perjantai 19. joulukuuta 2008

Arvontalaulu

Mestareiden liiga muuttui cup kilpailuksi ja otteluparit 16 parhaan eurooppalaisen jalkapallojoukkueen joukosta on nyt arvottu. Arvonta suoritettiin klo. 12.00 CET eli Keski-Euroopan aikaa. Suomessa kello löi samaan aikaan klo. 13.00, ja arvonta oli nähtävissä UEFA:n sivuilta löytyneestä videolinkistä. Aikani kuluksi tulin arvontaa seuranneeksi, vaikka sen dramatiikka ei varsinaisesti välittynyt minulle saakka. Asiantuntevasta selostuksesta huolimatta. Ohessa arvotut otteluparit:

CHAMPIONS LEAGUE DRAW

Chelsea v Juventus

Villarreal v Panathinaikos

Sporting Lisbon v Bayern Munich

Atletico Madrid v FC Porto

Lyon v Barcelona

Real Madrid v Liverpool

Arsenal v Roma

Inter Milan v Manchester United

Joukossa on monta kiinnostavaa ottelua, tietysti kun pelissä on Euroopan suurimmat joukkueet odottaa kansa upeita taisteluita. Olen yrittänyt miettiä mikä noista peleistä on se, jonka haluaisin nähdä televisiosta, mutta en ole vielä päässyt lopputulokseen. Villarreal v Panathinaikos olisi kiinnostava kilpa jo sen pohjalta, että kumpikin joukkue uskoo varmasti mahdollisuuksiinsa päästä jatkoon. Villareal on ehkä hienoinen suosikki, mutta ateenan sankarit tulevat varmasti taistelemaan todella raivoisasti, jos peli on vielä auki Ateenaan mentäessä. Ehkä toisen osaottelukierroksen kuumin peli?

Ensimmäisellä kierroksella Barchelonalla on mahdollisuus murskata Lyonin unelma, tuskin kukaan uskoo vierasvoiton mahdollisuuteen Camp Noulla. Ensimmäinen osaottelu ratkaisee pelin.

Rafael Benitez tulee nousemaan pääpuheenaiheeksi johdattaessaan joukkonsa Madridiin. Miestä on kalastettu Realin valmentajaksi jo ties kuinka monta vuotta, mutta on asettanut Liverpoolin aina etusijalle. Ymmärrettävää kun huomioi valmentajan mahdollisuudet rakentaa omaa dynastiaa kyseisissä seuroissa. On ehkä tunnustettava, että tämä peli kiinnostaa tällä hetkellä eniten. Joukkueet eivät ole kohdanneet sitten vuoden 1981 ja sitä minä en taatusti ole nähnyt. Rafan historia CL-peleissä lupaa mahdollisuuksia tässä pelissä. Voi muodostua todella kiinnostavaksi jos molemmat joukkueet uskaltavat pelata.

Inter Milan vs Manchester United = Jose Mourinho vs Alex Ferguson vai Cristiano Ronaldo vs Zlatan Ibrahimovic? Varmasti jokainen jalkapalloa seurannut muistaa näiden kahden sankarin huutelut toisilleen viime vuosilta ja sekin lupailee kiinnostavaa iltapuhdetta. Toinen mikä minua kiinnostaisi, olisi nähdä miten Zlatan pärjää brittiläistä joukkuetta vastaan. Ehdoton spertähden asema kun mieheltä vielä puuttuu ja hän jää väistämättä Cristiano Ronaldon varjoon, vaikka miehen ego ei ole sieltä pienimmästä päästä. Erittäin tasainen ottelupari tulossa.

Toivottavasti asiassa pääsee äänestämään YLE:n sivuilla.

Ei kommentteja: