maanantai 13. huhtikuuta 2009

Vähän blogista ja Istanbulista

Ei tämän blogin taso ole viime aikoina hirveästi pilviä hiponut, tosin ei se ole sitä tehnyt kovin usein ennenkään. Luin muutamaa aikaisempaa kirjoitusta läpi ja olen hieman nolostunut asiasta. Toisaalta ei tässä voi ketään muuta syyttää kuin itseään. Toisaalta en ole kovin varma onko mitään ryhtiliikettä edes tulossa. Jotenkin ei viitsi ottaa stressiä tämän takia, kun tämä kirjoittelu on kuitenkin puhdasta ajankulua. Tuuletan ajatuksia.

Kävin Istanbulissa. Aikoinaan hetken mielijohde, mutta liput tuli kuitenkin varattua jo hyvissä ajoin. Lento on Helsingistä suora, eikä edes kovin kallis. Lähtiessä se oli tietysti myöhässä, mutta suurempia kommelluksia ei menoon liittynyt. Löysin vastaanottajan helposti ja perille päästiin turvallisesti. Ensi vaikutelma kaupungista oli aika upea, sillä hämärä ehti tulla jo ennen kuin pääsimme kunnolla ulos edes lentokentältä. Aivan uskomaton maisema kun kaikkialla minne silmän kääntää on valoja, pienimmätkin kaistaleet on rakennettu täyteen asuntoja. Siellä missä ei ole kerrostaloja on melko varmasti merta. Bosborin salmi oli kaunis kuin virtaava jalokivi, meren väri muuttui jokaisen valonsäteen mukana.


Juuri nyt ei irtoa reissusta enempää, ainoastaan sen verran, että paluulennolla minut siirrettiin bisnesluokkaan. Kerrankin jotain tuuria kun joku toinen vie viimeisen turistiluokan istuimen. Hei hei!

Ei kommentteja: