torstai 23. huhtikuuta 2009

Vuorikiipeilyä

Tänään tuli taas kiivettyä portaita, yhteensä 2130 porrasta. Viisi kierrosta tunnissa, kierrosvauhdin ollessa aika tasan 10 minuuttia kierrosta kohden. Edelliseen kertaan muutosta oli nousuvauhdissa, pystyin nousemaan portaan jonkin verran nopeammalla vauhdilla kuin viimeksi. Lisäksi koko viiden kierroksen treeni tuli suoritettua noin viisi minuuttia nopeammin kuin viikko sitten tiistaina. Taukojen määrä oli käytännössä sama.

Alastullessa pidän lyhyen 30 sekunnin pysähdyksen hiekkatien puolessa välissä. Se johtuu puhtaasti jalkapohjistani, sillä ne kipeytyvät oikeastaan todella pahasti laskun aikana. En ole täysin varmaa johtuuko se kengistä vai jalkapohjista. Toinen pysähdys on juuri ennen uutta nousua, portaiden alapäässä. Se on puhtaasti juomatauko, jonka aikana nojaan ja ravistelen jalkoja. Tauko kestää ehkä 1,5 - 2 minuuttia. Kuudes kierros tulisi helposti jos pudottaisin tauot pois, mutta en ole kovin varma sen järkevyydestä. Ainakin se alastulon pysähdys on tarpeen jalkapohjien takia ja vettä on pakko juoda. Minun käyttämässä repussa juomapullo on sen verran hankalassa paikassa, että sitä ei voi käyttää liikkeellä ollessa. Ja ennen kuin joku älypää kommentoi, minä pidän sen siellä missä se on. Asiasta ei keskustella.

Juuri tällä hetkellä, noin kolme tuntia treenin jälkeen, pohkeet muistuttavat kyllä itsestään. Varsinkin vasen, joka kramppasi viime yönä. Ei mitään suurempaa ja se ei toistunut kun kävin juomassa vettä. Huomenna on taas töiden jälkeen käytävä pitkällä rennolla kävelylenkillä. En osaa sanoa miltä jalat huomenna tuntuvat, mutta eiköhän se selviä.

Viikonlopuksi ei ole suunnitelmia. Elokuviin?

Ei kommentteja: