Talvi on se aika vuodesta kun luonto maksaa veronsa. Ilmeisesti kaksi kovaa talvea on ollut rankkaa aikaa, sillä pihapiirin eläimet ovat vähentyneet. Runsas, lähes 200 yksilön varisparvi on kutistunut, eikä siinä ole enää kuin runsas 50 lintua. Tosin variksia kyllä riittää, joten en tiedä onko tuo niin suuri menetys.
Vielä viime keväänä pihapiiriä hallinnut suuri fasaanikukko sen sijaan ei ole enää äänessä. Vuosi sitten kukko oli mahtava ja toitotti omaa suuruuttaan kevät aamuisin, aivan tuossa ikkunani alapuolella. Ei ole enää kuulunut.
Sepelkyyhkyt ovat sen sijaan palanneet. Ehkä niitäkään ei ole aivan yhtä monta kuin vielä viime syksynä, mutta kumea huhuilu on täyttänyt puiden latvat. Onpa niitä muutaman kerran tullut nähtyäkin ja kovin tutulta nekin vaikuttavat.
Paljon puhuttuja citykaneja en ole nähnyt, rusakko on kuitenkin osunut näköpiiriin muutaman kerran. Ovat ilmeisen tottuneita ihmiseen, sillä paniikinomaista pakoa ei ole tarvinnut tehdä. Riittää kun hyppelee hieman kauemmas tai aivan näkösuojaan asti kun ihminen kävelee rauhallisesti ohitse.
Oravat sen sijaan ovat tähän vuodenaikaan yllättävän rohkeita. Niiden mieleen ei mahdu ajatus siitä, että nekin ovat riistaeläimiä. Riittää kun kiertää vähän puun toiselle puolelle tai pysyy hiljaa paikoillaan. Mikäpä siinä, sillä eihän niiden turkkia taida enää kukaan käyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti