lauantai 7. helmikuuta 2009

Suoraan lähteelle

Ei nukuta ei, on aika vahvasti osoitettu ettei vanhan kroppa enää kestä kofeiinia. Kohtuullisen pieni määrä vie hyvin tehokkaasti väsymyksen eikä nukkumisesta tule yhtään mitään. Kello on nyt 20 minuuttia vaille yksi yöllä ja todennäköisesti menee vielä jonkin aikaa, ennen kuin kannattaa yrittää nukkumista. Oma moka.. tiesin kyllä seuraukset.

Toisaalta olen nyt surffannut nettiä ja tehnyt jotain hyödyllistä. Olen huomannut, että eräs paikallinen yritys tuo maahan kaikenlaista vanhaa ja uutta armeija peräistä tavaraa. Vaatteita, kenkiä, kantolaitteita, vöitä ja vaikka mitä, myydäkseen niitä sitten eteenpäin. Liike on erittäin hyvä, palvelu on asiallista ja nopeaa, eikä minulla ole pahaa sanaa sanottavan siitä. Joka tapauksessa, siellä on kaikenlaista jännittävää ja nyt sitten törmäsin netissä kauppaan, joka myy ihan sitä samaa tavaraa. Valikoima on itse asiassa huomattavasti laajempi, mutta on aika helppo vetää viiva näiden kahden liikkeen välille. Jopa hinnoittelu on yhteneväistä kun pidetään mielessä täkäläisen liikkeen kulurakenne ja sen päälle tuleva kate.

En ole ajatellut ryhtyä kilpailemaan, vaikka sekin tietysti kävi mielessä, mutta jos on jotain suurempaa hankintaa edessä niin miksi jättää menemättä suoraan lähteelle? Pienemmissä tavaroissa siitä ei ole mitään hyötyä, mutta on silti hyvä tietää jos hankintalistalla on jotain, missä postikulujen osuus ei nouse liian suureen osaan. Sitä paitsi, sitä valikoimaa oli enemmän.

Ei kommentteja: