Muuttunut maailma

Suurten ikäluokkien eläköitymisen lähestyessä, olen pistänyt merkille kuinka yhä useampi muistuttaa lähteneensä töihin ja varhaisteininä. Tällä usein perustellaan sitä, että eläkkeelle halutaan lähteä edes pari vuotta normaalia eläkeikää aikaisemmin. Enkä minä sitä kiellä, etteikö työura olisi pitkä. Samaan aikaan on kuitenkin syytä muistaa, ettei yksikään suomalainen yritys ole vuosikausiin työllistänyt teini-ikäistä vakituiseen työsuhteeseen.

Pientä hehkutusta

On kieltämättä hyvin omahyväistä, mutta saavutus ansaitsee pientä hehkutusta. Olen pitänyt pientä jäähdyttelyä vedonlyöntini suhteen, mutta lisäsin aktiivisuutta noin viikko sitten. Sijoitin 21,20 euroa aikaisempia voittorahoja vedonlyöntiin (Scunthorpe vs. Manchester City) ja voitin 29,68e. Jatkoin tätä touhua kuuden päivän ajan ja korjasin hedelmät. Hetki sitten päättynyt Wigan Athletic vs. Everton palautti pelitililleni 174,38 euroa. Tärkeää on huomata, että koko tämän kuluneen viikon keinottelu on tapahtunut voitoilla, eikä alkuperäiseen pelikassaan ole koskettu ensimmäisen panoksen jälkeen.

Paikoilleen juuttunut Mars mönkijä

NASA:n Mars mönkijä Spirit laskeutui Mars planeetan pinnalle kuusi vuotta sitten, suorittamaan yhtä kunnianhimoisinta Mars tutkimusta kautta aikojen. Tehtävänä oli tutustua Mars planeetan olosuhteisiin ja maaperään 90 Marsin päivän ajan mönkien laskeutumisalueen lähimaastossa. Tästä on nyt kulunut hieman yli kuusi vuotta ja Spirit on ylittänyt sille asetetut tavoitteet lukemattomia kertoja. Alkuperäinen kilometrin toimintasäde ylittyi kymmenkertaisesti ja toiminta-aika jopa 26,1 kertaisesti. Uskomattomia lukuja!

Spirit on kuutenkin juuttunut pehmeään hiekkaan ja muuten täysin toimintakykyisenä, se on liikuntakyvytön. Tämä tarkoittaa sitä, että Spirit tulee jatkamaan toimintaansa paikoillaan olevana havaintoasemana. Eihän kyseessä ole kovin hohdokas muutos, mutta minkäs asialle mahtaa. Kun on jumissa, sitä on jumissa.

Pieni tili Nokialla

Shorttasin elämäni ensimmäistä kertaa pörssiosakkeilla, eli siis ostin satsin Nokian osakkeita tarkoituksenani myydä ne nopeasti eteenpäin. Kyseessä on hyvin aktiivinen kaupantekotapa ja minulla ei ole siihen tarvittavaa pääomaa, eikä hermoja. Tämän testin takana oli kuitenkin ajatus siitä, että sitäkin on kokeiltava. Lisäksi koska Nokian viime vuoden tulosjulkistukseen oli vain viikko aikaa, päätin kokeilla.

En tietenkään tehnyt tätä niin hyvin kuin sen olisi voinut tehdä, esimerkiksi pelkästään tänään tehdyillä kaupilla olisi saanut reilusti yli 10% tuoton. Minä kuitenkin ostin hieman kalliimmalla ja myin hieman halvemmalla, joten oma tuotto on pienempi. Se mikä minulle on kuitenkin tärkeää on, että homma toimi ja onnistui. Näin mahdollisuuden kurssinousuun, vastoin yleistä käsitystä ja tartuin siihen. Se antaa luottamusta siihen, että tässä toiminnassani on jotain järkeä.

