lauantai 7. helmikuuta 2009

Veikkausliiga arvaus kaudelle 2009

Sain lopulta nukuttua noin 20 minuuttia vaille kaksi yöllä ja nukuin hyvin aamuun saakka. Unessa oli linnamainen kartano, sininen lintu ja rantanäköala. Ei yhtään hullumpi kokemus.

Olen miettinyt alkavan kauden kotimaista jalkapallokautta ja sitä mitkä sen ennakkoasetelmat tulevat olemaan. Tietysti konkreettisen veikkauksen tekeminen on vielä tässä vaiheessa lähes täysin arpapeliä, mutta jotain voi silti arvuutella. Suurin ongelma on ehkä siinä, että osa joukkueista on vielä levällään. Ainakin Jyväskylän ihmeen, JJK:n huhutaan hakevan vielä kansainvälistä vahvistusta, mutta tiedä siitä sitten. Sen ainakin tiedän, että laitaan ja hyökkäykseen siellä olisi kyllä tarvetta. Kumpikin osasto vaikuttaa hieman köykäiseltä, laidat pelaajapulan takia ja hyökkäys ihan vain materiaalin samankaltaisuuden osalta. Lahtinen, Kari ja Abahassine ovat kaikki nopeita, ketteriä ja aika pelottavan pieniä. Olisin paljon tyytyväisempi jos JJK:n kärjessä olisi mukana myös ainakin yksi fyysisesti vahva ja kokenut hyökkääjä.

Tehdään kuitenkin jonkinlainen ennakkoarvaus miltä sarjataulukko voi ensi kauden lopussa näyttää. Kyseessä on suurin piirtein arvailun pohjalta tehty listaus, mutta koetan perustella arvioitani muutamilla kommenteilla. Lista on sarjataulukon mukainen, voittajasta tippujaan.

1) FC Honka
- Tällä hetkellä ikuinen kakkonen näyttää vahvasti suosikilta. Joukkue harjoitteli juuri Espanjan lämmössä ja voitti La Manga harjoitusturnauksen. Honka on pelannut jo pidempään samalla perusrungolla ja se näkyy varmasti joukkueen pelitavassa. Teknisesti hyvää osaamista ja henkistä kyvykkyyttä pelata omilla vahvuuksilla. Uskon joukkueen voittavan tällä kaudella ensimmäisen mestaruutensa.

2) FC Lahti
- Lahti pelasi viime kaudella pronssille, kyykyttäen HJK:ta kauden viimeisissä peleissä. Joukkueella on yksi liigan parhaista hyökkääjistä, brasilialainen Rafael, ja kaikella todennäköisyydellä suomalaisen jalkapalloilun ikoni, Litmanen. Kaikkea voi Litmasesta sanoa, mutta hänen pelaamisensa on edelleen maagista. Varmasti tehokkain parivaljakko näillä leveyspiireillä.

3) FC Inter
- Mestaruuden uusiminen on aina todella kova saavutus ja pelkään sen olevan liian kova hallitsevalle mestarille. Joukkue menetti kaksi avainpelaajaa ja niiden korvaaminen on kova urakka, varsinkaan kun korvaajia ei ole vielä palkattu. Tietysti voin ylireagoida, mutta en silti usko mestaruuden uusimiseen. Eurocup paikka on joka tapauksessa "varma".

4) HJK
- Suuri ja mahtava on paperilla vahvempi kuin viime kaudella, mutta riittääkö se parempaan sarjasijoitukseen? En jaksa uskoa siihen, vaikka taistelu Interin kanssa voi kääntyä myös Helsingin eduksi. HJK:ssa on jo pitkään luotettu nimivahvaan joukkueeseen ja vahvoihin paluumuuttajiin, mutta miten se ruokkii jatkuvuutta? Vahvuutena valmentaja Muurinen jonka fokus on varmasti vain mestaruudessa.

5) TPS
- Kotimaisen jalkapalloilun ikioma hobitti, Pasi Rautiainen saa käyttöönsä Suomen rikkaimman seuran resurssit. Viime kauden mestarisuosikki floppasi todella ja jäi lopulta kuudenneksi. Tällä kaudella sijoituksen parantaminen on todennäköistä, mutta mitään ihmetekoja en Rautiaiselta uskalla odottaa. Joukkue vahvistanut hyökkäyskalustoaan, mutta puolustus on kysymysmerkki.

6) MyPa
- Viime kaudella toiseksi vähiten päästettyjä maaleja, mutta vain 1,2 tehtyä maalia per ottelu. Se on todella vähän, eikä hyökkäykseen ole ainakaan vielä tullut ketään varmaa suorittajaa. Kuudes sija voi olla ylisuorittamista, mutta hyvä puolustus auttaa paljon.

7) Tampere United
- Kauden alkuvaiheessa suurimmassa pyörityksessä heikon taloudenpitonsa ansiosta, seura joka vielä pari kautta sitten näytti todella Suomen potenttiaalisemmalta joukkueelta. Tällä hetkellä joukkue on joutunut myymään mm. viime kauden maalikuninkaan. En näe miestä joka pystyisi tekemään Myntin viime kaudelle tekemät maalit. Saattaa kuitenkin yllättää, sillä Hjelm on yksi liigan kyvykkäimmistä valmentajista.

8) FF Jaro
- Pietarsaaressa tehdään vuodesta toiseen hyvää jalkapallotyötä ja on varmasti tämän maan aidoimmista futis kaupungeista. Jaro on vahvistanut joukkuettaan muutamalla puolustajalupauksella, jotka todennäköisesti puhkeavat kukkaan ensi kaudella. Saattaa yllättää ja olla jopa pari sijoitusta korkeammalla kuin tämä arvattu kahdeksas sija.

9) FC Haka
- Todella paljon muutoksia, tällä hetkellä 21 pelaaja siirtoa ja lähtijöiden joukossa joukkueen parhaat pelaajat. Vahvistukset ovat pääasiassa divisioonatason miehiä, joten korkeampi sijoitus on todella kova yllätys.

10) VPS
- Vaasan Palloseura saattaa olla se joukkue, joka yllättää kauden aikana eniten. Joukkueen puolustus oli jo viime kaudella yksi liigan kovimmista, päästäen vain 1,1 maalia ottelua kohden. Ongelma oli maalinteossa, josta todellinen maalintekijä puuttuu. Mikäli Lahdesta hankittu Pekka Kainu saa maalijyvän kohdalleen, joukkueen sijoitus voi nousta liigan keskikastiin.

11) RoPS
- Joukkue on siinä epäkiitollisessa asemassa, että jokaisen kauden jälkeen parhaimmat pelaajat lähtevät muualle. Rinki on muutenkin todella kapea, joten loukkaantumiset saattavat suistaa joukkueen karsintataisteluun. Muuten joukkue vaikuttaa kohtuullisen tasapainoiselta. Ilman ongelmia varma liigapaikka.

12) JJK
- Seuran historian ensimmäinen kausi Veikkausliigassa tulee olemaan vaikea, mutta en usko sen jäävän viimeiseksi. Joukkueessa on hyvä puolustus ja uskon sen pelastavan joukkueelle suoran sarjapaikan kaudella 2009. Joukkueen pelaaminen on parhaimmillaan teknisesti t$odella hyvää ja se saattaa yllättää ensi kaudella. Vaikeudet laidoissa ja hyökkäyksessä, onnistuuko pelin nopea rakentaminen hyökkäyssuuntaan? Nopeat vastahyökkäykset ovat joukkueen elinehto, sillä painimalla tehdyt tahtomaalit eivät todellakaan ole Karin vahvuus.

13) IFK Mariehamn
- Saarelaiset ovat taistelleet Veikkausliigassa vuodesta 2005 lähtien ja aina onnistuneet varmistamaan sarjapaikan. Miten se onnistuu tällä kaudella? Maalintekijät ovat joukkueessa lähes kadoksissa ja niitä pitää joukkueeseen saada, sillä muuten karsijan paikka on väistämättä edessä. Pitää kuitenkin muistaa, että joukkue on perinteisesti saanut Ruotsista aina lainaksi hyviä pelaajia.

14) KuPS
- Kaudella 2008 tehdyt maalit: 1,00 / ottelu, päästetyt maalit: 2,15 / ottelu. Mitä joukkueessa tehdään, vahvistetaan keskikenttää. Jalkapallo on maalin teko peli, sinne vastustajan maaliin.

Siinä tämän lauantain ajatuksia. Suuri osa joukkueiden perusrungoista on jo kasassa, mutta kotimaisiin perinteisiin kuuluu, että ne ulkomaan vahvistukset hankitaan vasta kauden kynnyksellä. Näin saattaa käydä tälläkin kaudella, mutta onko sieltä tulossa sellaisia kaloja joista oikeasti on hyötyä? Se jää vielä nähtäväksi, mutta trendi näyttää olevan se, että sarjajoukkueet jakautuvat yhä selvemmin mestariehdokkaisiin ja heikoimpiin joukkueisiin.

Todellisia mestariehdokkaita yllä olevassa taulukossa on yhteensä viisi, sillä kaikilla kärkipään viidellä joukkueella on mahdollisuus voittaa mestaruus. Honka on omalla listallani mestarisuosikki ehkä sen takia, että se on lähijoukkueista se, jonka peliä seuraan mieluiten. Nopeaa maata pitkin pelattavaa syöttöpeliä on todella upea katsoa ja näytöt eurokentiltä ovat positiivisia.

Inter pelaa hyvin samankaltaista peliä ja arvostan heidän toimintaansa ehkä korkeimmalle. Mestaruuden uusiminen on kuitenkin niin vaikea juttu, etten usko siihen olevan mahdollisuuksia. Varsinkin jos joukkueella on aidosti tahtoa pelata Mestareiden liigan karsinnoissa. Lahti pääsee sen sijaan pelaamaan tavallaan puskissa, sillä kukaan ei tunnu ottavan sitä täysin tosissaan. Huolimatta siitä, että joukkue pelasi viime kaudella erittäin hyvin ja vaihtuvuus on ollut hämmentävän pientä. Lisäksi joukkueella on Litmanen ja hänen uskomaton kokemuksensa, kuka muu voi Suomessa sanoa voittaneensa Mestareiden liigan finaalin? Lahti tulee olemaan todellinen jalkapallokaupunki seuraavien vuosien aikana ja saattaa hyvinkin voittaa mestaruuden jo ensi kaudella.

HJK hakee vain ja ainoastaan mestaruutta. Koko seuran fokus on Suomen mestaruuden saavuttamisessa ja se voi hyvinkin tulla noin nimivahvalla joukkueella kuin HJK:lla on käytössä. Käytännössä jokaisella paikalla on Suomen parhaimistoa olevia pelaajia, ongelma saattaa olla yhtenäisyydessä ja joukkuepelaamisessa.

Suomalaisessa kulttuurissa on aina ollut ongelma suhtautumisessa rahaan. Ongelma tulee yleensä siitä, kun melkein aina toisella on rahaa enemmän kuin itsellä on käytössä. Tämä on tilanne Turun toisen joukkueen kanssa, TPS pelaa sydän pelissä, mutta rehellisyyden nimissä myös omistajansa Seppo Sairasen rahoilla. Tämä korostuu mediassa ja kannattajien mielissä aivan liikaa, sillä mitään Ronaldoa ei joukkueeseen ole ostettu. Omistajien rahoitus on tarkoitettu enemmänkin seuran talouden vakaannuttamiseen ja kieltämättä sekin on ylellisyys josta suurin osa liiga joukkueista näkee vain kauniita unia. Joka tapauksessa tämä raha tarkoittaa sitä, että seura on kaikkien mielestä mestariehdokas. Sitähän se tietysti myös on, mutta kyllä mestaruus on realistisempaa vasta muutaman vuoden aikajänteellä. Pakka ei ole vielä täysin kasassa.

Näiden joukkueiden takana on sitten harmaa massa, jossa eteneminen on pysähtynyt tai seura elää menetetyn menestyksen jälkilämmössä. Tampere on ainoa, jolla olisi voinut olla mahdollisuus johonkin suureen, mutta kyllä se peli on nyt vihelletty poikki ainakin tämän laman ajaksi. Muut joukkueet pelaavat niin pienillä talousalueilla, että todellisia jalkapallodynastioita ei ainakaan lähivuosina tulla näkemään. Ei Pietarsaari, Kuopio, Jyväskylä tai Rovaniemi ole sellainen alue, joka pystyisi elättämään useampaa 2 - 4 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävää urheiluseuraa. Kuopiossa ja Jyväskylässä on jo jääkiekkojoukkue, jotka pyörivät tuollaisella budjetilla. On hyvin vaikea kuvitella, että siihen kylkeen mahtuisi toinen saman suuruinen jalkapalloseura.

Kotimainen jalkapallokartta on siinä mielessä hyvin stabiili, että talousalueiden suuruus ei riitä tuottamaan suurempaa haastajajoukkoa. Oulu on ainoa jäljellä oleva talousalue, joka pystyy tuomaan Veikkausliigan kärkipään tasoisen joukkueen, mutta se on vielä ainakin kolmen vuoden projekti. Ainoa tapa saada kotimaista jalkapalloa rahakkaampaan suuntaan on parempi televisiointisopimus ja vedonlyönti sponsoroinnin lisääminen. Ne ovat ainoita realistisia keinoja saada liigaan kymmeniä miljoonia lisää valuuttaa. Mutta olkoon se tällä kertaa tässä, minun piti tehdä tänään ihan muutakin kuin kirjoittaa tätä.

Ei kommentteja: