tiistai 30. joulukuuta 2008

Minuutit täynnä odotusta

En ole asiasta aivan varma, mutta veikkaan tuon Falloutin vaikuttavan aivotoimintaani. Olen pelannut sitä taas muutaman päivän tauon jälkeen tavallista ahkerammin ja siitä on seurannut nukahtamisvaikeuksia. En tietenkään pysty varmalla kädellä vetämään viivaa näiden asioiden välille, mutta se kuulostaa uskottavalta. Ainakin hieman ja se riittää tähän vuorokauden aikaan.

Peli ei missään nimessä ole enää yhtä jännittävä kuin vielä ennen joulua, sillä olen päässyt metrotunneleista pois jo aikoja sitten, mutta siitä huolimatta käyn kierroksilla joka kerta kun peliä pelaan. En säpsähdä pelin jokaista ääntä, mutta se saa yhä uppoutumaan ja hermostumaan kun käsillä on tiukka paikka. Omalla tavallaan erinomainen piirre, mutta hyväksyn täysin pelin k-18 rajoituksen. En ikipäivän antaisi peliä sitä nuoremmalle juniorille.

Super Bowl XLIII pelataan 33 päivän, 23 tunnin ja 50 minuutin kuluttua. Vuoden ainoa NFL ottelu täällä pohjolan ilmaiskanavilla. Surullista, mutta todennäköisesti en kuitenkaan katsoisi otteluita, vaikka ne näkyisivätkin livenä. Jälkilähetys ihmisten aikaan olisi kuitenkin upeaa. Olen kirjoittanut asiasta jo aikaisemminkin ja muistaakseni laittanut jopa Urheilukanavalle ideaa asiasta - ilman tulosta. Minkäs teet, laji on todellista marginaalia täällä ja kyllä minä sen ymmärrän. Odotan kuitenkin todella sitä Super Bowl lähetystä, vaikka en oikeasti laske siihen minuutteja. Siihen minun ei tarvitse ryhtyä, sillä netissä on hieno Super Bowl sivu, jonka laskuri hoitaa ajanpitämisen minun puolesta. Kyllä amerikkalaiset osaa ja tästä asiasta olen kovin kiitollinen.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Kukkia Pohjois-Koreaan

Jotta älykäs ihminen saa riipumatonta tietoa pahan akselin kummaltakin puolelta, on syytä tarkistaa mistä päivän polttavat uutiset käy lukemassa. Olen tänään oppinut, että Pohjois-Korean nokkamies Kim Jong-il on saanut kukkakorin Venäjällä asuvalta Jong Il Simin perheeltä. Korin tervehdystekstissä toivotettiin Kimille hyvää terveyttä.

Miten on tulkittava, että tälläinen uutinen on ylipäätänsä julkaistu Pohjois-Korean virallisella kotisivulla. Onko kyseessä myönnytys sille, että Kim on oikeasti sairas ja on nyt tervehtymässä? Toisaalta kyseessä voi olla perinteinen ilmoitus, että ulkomaiden edustajat ovat yhteydessä Pohjois-Koreaan ja siten tunnustavat sen suvereenisuuden. Tiedä häntä, ihmeellinen uutinen tuo joka tapauksessa on. Pitäisi varmaan kokeilla syntymäpäiväkortin lähettämistä kyseiselle herralle. Ehkä minäkin saisin oman osuuteni julkisuudesta.

Niin ja siis tämä uutinen on sitten alkujaan Korea News Sercive:n (KNS) tuottama, enkä minä ihan oikeasti keksinyt sitä omasta päästäni.

perjantai 26. joulukuuta 2008

Kaikenlaista

Onko tänään perjantai? Uskon sen olevan ja huomenna pitää tehdä pizza, ainekset minulta siihen jo löytyykin. Mitä nyt limpparia voisi käydä ostamassa, jos viitsii. Olen hyvin varautunut maailmanloppuun ja ostin jouluksi niin hyvän varaston, ettei ole tarvinnut edes ajatella kaupassa käyntiä tänään. Ihan jees, sillä se alkuperäinen hatusta heitetty budjetti ylittyi kuten arvata saattoi. Hauskaa on kuitenkin ollut, eikä nälkää ole näkynyt.

Rooma on ollut juuri niin näyttävä kuin muistin ja sitä ymmärtää nyt huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Se Goldsworthyn kirjoittama Caesar oli opettavainen, ja osaan erottaa mikä on dramatisoitua ja mikä ei. Pari levyä siitä on vielä katsomatta, joten tekemisen puutetta ei ole.

Toteutin myös alkuperäisen uhkaukseni suklaakonvehdeista, ostin kahdesta eri liikkeestä useita eri makuja, enkä joutunut pettymään. En edes muista mitä makuja tulin ostaneeksi, mutta chilimustikka oli aika erikoista. Belgialaiset olivat tietysti helpompia, mutta sitä voi odottaa massatuotannolta. Niiden on miellytettävä suurta yleisöä kun kotimaiset, käsin tehdyt ovat enemmän yksilöitä.