Perustarkoitus tuolla liikkeellä oli se, että saamallani tuotolla saan pari ilmaista osaketta toisesta yrityksestä.

KRP selvittää Vanhasen rahanjaon - Nelonen

"Vanhaseen kohdistuvat epäilyt liittyvät siihen, että Vanhanen on jakanut rahaa Nuorisosäätiölle samaan aikaan, kun hän on saanut itse säätiöltä vaalitukea. Nuorisosäätiö saa tukea Raha-automaattiyhdistykseltä vuosittain jopa useita miljoonia euroja. Raha-automaattiyhdistys ei jaa rahojaan itse, vaan päätökset tekee valtioneuvosto pääministerin johdolla. Vanhanen on pääministerikaudellaan ollut joka vuosi päättämässä rahan antamisesta Nuorisosäätiölle." Lähde Nelonen

Aika paksua..

Globaali ylikapasiteeti

Kirjoitanpa taas Wärtsilästä, vaikka en minä siitä edelleenkään tiedä tarpeeksi. Se nyt kuitenkin on niitä harvoja kotimaisia yrityksiä, joihin minulla on aitoa kokemuspohjaa. Tavallaan siis..kiertotien kautta.

Olen tutustunut maailman laivakapasiteettiin ja löysin siihen liittyen aika loistavan raportin (Shipping Market Review - September 2009). Se vahvistaa käsitystäni globaalista laivakapasiteetista, jota on tällä hetkellä yksinkertaisesti liikaa. Kaiken lisäksi ylikapasiteetti on vain kasvamassa. Viime vuonna maailman konttiliikenteessä oli 1,3 miljoonaa TEU:ta ylikapasitettia. Se tarkoittaa yli 200 kpl 6000 TEU:n konttilaiva, joita ei yksinkertaisesti tarvittu. Samaan aikaan globaalin konttilaivaston odotetaan kasvavan tämän vuoden aikana 7 %, mikä johtuu siitä, että näiden tilaukset on tehty ennen tätä globaalia romahdusta.

Joten telakoiden tilauskirjoissa on yhä edelleen laivoja, mutta niiden toimituksia on viivästetty ja se tulee näkymään myös Wärtsilän tilauskirjoissa. Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni ja sen varassa minä pysyn irti Wärtsilästä. Uskon siihen, että pörssi yksinkertaisesti katsoo liian lyhyellä tähtäimellä Wärtsilän toimintaa. Kaiken tuon laivakapasiteetin sulattamiseen tulee kulumaan vuosia ja niiden aikana, uudet laivatilaukset tulevat olemaan heikoissa kantimissa.

Siinä mielessä Wärtsilän päätös siirtää tuotantoa Kiinaan on täysin ymmärrettävää, sillä kun uudet tilaukset ovat harvassa, on pakko tarjota kustannustehokkaita ratkaisuja. Kiina on oikea ratkaisu tähän ongelmaan.

Minua kiinnostaa tietää, missä suhteessa Wärtsilän liiketoiminta perustuu Offshore liiketoimintaan. Pystyykö maapuoli kannattelemaan yritystä seuraavien 3 - 5 vuoden ajan? Ja miten suuri vaikutus kunnossapitoliiketoiminnalla on koko yrityksen tulokseen?

Olen lähestynyt ongelmaa pääasiassa konttiliikenteen kautta, mutta sama trendi on havaittavissa sekä tankkerien että kuivarahtialuksien kohdalla.

Ohessa muuten hauska linkki maailman konttilaivastoihin: Alphaliner - TOP 100

Täysin ryssitty ja luetuista kirjoista

Tänään sitten tuli postissa joulukuussa tilaamani The Big Bang Theoryn toinen tuotantokausi. Tilasin sen itse asiassa jo viime vuoden puolella, samalla kertaa kun laitoin tilauksen vetämään ensimmäisestä tuotantokaudesta. Sitä ei ole näkynyt. Itse asiassa peruutin sen tilauksen ja yritin peruuttaa myös tämän kakkoskauden tilauksen, mutta senkin Play.com ryssi. Joten minulla on nyt TBBT:n toinen tuotantokausi, mutta ei ykköstä.

En oikeastaan luota enää Play.comiin ja kotimaisessa nettikaupassa ykköskausi on järkyttävän kallis. Yritän korjata tilannetta tilaamalla sen puuttuvan kauden eBaystä. Hinta on hyvä ja toimitus toivottavasti nopea.

Olen myös yrittänyt kiriä kesken olevien kirjojen pinoa ja päätin lukea sen R.E Hughesin kirjan välittömästi. Hieno ja näppärä matkakertomus, josta todella loistaa läpi kuinka ylivertaisina brittiläisen imperiumin kansalaiset itseään pitivät. Herttaista luettavaa ja antaa ymmärtää, miksi niitä alusmaiden alkuperäisiä asukkaita pidettiin alempiarvoisina.

Heinz Guderianin Achtung Panzer! on sen sijaan edelleen kesken, eikä ole edistynyt. Olen keskittynyt rintaman toisella puolella olleen kenraalin kertomukseen ja yritän saada loppuun Pattonin elämänkerran.

Pakkanen on kylmää

Oli hyvn viikonloppu, eikä mennyt edes ryypiskelyksi. Sivistyneesti sekaisin olutta, viskiä ja konjakkia, mikä tietysti kertoo hyvin sivistyneestä ja rohkean kulinaristisesta seurueesta. Pakkasta oli tietysti kovasti, en usko sen missään vaiheessa nousseen kahdenkymmenen pakkasasteen lmpimälle puolelle. Siitä huolimatta saunassa oli hyvä olla ja lumihangessa piti käydä kierimässä.

Lauantaiaamun kävelyretki oli myös hyvin tervehenkinen pieni reippailu. En yhtään tiedä varmaksi, mutta ruumiini oma matkamittari sanoo matkan olleen ehkä kuutisen kilometriä. Kiersimme pellonselkää myötäilevää uraa pitkin aina tielle ja sieltä jäätielle. Jossain vaiheessa oli pakko luovuttaa silmälasien osalta ja ottaa ne pois, sillä sen huurun läpi alkoi olla jo hankala katsoa.

Palasin reissulta karvahattua rikkaampana ja valmiina uusiin seikkailuihin.

Pitäisi päästä pakkasta pakoon

Viikonlopuksi on tarkoitus harrastaa kotimaan matkailua, vaikka mieli tekisi enemmän jonnekin lämpimään. Kyllä minä ihan mielelläni lähden maaseudulle, saunomaan ja ottamaan ehkä pari olutta, eikä siinä mitään. Olin vain aamulla hieman ihmeissäni kun kävin laittamassa petivaatteet tuulettumaan. Siellä on kylmä.

Rautatieasemalla näyttää olevan yli neljätoista astetta pakkasta, mutta kyllä se tuntui kovin paljon viileämmältä. Olisiko tullut jonkin sortin henkinen raja vastaan pakkasen osalta, mutta just nyt ei kiinnostaisi. Olisipa tuhat euroa ylimääräistä, niin lähtisin välittömästi jonnekin lämpöiseen. Voisin ihan hyvin viettää turistiloman jossain kuumassa paikassa.

Kaveri on ilmeisesti menossa keväällä Dubaihin. Ei paha.. Siellä on kuulema lämmintä tähän aikaan ja onhan siellä se korkea talo.

Mutta kyllä se näyttää siltä, että minä tyydyn omaan osaani tällä hetkellä ja menen viikonlopuksi maaseudun rauhaan.

I feel like cheddar cheese

It simply can't be bad.

Kommentti Canon G11

Ostin itselleni loppusyksystä kauan kaivatun uuden kameran. Kyseessä oli itseasiassa ensimmäinen ns. kunnon digikamera, sillä siirryin filmikamerasta digiaikaan todella hitaasti. Itse asiassa minulla oli käytössä pelkkä Nikon Coolpix L12 lähes kaksi vuotta, ennen kuin siirryin johonkin parempaan.

