4,6% -> 12,2% -> 26,9%

Kävin taas kiipeämässä vuorelle, mutta ei siitä kovin paljoa enempää. Nousuvauhti tippui ehkä sen 5-6 minuuttia, joka minulla oli viikko sitten plussaa. Siihen on varmasti syynä se, että reppu oli tällä kertaa painavampi. Kokonaispaino oli ehkä 6-7 kiloa, ja se näkyi tuossa ajassa. Jonkin verran se myös painoi jalkoja enemmän, mutta ei kuitenkaan mitään ihmeellistä. Treeni toimii.

Olen työkaverin kanssa keskustelut sikainfluenssasta, johon meillä molemmilla on hyvin samanlainen suhtautuminen. Hyvin raadollinen ja realistinen ajatusmaailma todennäköistä pandemiaa kohtaan. Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan taudin leviämisen kannalta kriittiset. Henkilökohtaisesti uskon, että leviämisen täydellinen estäminen on tässä vaiheessa jo mahdotonta. Influensa kiertää Maapallon joka vuosi, muodossa tai toisessa. Tällä kertaa se on täysin uusissa vaatteissa ja käytännössä koko ihmiskunta on täysin suojaton kyseistä tartuntaa vastaan. Meillä ei yksinkertaisesti ole immuniteettia, tätä sikainfluensaa vastaan. Näin olen mediatietojen perusteella päätellyt.

Samojen tietojen perusteella olen myös huvikseni laskeskellut taudin saajien kuoleisuusprosenttia. Se lähti viime viikolla liikkeelle 4,6%:sta ja on tämän päivän Mexikon viranomaisten lukujen perusteella laskettuna kuolleissuus on 12,2%. Jos käytetään lukuina puhtaasti WHO:n Mexikon lukuja, kuolleisuus todennettujen taudinkantajien osalta hyppää jo 26,9%. Se on todella korkea luku, mutta otanta on niin pieni ettei sitä voi ottaa vakavasti. Todellinen luku on kuitenkin jossain tuolla välimaastossa. Henkilökohtaisesti ajattelin käyttää nyrkkisääntönä, että kantajista 1/10 heittää veivinsä.

Nyt sitten se realismin poikanen. Mexikossa on arvioiden mukaan 109 miljoonaa (109,000,000) ihmistä. Varmistettuja tautitapauksia on 26. Järkevä ihminen ottaa tässä vaiheessa taskulaskimen kouraansa ja rupeaa laskemaan prosenttilukuja. Vielä järkevämpi ihminen tekisi välittömästi tilauksen 10,000 kasvonaamarista ja menisi torille myymään niitä 15,00 €/kpl.

Käytännössä mitään todellista vaaraa ei ole. Ei sinulla, eikä edes minulla, vaikka kuljen lähes päivittäin Helsinki-Vantaan lentokenttäbussilla. On puhtaasti typerää, lähteä hamstraamaan kuukauden ruokatarvikkeita mahdollista karanteenia varten. Fiksulla ihmisellä on joka tapauksessa kaksi suklaalevyä kaapissa siltä varalta, että joku neropatti saa sätkyn ja pakottaa myös allekirjoittaneen karanteeniin.

Tietysti tauti tulee kiertämään koko Maapallon, mutta minä olen kyllä valmis ottamaan riskin sen kanssa. Enkä ole vaatimassa koko Suomen sikakannan teurastamista. Wappuna ajattelin grillata makkaraa ja nauttia shampanjaa, ilman kasvonaamaria.

TPS vs. FC JJK 0-0

Hip hei! FC JJK otti avauspisteen historiansa ensimmäisessä liigapelissä, TPS:n vieraana. Aivan loistava suoritus, kun huomioidaan kotijoukkueen lukeutuvan kauden mestarisuosikkeihin. Samaan aikaan kun Purppuraketut taistelevat liigapaikastaan.

En tiedä mitä tarkalleen tuo Prihan lausunto tasapeliasenteesta pitää sisällään, mutta tuskinpa pelistä oli ennalta laskettu enempää kuin yksi piste. Omassa kirjanpidossani tasapelipiste Turusta on positiivinen tulos, olisi ollut sitä jopa kotipelistä. Niin paljon minä tällä hetkellä arvostan TPS:n joukkuetta, vaikka lukemieni forum-huhujen perusteella se on liikaa.

Hieno piste, tuli se yhdeksän miehen puolustusmuurilla tai ei. Kyllä tässä pelataan nyt suuremmista asioista, kuin kauniista pintaliitojalkapallosta.

Massive Attack!!

Haa.. this is it! It has announced that Massive Attack will be playing in Helsinki on the October 16th, later this year. I've been a fan of the band since my army time and have never seen them live. So this will be my very first time to actually hear them play live.

As my company is a member of this ticket agency VIP customer program, I've placed an order for two tickets for the ground infront of the stage. Don't actually know the name of that area, but when you really like the band, it's the best place to be.

It's been ages since me last real consert and at this very moment, I'm really looking forward to the consert. Just hope my order goes thru.

Vuorikiipeilyä

Tänään tuli taas kiivettyä portaita, yhteensä 2130 porrasta. Viisi kierrosta tunnissa, kierrosvauhdin ollessa aika tasan 10 minuuttia kierrosta kohden. Edelliseen kertaan muutosta oli nousuvauhdissa, pystyin nousemaan portaan jonkin verran nopeammalla vauhdilla kuin viimeksi. Lisäksi koko viiden kierroksen treeni tuli suoritettua noin viisi minuuttia nopeammin kuin viikko sitten tiistaina. Taukojen määrä oli käytännössä sama.

Alastullessa pidän lyhyen 30 sekunnin pysähdyksen hiekkatien puolessa välissä. Se johtuu puhtaasti jalkapohjistani, sillä ne kipeytyvät oikeastaan todella pahasti laskun aikana. En ole täysin varmaa johtuuko se kengistä vai jalkapohjista. Toinen pysähdys on juuri ennen uutta nousua, portaiden alapäässä. Se on puhtaasti juomatauko, jonka aikana nojaan ja ravistelen jalkoja. Tauko kestää ehkä 1,5 - 2 minuuttia. Kuudes kierros tulisi helposti jos pudottaisin tauot pois, mutta en ole kovin varma sen järkevyydestä. Ainakin se alastulon pysähdys on tarpeen jalkapohjien takia ja vettä on pakko juoda. Minun käyttämässä repussa juomapullo on sen verran hankalassa paikassa, että sitä ei voi käyttää liikkeellä ollessa. Ja ennen kuin joku älypää kommentoi, minä pidän sen siellä missä se on. Asiasta ei keskustella.

Juuri tällä hetkellä, noin kolme tuntia treenin jälkeen, pohkeet muistuttavat kyllä itsestään. Varsinkin vasen, joka kramppasi viime yönä. Ei mitään suurempaa ja se ei toistunut kun kävin juomassa vettä. Huomenna on taas töiden jälkeen käytävä pitkällä rennolla kävelylenkillä. En osaa sanoa miltä jalat huomenna tuntuvat, mutta eiköhän se selviä.

Viikonlopuksi ei ole suunnitelmia. Elokuviin?

Kompromissien kautta voittoon?

Tuntuu välillä, että tämä yhteiskunta perustuu kompromisseille. Harrastetaan peitsen taittoa suuntaan ja toiseen, mutta lopulta päädytään johonkin. Johonkin sellaiseen, mikä ei ole ideaalinen kenellekkään. Se on tietysti yksi tapa päästä eteenpäin, mutta epäilen aina välillä onko se sittenkään paras tapa toimia.

Miksi elämän pitää aina olla niin helppoa, että ongelmaa lähestytään vain yhdestä lähtökohdasta? Uskotaan yhden totuuden mantraan ja siihen, että kun tilanne toimii kuten on suunniteltu, asiat etenevät. Käytännössä tuollainen suunnitelma ei toimi koskaan täydellisesti. Suunnittelu on katsokaas taitolaji, se pitää mitoittaa käsillä olevaan ongelmaan. Silloin on paras suunnitella, kun siihen käytetty aika ja energia on pienempi, kun epäonnistumisesta seuraava tappio. Mielestäni tämä unohdetaan käytännössä aina.

Suunnittelua ja oikean ratkaisun eteen taistelemista, ei osata verrata mahdollisen epäonnistumisen valossa. Usein päädytäänkin tilanteeseen, jossa on lähdetty liikkeelle huonosti varustautuneena ja tavoitetta joudutaan muuttamaan. Päädytään kompromissiin. Kohdattuun ongelmaan ei osattu varautua ja siksi alkuperäinen tavoite jää saavuttamatta. Tietysti lopullinen päämäärä voi olla saavutettavissa, mutta muuttuneilla resursseilla. Kait tuota voitaisiin kutsua myös prosessijohtamiseksi, jossa johtajan kyvyt mitataan ongelmatilanteista selviytymisellä. Ei varsinaisen tavoitteen saavuttamisella.

Olen veneillyt lapsuudessani oikeastaan todella paljon ja oppinut siihen, että on järkevämpää istua alas, katsoa ympärilleen ja suunnitella reitti olosuhteiden mukaan. Tämä on mielestäni huomattavasti järkevämpää kuin se, että katsotaan kartalta määränpää ja lähdetään liikkeelle kuuntelematta säätiedotusta. Ensimmäisessä ajatusmallissa reagoidaan ongelmatilanteisiin ennakolta ja pystytään parhaimmillaan jopa välttämään epäonnistumisen myrskyt. Jälkimmäisessä myrsky huomataan vasta silloin kun se on keulan päällä ja kurssia joudutaan muuttamaan. Taitava kaveri osaa selviytyä haaksirikosta kunnialla, mutta viisas välttää sen kokonaan.

Miten tämä liittyy kompromisseihin? Ehkä siten, että ne syntyvät todellisista konflikteista. Joudutaan tyytymään siihen, mikä sopii kaikille osapuolille, mutta ei tyydytä oikein ketään. Viisas suunnittelee reittinsä etukäteen, nostaa esille mahdollisia ongelmakohtia ja testaa ennalta kuinka niistä selviydytään. Minimoidaan riskit ja maksimoidaan lopputulos.

Ihmismieli on hassu

Aloitin kirjoittamalla Depeche Moden uudesta albumista, mutta ei siitä tullut mitään kunnollista tekstiä. Kyseiseen yhtyeeseen liittyy omalta osaltani paljon erilaisia muistoja ja on siksi omalla tavallaan hyvin rakas yhtye. Se heidän musiikki on hyvin omaperäistä ja sen saundin tunnistaa melkein missä tahansa. Ehkä pidän siitä senkin takia, että se on jollakin tavalla tuntematon bändi. Hassua sanoa noin yhtyeestä, joka kuitenkin myynyt yli 75 miljoonaa albumia. Mutta harva kuitenkin tunnistaa nimen ja osaa suoralta kädeltä kertoa mistä siinä on kyse.


Uusi viikko ja uudet suunnitelmat. Mitään todella merkittävää en odota tapahtuvaksi, sillä tämä uhkaa jäädä eräänlaiseksi väliviikoksi. Todennäköisesti suurimmat tapahtumat liittyvät torstaihin ja mainostamaani kukkulatreeniin. Kuvastaa varmasti täysin tämän viikon odotusarvoa. Toisaalta välillä on ihan mukava vain olla hiljaa, näkymättömissä ja tarkkailla ympäristöä. Vähän kuin siili, vaikka en yhdistä sitä pallolle kääriytymistä itseeni.

Istanbulin matkasta vielä sen verran. Kävin pääsylippujen mukaan neljässä eri museossa. Taitaa olla paikkansapitävä rekisteri, sillä en muista käyneeni muualla. Hagia Sofia oli matkan ehdottomasti tärkein kohde, olisin murehtinut jos en olisi päässyt käymään siellä. Liitän siihen rakennukseen niin paljon erilaisia mielikuvia, että oli upeaa päästä käymään itse paikalla. Kulkemaan niillä samoilla askelmilla joita ovat kulkeneet niin ruhtinaat, keisarit kuin suuret sulttaanit. Hämmentävä kokemus.

Istanbulin arkeologinen museo oli retkeni toinen kohde. Siellä halusin nähdä Aleksanteri Suuren sarkofagin ja Kadeshin rauhansopimuksen. Nähdä jotain sellaista, jota yksi Egyptin suurimmista faaraoista on omin silmin katsonut. Ymmärrän ettei kaikilla ole samoja kiinnostuksen kohteita kuin minulla, eivätkä tuollaiset asiat mahdu muiden elämään, mutta minulle niiden näkeminen oli suuri hetki.

Topkapi palatsi oli samaa kategoriaa kuin arkeologinen museo, ne kun sijaitsivat käytännössä samalla tontilla. En siksi ollut mielessäni erottanut niitä eri kohteiksi, vaikka sitä ne tietysti ovat. Itse asiassa jopa siinä määrin, että kävin niissä eri päivinä. Topkapi osoitti sen suunnan johon pitäisi varmasti pyrkiä. Käsittämättömän kaunis palatsikompleksi, jotain sellaista mitä ei tavallinen ihminen voi käsittää ellei omin silmin ole näkemässä. Valkoisesta marmorista rakennettu kirjasto ja jalokiviä.

Neljäs museo oli ehkä se yllättävin, sillä päädyin sinne lopulta lähes vahingossa. Olin tulossa Aasiasta takaisin Eurooppaan ja huomasin seisovani Deniz Müzesin eli Istanbulin laivastomuseon edessä. Marssin tietysti sisälle ja pääsin katsomaan Kalifien suurta sotalippua. Kyseinen lippu on valtava vihreä, kultakirjailtu vaate jonka oli tarkoitus johtaa Ottomaani impreriumi lopulliseen voittoon Lepanton suuressa meritaistelussa. Historia kuitenkin kirjoitettiin toisin ja Euroopasta tuli lopulta maailmanhistorian merkittävin maanosa. Ei siis mikään aivan turha museo, vaikka taas jokin todella merkittävä asia jää vähempiarvoisten asioiden varjoon. Minkäs teet, ihmismieli on hassu.

Kausi avattu

Tämä lauantai on ollut oikeastaan ihan leppoinen, juuri sellainen mitä siitä suunnittelin. Olen käynyt ulkona virvelöimässä juuri sen verran, että voi sanoa aloittaneensa kalastuskauden. Tärpin tärppiä ei kohdalle osunut, mutta ei se mikään murhe edes ole.

Kävelin puolen päivän aikoihin tuonne Aurinkorantaan, virvelöimään siitä aallonmurtajalta. Ei varmaan se ihan paras paikka, sillä vieressä on kuitenkin Uutelan niemi joka todennäköisesti on jonkin verran parempi kalapaikka. Sinne joutuu kuitenkin jo ihan oikeasti kävelemään ja nyt ei kiinnostanut ulkoilla ihan niin paljoa. Oli sen verran raaka tuuli, että tuolla aallonmurtajallakin oli oltava huppu päässä. Virvelöin ehkä reilun tunnin verran, kokeilin eri uistimia ja täysin ilman tulosta. Se ei kuitenkaan voi olla täysin kuollut paikka, sillä samalla paikalla oli väijymässä toinenkin kalamies. Liekö ollut onkimassa siikaa?

Nakkikastike oli päivän toinen projekti ja onnistui huomattavasti paremmin kuin se kalastus, siis jos tuloksellisuudesta puhutaan. Laitoin kastikepohjan sekaan lorauksen soijakastiketta, mikä tietysti aiheutti pelkoa suolaisuuden puolesta. Valmiissa kastikkeessa suolaa oli kuitenkin aikalailla sopivasti, joten se onnistui sittenkin. Nakkeina minulla oli jotain juustonakkeja ja nekin toimivat. Kokonaisuutena oikein hyvä kastike, joka kruunasi perunamuusi annoksen juuri mainiosti.

Huomenna voisi tehdä jotain muuta, vaikka lukea kirjaa. Herodotuksen kirja on edelleen aivan alussa ja se on oikeasti hyvä kirja.

Ne kuvat löytyvät linkistä

Nyt on kuvat käyty läpi, käännetty oikein päin ja modattu hieman paremmiksi. En viitsi taas avautua tuosta kamerasta, kun sitä on tullut tehtyä niin monta kertaa. Kertaakaan se ei ole vielä auttanut, joten antaa olla. Onneksi joukkoon mahtuu myös muutamia ihan hyviä kuvia. Siellä on ehkä kaksi tai jopa kolme, ihan oikeasti hyvää kuvaa. Vähän enemmän sellaisia joissa on todella paljon potenttiaalia, mutta toteutus tökkii. Yli neljästäsadasta kuvasta, yli 15% on kuitenkin ihan onnistuneita. Olen kohtuullisen tyytyväinen.

Mitään matkaraporttia en tule tänne kirjoittamaan. Tyydyn kommentoimaan, että matka oli hieno ja tekisin sen uudelleen koska tahansa. Muutamia kohtia muuttaisin, mutta kokonaisuuteen olen tyytyväinen. Se riittää ja on kylliksi.

Parasta oli ehkä se irtautuminen normaalista. Samojen seinien ja naamojen katsominen jäi muutamaksi päiväksi. Koinko olevani enemmän elossa, ehkä. Tuo kuitenkin on sellaista mistä eniten pidän, mahdollisuus tutkia jotain uutta ja erikoista. Olla omillaan ja nauttia elämästä. Kukapa ei siitä nauttisi.


Ohessa kuitenkin kuvia Istanbulista, joka myös Konstantinopolina on tunnettu. Legendaarinen kaupunki.

Kummulle kapuamista ja info Istanbulin kuvista

Tämän päivän suoritukseen olen oikeasti tyytyväinen. Kävin taas kiipeämässä vuorelle ja olin huomattavasti paremmin valmistautunut nousuun. En varsinaisesti fyysisesti, vaikka koko viikon on tullut harrastettua pitkää kävelyä. Ensiksi Helsingissä ja loput sitten siellä Istanbulissa, missä kävelin päivittäin vähintään viisi tuntia, käytännössä enemmän. Tosin rauhallista tahtia, mutta käytännössä koko ajan olin liikkeessä, ehkä siksi myös se pelkäämäni jalkojen jäykistyminen pysyi poissa. Hapoilla ne tietysti olivat, mutta mitään dramaattista en niissä havainnut.

Nousuvauhti oli minulla ehkä jopa aavistuksen hitaampi kuin viime viikon toisella nousulla. Jonkin verran nopeampi kuin viime viikon hitaimmalla nousulla, mutta tällä kertaa erittäin tasainen. Kokonaisuudessa ero nousujen määrässä muodostui siitä, että en vetänyt itseäni tukkoon heti ensimmäisessä nousussa. Pystyin pitämään tasaista vauhtia koko tunnin ajan, ja tämä palkitsi viidellä nousulla. Se on hirvittävä parannus, kun viimeksi sain kasaan vain sen kolme. Vauhdillisesti pystyn pitämään kierrosajat noin 10 - 12 minuutin välillä, mikä tarkoittaa kuutta kierrosta tunnissa. Se puuttuva kierros kuitenkin johtuu puhtaasti kuntopohjan heikkoudesta, en yksinkertaisesti pysty vetämään koko tuntia ilman taukoja.

Minulla menee aikaa juomataukoihin ja lyhyisiin palautumispysähdyksiin, mikä on tietysti ihan normaalia. Aivan lisäksi typerää kuvitella, että rautainen peruskunto muodostuisi yhden ainoan vuorikiipeilytreenin perusteella. Kyllä tässä on tavoitteena nyt se, että pysytään ainakin pari kertaa tässä viiden nousun vauhdissa. Ehkä sen jälkeen yritetään oikeasti kuutta nousua tunnissa ja sitä kautta parannusta hapenottokyvyssä. Sen jälkeen mietin tuota porrastreeniä uudestaan, pari kiloa lisää reppuun tai lisää nousunopeutta.

Istanbulin kuvat ovat edelleen pääosin käsittelemättöminä koneella. Kävin niitä vähän lisää läpi, mutta puhutaan edelleen ensimmäisen päivän kuvista. Käytännössä tarkoittaa yhä Hagia Sofian kuvia, mutta olen onneksi päässyt jo toiseen kerrokseen. Positiivista on se, että jo tässä vaiheessa kuvien joukosta on löytynyt muutamia ihan oikeasti hyviä kuvia. Oheinen kuva ei kuitenkaan ole minun ottamani, vaikka minä kameran laukaisinta painoinkin. Kuva on valokuva valokuvasta, en ollut puhettakaan, että olisin saanut yhtä upeaa otosta Hagia Sofiasta omalla kamerallani. Unohtamatta sitäkään tosiasiaa, että kuvan käytävä on täysin vapaa turisteista. Siihen minulla ei ollut mahdollisuutta.

Vähän blogista ja Istanbulista

Ei tämän blogin taso ole viime aikoina hirveästi pilviä hiponut, tosin ei se ole sitä tehnyt kovin usein ennenkään. Luin muutamaa aikaisempaa kirjoitusta läpi ja olen hieman nolostunut asiasta. Toisaalta ei tässä voi ketään muuta syyttää kuin itseään. Toisaalta en ole kovin varma onko mitään ryhtiliikettä edes tulossa. Jotenkin ei viitsi ottaa stressiä tämän takia, kun tämä kirjoittelu on kuitenkin puhdasta ajankulua. Tuuletan ajatuksia.

Kävin Istanbulissa. Aikoinaan hetken mielijohde, mutta liput tuli kuitenkin varattua jo hyvissä ajoin. Lento on Helsingistä suora, eikä edes kovin kallis. Lähtiessä se oli tietysti myöhässä, mutta suurempia kommelluksia ei menoon liittynyt. Löysin vastaanottajan helposti ja perille päästiin turvallisesti. Ensi vaikutelma kaupungista oli aika upea, sillä hämärä ehti tulla jo ennen kuin pääsimme kunnolla ulos edes lentokentältä. Aivan uskomaton maisema kun kaikkialla minne silmän kääntää on valoja, pienimmätkin kaistaleet on rakennettu täyteen asuntoja. Siellä missä ei ole kerrostaloja on melko varmasti merta. Bosborin salmi oli kaunis kuin virtaava jalokivi, meren väri muuttui jokaisen valonsäteen mukana.


Juuri nyt ei irtoa reissusta enempää, ainoastaan sen verran, että paluulennolla minut siirrettiin bisnesluokkaan. Kerrankin jotain tuuria kun joku toinen vie viimeisen turistiluokan istuimen. Hei hei!

Huh huh..

Kävin siis eilen kapuamassa sinne mäelle ja takaisin, yhteensä kolme kertaa. Nousua on se Wikipedian kertoma 90 metriä ja niitä portaita on se 426 kappaletta. Nousua minulle tuli aika tasan 300 metriä, sillä nousin kolme täyttä nousua ja suurin piirtein yhden kolmasosan. Pyöreästi se 300 metriä nousua tunnissa ja 1420 porrasta.

Ensimmäinen nousu oli minulta jonkin verran yläkanttiin, mentiin kaverin tahtiin vaikka kyllä T taisi hidastella kuullessaan puuskutukseni. Toinen kierros meni aika pitkälti siihen, että palaulauttelin ensimmiseltä nousulta ja vasta kolmannella pääsin nousemaan ihan omaa rauhallista tahtia. Ensi viikolla olen viisaampi ja lähden saman tien rauhallisemmalla tahdilla. Vanha viisaus toimii tässäkin, että ei se matka, mutta se nopeus. Uskoisin, että ensi viikolla neljä kokonaista nousua voi olla mahdollista 60 minuuttiin. Se saattaa olla jonkin verran yläkanttiin, mutta on mielestäni täysin realistinen tavoite. Se ylimääräinen kierros tulee todennäköisesti ihan sillä, että seisahdukset jäävät lyhyemmiksi ja meno on kokonaisuudessa johdonmukaisempaa.

Tänään kävin palauttavalla lenkillä, mutta en ole täysin varma oliko se riittävä ja toimiko se ylipäätänsä sillä tavalla kun olin ajatellut. Kävelin koko ajan mielestäni hitaampaa vauhtia kuin normaalisti, mutta ajallisesti tuo reitti meni täysin samaan kuin normaalivauhdilla. En ole täysin perillä, että mistä tuo johtuu ja miten se vaikuttaa huomenna. Pohkeet ovat koko päivän muistuttaneet itsestään, mutta eivät missään vaiheessa ole olleet lukossa. Tukkoiset, hapoilla ja näin, mutta ei mitään todella odottamatonta. Huomista minä sen sijaan hieman pelkään. Oliko tuo tämän päivän "palauttava" lenkki riittävä vai ei? Se selviää huomenna. Loppuviikoksi on kuitenkin suunnitelmissa paljon kävelyä, mutta onneksi aivan muissa maisemissa.

Eilen oli myös erittäin mielenkiintoinen, metromatkan kestävä keskustelu ja ajatuksena on kommentoida sitä vielä tarkemmin täällä. En kuitenkaan ehdi tehdä sitä enää tämän viikon aikana, joten se siirtyy myöhemmäksi. Aiheena oli Latvia, EU, NATO ja erilaiset tulevaisuuden skenariot.

Muita juttuja, päivitän ipodin soittolistaa ja kiroan samalla hieman koko vempelettä. En ole missään vaiheessa ollut täysin tyytyväinen tuohon soittimeen, vaikka upeita ominaisuuksia siinä onkin. Heikkoutena on omenan ohjelmistopäivitys, saan näppylöitä siitä, että ohjelmistopäivityksellä rahastetaan. Hyi hemmetti, koko ajatusta. Toinen on tuo itunes ohjelma, jolla käsittääkseni "hallitaan" soittimen sisältöä. Se ei vain ole kovin hyvä, hankala käyttää ja ehdottelee omituisia asioita. Kyllä minä ymmärrän omenan ja mikkiksen riidat, mutta miksi minun käyttäjänä pitää valita kummalla puolella olen? Hittoako se ipodille kuuluu, missä muodossa minä musiikkiani kuuntelen.

Tänään muuten tuli sopivasti lukemista. National Geographic, Erä ja Aku Ankka. Siinä on huomiseksi ajankulua hieman yli kolmeksi tunniksi.

Niin ja jotta ei jäisi vääriä käsityksiä, niin sillä nousulla oli varusteena myös reppu. Ylimääräistä painoa oli joku reilu neljä kiloa, mutta en kyllä rupea sitä tässä tarkemmin arpomaan. Liikaa sitä ei kuitenkaan missään nimessä ollut.

Kapuamista

Olipa reissu, kävin työkaveri T:n kanssa kiipeämässä portaita Malminkartanossa. Se on varmaan yksi korkeimmista, ellei korkein kohta Helsingissä. Täysin ihmisen tekemä kumpi ja korkein kohta nousee aina 90 metriin saakka, portaita huipulle 462 kappaletta. Näkymät ovat varmasti yhdet parhaimmista koko Helsingissä, täysi 360 asteen panoraama näkymä yli Suomen pääkaupungin. Ensi kerralla otan kameran mukaan, jotta siitä jää jotain muistoja tännekin.

Tunnin verran me sinne kiipesimme, minulta yhteensä kolme reissua ylös ja takaisin, mutta samassa ajassa työkaveri T kapusi seitsemän. Pikkuinen ero meidän kuntotasossa, mutta minkäs teet. Oma vika ja sille samalle tasolle en tule koskaan pääsemään, enkä edes halua.

Treeninä tuo portaiden kävely oli aivan parasta treeniä mitä olen käynyt läpi vuosiin. Todella syvälle lihaksiin menevää ja eroaa täysin puntin nostamisesta salilla. Kyllähän tuo tuntui todella pahasti lihaksissa, happi ja voimat loppuivat kesken kun aloitin liian nopeasti. Toinen kierros meni siihen, että palauduin ensimmäisestä ja kolmannen aikana osasin noudattaa omaa rytmiäni. Askel kerrallaan ja todella hitaasti, hyvä siitä vielä tulee.

Nyt ei muuta, venyttelyt ja huomenna pitkä rauhallinen kävelylenkki.

Turskat tulevat!

Isäni kertoi kalajuttuja Itämeren turskasta, kuinka sitä sai kun vain ylös viitsi kiskoa. Minä en ole edes nähnyt elävää turskaa. En siis ainakaan livenä, mitä nyt telkkarista on joku kuva välittynyt. Turskan kanta on ollut alamaissa vähintään sen 15 vuotta mitä Hesari artikkelissaan raportoi. Todennäköisesti kanta on ollut alamaissa ainakin 80-luvulta lähtien, sillä siltä ajalta alan pikkuhiljaa jo muistaa kalastukseen liittyviä ajatuksia. Eikä niihin muistoihin liity ensimmäistäkään turskaa.


En ole tarkkaan selvillä mistä tuo turskan esiintyminen on lähtenyt hitaaseen kasvuun, mutta pääasia kaiketi on se, että kanta on kasvussa. Turska on petokala ja syö eliöperäistä ravintoa, niin ainakin Wikipedia väittää. Tietää sitä, että pienet kalat joutuvat useammin syödyksi. Ainakin sisävesissä tapahtuva pienten kalojen tehokalastus on johtanut siihen, että yksittäisten kalojen koko on kasvanut. En väitä, että asia menee Itämerellä aivan samalla tavalla, mutta jotain samansuuntaista siellä voi tapahtua. Asiasta paremmin perillä olevat voivat huoletta jättää kommenttia asian todenperäisyydestä.

Joka tapauksessa se on varmaa, että Itämeren suolapitoisuus on kasvamassa. Turska kun vaatii lisääntymiseensä aavistuksen suolaisempaa vettä, kuin mitä Itämerellä on ollut viime vuosina tarjolla. Tsemppiä turskalle!

Malesian autorata ja kaikki siihen liittyvä

Tätä kirjoittaessani formula autot ovat juuri lähteneet lämmityskierrokselle ja startti on aivan kohta. Seuraan kisaa saksalaiselta kanavalta kun sellainen tästä taloyhtiöstä löytyy, otan tämän eräänlaisena kielikylpynä. Ihme kyllä pystyn ajoittain jopa seuraamaan selostusta ja suurin piirtein ymmärtämään missä mennään. Ehkä niistä yläasteen kahdesta vuodesta jäi sittenkin jotain takautumia, mutta käytännössä en todellakaan osaa puhua saksaa.

Seurasin formuloita todella monen vuoden ajan. Muistan hyvin kuinka sarjassa ajoivat vielä JJ Lehto ja Mika Häkkinen, siis niillä autoilla joiden nousua 14 sijalle kommentaattori Kyllönen hehkutti samalla volyymilla kuin myöhemmin ajettuja mestaruuksia. Niihin aikoihin oikeasti ymmärsin formuloiden perään ja todella seurasin kaikkea, mitä siinä maailmassa tapahtui. Tämä vaihe kesti useita vuosia, enkä oikeastaan edes muista missä vaiheessa en enää jaksanut kiinnostua.

Muistan nähneeni ainakin ensimmäisen Häkkisen mestaruuden livenä televisiosta, mutta toisesta en ole enää aivan niin varma. Todennäköisesti sekin tuli katsottua, mutta ei varmaan enää yhtä intensiivisesti. Syitä tähän on varmasti monia, mutta tärkein on yksinkertaisesti se, että formuloissa ei tapahdu mitään uutta tai edes jännittävää. Urheilulaji jonka kiinnostavimmat tapahtumat ovat lähtö, renkaiden vaihto, tankkaus ja mahdolliset ulosajot, ei vain ansaitse intensiivistä seuraamista. Lisäksi en jaksa ymmärtää, että miten joku urheilulaji voi perustella katsojilleen jatkuvia sääntöjen muutoksia. Kun säännöt muuttuvat parhaimmillaan kisaviikonlopusta toiseen, ei asiaa voi ottaa vakavasti. Se on naurettavaa pelleilyä, säntäillään suuntaan ja toiseen ilman tietoakaan mistään pysyvästä.

Ehkä juuri tuo jatkuva sääntöjen muutteleminen lopulta tappoi kiinnostukseni koko lajia kohtaan. En vain voi ottaa sitä enää vakaasti ja silloin koko homma menee pelleilyn puolelle. Toiseksi ilman ohituksia, rata-autoilu on mielestäni aivan turhaa. Rallissa sekunttipeli on sentään perusteltua, mutta mitä hiton järkeä siinä on, että formuloiden ainoat ohitukset ovat kierrokselle ohituksia? Siis niitä, missä kilpailun nopeimmat autot ohittavat jälkipään hidastelijat kokonaisella kierroksella.

Brittiläisen Autolehden toimittaja Greg Fountain kirjoitti eräänlaisen vetoomuksen lajin puolesta omassa blogissaan. Olen lukenut kirjoituksen ja siinä on ihan aitoa kritiikkiä, varsinkin siinä kohtaa kun puhutaan lajin sisäänpäin lämpiävistä johtajista. Missä muussa yhteydessä lajin johtohahmot käyvät verisiä valtataisteluja maailman mediassa? Siis aikuiset miehet pelaavat kukkulan kuningasta ja meidän kaikkien on pakko lukea siitä lehdestä, saatanan pellet sanon minä.

Saman kommentin tekisi mieli laittaa palautteena myös kotimaisen median formulatoimitukselle. Katsoin piruuttani juuri läpi MTV3:n formula "uutiset". Enkä yhtään ihmettele miksei siellä kukaan koskaan voita ensimmäistäkään mediapalkintoa. Ei edes niitä pellepalkintoja, oikeista puhumattakaan. Täysin kritiikitöntä uutisointia siitä kuinka Eccelstone pakenee kaatosadetta. Aiheesta on vieläpä ihan liikkuvaa kuvaa, jotta vanhan miehen vesisateessa kastuminen tulisi kaikille selväksi.

Toisaalta kotimaisen urheilumedian tason tietää kaikki. Siinä ei ole hurraamista missään valossa. Ainoa jolla tuntuu olevan yritystä on FST:n urheilutoimitus, mutta harvoinpa sitäkään tulee seurattua. Uuhh.. Malesiassa sataa vettä, kisa on saanut uuden kiinnostavan elementin.

Ihan turha

Tänään oli ihan hauska päivä, vaikka mitään maata mullistavaa ei tapahtunut. Olen taas totutellut viettämään aikaani muualla kuin kotona ja se on toiminut tähän asti ihan hyvin. Mitään konkreettista en ole vielä päässyt tekemään, mutta eipä tässä ole mitään kiirettä. Kaikki ehtii aikanaan.

Sen verran erikoista, että kävin lekurissa. Käyn todella harvoin lääkärissä kun olen normaalisti täysin terve. Nyt olen kuitenkin kärsinyt tinnityksestä oikeassa korvassa parin viikon ajan ja halusin asiaan tietysti selvyyttä. Selvyys saatiin ja nyt maailma kuuluu taas normaalisti, ehkä jopa jonkin verran paremmin. Outo juttu, mutta hyvä sellainen.

Viikonloppuna suurin mission on varmaan, hmm.. pitää ihan ajatella. En heti keksi, mikä se voisi olla, mutta jotain tärkeää sen on pakko olla. Ihan varmasti.

Naiset ja taipumus petokseen

Selvisi sitten sekin, että kauniimmat sukupuolen edustajat ovat aina olleet valmiita menemään äärimmäisyyksiin ulkonäkönsä takia. Kirjoitin jokin aika sitten maailman historian kauneimmasta naisesta ja nyt on selvinnyt mistä tämä kauneus johtuu. Se on keinotekoista.

Nefertitin kuuluisa rintakuva on kuvattu uusimmalla röntgentekniikalla ja virheettömän pintakerroksen alta on paljastunut ryppyjä. Herkullinen yksityiskohta ja tuo melkoisen ripauksen realismia myös Nefertitin olemkseen. Ilmeisesti rypyt ovat olleet naisen suurin vihollinen jo vuosituhansien ajan.