Tekisi mieli kirjoittaa lista niistä asioista joita tällä hetkellä haluaisin. Pelkään vain, että siitä tulisi liian pitkä ja osoittaisi huonoa makua, sillä en varsinaisesti tahdo maailmanrauhaa tai kymmentä miljoonaa euroa hyväntekeväisyyteen. Lista olisi paljon konkrettisempi ja täynnä asioita jotka eivät välttämättä merkitse kenellekkään muulle juuri mitään. Esimerkiksi veitsenteroitin olisi kova sana, ei sellainen Fiskarsin vedettävä vaan ihan oikea timanttisauva. Vai millä nimellä ne nyt tunnetaan, sellainen sauva jonka avulla voi teroittaa veitsen tiettyyn kulmaan.
Olen myös tuskastunut tuohon pikkuiseen Nikoniin joka minulla on. Se kuvaa liian paljon epätarkkoja kuvia ja en jaksa uskoa, että ne ovat kaikki omaa syytäni. Jotain siinä täytyy olla vialla, sillä olen yrittänyt olla niin hiljaa paikallani kuin mahdollista. Toinen tosiasia on kuitenkin se, että sen ominaisuudet eivät yksinkertaisesti riitä sellaiseen kuvauskohteisiin joita minä mielelläni kuvaan. Ei sillä, että ne olisivat muutenkaan mitään kovin erikoisia tai mieleenpainuvia, mutta silti se harmittaa etteivät ne onnistu.
Kaiken tuon voisi korjata ostamalla uuden kameran, mutta tuntuu siltä, että EUR 900,00 pelkkään kameran runkoon sijoitettuna on aika paljon rahaa. Sillä saisi melkein kaksi tonnia vehnäjauhoja ja yli neljäsataa suklaalevyä. Toisaalta kunnollinen kameran runko on elämän aikainen ostos. Aikaisempi kamera toimii edelleen mainiosti ja ensimmäinen järjestelmäkamera mikä minulla on jopa vuoden vanhempi kuin minä olen. Tuolla laskukaavalla kameran runko maksaisi alle EUR 20,00 / vuosi, jos olen keskimääräinen mies.
Sain muuten loppuviikosta taas uuden kirjan itselleni. Tilasin netistä seuraavan opuksen: The Box: How the Shipping Container Made the World Smaller and the World Economy Bigger. En ole vielä päässyt kuin sivulle 17, mutta todennäköisesti aika jännittävä kirja tiedossa, vaikka en hirmuisesti osaa odottaakaan kyseisen kirjan juonelta. Todennäköisesti kirja jää kuitenkin nyt vähäksi aikaa kirjahyllyyn odottamaan parempaa hetkeä. Lainaamosta minulla on menossa Andrian Goldsworthyn Rooman puolesta: Sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Olen nyt päässyt puoleenväliin kirjaa ja en ole täysin tyytyväinen. Kieli on sujuvaa ja tekstistä huomaa välitömästi kuinka taitava kirjoittaja on, mutta itse sisältö ei vastannut odotuksia. Tuntuu kuin kirja olisi kustantajan rahastus lukijoiltaan, tunnetun asiantuntijan ja aikaisempien menestyksien kustannuksella. En minä epäile hetkeäkään etteikö Goldsworthy tuntisi tutkimusaihettaan läpikotaisin, mutta missään nimessä kirja ei ole mukaansa tempaava tai paras tuntemani kirja sotahistoriasta. Olen lukenut liian paljon, jotta antaisin anteeksi pintapuoliselle luettelolle muinaisista kenraaleista. Kirjassa käydään läpi lähes 800 vuotta Rooman sotahistoriaa ja kirja, joka on alle 500 sivua lyhyt on selvää että suurin osa kenraalien teoista on kirjoitettu kuin kesken juoksun.
Mitä muuta minä tahtoisin? Kirjahyllyn, uudet verhot keittiön ikkunaan ja mahdollisuuden nähdä FC JJK ensi kaudella liigassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti