maanantai 2. helmikuuta 2009

Super Bowl XLIII


On myönnettävä, että olin jo menettänyt toivoni ja valmistautunut siihen, että monen vuoden perinteeseen tulisi katkos. Puhun tietysti viime yön Super Bowl (SB) kilpailusta ja siitä, että MTV3 epäonnistui sen lähettämisessä. Usean vuoden ajan maikkari on lähettänyt tapahtuman suorana, mutta todennäköisesti johtuen varmasti The Bonnier Group:in suhteesta Canal+ kanavaan. Oikeudet SB otteluun kun taitavat täällä pohjolassa olla Viasat maksukanavalla.

Joka tapauksessa tajusin kuitenkin eilen illalla, että näin netin aikana on ehkä mahdollista löytää netin kautta toimiva streaming media, joka näyttää pelin livenä. Löytyihän sellainen, en tiedä miten pitkä perinne BBC 1 kanavalla on jenkkifutiksen parissa, mutta heidän kauttaan löytyi yksi parhaista streameista, jonka kautta olen urheilua netin kautta katsonut. Aivan ensiluokkaista palvelua.

Viime yö meni siis rattoisasti SB:ia katsellessa. Pelissä ei ollut samanlaista tunnelatausta kuin vielä viime vuonna, sillä olen aina kannustanut New York Giants. The Big Blue pelasi vuosi sitten ja onnisti voittamaan, mahtavien viheiden jälkeen, ehkä parhaimmassa Super Bowlissa jonka olen ikinä nähnyt.

Tämän vuoden SB oli myös yllättävän hyvä, asetuin luonnollisesti altavastaajan puolelle ja kannustin Arizona Cardinalsia aina katkeraan loppuun saakka. Joukkuetta on kiitettävä upeasta pelistä ja todellisen trillerin järjestämisestä. En rupea linkittämään tähän otteluraporttia, mutta peliin kuului runsaasti virheitä ja upeita kuilunpartaalta nousuja. Ei harmita pätkän vertaa, että yöunet jäivät muutamaan tuntiin.

Jos joku asia on selvää niin se, että jenkit osaavat tehdä yksinkertaisesta tapahtumasta täydellisen älyttömän mahtipontisen spektaakkelin. Kokonaisuuden kuvaaminen on mahdottoman vaikeaa, sillä kyseessä on ehkä maailman massiivisin yksittäinen tapahtuma. On jotenkin typerryttävää katsoa sitä kissan hännän nostamista ja olla vain ihmeissään. Se tehdään niin ylilyövällä tavalla ja silti täydellä paatoksella ja sydämmellä, että se vain toimii. Typerryttävän oman navan tuijottamisen mukaan ei tietenkään ole pakko antautua, mutta vaikuttava näytelmä se joka tapauksessa on. Nyt minä kuitenkin lopetan, sillä typerrytän tällä tekstillä myös itseni.







Kuvat lainassa: New York Times

Ei kommentteja: