tästä melkosesti, mutta ajatuksenani ei ole kirjoittaa nyt kuvataiteesta. Haluan kertoa tuntemukseni eilisestä elokuvasta, jota kävin katsomassa.

Ensimmäinen tutustumiseni Pedro Almodóvarin maailmaan oli 1999 kun elokuva Kaikki äidistäni tuli teattereihin. Se taisi olla ensimmäinen miehen elokuva, joka ylipäätänsä näki laajempa levitystä, tosin tästä en ole kovinkaan varma. Pidin elokuvasta suunnattomasti ja se on yksi suosikeistani, vieläpä hyvin korkealla sijalla siinä listassa.

Lista on kuitenkin mennyt nyt uusiksi ja vieläpä suuremmassa mittakaavassa. Näin eilen elämäni parhaan elokuvan ja olen asiasta vieläkin täysin hämmentynyt ja yllättynyt. Elämäni parhaat kokemukset ovat aina olleet kiinteitä ja hyviä vertailukohtia, joista olen voinut hakea vahvan perustan uusille. Tämä järjestys on nyt järkkynyt.

La Piel que Habito eli tuttavallisemmin Iho jossa elän on jotain upeaa. Se on täydellistä elokuvaa, sellaista missä pienetkin yksityiskohdat on ajateltu, huomioitu ja toteutettu niin täydellisesti ettei niihin osaa kiinnittää huomiota. Vain muutamissa kohdissa tulee todella tajunneeksi, kuinka tarkkaan jokainen elokuvan aspekti on toteutettu ja ne hetket auttavat ymmärtämään sitä ihmisten, maisemien ja käsikirjoituksen tanssia, joka valkokankaalla liitää.

Tämä yhdistettynä käsikirjoitukseen, joka säilyttää yllätyksellisyytensä alusta, aina loppuun saakka. Tajusin jossain vaiheessa kuinka vain luovutin, enkä enää miettinyt mitä tapahtuu seuraavaksi. Jäin vain seuraamaan elokuvaa. Se on loppujen lopuksi hyvin harvinaista herkkua maailmassa, jossa lähes jokainen tarina on jo useaan kertaan keksitty. Tässäkin oli tietysti vanhoja klassisia aiheita, mutta se tapa millä ne esiteltiin oli jotain maagista. Niin hienoa, etten ole sellaista ennen nähnyt.

Huumoria, perverssioita ja kauhua, seksiä, jännitystä sekä suloista kaipausta. Ennen kaikkea rakkutta. Niistä ovat hyvät elokuvat tehty ja tähän niitä oli ammennettu kuin hiekanjyviä Rub´al Khalin hiekka-aavikolle.

En tiedä miten edetä tästä. Olenko nähnyt jo kaiken näkemisen arvoisen? Tuskin, mutta Almodovar on mielestäni asettanut riman niin korkealle, ettei sen ylitse enää kovin moni pysty kurottamaan.

iGo CITY Noise-cancelling Headphones - tunnelmat

Ostin itselleni uudet kuulokkeet, sillä sinnittely ipodin omilla nappikuulokkeilla sai riittää. Ne kun ovat oikeasti aika kamalat, sillä en tiedä yhtään toista nappikuulokeparia, jotka saavat korvat sattumaan. Siitä huolimatta sinnittelin niillä useamman vuoden, mikä tietysti kertoo enemmän minusta kuin niistä napeista.

Mitta kuitenkin täyttyi viime kuussa ja ostin uudet iGo CITY Noise-cancelling Headphones ja nimen omaan tuossa ruskean ja kultaisen värisävyissä. Ne ovat minusta huomattavasti tyylikkäämmät kuin mitään sanomaton valkoinen, joka on toinen värivaihtoehto samoille kuulokkeille.

Kyseessä on siis vastamelukuulokkeet, joista Wikipedia tietää kertoa toistavan metelin vastakkaisvaiheisena. Se siis kumoaa ulkoa kuulokkeisiin tulevan metelin ja on siten huomattavan hiljainen verrattuna normaaleihin kuulokkeisiin. Tämä toimii näissä kuulokkeissa yhdellä AAA patterilla, joka tulee paketin mukana. Samaan pakettiin mahtuu myös 3,5mm kuulokepistoke, sekä kaksi adapteria. Toinen Skype puheluita varten (en ole kokeillut) ja toinen lentokoneen istuimessa olevaan pistokkeeseen (en ole kokeillut sitäkään).

Kuulokkeita ole käyttänyt säännöllisen epäsäännöllisesti, yhteensä useita tunteja, pääosin metrossa ja todennut ne hyviksi. Olen kovin tyytyväinen itseeni kun löysin nuo ja tulin vielä ostaneeksi, sillä työmatkailu sujuu huomattavasti leppoisammin kun aikaisemmin. Itse asiassa niin hyvin, että meinasin kerran jäädä asemalle seisomaan kun lähijuna hiipi asemalle aivan huomaamatta. Lisäksi akkojen hissijuorut ovat kadonneet lähes tyystin, mistä iso plussa.

Siltä varalta ettei näistä jäisi mitään ylivertaista vaikutelmaa, pitää ymmärtää ettei muu maailma kokonaan katoa. Lentokoneen humina kuuluu yhä kuulokkeiden läpi, mutta heikentyneenä. Samoin ihmisten puhe on toisinaan kuultavissa. Meteli on kuitenkin huomattavan vaimeaa ja musiikkia on mukavampi kuunnella.

Kuulokkeet taittuvat aika pieneksi, mutta olen nähnyt parempiakin saavutuksia ja pienempiä paketteja. Työmatkakäyttöön mainiot kuulokkeet, mutta hifistelijät tarvitsevat todennäköisesti jotain parempaa ja kalliimpaa. Minulle äänenlaatu on ollut hieno ja aina niin tärkeä ulkonäkö on huomattavasti parantunut näitä käyttäessä.

- Driver Diameter: 40mm
- Impedance: 37 ohms
- Frequency Responses: 18~22 KHz
- Sensitivity (S.P.L.): 97dB (at 1KHz)
- Input Plug Diameter: 3.5mm
- Active Noise Reduction Range: 40 Hz~1KHz
- Max Noise Reduction Level: 18dB@100~300Hz
- Power: DC 1.5V (1 AAA battery, included)

FB ja ihmisyhteisö

Yritän pähkäillä kuinka lokeroin kaikki fb ihmiset ja mihin minä ne kaikki työnnän. Ei niitä mitenkään erityisemmin ole, mutta olen kieltämättä hieman hukassa tuon logiikan kanssa. Periaatteessa haluaisin pitää ihmiset kahdessa lokerikossa, ne jotka näkevät ja ne jotka eivät näe.

Tosin olen miettinyt tuosta koko palvelusta eroamista, mutta en usko sen olevan kovin realistinen vaihtoehto. Se on kuitenkin hieno ja helppo tapa pitää päivittäistä yhteyttä ihmisiin joiden kanssa olen tekemisissä. Muistuttaa olemassa olostani joka tuntuu toisinaan eri ihmisiltä unohtuvan.

Mielenkiintoista kuvitella tulevaisuuteen ja miettiä miten siellä suhtaudutaan meidän tämän hetkiseen tietoyhteiskuntaan. Kuinka ihmiset verkostoituvat ja miten me lajina kehitymme ja kehitämme uusia verkostoja. Mennään vaikka viisi, kymmenen vuotta taaksepäin, niin ulkomaalaiset ystävät olivat vain harvojen herkkua. Saati sitten parisataa vuotta taaksepäin, jossa ulkomailla tapahtuvia palveluksia jätettiin tuntemattomien henkilöiden suorittamiseksi. Tänään kaikki ovat kuuden ihmisen päässä toisitaan.

Mitä tästä voi seurata? En ole kovin varma, mutta todennäköisesti astelemme ensimmäisiä askelia matkalla kohti yhteistä ihmisten kansakuntaa. Jotain sellaista, missä olemme kaikki yhtä suurta perhettä. Tosin siihen kuuluu niitä kamalia sukulaisia joita kaikki haluaisivat vältellä. Me kun olemme sellaisia.

Beevor - Berliini 1945

En minä varsinaisesti halua tästä mitään sotablogia tai mitään muutakaan vastaavaa. Itse aihe ei edes ole minulle niin tärkeä kuin joku satunnainen lukija saattaa kuvitella, mutta se on toki totta, että olen aiheesta kiinnostunut. Tämänkin kirjoituksen motivaatio on enemmänkin kertoa kirjasta, jota minulle suositeltiin ja jonka olen nyt lukenut.

Kyseessä ei ole ensimmäinen Anthony Beevorin kirja jonka olen lukenut. Ensimmäinen oli Normandia 1944 ja kirjoitin siitä tammikuussa. Berliini 1945 on samaa sarjaa, mutta aikaisempi kirjoitus. Kirjojen välissä on seitsemän vuotta, mutta ei sitä juuri lukiessa huomaa. Teksti on aivan yhtä sujuvaa ja asiantuntevasti kirjoitettua kuin Normandia 1944:ssa, mutta ei tämäkään ole mitään suurta kirjallisuutta. Siis pelkän tekstinsä ansiosta, tosin eihän sitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan, joten sen arvostelu on osaltani hieman halpa lyönti.

Kirjan suurin ansio on syvällisessä ja tarkassa pohjatyössä. On lähes mahdoton ymmärtää kuinka paljon kirjassa on aikalaisten repliikkejä. Hitler huusi: "En salli teidän sanoa minulle, että Reichsführer SS (Himler) ei kykene suoriutumaan tehtävistään.". Tuollaisen komentobunkkerissa huudetun kommentin vielä periaatteessa ymmärtää, mutta kuinka meille on voinut jäädä tietoa siitä kuinka nuori berliiniläinen äiti pelastuu raiskauksilta, syöttämällä vauvalleen mallaspastilleja jottei tämä itkullaan paljastaisi heitä.

Raiskaukset ovat toistuva teema kirjassa, enkä osannut ymmärtää kuinka laajaa se todella oli. Raiskattuja naisia oli varmasti miljoonia tammi- ja huhtikuun välisenä aikana, jolloin Neuvostoliiton armeija hyökkäsi ja valloitti Berliinin. Pakoon lähteneitä lähes kymmenen miljoonaa.

Muistan hyvin kuinka turhautunut olin heikkoihin karttoihin kun luin Normandia 1944. Lukuisat paikannimet ja hyökkäyssuunnat olivat lähes mahdotonta käsittää kartoista, joista puuttuivat kunnolliset nimet. Samaa ongelmaa on toki tässäkin kirjassa, mutta ei aivan yhtä laajassa mittakaavassa. Asiaa helpottaa ehkä se, että liikkeen suunta on hyvin yhtenäinen. Tässä hyökkäys on lähes poikkeuksetta idästä länteen, mikä tietysti tekee kartan lukemisesti hieman helpompaa. Tosin tähänkin olisin kaivannut enemmän karttoja kuin mukaan liitetyt 16 kappaletta. Jos yksittäisiä hyökkäysreittejä tai ryhmitysmuodostelmia ei löydä tälläisesta kirjasta, niin mistä sitten?

Kuvia kirjassa ei ole montaa, mutta niistä suuri kiitos. Ne ovat ovat yllätyksellisiä ja hyvin valittuja. Yksikin kuva berliiniläisistä naisista, keräämässä pähkinöitä Potsdamin metsässä kertoo enemmän kuin monta sataa sivua kirjoitettua tekstiä.

Kirja on hyvä ja perusteellinen silmäys Toisen maailmansodan loppuun ja Kolmannen valtakunnan sadistiseen, sairaaseen ja kuvottavaan kuolinkamppailuun. Vaikka se on tietokirja, en tiedä kannattaako sitä aivan kaikkien lukea. Ne jotka sen lukevat, ymmärtävät ehkä hieman enemmän ihmisluonnosta ja epätoivosta. Kuinka yksilöstä kuoriutuu pelkkä koston välikappale, joka toimii pelkkien reaktioiden varassa.

Lisää teräspanttereita

Nyt taisi olla viides vuoro tuossa viikonloppuna aloittamassani Steel Panthers pelissä. Peli on ollut kohtuullisen varovaista, joskin olen työntänyt joukkojani eteenpäin valitsemallani tiellä. Käytännössä siis kartan alimmalla puoliskolla. Pohjoinen on miehitetty hyvien kevyesti kuten jo mainitsin.

Alkaa näyttää siltä, että vastustaja on keskittänyt joukkonsa kartan keskelle. Siellä on havaittu runsaasti jalkaväkeä ja tässä vuorossa ensimmäinen "oikea" tankki. Land lease M3 Lee vaunuja, joita harvemmin näkee peleissä.

Olen hieman yllättynyt vastapuolen kalustovalinnoista. Siellä on paljon sellaista, mihin harvoin törmää. Partisaaneja jalkaväkenä, T-50 vaunuja tiedustelussa ja nyt niitä M3 Lee vaunuja. Mielenkiintoista.

***

Jk.

Ei tähän peliin liittyvää, mutta muuten ihan hauskaa luettavaa. Edellyttäen tietysti, että Steel Panthers kiinnostaa itse pelinä. Asianlaita joka taatusti ei ole kovin todennäköinen. Peli on marginaalissakin vain marginaalia.

Olen isännöinyt listan pelaajille kolme SP CUP kilpailua. Listan 16 nopeinta pelaajaa pääsi kilpailuun mukaan ja siinä pelattiin klassisessa cup-taulukossa, head2head pelejä. Voittaja jatkaa seuraavalle kierrokselle ja lopulta kilpailun voittaja julistettiin hallitsevaksi SP CUP mestariksi. Titteli joka on tälläkin hetkellä listapelaajaan hallussa.

Kirjoitan asiasta aivan liian pitkään, sillä tarkoitukseni oli vain laittaa tähän kaksi linkkiä. Kyseessä on taisteluraportit kahdesta taistelusta. Cupin järjestäjänä en itse osallistu kilpailuun, mutta halusin pelata yhden kiistellyimmistä cup taisteluista läpi ja osoittaa sen olevan voitettavissa molemmilla puolilla pelattaessa. Ohessa siis linkit kirjoittamiini taisteluraportteihin.

Ensimmäisessä taistelen toukokuussa 1939 kuvitteellista taistelua, jossa Ranska lähettää taisteluosaston Espanjaan palauttamaan Fasistisen Espanjan takaisin Pohjois-Afrikkaan.

Toisessa pelaan samaa taistelua, mutta peilikuvana. Kartta on sama, aika on sama ja lähtökohdat ovat muutenkin identtiset ensimmäisen taistelun kanssa. Se on muuttunut, että minä pelaan nyt Fasisteilla ja sama vastustaja on hypännyt Ranskalaisiin saappaisiin.

Tämän blogin lukijoista en tiedä, mutta minä sain kivat kicksit kun luin nuo raportit uudestaan läpi. Mieleen palautui kirkkaita kuvia siitä miten operoin joukkojani. Varsinkin tuo ensimmäisen taistelun vuoro kahdeksan on vahvasti mielessäni.

Verotiedot vuodelta 2010

Demokratiassa on hieno elää ja nauttia sen hedelmistä. Tänään niistä kypsyi yksi kun viime vuoden verotiedot julkaistiin kaikissa itseään kunnioittaviassa mediataloissa. Koska minä kunnioitan itseäni ja tätä blogia suunnattomasti, kirjoitan myös aiheesta tämän verran:

Fakta: kaikki ei saa yhtä paljon palkkaa.

Fakta: kaikki ei osaa tehdä kaikkea.

Fakta: nämä eivät mene kaikkien ymmärrykseen.

Lueskelin huvikseni Kainarin uutiskommentteja, missä kommentoitiin Talvivaaran kaivoksen laajennussuunnitelmien jäädyttämistä. Niissä muistettiin tuoda esille palkkatasa-arvo tai sen näennäinen puute. Kuinka työmiehelle maksetaan EUR 9,00 - 10,00 / tunti kun Perä tienaa kuulema 3,5 miljoona euroa vuodessa? Kirjoittaja kysyy onko hän niin paljon huonompi ihminen.

Tuskin kyse on ihmisarvosta, mutta tuottavuudesta ja kysynnästä. Työmiehiä riittää, mutta mistä löytyvät ne ihmiset jotka pyöräyttävät kaivoksen pystyyn?

Tuosta koulutuksessa on oikeasti kyse. Ihmisen osaamisesta ja siitä pystyykö tekemään jotain sellaista mitä muut eivät osaa. Siis sellaista mistä joku on valmis maksamaan oikeaa rahaa. Työnteossa kun on edelleen kyse puhtaasta vaihdannasta, siinä ostetaan sellaista hyödykettä mitä toinen ei osaa tai halua tehdä, mutta tarvitsee tehtäväksi. Tuon sisäistäminen on minusta hyvin tärkeää ja se toisi varmasti näkökulmaa tähän palkka- ja verokeskusteluun.



Samalla kun muistaisi vielä, että kaikilla on tässä maassa mahdollisuus kouluttautua Talvivaaran pääjohtajaksi. Sitä paitsi, siellä on kuulema paikka auki.

Ruokaa mutta ei elokuvaa

Ruoka on hyvää. Tein eilen jauhelihakeittoa, missä oleellisena osana on kiinankaali. Se kuulostaa hieman hassulta, mutta on ihan järkyttävän hyvää. Tosin yhtenä oleellisena osana on myös sellainen murumainen pastajuusto, mitä minä hamstraan aina hulluilta päiviltä. Sitä siihen kuuman keittoannoksen päälle, niin vie kielen mennessään.

Meinasin mennä elokuviin katsomaan Almodovarin uusinta, mutta en sitten mennyt. Tämän päivän elokuvareissu oli muutenkin hieman paniikkiratkaisu, sillä vapaalippu menee tänään vanhaksi. Se jää nyt siis käyttämättä. Toisaalta minä taisin saada sen joltakin, joten en varsinaisesti menetä mitään.



Tuon ajattelin käydä katsomassa vielä aivan lähitulevaisuudessa.

Steel Panthers are here once again!

Pelaan Steel Panthers World at War peliä jälleen kerran. Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt yli vuosi, sillä tarvittavaa motivaatiota ei peliä kohtaa ole löytynyt. Olen siinä uskossa, että suurinta osaa listan pelaajista on vaivannut samansuuntainen taisteluväsymys.

Noin kuukausi sitten lista oli ilmeisesti saanut uuden taistelija ja hän halusi luonnollisesti taistella. En osaa sanoa miksi hänet ohjattiin minun sähköpostiin, mutta joka tapauksessa otan taistelua pitkästä aikaa. Vastassa on täysin uusi tuttavuus, mikä yhdistettynä runsaaseen ruostekerrokseen, tulee todennäköisesti takaamaan mielenkiintoisen taistelun.

Kyseessä on jotain hyvin tasaista ja tyypillistä. Kohtaamistaistelu kesäkuussa 1942 Saksan ja Neuvostoliiton välillä, joista minä näyttelen niksmannin roolia. Jouduin hakemaan ihan oikeasti muistitietoa siitä, että mitä tuohon aikaan on ylipäätänsä käytössä ja mitä vaunuja NL todennäköisimmin heittää kentälle. Oma paras vaunu on Pz-IV joka on oikein hyvä vaunu. Ongelmana on vain se, että Neuvostoliitto saa materiaaliylivoiman tasapisteillä pelatessa ja parhaat vaunut ovat uudet versiot KV-1 j T-34 vaunuista.

Kartta on tällä kertaa hieman yllättäen kaupunki, sellainen SP:n rakentama suhteellisen avoin maalaistaajama, jossa näkyvyysalueet vaihtelevat runsaasti. Kartan eteläreunassa on avoimempi kohta, jota olen päättänyt käyttää hyväkseni.

Vanha viisaus siitä, että voittaja pakottaa vastustajansa regoimaan omaan peliinsä pätee myös tänään. Tarkoitus on iskeä päävoimilla etelästä ja kääntää sieltä kohti koillista. Pyrin olemaan tällä liikkeellä yllättävä ja iskemään vastustajan ryhmityksen reunaan. Oletan sen pyrkivän suoraan kohti lippuja, mikäli on ryhmittynyt yhdeksi hyökkäyskiilaksi. Mikäli ei ole, se tulee häviämään. Neuvostoliiton ainut todellinen etu on määrällisessä ylivoimassa ja mikäli vastustaja ei osaa pelata sen mukaan on se heikoilla.

Ensimmäiset vuorot on nyt vaihdettu ja viholliskosketus tapahtui lähes välittömästi. Tiedustelijat rähinöivät ja tekevät ruumiita. Vastustaja törmää liekinheitinvaunuun, joilla yritän pitää keskustan miehitettynä, ja kohtaa kuolemaa. Käyn itse tiedustelemassa Kübelwageneilla ja huomaan T-50 tiedusteluvaunun ja kannelle nousseen tiedustelupartion. Olen yllättynyt sillä tuskin kukaan liigapelaaja käyttää tiedustelupanssareita. Moottoripyörät, jeepit ja muut näkevät aivan yhtä hyvin ja ovat monta kertaa halvempia. Onko tämä osoitus vastustajan kokemattomuudesta vai jotain sellaista mitä en osaa ennakoida?

P.s. Kuvankaappaus pelistä ei ole kirjoittamastani taistelusta.

Pronssiketut

No niin, tämä jalkapallokausi on sääty päätökseen ja mitalit menivät sinne minne ne kuuluvat. HJK oli ylivoimainen mestari ja voitti tuplan. Upea joukkue ja hieno saavutus. Odotan mielenkiinnolla millaisen ryhmän suomen ykkösjoukkue saa ensi kaudelle aikaiseksi.

Inter Turku oli kuin olikin hopen arvoinen ja voitti kotonaan vierailevan FC JJK:n 2-1. Hieno saavutus ja kertoo kyllä vahvaa kieltä siitä kuinka seura on kiistatta yksi Suomen parhaista seuroista. Ei se suurin, ei kaunein, mutta yksi viime vuosien menestynein. Sääli vain, että joutuu todennäköisesti luopumaan ainakin kahdesta tärkeimmästä pelaajastaan eli Timo Furuholmista ja Mika Ojalasta. Heitä on vaikea korvata ja ensi vuoden Europelit tulevat olemaan vaikeita.

Purppuraketut olivatkin sitten pronssikettuja! Hieno saavutus Keski-Suomen ylpeydeltä ja ehdottomasti ansaittu mitali. Olisi ollut moraalista vääryyttä jos pitkän aikaa kolmantena ollut joukkue olisi lopulta tipahtanut pois Europelipaikalta. Onneksi niin ei nyt käynyt. Ensi kaudelle on luvassa huikea kausi jos vain seurajohdon visioita on uskominen, niissä taidettiin luvata jo Eurooppaliigan lohkovaihetta ja vähintään hopeaa. No en tiedä miten realistisia nuo ovat, mutta jännittävä talvikausi on ainakin tulossa. Seura on houkutteleva ja veikkaanpa, että uusia ja kovia nimiä saadaan kyllä puolustukseen ja muuallekin nyt lopettavien tilalle.

Hieno kolmikko ja olen tyytyväinen. Näin tämän ehkä pitikin mennä.

Veikkausliigan hopeakamppailu näkyy netissä

Minua harmittaa mainostaa monopolin palveluita, vaikka sinällään on hienoa, että liigan viimeisen kierroksen ehdottomasti merkityksellisin ottelu näkyy edes netissä. Kyseessä on Inter vastaan FC JJK. Peli missä ratkaistaan hopeamitalin kohtalo, sillä voitolla Jyväskylä ottaa liigahistoriansa ensimmäisen mitalin. Eikä hopea tältä kaudelta ole mikään häpeä.

HJK on ollut yksinkertaisesti ylivoimainen ja on ehdottomasti ansainnut mestaruutensa, eikä siitä voi oikein millään tasolla kiistellä. Muu liiga on sen sijaan ollut kiehtovan tasainen. JJK on pelannut hieman yli omien odotuksieni ja taistelee Eurofutispaikoista, mikä olisi nuorelle seuralle suuren unelman täyttyminen.Eurooppa on se "pyhä graali" sillä se tietää karsintoihin osallistuvalle seuralle aina ns. ilmaista rahaa. Jos ei muuten niin pelkkien pääsylippujen muodossa, sillä yksikin kotiottelu tietää JJK:lle aimo kasan käteistä.

Jyväskylässä yleisökeskiarvo on tältä kaudelta ollut 3512 henkilöä. Näin kertoo Veikkausliigan kotisivujen tilastopläjäys. Luku on hieno, sillä se vastaa hyvin pitkälle saman kaupungin jääkiekkojoukkueen yleisökeskimäärää. Toki 3887 on suurempi luku, mutta silti taso on erittäin hieno kotimaisessa jalkapallossa. En osaa sanoa mikä on JJK:n keskimääräisen pääsylipun hinta, mutta jos se oletetaan olevan 14 euroa, yksi ylimääräinen kotiottelu tietää melkein 50,000 euroa pääsylipputuloina. Se on iso summa seuralle, joka viime vuonna teki tappiota yli 350,000 euroa.

Ottelusta voi huoletta ennakoida vaikeaa ja tasaista vääntöä. Inter on kamppaillut mestaruudesta jo aikaisemmin ja onnistunut sen voittamaan, vierailijat eivät. Henkisesti ylivoima saattaa siis olla kotona, mutta nälkä on varmasti molemmilla aivan yhtä kova. Jyväskylän seuran sisäpiiriin kuuluva KettuWaari nostaa ennakossaan Interin aika ylivoimaiseksi suosikiksi. Olen periaatteessa samaa mieltä, joskin en aivan yhtä suurilla prosenteilla. Toivottavasti tällä kertaa on kuitenkin vierasvoiton aika ja purppuraketuista tulee hopeakettuja.