Se parempi on tuo uusi Canon G11. Olen kuvannut sillä kahden kuukauden aikana lähes tuhat valokuvaa ja olen pikkuhiljaa päässyt perille mikä se oikeastaan onkaan. En lähde tässä kirjoittamaan sen teknisistä ominaisuuksista, sillä moni on osannut tehdä sen paljon paremmin kuin minä (täällä, täällä ja täällä). Keskityn kertomaan omia käyttökokemuksia ja millaisia tuntemuksia se on herättänyt.

Ihastuin Canonin G-sarjaan joskus G6:n aikoihin ja minulla oli selaimessa kirjanmerkki kyseisen kameran arvostelun kohdalla useamman vuoden ajan. En tietenkään missään vaiheessa tullut sitä ostaneeksi, mutta kiinnitin huomioita samoihin asioihin kuin kiinnitin tässä uusimmassa. Kyseessähän on ns. tosikuvaajan pokkari. Eräänlainen välimalli point-n-shoot pokkarin ja kunnollisen järjestelmäkameran välillä, siis väliinputoaja. Minä pidän ennen kaikkea sen kompaktista rakenteesta siitä, että pieneen ja kohtuullisen huomaamattomaan runkoon on saatu ahdettua erittäin paljon ominaisuuksia.

Kun on kuvannut järjestelmäkameralla, niin pistää kyllä merkille kuinka paljon se herättää huomiota. Ihmiset katsovat hyvin usein kameraan ja päättelevät sinun olevan "tosikuvaaja" vaikka näin ei olisikaan. Minuakin on luultu ammattikuvaajaksi ties kuinka monta kertaa, vaikka asia ei ole niin. En minä halua herättää huomiota kun käyn kuvaamassa, CoolPix:ssä ihastuin ennen kaikkea siihen, että se oli niin pieni ja huomaamaton. Kukaan ei huomannut jos halusin kuvata salassa. Tällä G11:sta samanlainen salakuvaaminen onnistuu myös, ei aivan yhtä helposti, mutta silti riittävän hyvin. Minulle tuo tarkoittaa sitä, että voin kävellä kaupungilla ihmisten seassa ja ottaa tilannekuvia. Kukaan ei kiinnitä huomiota.

G11 on pieni kamera, se kylkee helposti kaulassa kävelylenkillä. Sateen sattuessa, se mahtuu mainiosti takin alle, vaikka aiheuttaakin hassun pullistuman. Tosin halutessani voin myös laittaa sen kainalon alle ja unohtaa koko kameran olemassaolon. Se on yksinkertainen kantaa mukana.

Olen huomannut, että kameran parhaat kuvat tulevat ulkona, puhtaassa auringonvalossa. Se ei ole mikään yllätys, mutta olen hieman yllättynyt, että kirkas sisätilojen keinovalo on usein liian hankala kameran älylle. Värit tahtovat näyttää keinotekoisilta ja kuvista ei tule kovin hyviä. Olen muutaman kerran käynyt kuvaamassa Itäkeskuksessa ja ollut tyytymätön kuviin. Useimmiten juuri huonojen värin takia. On tosin täysin mahdollista, että minä en vain osaa, mutta kun kameran pitäisi osata siitä huolimatta. Minun homma on rajata ja valita aiheet.

Ulkona kamera on kuin toiselta planeetalta. Värit toistuvat kirkkaina ja kuvat terävinä. Huolimatta siitä, että olen joskus tuskastunut kameran tarkennuksen kanssa. Se ei aina osaa tarkentaa siihen, mihin minä haluan tarkentaa ja tarkennuslaatikon manuaalinen siirtely on liian vaikeaa. Kun tarkennuksen saa kohdalleen, kuvat ovat hyviä.

Lukemissani arvosteluissa painotettiin usein kameran parantuneita hämäräominaisuuksia edelliseen G10 verrattuna. En ole koskaan kuvannut G10, mutta pimeässä kuvaamani kuvat ovat pääsääntöisesti onnistuneet. Kuvista tulee luonnollisen näköisiä ja kuvien kohinaa on hyvin vaikea huomata. Tietysti kuvaaminen vaatii jalustan, mutta se on itsestään selvyys. Käsivaralta en ole kuvannut ensimmäistäkään pimeäkuvaa, joten se vaikuttaa varmasti myös mielipiteeseeni.

Minulla on kamerassa firmware 1.0, eli se ensimmäinen ohjelmistomalli mikä kameraan on asennettu. En tiedä miten sitä pitäisi parantaa, mutta minä lisään usein kuviini jonkin verran kontrastia. Kyse voi olla henkilökohtaisesta mieltymyksestä, mutta mielestäni kuvat vaativat sitä. Väriä saatan vahvistaa myös, mutta sitäkin vain rajallisesti. Sen sijaan olen hyvin pettynyt, että kuvien suoristaminen jälkikäteen on hyvin vaikeaa. En ole keksinyt miten se onnistuu Canonin omalla softalla ja joudun käyttämään siihen muita ohjelmia. Typerää, mutta minkäs teet. Nikonin kamerasoftassa sen pystyi muokkaamaan suoraan, joten pisteet tästä Nikonille.

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen kameraani. Siinä on juttuja joita haluaisin muuttaa, mutta hyviä puolia on huomattavasti enemmän. Tällä hetkellä tuntuu oikein hyvältä, että päätin lopulta vaihtaa uuteen kameraan. Vaikka en tiedä onko se tehnyt minusta parempaa kuvaajaa. Tuskin, mutta pystyn kuvaamaan sellaisia kuvia, joita en ole aikaisemmin pystynyt.

Alennuksista uusi kirja

Ostin kirja-alennuksista yhden kirjan itselleni, Tammen kustantaman R.E Hughesin Kaksi purjehdusta Itämerell 1854 - 1855 - Herrasmiespurjehtijan lokikirja retkiltä Oolannin sotaan. Mitään tarkempaa tietoa minulla ei kirjasta ole, mutta takakansi kertoo kyseessä olleen cambridgelaisen pastori Robert Edgar Hughesin matkakertomus sen ajan sotaturismista.

Tuohon aikaanhan käytiin Krimin sota ja yksi sen sivunäyttämöistä oli tuo meidän kotoinen Itämeri. Siellä englantilaiset ja rankslaiset sotalaivat kävivät näyttämässä sodan mallia Venäjän laivastolle. Käytönnässä puhutaan Oolannin sodasta ja siitä, että länsiliittoutuneet kävivät pommittamassa Suomen suuriruhtinaskunnan rannikkopuolustuksia. Näitä tapahtumia oli aitiopaikalla seuraamassa edellä mainittu pastori. Palaan itse kirjan sisältöön sitten joskus, jos muistan.

Laulu Oolannin sodasta

Ja se Oolannin sota oli kauhia
— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —
Kun kolmella sadalla laivalla
seilas engelsmanni Suomemme rannoilla.
Sunfaraa, sunfaraa, sunfa-ralla-lalla-laa
— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —

Ja se oli vihollisen meininki,
— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —
Että ampua murskaks se fästinki
ja ottaa sen sotaväki fangiksi.
Sunfaraa, sunfaraa, sunfa-ralla-lalla-laa
— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —

Mutta Suomen poijat ne ampuivat
— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —
Että fästingin muurit ne kaikuivat,
ja Oolannin rannat ne raikuivat,
Sunfaraa, sunfaraa, sunfa-ralla-lalla-laa
— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —

Päivittäinen thairuokamme

Jos olisin muslimi, olisin taas yhden askeleen lähempänä paratiisia. Kaisaniemen metropysäkillä on kohtuu uusi thaimaalainen noutobuffet, joka on lounasaikaan useimmiten aina täynnä. Siihen on yksinkertainen selitys, ruoka on oikeasti aika hyvää. Varsinkin kun hinta on 7,90 euroa / annos ja muistaakseni euron enemmän jos haluaa sushia samalle lautaselle. Muuten kyse on ihan perinteisestä lounasbuffetista.

Kävin tänään keskustassa hyödyntämässä alennusmyynnit ja ostin itselleni vaatteita, neuleen ja t-paidan, mutta ei niistä enempää. Koska oli lounasaika pysähdyin tuossa edellämainitussa lounasbuffetissa ja päädyin kävelytunnelin puoleiseen pöytään. Sisäpuolella kun oli niin täyttä, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Ongelma ei sinällään ole suurempi, mutta tällä kertaa sain seuralaisen. Tituleerasi itsensä vanhan liiton mieheksi ja tuli pummaamaan rahaa keskikaljan ostoon. Eihän minulla tietenkään ollut kolikoita ja en lähtenyt seteliäkään tyrkyttämään. No joka tapauksessa annoin kaverin jäädä siihen, kun kerran osasi käyttäytyä ja oli muutenkin kohteliaan oloinen. Joka tapauksessa, söin sen mitä söin ja jätin loput seuralaiselleni kun hän niitä kerran pyysi.

Olen ymmärtänyt, että jossain kohtaa koraania on kirjoitus, joka kehoittaa jättämään ateriastaan riittävästi köyhille jaettavaksi. Oli miten oli, yksi vanhan liiton mies sai tänään päivittäisen ruoka-annoksensa.

Valkoisen kaikki sävyt

Kävin tänään kävelemässä kameran kanssa. Se tarkoittaa yleensä sellaista kohtuullisen leppoisaa eteenpäin menemistä, sillä minun pitää pystyä katselemaan. Olen huomannut, että valokuvauksessa on kaksi tärkeää asiaa. Ensiksi pitää oppia katsomaan asioita hieman eri kulmasta kuin kaikki muut. Toinen asia onkin sitten se, mihin ei pysty itse vaikuttamaan eli valo.


Siihen ei välttämättä tule kiinnittäneeksi huomiota, mutta valon laatu vaihtelee jatkuvasti. Se näkyy varjojen väreissä ja siinä miltä maisema oikeasti näyttää. Mitkä kohteet loistavat paremmissa väreissä kuin toiset. Tänään se näkyi siinä, kävelylle lähtiessäni valo näkyi vielä selvästi, vaikka koko maisema oli puettu valkoisen kaikkiin eri sävyihin. Kuitenkin parin tunnin aikana, aurinko siirtyi radallaan ja koko maisema muuttui lähes harmaaksi. Kumpikin tietysti toimii omalla tavallaan, mutta sävyjä oli enemmän aloittaessani kuvin ottamisen.


Kuvittelisin, että on helppo arvata kumpi kuvista on otettu aikaisemmin, silloin kun aurinko oli vielä mukana. Muut retken kuvat löytyvät täältä.

Kylmää terästä Helsingissä

Tänään oli Helsinki Knife Show - Kansainvälinen puukko ja veitsinäyttely hotelli Marskissa. Kävin paikalla erään ystäväni kanssa ja vaikka näyttely oli pieni, se oli laadukas. Lähes puolisataa kotimaista ja ulkomaista puukkojen ja veitsien tekijää samassa näyttelyhuoneessa oli upea kokemus. Erittäin kattava kokonaiskuva siitä, missä veitsen tekemisen traditio kulkee tällä hetkellä.

Näyttelyn esineet pystyi helposti jakamaan kolmeen osaan. Korupuukkoihin, joiden tarkoitus on puhtaasti visuaalinen, käyttöveitsiin ja valmistusmateriaaleihin. Käytän tässä sekaisin puukko ja veitsi nimitystä, sillä en viitsi tehtä ryhtyä niitä sen paremmin erittelemään. Mukana oli tietysti myös kaikkea muuta mitä kylmän teräksen alle sopii kuvitella, miekkoja, kirveitä ja linkkareita. Olipa siellä jopa pari uusvanhaa partaveistä. Siis sellaista taittuvaa terää, joilla miehekkäät miehet leikkauttavat partakarvansa.

Suurimmalle osalle näyttelyn esineistä oli yhteistä erittäin korkea käsityön laatu. Ei sellaista laatua voi kuvitella saavansa rautakaupan puukkotiskiltä, mutta muotoilun suhteen hajontaa oli enemmän. Ainakin minulla oli vaikeuksia miettiä näyttelyn kauneinta yksittäistä veistä. Olin päättänyt, että en halua äänestää täysin perinteistä puukkoa, mutta niiden ulkopuolelta oli vaikea löytää todella tyylikästä puukkoa. Päädyinkin lopulta äänestämään amerikkalaista isoa Bowie veistä, jonka terässä oli ehkä näyttelyn vaikuttavin damaskikuviointi.

Sen verran annoin itselleni periksi, että poistuin näyttelystä linkkaria rikkaampana, kyse on amerikkalaisen veitsisepän tekemä pieni taittoveitsi. Ei mikään erityisen käytännöllinen, mutta ehdottomasti tyylikkäin pieni hiiliteräksinen kaunotar, mikä minulla on koskaan ollut. Kuvan kello on puhtaasti mittakaavaa näyttämässä.

Onneksi posti vielä polkee

Posti toi uuden kirjan minulle. Edellisen se toi jo aikaisemmin viikolla, mutta nyt ei pitäisi olla enää muita kirjoja olla tulossa. Ostin molemmat jenkeistä käytettyinä ja maksoin taas niistä jonkun kympin. Olisiko toinen ollut 90 senttiä ja toinen viitosen. En muista tarkaksi, mutta postimaksujen kanssa hintaa tuli parikymmentä dollaria. Satuin tilaamaan vielä kohtuullisen edullisella dollarikurssilla, joten olen mielestäni tehnyt ihan hyvät kaupat.

Kumpikin kirja on taas näitä mitkä eivät kiinnosta oikeastaan ketään. Heinz Guderianin Achtung-Panzer! englannin kielisenä käännöksenä ja toinen on Bob Carruthersin German Tanks at War. Ensimmäinen on panssarisodankäynnin perusteos ja on vaikuttanut maailman historiaan enemmän kuin mikään muu 1930-luvun kirja. Guderian käsittelee, perustelee ja opettaa kuinka panssarivaunuilla käydään sotaa. Ilman tuota kirjaa Saksan salamahyökkäykset sodan alussa olisivat todennäköisesti jääneet toteutumatta. Niitä ei olisi osattu yksinkertaisesti tehdä.

Jälkimmäinen on hieman enemmän hapuilua pimeässä, sillä minulla ei ole aikaisempaa käsitystä koko kirjasta. Ostin sen yksin omaan siksi, että minulla on jo aikaisemmin hankittuna Peter Chamberlainin ja Chris Ellisin laatima British and American Tanks of World War Two.

Kumpikin kirja ovat käytännössä kuvakirjoja, niihin on kerätty kaikki länsiliittoutuneiden ja saksalaisten käyttämät panssarit toisessa maailmansodassa. Kyseessä on enemmänkin referenssitarkoitusta varten hankitut teokset, sillä en suunnittele lukevani kumpaakaan kannesta kanteen. Guderianin kirjan olen sen sijaan jo aloittanut.

Keräilystä

Viikonlopuksi olisi tekemistä, lauantaina on Hotelli Marskissa kansainvälinen puukko- ja veitsinäyttely, johon olen ajatellut osallistua kävijänä. En ole koskaan käynyt vastaavilla messuilla, vaikka kylmä teräs on aina kiinnostanut allekirjoittanutta. Enkä edes yritä selittää minkä takia se kiinnostaa. Kerääväthän jotkut moottorikelkkoja.

Keräilyvietti sinällään on aika kiinnostava juttu. Ominaispiirre joka löytyy meiltä jokaiselta, toisilta vahvempana kuin toisilla. Onhan se selvää, että kyse on lopulta puhtaasti eloonjäämisvietistä. Alkujaan on kerätty kaikkea mikä vähänkin kelpaa syötäväksi ja sitä kautta liitetty moinen piirre yhteiseen perimäämme.

Mitäköhän kaikkea ihmiset ylipäätänsä keräilevät nykypäivänä? Minulle tulee ensimmäisenä mieleen tietysti se kylmä teräs, pistimet, puukot ja kaiken mittaiset veitset. Tiedän, että Arabian posliinit ovat myös suuri suosikki, vaikka minua ne eivät ole koskaan juuri hetkauttaneet. Vaikka arvostan toki hienoa muotoilua, siinä missä muutkin. Taide nyt tietysti, noin isompana kokonaisuutena. Ja kaiketi kirjojen keräily on myös aika suosittua.

Yhteistä on kaiketi se, että kokoelma tuottaa mielihyvää omistajalleen. Toisille omistamisen kautta ja toisille etsimisen ja löytämisen kautta. Minä pidän molemmista.

Olisinpa insinööri

Toisinaan minua harmittaa, ettei minusta tullut insinööriä. Mekaniikka tai konetekniikka olisi varmasti ollut sellainen oppiaine, josta olisi ollut paljon hyötyä. Ongelmani on nimittäin se, että minulle usein tulee mieleen kaikenlaisia ideoita, jotka kuulostavat hyvältä. Oivalluksia erilaisista koneista, laitteista ja toimintatavoista, joiden toteuttamiskelpoisuudesta minulla ei ole aavistustakaan.

En minä onneksi ole niin naivi, että kuvittelisin lentävää autoa tai teleporttausta, mutta paljon realistisempia ideoita. Ongelma muodostuu siitä, että minä pyöritän ajatusta mielessäni ja totean konseptin hyväksi, toimivaksi ja ennen kaikkea rahan arvoiseksi. Tämän jälkeen minulla ei ole käsitystä, miten hitossa sen saa oikeasti toteutettua. Saati sitten onko se ylipäätänsä edes mahdollista tai kuinka vaikeaa.

Jos olisin insinööri, minulla todennäköisesti olisi edelleen kyky saada näitä ideoita, mutta samalla olisi jonkinlainen peruskäsitys siitä, onko se toteutuskelpoinen. Se helpottaisi kovasti elämää, eikä minun tarvitsisi painia saman asian kanssa pidempään kuin on oikeasti yhtään tarpeen.

Ehkä minun pitäisi kokeilla asiaa, tekemällä jostakin ideastani kirjallinen esitys. Kuvailla mistä on kyse ja pilkkoa se yksittäisiin osiin, tuoda esille tärkeimmät ongelmat ja lähteä selvittämään niiden ratkaisua. Hakea olemassaolevia ratkaisuja vastaaviin ongelmiin ja pohtia sitä kautta, onko peruskonsepti toimiva.

Vielä kerran, The Hurt Locker

Hauska huomata, että minä en ollut aivan metsässä kehuessani The Hurt Locker elokuvaa. Amerikkalaiset elokuvakriitikot ovat nimittäin valinneet saman pätkän vuoden parhaaksi elokuvaksi.

Palatakseni vielä elokuvakokemukseen, se oli loistava. Elokuva ei missään nimessä ollut täydellisyyteen hiottu timantti, mutta kaikkine rosoisuuksineen aivan upea. Suosittelen elokuvaa uudestaan.