Joulu toi myös jotain ennalta arvattua. Roy Hodson on juuri niin pätevä manageri kuin on osoittanut olevansa ja vierastasapeli Tottenhamia vastaan oli odotettu. Se toi mukanaan pienen palautuksen ja palautti uskoa vedonlyöntiin. Sen kanssa pitää oikeasti olla niin paljon tarkempi kuin olen tämän vuoden aikana ollut. Todennäköisesti tulen kuitenkin saamaan voittoa myös tältä kaudelta, sillä otteluita on jäljellä vielä vaikka kuinka. On vain osattava lukea merkkejä oikein.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulun toivotus

Ai niin, hauskaa joulua.

Antiikin kautta tulevaisuuteen

Mitäköhän Horatio Nelson tekisi tänä päivänä? Ei aavistustakaan, mutta olen laittanut porsasta uuniin ja odotan sen valmistumista. Katsotaan kuinka se onnistuu, toivottavasti on maukasta. En usko, että teen tänään blinejä. Niissä on liikaa työtä ja en edes jaksa syödä niin paljoa. Säästän niiden tekememisen huomiseksi, sillä eikö silloin ole itse juhlapäivä? Juhlitaan sitä sitten blineillä, muikunmädillä ja punasipulilla.

Katsoin äseken kolme ensimmäistä jaksoa Roomaa. On hienoa nähdä historiallinen sarja, jonka toteutukseen on oikeasti käytetty ajatusta. Harkintaan jää onko molemmat kaudet vielä ostettava, mutta mitään lopullista päätöstä en ole valmis tekemään. Uskoisin ettei sillä ole edes kiirettä, sillä sarja on omalla tavallaan merkkiteos ja tulee varmasti olemaan myynnissä vielä pitkään.

Olen harmissani Osuuspankin nettisivuista. Olen etsimällä etsinyt hintaa heidän arvopaperisäilytykselle, mutta sitä ei kovin helpolla löydy. Törmäsin siihen vahingossa kerran, mutta hävitin sen epähuomiossa. Olkoot, onhan noita toisiakin pankkeja joissa pystyn laskemaan muodostuvat kulut jo ennen varsinaista sijoitusta. Todennäköisesti valitsen kuitenkin pankin, jossa kulurakenne on minimissä ja sijoituksen tuotto on turvattu. Todennäköisesti joukkovelkakirja, sillä niissä ei ole kuluja ja tuotto on turvattu. Huomattavaa on tietysti se ettei tuotto ole mitään päätähuimaavaa, mutta näinä aikoina on arvostettava konservatismia. Varsinkin kun kyse on pääoman peruskivi.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Tiernapojat rox!

Olin sitten syömässä eräässä Suomen parhaista ravintoloista ja olen positiiviselle mielellä kokemuksen jälkeen. Seura oli mainiota ja ruoka samoin. Kyllä meiltä löytyy ihan oikeasti hienoja ruokaravintoloita, eikä ole mitään syytä häpeillä ruokakulttuuriamme. Maksa on aina parasta kun se vain osataan tehdä kunnolla! Nyt se osattiin ja oli todella hienoa.

Tällä kertaa pääruoka oli kyllä jonkin verran parempaa kuin jälkiruoka, mutta minkäs teet. Ruokaahan sinne joka tapauksessa mentiin syömään, eikä Philadelphian juustokakkua cocktail-lasista. On kuitenkin taas yksi ravintola käyty läpi ja varmasti menen toisenkin kerran kun tilaisuus sille sattuu. Karljohan oli arvionsa mukainen ja nostan punaviinilasin ilmaan ja kumarran sinne suuntaan.

Illan kruunasi kuitenkin tiernapojat. On vuosia siitä kun viimeksi olen päässyt seuraamaan tiernapoikia ja tämäkin oli hieman yllätys. Hieno sellainen joka tapauksessa ja pisteet kotiin sinne suunalle minne ne sitten meneekin. Harvinaisen upea esitys joka tapauksessa!

perjantai 19. joulukuuta 2008

Arvontalaulu

Mestareiden liiga muuttui cup kilpailuksi ja otteluparit 16 parhaan eurooppalaisen jalkapallojoukkueen joukosta on nyt arvottu. Arvonta suoritettiin klo. 12.00 CET eli Keski-Euroopan aikaa. Suomessa kello löi samaan aikaan klo. 13.00, ja arvonta oli nähtävissä UEFA:n sivuilta löytyneestä videolinkistä. Aikani kuluksi tulin arvontaa seuranneeksi, vaikka sen dramatiikka ei varsinaisesti välittynyt minulle saakka. Asiantuntevasta selostuksesta huolimatta. Ohessa arvotut otteluparit:

CHAMPIONS LEAGUE DRAW

Chelsea v Juventus

Villarreal v Panathinaikos

Sporting Lisbon v Bayern Munich

Atletico Madrid v FC Porto

Lyon v Barcelona

Real Madrid v Liverpool

Arsenal v Roma

Inter Milan v Manchester United

Joukossa on monta kiinnostavaa ottelua, tietysti kun pelissä on Euroopan suurimmat joukkueet odottaa kansa upeita taisteluita. Olen yrittänyt miettiä mikä noista peleistä on se, jonka haluaisin nähdä televisiosta, mutta en ole vielä päässyt lopputulokseen. Villarreal v Panathinaikos olisi kiinnostava kilpa jo sen pohjalta, että kumpikin joukkue uskoo varmasti mahdollisuuksiinsa päästä jatkoon. Villareal on ehkä hienoinen suosikki, mutta ateenan sankarit tulevat varmasti taistelemaan todella raivoisasti, jos peli on vielä auki Ateenaan mentäessä. Ehkä toisen osaottelukierroksen kuumin peli?

Ensimmäisellä kierroksella Barchelonalla on mahdollisuus murskata Lyonin unelma, tuskin kukaan uskoo vierasvoiton mahdollisuuteen Camp Noulla. Ensimmäinen osaottelu ratkaisee pelin.

Rafael Benitez tulee nousemaan pääpuheenaiheeksi johdattaessaan joukkonsa Madridiin. Miestä on kalastettu Realin valmentajaksi jo ties kuinka monta vuotta, mutta on asettanut Liverpoolin aina etusijalle. Ymmärrettävää kun huomioi valmentajan mahdollisuudet rakentaa omaa dynastiaa kyseisissä seuroissa. On ehkä tunnustettava, että tämä peli kiinnostaa tällä hetkellä eniten. Joukkueet eivät ole kohdanneet sitten vuoden 1981 ja sitä minä en taatusti ole nähnyt. Rafan historia CL-peleissä lupaa mahdollisuuksia tässä pelissä. Voi muodostua todella kiinnostavaksi jos molemmat joukkueet uskaltavat pelata.

Inter Milan vs Manchester United = Jose Mourinho vs Alex Ferguson vai Cristiano Ronaldo vs Zlatan Ibrahimovic? Varmasti jokainen jalkapalloa seurannut muistaa näiden kahden sankarin huutelut toisilleen viime vuosilta ja sekin lupailee kiinnostavaa iltapuhdetta. Toinen mikä minua kiinnostaisi, olisi nähdä miten Zlatan pärjää brittiläistä joukkuetta vastaan. Ehdoton spertähden asema kun mieheltä vielä puuttuu ja hän jää väistämättä Cristiano Ronaldon varjoon, vaikka miehen ego ei ole sieltä pienimmästä päästä. Erittäin tasainen ottelupari tulossa.

Toivottavasti asiassa pääsee äänestämään YLE:n sivuilla.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Olen aavistuksen ihmeissäni, ostamani Fallout 3 on hyvä ja erittäin vaikuttava peli. Olen pelannut sitä nyt useamman tunnin, pienissä ja vähän pidemmissä jakoissa ja nyt on menossa vaihe, jossa juostaan metrotunneleissa. Vastaan tulee kaiken maailman säteilyn ruhjomia hirviöitä ja niitä pitää lahdata kiinalaisella rynnärillä. Ei sillä, on minulla muitakin aseita, mutta tuohon minulla on eniten panoksia.

Ei tuo peli pelkkää ammuskelua ole, mutta tuo jakso mitä nyt pelaan on käynyt hieman ahdistavaksi. Siis ihan oikeasti tulee pieni ahdistus kun ei tiedä mitä seuraavaksi tulee eteen ja miten siitä selviää. Koko tuo Falloutin maailma on upean karmiva, missään pelissä en ole nähnyt yhtä hienosti rakennettua maailmanlopun maisemaa. Itse asiassa en edes tiedä mihin tuon pelin rajat asettuu, mutta ainakin ydinsodan jälkeinen Washington DC on kamala. Säteilyn polttamia taloja ja ruhjoutuneita ajoneuvoja. Aivan parasta grafiikkaa mitä olen nähnyt.



Hämmentävää kuinka noin voi olla vaikutukselle altis, mutta kait se on todistus hienosta pelistä. Ei pelkkää nappulan vääntämistä vaan oikea elämys. Karmii vain ne pimeässä kuuluvat äänet ja säikähdän vieläkin potkaistuani tyhjän Nuke Cola pullon vierimään äänekkäästi.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Petits pois étuvés au beurre

Ystävä V tiedusteli mitä olen ajatellut tarjota jouluna ruuaksi ja vastasin kehitelleeni ideoita, mutta olevani vailla varsinaista suunnitelmaa. Totta, sillä ideoita oli vaikka kuinka, mutta todellinen ehdotus vaati vielä suunnittelua. Pohdin asiaa ja yritin ratkaista ongelman tavalla, joka miellyttää ennen kaikkea minua, vietänhän minä joulun täällä etelässä. En halua lähteä muualle muutamaksi päiväksi, ja voin aivan hyvin viettää iltaa täälläkin.

Koska kuitenkin valmistan ruokaa korkeintaan muutamalle ihmiselle, joudun pohtimaan paljon sitä, että ruoka ei ole ns. kertakäyttöistä. Jos jotain haluan tehdä, niin sen pitää olla uudelleen lämmitettävää, mutta silti jotain ei niin jouluista. En erityisemmin jaksa innostua laatikoista ja rosolleista, sillä niiden kanssa elämä on niin helppoa ja ennalta arvattavaa. Sitä paitsi, jouluruokia saa muutenkin aivan liikaa vaikka niitä kuinka yrittäisi väistellä. Seuraavassa ensimmäinen vedos joulun menusta:

1) Itse tehtyjä lihapiirakoita
- En osta lihapiirakoita oikeastaan koskaan, sillä ne ovat perinteen mukaisesti todella rasvaisia. Korjaan asian ja teen lihapiirakat tavalliseen pizzataikinaan ja muokkaan niiden sisältöä hieman haluamaani suuntaan. Tuloksena erittäin maukkaita lihapiirakoita, jotka voi myös huoletta pakastaa.

2) Jäätelö
- Fuskaan ja ostan kaupasta valmista. Todennäköisesti jotain suklaista Blow&Job jäätelöä.

3) Suklaakonvehteja
- En ole vielä päättänyt mistä näitä hankin, mutta Itäkeskuksessa on belgialaisia ja Kruununhaassa on kotimaisia. Ehkä muutama kumpaakin?

4) Blinit
- En ole koskaan tehnyt blinejä, mutta pakastimessa on muikunmätiä ja se pitää saada käytettyä johonkin. Olkoon siis blinejä.

5) Teryaki marinoitua porsasta
- Joulukinkku on aivan liian suuri yritys allekirjoittaneelle ja en ole myöskään valmis panostamaan kalkkunaan. Ostan hyvän palan porsaan sisäfilettä ja marinoin sen teryaki kastikkeessa. Uuniin ja siinä on proteiinia koko jouluksi, myös perinteiselle yövoileivälle.

6) Petit pois étuvés au beurre & carottes étuvées au beurre
- Herneet ovat aina kuuluneet minun jouluperinteeseen ja tällä kertaa niitä on tarjolla ranskalaisittain. Mukaan mahtuu tietysti myös porkkanoita.

7) Perunoita
- Lopullista tarjoilumuotoa en ole päättänyt, mutta tarjoilu keitettynä on täysin mahdollista. Lihassa on kuitenkin vahva maku ja se vie yksin pääosan, perunoiden soittaessa toista viulua.

8) Lanttulaatikko
- Todennäköinen myönnytykseni perinteille, sillä tämä on jouluinen ja toimii mielestäni oikein hyvin. Ehkä kuitenkin vasta joulupäivänä.

9) Juustoja
- Muutama pala hyvää juustoa on syytä olla varalla. Ihan vain jos joutuu yllätyksien eteen.

Tuossa ei tietenkään ole mikään lopullinen järjestys, eikä ainekset ole muutenkaan kirjoitettu kiveen. Ajatus on kuitenkin olemassa, eikä tuo lista vaikuta kovin huonolta.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Vaarallista tekstiä

Aina välillä tulee eteen oikeasti niin hyvä kirja, että sen lukemista on vaikea lopettaa. Äkkiarvaamatta kello on jo kolme aamuyöllä ja kirja on edelleen edessäsi avonaisena ja hyvässä kohdassa. Tilanne on tuttu, sillä luen paljon ja vieläpä myöhään illalla. Sängyssä ennen nukahtamista on hetki aikaa rauhoittua ja sukeltaa hetkeksi toiseen maailmaan kirjoitetun tekstin muodossa.

Tällä kertaa olen valinnut luettavaksi erään kaunokirjallisuuden klassikoista, Charles Dickensin Suuria odotuksia. Kirjaa en ole aikaisemmin lukenut ja aiheesta tehtyjä lukuisia elokuvia olen väistellyt hyvin menestyksekkäästi. En osaa tarkemmin selittää mikä minua saa "säästämään" hyviä kirjoja tulevaisuutta varten, mutta tämä kirja on jäänyt vähemmälle huomiolle, ehkäpä enemmän sattumuksen kautta kuin tarkoituksellisesti. Väinö Linnan Sotaromaani on sen sijaan edelleen hyllyssäni kasvamassa korkoa, ja odottamassa oikeaa lukuhetkeä.

Viime yönä ei mennyt aivan kello kolmeen, mutta myöhään joka tapauksessa. Olin kyllä hyvissä ajoin peiton alla, mutta Uni ei tullut silmään. Siksi minä siihen kirjaston kirjaan lopulta tartuin - on ollut lainassa jo kuukauden päivät, mutta joutui odottamaan vuoroaan Caesarin elämänkerran ollessa kesken. Kiehtova kirja ja huomattavasti parempi kuin aikaisemmin lukemani Adrian Goldsworthyn kirja Rooman kenraaleista. On ehkä syytä laittaa useampikin Goldsworthyn kirja hankintalistalle, sillä mies tuntee aihepiirinsä ja osaa kirjoittaa.

Antikvariasta löytämäni Ilias tarvitsee huoltoa. Sen kansi on puoliksi irrallaan ja ansaitsee kyllä korjauksen. Sitä paitsi, löysin aiheesta mainion oppaan, enkä usko ongelman muodostuvan ylitsepääsemättömäksi. Se mikä herättää suurempaa huolestumista, on hyllymetrien puute. Tarvitsen suuremman asunnon, paikan johon voi hankkia kunnollisen kirjahyllyn. Olisi itse asiassa aika kiehtovaa nähdä kerrankin kaikki omistamani kirjat, yhdellä kertaa.

Samainen antikvariaatti arvioi omistamani Heinrich Zschokken Kultala -kirjan noin 300 euron arvoiseksi. Huomattava summa, vaikka kirjan kannet ovat kärsineet vaurioita. Prosenttuaalisesti siitä saatava tuotto olisi jotain tähtitieteellistä, mutta mitään pakottavaa tarvetta kirjan myymiselle ei ole. Toinen kirjailija harkintalistalle lisättäväksi voisi olla Sinclair Lewis. Ostin hänen Babbit kirjansa pari vuotta sitten ja olen kovin kiintynyt siihen. Teksti on sujuvaa ja yksinkertaisuudessaan Nobelin arvoista.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Haute cuisine

Minun on tehnyt jo parin päivän ajan mieli siskonmakkarakeittoa. Syytä sille en osaa keksiä, mutta tänään ajattelin tehdä asialle jotain. Lähdin hyvissä ajoin, herättyäni aikaisin aamulla, liikkeele ja suunnistin kohti keskustaa. Metro on siitä hieno kapistus, että sillä pääsee kohtalaisen edullisesti suoraan keskustaan, ilman vaihtoja. Useimmiten ajan suoraan Rautatieasemalle tai Kamppiin, mutta tänään jäin pois jo aikaisemmin.

Hakaniemen torilla on kauppahalli, joka kietoo syleilyynsä erilaisia hajuja ja makuja. Varmasti valikoimaltaan yksi Suomen laadukkaimmista kauppapaikoista ja on suuri sääli etten käy siellä useammin. Itse asiassa en ole täysin varma koska olen viimeksi sieltä ostanut jotain kotiin viemiseksi. Tänään kuitenkin suunnistin Soppakeittiöön, joka on Viisi tähteä julkaisun 50 Parasta ravintolaa -listan kunnioitettavalla sijalla nro. 46.

Siellä ei valitettavasti ollut siskonmakkarakeittoa, joten jouduin tyytymään italialaishenkiseen papukeittoon. Käytännössä tomaattipohjainen hernekeitto, jossa herneiden sijasta pääosaa näyttelivät pavut.

Olin paikalla heti keittiön avatessa klo. 11 ja sain kunnian olla ensimmäinen joka kyseistä keittoa tilasi, muilla nälkäisille maistui bouillabaisse. Heti alkuun huomasin viereltäni pienen valkoisen lautasen jossa oli kauniin vihreää yrttiöljyä, johon vasemmalta puolelta löytämäni tuore leipä voitiin kastaa. Yksinkertaisuudessaan todella hienoa ja hyvän makuista. Keitto tarjoiltiin höyryävänä ja tuoksuvana suurelta yhtä valkoiselta lautaselta. Kertakaikkiaan maittava annos ja olen tyytyväinen valintaani, huolimatta siitä ettei keitossa ollut siskonmakkaraa. Italialaista makkaran ja nötkötin sekoitusta siitä kyllä löytyi ja hyvältä maistui.

Olen löytänyt kohtuullisen hyvän tomaattikeiton reseptin jo aikaisemmin, mutta tuosta on varmasti yksittäisiä elementtejä joita voi huoletta lainata omaan keittokirjaan. Tulen vastaisuudessa tekemään rohkeammin tuttavuutta juuri erilaisiin keittoihin, sillä ne ovat tunnetusta ruokaa parhaimmillaan. Nestepitoinen ruoka pitää kylläisenä huomattavasti pidempään kuin kiinteä ruoka-annos ja on sitä paitsi riittoisaa. Ehkäpä teen siskonmakkarakeittoni itse, mutta vasta ensi viikolla, tiistain ollessa kuulema kalenterin perinteinen siskonmakkarapäivä.

Kävin myös paljon kehumassani huutokaupan näyttötilaisuudessa. Amélie Lundhalin Bretagnelainen tyttö oli juuri niin kaunis kuin luettelokuva antoi ymmärtää. Sääli vain, ettei minulle ole vielä mahdollisuuksia operoida tuossa hintaluokassa. Aukusti Uotilan Nuotanvetoa Korsikan rannikolla oli sen sijaan positiivinen yllätys, luettelokuva ei tee oikeutta kyseiselle teokselle. Jos mahdollista, niin käykää katsomassa vielä kun voitte. Se puolustaa Uotilan asemaa yhtenä Suomen menetettynä aarteena.

Tein myös hankintoja matkani aikana, klassikoiden klassikko Homeroksen Ilias, vuodelta 1919 Otto Mannisen suomentamana. Hinta oli halpa, mutta ongelmana on toisesta reunasta irronnut kansi. Pitää keksiä missä ja miten sen saisi korjattua.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Oljenkorsi

Elämme selvästi sitä kauhun täyttämää hetkeä ennen kuin todellisuus iskee kasvoille ja paljastaa todelliset värinsä kaikessa yltäkylläisyydessään. Suomen pankki ennakoi taantuman kestävän 1,5 vuotta. Se on pitkä aika, vauva oppii nukkumaan itsenäisesti ja ensimmäinen kerrasto hampaitakin ehtii jo muodostua.

Suomen pankin arvio 1,5 vuodesta on vielä kohtuullisen maltillinen ja suhtaudun siihen lievästä epäillen. Taloustieteen Nobel-palkinnon voittaja Paul Krugman ehtiikin jo ennakoida koko leikki-iän kestävää kurimusta. Kieltämättä jo huomattavasti pelottavampi skenario ja laittaa varmasti miettimään omia suojautumisstrategioita tämän epävarmuuden keskelle. Milloin on oikea aika sijoittaa tulevaisuuteen ja ostaa asunto?

Yksi henkilökohtainen hyvinvointiin tähtäävä reaktio on tehdä lista niistä ravintoloista joissa haluan käydä, ennen kuin maailman talous sulkee nousukauden helmet gastronimien mielipahaksi. Ohessa muutama paikka joissa olisi mukava vielä käydä, kun hyvä aika vetelee viimeisiään:

1) Chez Dominique
- En usko, että pystyisin antamaan anteeksi jos jättäisin käymättä paikassa ennen kuin kahden Michelin tähden ylläpitäminen käy liian kalliiksi. Legendan mukaan, paras kotimainen ravintola ikinä, tänään ja tulevaisuudessa.

2) Demo
- Jostain syystä pelkkä ravintolan nimi riittää tässä perusteeksi. Siinä on jotain houkuttelevaa.

3) Pölläwaari
- Yhden ilmaisen lounaan syöneenä, haluan palata maksavana asiakkaana. Hyvän ravintolan tunnistaa aina leivästään ja tässä se oli lähes täydellistä. Keitto kuin unelma, jos täysijärkinen ihminen ylipäätänsä voi uneksia keitoista.

4) Kabuki
- Pelkästään lounassushia syöneenä, sitä kaipaa paikkaa jossa ruoka olisi taidetta. Uskoisin, että täältä voisi löytää jotain erikoista ja kokeilemisen arvoista.

5) På Kroken
- Uskaliaasti Hangonkylän satamaan rakennettu kalaravintola. Onhan satamassa ollut Sandinin kalatehdas, mutta siitä huolimatta en olisi uskonut löytäväni yhtä hienosti savustettua kalaa. Ehdoton paikka jos ymmärtää hyvän kalan päälle.

6) Halikarnassos
- Kuulemani mukaan ainoa paikka pääkaupunkiseudulla, jossa turkkilainen ruoka on oikeaa ruokaa eikä kebabia.

7) Korea House
- Nettisivukin sen sanoo, Suomen ainoa korealainen ravintola. Varmasti se realistisin mahdollisuus päästä maistamaan sikäläistä ruokaa. En laita kovin paljoa panokseksi sen varaan, että ostaisin lentolippua Koreaan.

8) Ateljee Bar
- Ikkunapaikka Helsingin kattojen yllä kuulostaa niin hienolta, että haluaisin käydä katsomassa miltä se näyttää. Samalla voisi tietysti tutustua paikan tarjontaa, ehkä sunnuntai brunssille?

9) Grill it!
- En oikeastaan tiedä mikä on Helsingin "paras" pihviravintola, mutta lyhyen hakemisen jälkeen tämä vaikutti kivalta. Asiaan vihkiytyneempi voi tietysti kertoa, missä löytyy Helsingin parhaat pihvit.

10) Bellevue
- Joskus vuosia sitten piti mennä Oulussa venäläiseen ravintolaan, mutta se olikin kiinni. Vahingon voisi korvata käymällä paikallisessa, sillä jos se on kelvannut Mannerheimille, kelpaa se myös minulle.

Paras päivä pariin päivään

Tämä ei ole aivan turha päivä. Ensiksi varmistuu epävarmasti, että AC/DC tulee kesällä Suomeen ja sen jälkeen Lauri Dalla Valle nostetaan Japanissa pelattaviin A-maajoukkuepeleihin. Linkit uutisiin ohessa: Dalla Valle ja AC/DC.

Mitäs muuta hyvää tänään on vielä edessä? Hämmentävän säkenöivä peli Mestareiden liigassa AS Roma vs. Bordeaux?

maanantai 8. joulukuuta 2008

Ajatuksia jalkapallosta

Olipa taas hieno peli. Jotenkin tuntuu, että espanjalainen luonteenlaatu sopii erityisesti tuohon potkupallon potkimiseen. Eilen illalla oli taas televisiosta espanjan La Liga peli, Real Madrid vs. Sevilla, ja peli oli mitä hauskin.

Yhteensä seitsemän maalia, yksi punainen kortti ja yhdeksän keltaista. Aivan käsittämätön käsikirjoitus ottelulle, vierasjoukkue johti jo 3-1 ja peli näytti olevan siinä. Madrid näytti kuitenkin olevansa edelleen kuninkaallista alkuperää ja tasoitti peli alle kahdessa minuutissa. Aivan järjetön tilanne, jossa joukkue lopetti pelaamisen ja kotijoukkue pääsi samantien iskemään takaisin. Sen jälkeen peli näytti vielä kääntyvän Madridille, mutta jostain ihmeen syystä Sevilla onnistui vielä voittomaalissa.

Harmillista, että El Puki - Teemu Pukki ei vielä päässyt pelaamaan ihan oikeaa jalkapalloa ykkösjoukkueen kanssa, mutta valmentajan ratkaisu oli aivan ymmärrettävä. Tuohon peliin ei uskaltanut laittaa kokematonta hyökkääjää, sillä peli oli vielä viimesille minuuteille täysin levällään. Sevillan olisi pitänyt pystyä pitämään ero siinä kahdessa maalissa ennen kuin Pukki olisi päässyt kentälle viimeisiksi minuuteiksi. Sääli, mutta minkäs teet.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomen eteneminen jalkapallon arvokisoihin riippuu tulevista sukupolvista. Jotenkin on sellainen tunne, että nykyinen A-maajoukkue ei ole riittävän vahva hyökkäyskalustonta puolesta. Yhden kärjen taktiikkaan ei ole vielä löytynyt sellaista maalitykkiä, joka pystyisi pystyisi tekemään niitä maaleja. Puolustus on kohtuullisen vahva, mutta keskikentälle ja hyökkäykseen ei ole löytynyt sellaista ryhmitystä joka toisi voittoja. Maalinteko on heikkoa ja se aiheuttaa vielä suuria ongelmia.

torstai 4. joulukuuta 2008

Pohdinnan paikka

Ei oikeastaan mitään kerrottavaa. Olen seikkaillut suurimman osan päivästä kaupungilla ja ihmetellyt vesisateen muuttumista räntäsateeksi. Ainakin Helsingissä oli muutaman minuutin ihan oikeaa räntää. Oli kovin hienoa ja jouluista. Ihmisiä ryntäili edestakaisin ja kadunkulmat olivat täynnä poliiseja, kaiketi liittyen Etyj-kokoukseen ja niihin kaikkiin isoihin kihoihin.

Huomenna pitää taas käydä taas kaupoissa hakemassa aineksia perjantaita varten. Illan menun ei ole tarkoitus kilpailla linnan menun kanssa, mutta ei se silti estä yrittämästä. Olen aika hyvin haarukoinut mitä haluan tarjota, mutta vielä on varaa hienosäätöön. Ehkä karsin tarjoiluvaihtoehdot neljästä kolmeen, enkä ole täysin varma siitä makeasta. Vaikka tietysti sekin puolustaa paikkaansa hyvinkin vahvasti. Pitää vielä miettiä ja pähkäillä.

Kolme suolaista cocktail palaa, yksi makea ja shampanja kuulostaa kyllä hyvältä ja tasapainoiselta.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Iso keppi ja voittajat

Pistää vähän miettimään, että onko tuolla öljyn hinnan laskusuhdanteella ja Venäjän Georgian hyökkäyksellä mitään yhteyttä. Halpa öljy vahvistaa Yhdysvaltojen taloutta, mutta samaan aikaan kurittaa erittäin suurella ja oksaisella kepillä Venäjän ulkomaankauppaa.

Venäjän öljykentät ovat kalliin öljyn kenttiä, käytännössä kaikki merkittävät kentät ovat Siperiassa vaikeiden yhteyksien takana. Tämä tarkoittaa aina sitä, että kulut ovat suuret ja siksi Venäjän öljy- ja maakaasuvienti on aina heikommassa asemassa verrattuna Lähi-Idän kenttiin. Niissä aurinko paistaa ja tuotantokustannukset ovat matalalla kun Siperia on noh.. Siperia.

Olemme käsittääkseni edelleen kulkemassa sitä aikaa, jolloin öljyn "peak output" on huipussaan. Seuraavien vuosikymmenien aikana öljyn tuotanto kääntyy väistämättä laskuun ja yhä kasvavien markkinoiden aikana, tulee aiheuttamaan paniikkia. Onhan se tietysti selvä, että viime kesäinen öljyn huippuhinta oli keinotekoista manipulointia, mutta yhtä lailla tuntuu kummalliselta, että öljy on lyhyessä ajassa suorastaan romahtanut. Öljyn ollessa yhteiskunnan peruselintarvike ei sen kulutuksessa tule samankaltaista romahdusta kuin barrelin myyntihinnassa on nähtävissä. Kuka siis keinuttaa venettä?

Halpa öljy tuo mukanaan paljon häviäjiä, OPEC ja Venäjä niistä suurimpina. Voittajia sen sijaan on aavistuksen helpompi listata, sillä merkittävien hyötyjien lista on kohtuullisen lyhyt. Yhdysvallat kun on edelleen maailman suurin öljyn maahantuoja, mutta pitää myös muistaa Kiinan, Euroopan ja Japanin täydellinen riippuvuus vieraasta öljystä. Mieleen tulee myös Yhdysvaltojen autoteollisuus, mutta se on niin katoavan pieni tekijä tässä pelissä, että en jaksa uskoa sen merkittävään rooliin. Toisaalta halpa öljy on ehdottomasti balsamia Yhdysvaltojen taloudelle, se helpottaa autotehtaiden, lentoyhtiöiden ja tavallisten kuluttajien asemaa. Se helpotus valuu aina lopulta valtion laariin, mutta kysymys on millä aikavälillä.

Mikäli olisin spekulatiiviseen sijoittamiseen perehtynyt, harkitsisin ostopäätöksien tekoa. En tietenkään tiedä kaikkea tarvittavaa informaatiota, mutta ehkä kaksi vuotta on sittenkin liian pitkä aika.

maanantai 1. joulukuuta 2008

One Purppurakettuihin?

Viime päivien forum huhuissa on yhdistettu Armand One ensi kauden Purppurakettuihin, olen varovaisen innostunut tuosta spekulaatiosta. Olen aina ollut sitä mieltä, että One ei ole niin huono kuin annetaan ymmärtää. Parhaimmillaan kaveri on todella vaarallinen boxissa ja pystyy kyllä vahvistamaan joukkueensa hyökkäyskalustoa. Sitä paitsi, JJK:lta puuttuu nykyrivistä tuollainen iso ja vahva hyökkääjä.

Niin nopeita kuin Kari ja Lehtonen ovat, ei kummankaan fyysinen preesenssi ole sieltä vahvimmasta päästä. Tuolla asetelmalla JJK:n hyökkäyskalusto saattaa olla todellisissa vaikeuksissa kun vastassa on liigan kovimpia puolustajia. Sitä taustaa vasten One:n hankinta on mielestäni perusteltua. Tietysti Armand tuo mukanaan myös suuria kysymysmerkkejä, kuntopuolen ollessa varmasti niitä suurimpia. En ole kertaakaan vielä kuullut, että miehen fysiikkaa ja harjoittelu motivaatiota olisi kehuttu, mutta jos ne saadaan kuntoon One on timantti. Pehmeä kosketus ja erinomainen kyky suojata palloa.

En tietenkään osaa sanoa onko noissa huhuissa mitään perää, mutta olen valmis toivottamaan pariisin pojan tervetulleeksi Purppurakettuihin. Edellyttäen seuraavia asioita:

1) Mies ei ole liian kallis
2) Motivaatio on kohdalla
3) Läpäisee Prihan kuntokoulun

Motivoitunut ja fyysisesti kunnossa oleva One, Karin valtava työmäärä ja Lahtisen maalivainu. Kuulostaa itse asiassa aika kiinnostavalta, eikä mielestäni yhtään huonompi hyökkäyskalusto, edes liigan mittareilla. Varsinkin jos Zakaria lasketaan mukaan, sillä olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että kyse on puhtaasta viimeistelijästä eikä laitahyökkääjästä.

Odotusta on ilmassa

Harmittaa etten ole käynyt elokuvissa nyt pidempään aikaan. Torstain JD illat ovat menneet minulta täysin ohitse ja en ole saanut siirrettyä sitä omalta osaltani mihinkään sopivampaan ajankohtaan. Sitä paitsi, eihän se edes ole allekirjoittaneen tapahtuma. On vain mentävä toisten mukana ja jätettävä menemättä jos ei aikataulut sovi yksiin.

Viimeksi kävin Jyväskylässä katsomassa sen uuden Bond elokuvan mitä mainostin täälläkin, provisiota edelleen odotellessa. Toisaalta mitään muuta todella kiinnostavaa elokuvaa ei ole oikein ollut levityksessä. Useampia kiinnostavia, mutta ei yhtään niin erikoista, että olisi pakko mennä katsomaan. Harmillista, mutta minkäs teet.

Olen tässä samalla katsonut mitä leffoja on tulossa ja Tarsem Singh on kuvannut taas uuden elokuvan. Pidin hänen edellisestä The Cell elokuvasta kohtuullisen paljon, sillä se visuaalinen maailma oli jotain käsittämätöntä. Elokuvaa katsoessani ajattelin vain, että kunhan Tarsem oppii vielä kertomaan tarinan niin hänestä tulee mestari. On varmaan pakko mennä katsomaan tämä tulossa oleva ja selvittää onko mies kehittynyt vai ei. Toivon todella, että olisi sillä se visuaalisuus on jotain mihin kukaan muu ei yksinkertaisesti pysty.