sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Pakkanen on kylmää

Oli hyvn viikonloppu, eikä mennyt edes ryypiskelyksi. Sivistyneesti sekaisin olutta, viskiä ja konjakkia, mikä tietysti kertoo hyvin sivistyneestä ja rohkean kulinaristisesta seurueesta. Pakkasta oli tietysti kovasti, en usko sen missään vaiheessa nousseen kahdenkymmenen pakkasasteen lmpimälle puolelle. Siitä huolimatta saunassa oli hyvä olla ja lumihangessa piti käydä kierimässä.

Lauantaiaamun kävelyretki oli myös hyvin tervehenkinen pieni reippailu. En yhtään tiedä varmaksi, mutta ruumiini oma matkamittari sanoo matkan olleen ehkä kuutisen kilometriä. Kiersimme pellonselkää myötäilevää uraa pitkin aina tielle ja sieltä jäätielle. Jossain vaiheessa oli pakko luovuttaa silmälasien osalta ja ottaa ne pois, sillä sen huurun läpi alkoi olla jo hankala katsoa.

Palasin reissulta karvahattua rikkaampana ja valmiina uusiin seikkailuihin.

Ei kommentteja: